Jätätkö lapsen/lapset autoon?

Uusperhesatu

Asioista perillä oleva
Jos sinun pitää pikaisesti poiketa kaupassa hakemassa vaikka maitoa ja olet liikenteessä lastesi kanssa, jätätkö heidät autoon odottamaan kun kipaiset kaupassa vai irrotatko heidät istuimistaan ja otat mukaan kauppaan?

Minä pyrin ottamaan lapset mukaan, mutta täytyy myöntää, että olen kyllä kipaissut kaupassa hakemassa sen maidon tai leivän niin, että lapset ovat odottaneet autossa. Kipaisuun on mennyt noin 2 minuuttia, mutta onhan se silti varmastikin vähän arveluttavaa. Kesällä en jätä ketään kuumaan autoon, mutta esim. nyt syksyllä on tullut juostua hakemassa yksittäinen puuttuva tarvike niin, että lapset odottivat autossa.

Jokin aika sitten Kuopiossa syttyi auto palamaan, kun isä oli kaupassa ja lapset autossa. Palo alkoi tabletista, jota lapset olivat katselleen. Meillä lapset eivät ole jääneet katsomaan älylaitteita kaupassakäynnin ajaksi (paitsi koululaiset joskus), mutta kai se tulipalo voisi teoriassa saada alkunsa jostain muustakin. Kauhistuttava ajatus.

Ehkä pitää jatkossa tinkiä omasta mukavuudestaan sen verran, että ottaa lapset mukaan pikaisellekin pyrähdykselle.
 
En jätä.

Kaksi kertaa olemme olleet autolla lähdössä, ja lapsia autoon pakatessa olen havainnut rahojen tai puhelimen jääneen kotiin... silloin olen ajanut auton oven eteen ja jättänyt lapset sisään siksi ajaksi kun juoksen sisään hakemaan puuttuneen tavaran. Toisella kerralla meni noin 30 sekuntia, toisella 50 sekuntia. Tuon pidemmäksi aikaa en uskalla jättää lapsia yksin autoon. Tabletteja ym. älylaitteita ei lapsilla ole, ja ovet jätän lukitsematta.

Kauppaan en mene ilman lapsia.
 
Muokattu viimeksi:
Olen jättänyt joko hakeakseni jotain sisältä tai nopeasti maidon tmv pienestä lähikaupasta. Ja lähinnä silloin vain, jos lapset ovat nukkuneet. Mitään elektroniikkaa tai muutakaan en lapsille koskaan jätä valvomatta ja ovet ovat lukitsematta. Harvinaistahan tuollainen palon syttyminen on..
 
En jätä niin, että menisin kauppaan tai muualle, joka veisi useamman minuutin. Hätähän tuolle tulisi ja itku. Joskus sisältä kotoa olen jotain nopeasti käynyt hakemassa, tässähän ei aikaa mene kuin alle minuutti ja sen lapsi osaa odottaa hätääntymättä. Lapsella ikää on neljä vuotta.

Jättäisin autoon siinä vaiheessa yksin, kun lapsi osaa avata turvavyönsä itse ja avata oven.

Tosin onhan tuo napero pidempiä aikoja yksin kotona silloin, kun vanhemmat käyvät vessassa... Siis oven takana yksin esimerkiksi omassa huoneessa leikkimässä. Eipä tuota huvita vessaan mukaan ottaa kyselemään ja tutkailemaan. Vauvana kulki mukana joka paikkaan, eikä enää. Kumassakahan on turvallisempaa, autossa tukevasti paikallaan turvavöissä vai kotona, jossa voi sattua aika monenlaisia asioita? Onko tämä nyt sitä kaksinaismoralismia? Hohhoi.
 
Oon jättäny lapset muutamia kertoja autoon jos on esim. lompakko unohtunu sisälle, auto oven edessä ja siinä menee yleensä maksimissaan se 30sek. Mut ikinä kauppaan mentäessä en oo jättäny yksin. Vaikka pitäiskin hakea vaan se yks unohtunu maitopurkki, niin siltikään en jätä.
 
En jätä lasta yksin autoon. Kolmevuotias osaa mainiosti avata turvavyönsä, joten jos on vartioimatta, en voi tietää mitä tekee. Myös voi hätääntyä, jos on yksin autossa parkkipaikalla.
 
En jätä niin, että menisin kauppaan tai muualle, joka veisi useamman minuutin. Hätähän tuolle tulisi ja itku. Joskus sisältä kotoa olen jotain nopeasti käynyt hakemassa, tässähän ei aikaa mene kuin alle minuutti ja sen lapsi osaa odottaa hätääntymättä. Lapsella ikää on neljä vuotta.

Jättäisin autoon siinä vaiheessa yksin, kun lapsi osaa avata turvavyönsä itse ja avata oven.

