Millä leluilla tai mitä leikkiä lapsenne leikki viimeksi?

Viimeks leikkivät että olivat eväsretkellä, ajoivat potkuautoilla määränpäähän ja autoissa oli leikkieväät mukana. :)
 
Leikkivät (nuorin 2v) isomman (4v) kanssa Hapen puisella hauvalla että heillä on lemmikkihauva ja sitä ulkoiluttivat ja hoivasivat yhdessä! :Heartblue
 
Meillä leikittiin "kotia". Poika tykkää kiivetä lipaston kaappiin ja siellä on hänen koti. Äidin tai isän pitää aina koputtaa oveen ja kysyä, ollaanko siellä kotona.
 
Esikoisella oli kaveri kylässä ja askartelivat lippuja keppeineen lähes kolme tuntia. Sitten toista tuntia leikkivät näillä lipuilla. Ja leikki jatkuu kuulema ensi kerralla.
 
Lego Duplo -leikkikirjalla poika leikki aamulla. Kirjassa on siis mukana kolme muovilelua, joita voi laittaa pystyyn kirjan sivuille, joihin on piirretty lelujen kuvat sinne sun tänne.
 
Leikittiin leludinosauruksilla. Mukana oli myös yksi mustekala ja legoista tehty dinosaurusten talo.
 
4v leikki pientä merenneitoa niin että keltainen duplolintu oli Pärsky-kala ja Arielin virkaa toimitti joku ranteeseen laitettava nimikyltti (jonka olin ostanut matkaa varten). Hän tuli sitten kitisemään kun ranneketta ei saanut viedä kylpyyn ja hän haluaisi jatkaa leikkiä siellä. Totesin että kylppärissä odottaa viime kylpyleikkien jäljiltä Ariel niin duplomuotoisena kuin barbienukkenakin, että josko ne vetäisi roolin rannekkeen sijasta. Se ilme kun lapsella syttyi lamppu! :hilarious: Leikki jatkui vannassa.
 
Takaisin
Top