Mitä tehdä, kun lapsi ei syö?

Pingu94

Näppärä viestien naputtelija
Olisiko neuvoja, miten saada lapsi syömään paremmin ruokaa? Hän on 1 v 4kk vanha ja sama tilanne on ollut jo pitkään. Nyt onneton ruokamäärä vaikuttaa neuvolan mukaan jo kasvuunkin. :sad001 Annetaan aina ensin ruokaa ja sitten maitoa eli ei ees voi olla maidosta vasta täynnä.
 
Onko ruuan koostumuksella merkitystä? Syökö jotain tiettyjä ruokia paremmin? Syökö paremmin käsin, itse lusikalla vai syötettynä? Millainen ruokailutilanne on? millainen päivärytmi ja ateriarytmi?

:) aika monta kysymystä.

Minulla nuorimmainen alkoi vähentää syömistä suunnilleen saman ikäisenä ellei vähän aiemminkin. Painoa oli siihen asti tullut hyvin ja sen jälkeen hitaanlaisesti. Koska ruokamääriä oli vaikea kasvattaa, pyrin siihen, että syöty ruoka oli energiapitoista. Puurot keitän yhä täysmaitoon, jolloin siinä on vesipuuroon verrattuna huomattavasti enemmän energiaa. Jogurtiksi tarjoan kreikkalaista jogurttia. Olen kehitellyt reseptejä, joihin kuuluu maapähkinävoita. Lätyt teen vehnäjauhon sijaan kaura- ja mantelijauhoista.

Oli pulma mikä tahansa, niin kannattaa välttää sitä, että ruokapöydästä tulisi tahtojen taisto ja lapsi kokisi itsensä huonoksi syöjäksi. Jos normaalit keinot eivät riitä, niin pyydä neuvolasta lähete eteenpäin. Yhdellä tutulla lapsi ei syönyt eikä kasvanut, niin sairaalasta määrättiin erityisvalmiste, josta saa energiaa riittävästi kasvuun, vaikka lapsi ei syö. Omissa sukulaisissa on useita, joilla on ollut painontarkkailu lapsena ja syötetty voivellit ja vanukkaat ja silti olleet tosi pieniä, mutta kirineet kasvun kiinni kouluiässä.

Minusta tosin jäi pieni. Ja minun kohdallani ruokapöytä oli helvetti ja yhä koen olevani huono syömään.
 
Lapset on näissä kyllä tosi erilaisia. Jos ette ole vielä kokeilleet sekä syötettynä että itse syöden, soseena ja kiinteänä niin kannattaa kokeilla sitä mitä ei ole vielä kokeiltu. Jotkut lapset on tarkkoja ruuan rakenteesta. Ja käsittääkseni monet ei tykkää jos ainekset on sekaisin lautasella. Kannattaa siis kokeilla tarjota selkeitä ruoka-aineita seoksen sijaan, jos tätä ei ole kokeiltu. (Esimerkiksi kurkkua ja tomaattia jne paloina omissa kohdissaan lautasella eikä valmiiksi sekoitettua salaattia.) Voi olla hermoja raastavaa, kun lapsi ei syö, mutta yritä silti pitää ruokatilanteet mukavina ja rauhallisina. Meidän pojan sai joskus syömään laskemalla lusikallisia tai vaikka luettelemalla aakkosia samalla kun syöttää, eikä kai ne "lentokone tulee" kliseetkään ihan huuhaata ole.
 
Meillä on ollut jossain vaiheessa kaikilla huono syömisen kausi. 5 vuotiaalla se tuntuu olevan koko ajan jos ei ole lemppareita tarjolla :rolleyes: Aina ei vaan voi niitä lempiruokia tarjoilla (etenkin kun tän hetken lemppari on vitivalkoinen spagetti ketsupilla :facepalm:). Pyrin siihen, että ruoka on mahdollisimman energiapitoista ja lisään öljyä "kaikkeen". Maito on punaista ja kerma on oikeaa kermaa eikä ruokakermaa.