Tosin onhan tuo napero pidempiä aikoja yksin kotona silloin, kun vanhemmat käyvät vessassa... Siis oven takana yksin esimerkiksi omassa huoneessa leikkimässä. Eipä tuota huvita vessaan mukaan ottaa kyselemään ja tutkailemaan. Vauvana kulki mukana joka paikkaan, eikä enää. Kumassakahan on turvallisempaa, autossa tukevasti paikallaan turvavöissä vai kotona, jossa voi sattua aika monenlaisia asioita? Onko tämä nyt sitä kaksinaismoralismia? Hohhoi.
Kotona on kuitenkin eri asia. Jos olen lapsen kanssa kaksin kotona, jätän vessan oven auki, että kuulen, mitä tapahtuu. Jos on hiljaista, se tarkoittaa vaaraa.
Suihkuun otan lapsen mukaan, koska sieltä ei pääse niin nopeasti pois.
 
Meillä ei omaa autoa ole, joten tällaisia tilanteita ei pahemmin tule. En kuitenkaan edes hypoteettisesti jättäisi lasta autoon edes sen maitopurkin hakemisen ajaksi. Sitäkin mietin että vaikka menisi hakemaan vain sen maitopurkin niin siinä voi mennäkin arvioitua pidempään. Kassalla voi olla jonoa, kassa/korttikone voi jumittaa... Siinä vaiheessa, kun lapsi pääsee itse autosta ulos, tietää pysyä auton luona JA voi omasta halustaan olla kymmenenkin minuuttia ihan yksin voisin jättää yksin autoon kaupassa käynnin ajaksi.

Lapsi on kyllä "yksin" kotona kun käyn vessassa ja aamuisin touhuaa usein itsekseen, kun nukutaan mutta on siinä sentään kuuloetäisyydellä, jos lapselle tulee hätä. Lapsella myös siinä varmasti sellainen olo että vanhemmat on paikalla kun taas jos menee kauppaan ei ole missään mielessä paikalla.
 
Kyllä olen jättäny. Lapset 4v ja 1,5v.
Tänäänkin kun vein isomman kerhoon niin pienempi nukkui autossa.
Sama jos olen hakenut kaupasta pikaisesti jotain niin ovat odottaneet autossa.
Kesällä en jätä.
 
Olen jättänyt. Pienempänä jos ovat nukkuneet ja 4v sitten kun on ymmärtänyt että poistun ja tulen pian, jos siis on halunnut jäädä. Siis hakenut paketin postista tai tyyliin maidon lähikaupasta, vienyt isomman päiväkotiin kun vauva nukkuu autossa. En jätä mitään älylaitteita enkä avaimia lukkoon enkä myöskään mitään syötävää. Nököttävät turvavöissä, isompi saa itsensä kyllä halutessaan ulos autosta mutta tietää miten toimitaan, eli ei saa lähteä ellei ole tosi kyseessä.

Tiedostan riskit, mutta niitä löytyy lähes joka tilanteessa. Löytyy työkalut ja suunnitelma miten saan lapset ulos uppoavasta autosta tai palavan talon yläkerrasta. Silti pelaan jonkin verran todennäköisyyksillä. Eniten uskon lasten kouluttamiseen hätätilanteiden varalta pienestä pitäen - ikätasoisesti toki.

Okei, tekstistäni huomaan että hieman soimaa omatunto joissain tilanteissa, mutta en jatkossakaan herätä vauvaa jos vien isomman parissa minuutissa päikkyyn.
 
Meillä kyllä lapset on autossa hetken jos toisenkin keskenään tarvittaessa, mutta isomman lapsen (teinin) seurassa. Nukkuva saa nukkua unensa loppuun autossa myös kotipihassa. Kaupungissa en jätä pieniä autoon edes isomman kanssa hetkeä pidempään, eikä ne kyllä haluaisikaan sinne jäädä kökkimään. Älylaitteita ei alle kouluikäisille meillä muutenkaan harrasteta, saati sitten autossa.
Tiedostan riskit, mutta niitä löytyy lähes joka tilanteessa. Löytyy työkalut ja suunnitelma miten saan lapset ulos uppoavasta autosta tai palavan talon yläkerrasta. Silti pelaan jonkin verran todennäköisyyksillä. Eniten uskon lasten kouluttamiseen hätätilanteiden varalta pienestä pitäen - ikätasoisesti toki.
Ihan samalla kannalla tässä.
 
En jättäisi pientä hetkeksikään yksin. En tiedä kuinka vanhan uskaltaisin jättää, koululaisen ehkä?
 
Sinänsähän vaaroja on kaikkialla, ja tuo lapsi yksin autossa korostuu ehkä enemmän kuin moni muu vaara.

Ei kukaan mieti vaikkapa sitä, että jonkun pitäisi tarkistaa yksinhuoltajan vointi ainakin kerran päivässä. Yh voi vaikka liukastua suihkussa ja iskeä päänsä, ja sitten voi mennä päiväkausia, ennen kuin kukaan tajuaa, että jotain on vialla, ja siinä ajassa koko perhe ehtii kuolla. Vauvakaan ei kovin montaa päivää kestä ilman maitoa.

Minulla on ollut aina loppuraskaudesta kaksi puhelinliittymää kahdessa eri verkossa. Jos toinen matkapuhelinverkko on nurin niin kuin Telia hiljattain oli, niin toisesta voi vielä tarpeen vaatiessa soittaa hätänumeroon.

Nyt on paloturvallisuusviikko. Testaavatko kaikki palovaroittimensa kuukausittain? Vuonna 2018 Suomessa sattuneissa asuinrakennusten tulipaloissa vain 38 % oli toimiva palovaroitin. Suomalaisille tehtyjen kyselyiden mukaan 97–99 % uskoo oman kotinsa kohdalla palovaroittimiensa olevan kunnossa.
https://paloturvallisuusviikko.fi/palovaroitinpaiva/
Minä vaihdoin viime viikolla kaikkiin meidän palohälyttimiin paristot. Kaikista oli paristot loppu, eivätkä toimineet testattaessa.
 
Pari kertaa olen jättänyt lukittuun autoon kun olen pikkukaupasta hakenut sen maitopurkin. Ja samaten jos on kotiin sisälle unohtunut se kuuluisa kahvinkeitin päälle, niin lapsi on sen aikaa odottanut autossa.

Enemmän mua huolestuttaa esim. ulkoilu kahdestaan täällä maalla. Jos tulee vaikka sairaskohtaus tuossa pihassa niin koska mut siitä löydetään? Ja löytyykö enää lasta sen jälkeen?

Ainahan voi tapahtua ihan mitä vaan. Asiat kannattaa tiedostaa ja toimia parhaalla mahdollisella tavalla.
 
Mua huolestuttaa myös eniten mitä kotona voi sattua. Asutaan maalla ja mies on usein viikot pois. Jos saan sairaskohtauksen, putoan portaissa, kaadun kylppärissä, tukehdun ruokaan jne jne niin mitä sitten. Mies ehkä ihmettelisi kun ei illalla saa yhteyttä mutta siitä menisi varmaan tovi ennen kuin tosissaan alkaisi tavoittelemaan.

Esikoiselle olen opettanut heti kun mahdollista miten ulko-ovi avataan, miten portaiden portti avataan, mistä haetaan apua (naapurista). (Hätä)puhelun soittamistakin ollaan vähän harjoiteltu mutta siihen en vielä luottaisi. Samoin kylkiasentoon laittamista harjoiteltiin joskus, pitäisi varmaan ottaa pian uusiksi.
 
Kotona on kuitenkin eri asia. Jos olen lapsen kanssa kaksin kotona, jätän vessan oven auki, että kuulen, mitä tapahtuu. Jos on hiljaista, se tarkoittaa vaaraa.
Suihkuun otan lapsen mukaan, koska sieltä ei pääse niin nopeasti pois.

Totta, hiljaisuus tarkoittaa vaaraa yleensä. Itse pidän vessan oven kiinni, mutta jos lapsi on jonkun aikaa hiljaa, kysyn mitä hän puuhailee. Yleensä lapsi on äänessä koko ajan, joten paljon ei ole perään tarvinnut kysellä (:
 
En jätä yksin autoon kaupassa kipaisun ajaksi, jos tarvitsee hakea jotain pientä, niin valitsen matkan varrelta sen kaupan, missä on helpoin ja nopein pysähtyä vauvan kanssa :) Tosin siksi ajaksi, kun palautan marketissa kärryt takaisin olen jättänyt, jos matkaa on se max pari kymmentä metriä autolle. Harvoin tulee kylläkään edes lähdettyä yksin isompia ostoksia tekemään.
 
Olipa raflaavasti kirjoitettu artikkeli aiheesta. Viesti oli varsin yksiselitteinen; lapsi ei missään tapauksessa saa jäädä hetkeksikään yksin. Ymmärrän pienten lasten kohdalla asian, mutta esim jo eskarilainen tai ekaluokkalainen yleensä jo harjoitelee yksin olemista ja saattaa olla kotonakin hetkiä yksikseen. En ymmärrä, miten auto periaatteessa eroaa kotona yksin olemisesta. Harva aikuinen katkaisee päävirtaa kotoa pois lähtiessään, jos lapsi on paikalla hänelle sopivan ajan yksinään. Auto yleensä kuitenkin sammutetaan parkkiin jätettäessä.

Jos itkuhälytin on autossa merkittävä riskitekijä, voiko sitä käyttää sitten turvallisin mielin auton ulkopuolellakaan? Voiko lasta nukuttaa ulkona tai eri huoneessa yksinään, jos lapsi herätessään hätääntyy? Tietysti aikuisen pitää vastata lapsen viestiin, mikäli lapsi hätääntyy herätessään, eikä tämä onnistu, jos aikuinen on vielä maitohyllyllä. Eipä tuo onnistu välttämättä kotonakaan ilman itkuhälytintä. Voiko lasta jättää missään tilanteessa ilman välitöntä läsnäoloa tai valvontaa vai onko se vain riski, joka pitää ottaa lapsen harjoitellessa yksin olemista? Kotoakin löytyy kymmenittäin potentiaalisia vaaratekijöitä, vaikka kotiympäristö olisikin tehty varsin lapsiturvalliseksi.
 
Takaisin
Top