Hyviä vinkkejä olet jo saanutkin. Meillä auttaa "yksi vielä, vielä viisi haarukallista jne." vähän nostamaan ruokamääriä. Ja jälkkärilahjonta :bag: Ja jos teillä ei ole periaatepäätöstä ruuduista ruokapöydässä, niin auttaisiko lastenohjelma hämäämään syömään enemmän?
 
Ruutujen katselu voi myös vähentää syömistä. En ehkä ensimmäisenä tai toisenakaan lähtisi kokeilemaan.
 
Minä sanoisin, että lapsi syö kyllä kun on nälkä. Jos on muuten terve. Minusta ei kannata ryhtyä mihinkään viihdytysoperaatiohin. Yhden lapsen totutin sellaiseen ja ruokahetkistä tuli täyttä helvettiä. Lapset on erikokosia ja oppivat syömään eri tahdissa. On myös vaiheita, jolloin mikään vieraamman oloinen ruoka ei käy. Jos lapsi on imetyksessä vielä, saa hyvin ravintoa maidosta.
 
Kiitos kaikille vastaukista! Lapsi syö parhaiten puuroa, jota hänelle syötetään. Itse lusikalla ei syö oikein mitään ja sormiruuat lentää yleensä viimeistään parin maistamisen jälkeen lattialle.

Tarjotaan ruokaa viisi kertaa päivässä, kuten kai suositellaan. Voisiko olla ettei sitten vain ole nälkä?
 
Meillä oli jossain iässä niin että viiden aterian rytmillä joka toinen ruoka kelpasi. Veikkaisin että siinä voi olla liian monta ruokaa niin pienelle eikä ehdi tulla nälkä. Ei sitä tajuttu tehdä, mutta ehkä kannattaa kokeilla jättää yksi ruuista pois. :)
 
Minä ehkä jatkaisin tarjoamista viidesti päivässä, mutta ei jokaisen aterian tarvitse olla iso. Meillä välipala on usein hedelmä ja maito, muuta ei uppoa.
 
Meillä useimmiten syö mukelo neljä kertaa päivässä. Tosin saattaa syödä sitten kerralla about yhtä paljon kuin 11v siskonsa. :hilarious: Mutta jotenkin meidän päivärytmillä viisi kertaa päivässä tuntuu siltä että saisi alvariinsa olla jotain syötävää vääntämässä, ja lapsi mieluummin syö kerralla ison satsin. Varmaan vaikuttaa myös yhä jatkuva imetys siihen että neljä kertaa päivässä riittää... Meillä siis on 1v5kk lapsi, eli about saman ikäinen kuin teillä.

Puuroa tuo meidänkin lapsi rakastaa, vaikka kyllä syökin todella hyvin oikeastaan kaikkea. Mutta puuro on sikäli hyvä syötävä että siihen on helppo sekoittaa sekaan vähän kaikkea, marjoista aina johonkin proteiinilisään jos tarvii. Ja rasvoja vaihdellen.
 
Meillä oli jossain iässä niin että viiden aterian rytmillä joka toinen ruoka kelpasi. Veikkaisin että siinä voi olla liian monta ruokaa niin pienelle eikä ehdi tulla nälkä. Ei sitä tajuttu tehdä, mutta ehkä kannattaa kokeilla jättää yksi ruuista pois. :)

Tämä voi tosiaan olla. Juuri juttelin erään ravintoasiantuntijan kanssa, ja hän sanoi, ettei se perinteinen viiden aterian rytmi ole mikään välttämättömyys lapsella, ja että aterioita olisi hyvä olla 3-5 päivässä. Eli riippuu paljon siitä, minkä verran lapsi syö kerralla. Onhan aikuistenkin kesken paljon vaihtelua siinä, kuinka usein ja minkä verran kukakin syö. Meillä syödään 4-5 kertaa päivässä riippuen juuri annoskoosta ja päivän menoista.
 
Muokattu viimeksi:
Takaisin
Top