Alkuraskaus ja STRESSAAMINEN

Kuunvalo

Jostain jotain jo tietävä
Miltä teistä muista tuntuu alkuraskaus henkisesti? Mulla menossa nyt rv 5+4 ja toinen raskaus. Minulla on siis ennestään 1 lapsi, nykyisin 6v ja hänen raskautensa meni alusta loppuun oppikirjan mukaan ja helposti. Ei pahoinvointia ja juoksin vielä paria päivää ennen synnytystä frisbeekentällä :hilarious:

Esikoisen aikaan en ollut näin huolissani alussa, koska en ehkä edes tiedostanut kuinka moni asia voikaan mennä pieleen!! :bookworm:toki hysterioin listerian kanssa niin, etten voinut syödä mitään kaupan tuoretiskistä mahdollisen kontaminaation vuoksi jne, mutta siitä selvisin sitten lopulta. Nyt tämän toisen raskauden kanssa tuntuu, että pelkään ihan hirveästi KAIKKEA ja olen paljon tietoisempi asioista, jotka voivat JOKA suhteessa mennä kaikissa raskauden vaiheissa pieleen heti näin alusta lähtien. Pelkään siis että tulee km. Lisäksi stressiä aiheuttaa huonohko parisuhde, töihin paluu, tulevaisuus.. Mies on huidellyt omissa menoissaan viikonloput ja nyt seuraava on jo kolmas, kun on sopinut menevänsä muualle. Kun yritin puhua tuosta, oli sitä mieltä ettei 6v hoito enää ole erityisen raskasta. :banghead:eek:_O

Myös se, että koen tämän olevan VIIMEINEN mahdollisuus olla raskaana ja saada lapsi, koska parisuhde/ikä/endometrioosi/ on sellainen olo, että nyt jos jotain kävisi se olisi sitten siinä. Uutta yritystä ei tulisi, koska meillä on parisuhde todella huonolla tolalla ja tämä ei suoranaisesti ollut yrittämällä yritetty raskaus.. Olen siis itse toivonut toista lasta esikoisen syntymästä asti ja se, että olen nyt raskaana on unelmien täyttymys.

Eli paineet on ihan eri mitä ekassa raskaudessa, kun silloin oli toki mahdollisuus, että jos jotain kävisi, yritettäisiin uudelleen. Nyt en usko, että mies lähtisi hommaan uudelleen.

Lisäksi on pienempiä ongelmia, kun on tullut sekä kaverin,että sisaruksen kanssa ristiriitoja. Tulen hyvin helposti väärinymmärretyksi varsinkin viesteissä ja sitten kun yritän selittää ja avata asiaa, se ymmärretään jankkaamiseksi ja tahalliseksi riidan haastamiseksi :arghh::facepalm:. Nyt sitten poden pahaa oloa henkisesti, kun inhoan olla riidoissa ihmisten kanssa, mutten tiedä miten tilanteen saisi aukeamaan kun ei saa puhua asiasta, koska toinen suuttuu siitä!! :wideyed::stop::sour:.

Tuntuu, että on henkisesti ihan puhki ja suorastaan paska olo, ja pelottaa että se aiheuttaa jotain :sorry: toisaalta sisäistän, että saahan huumeidenkäyttäjätkin lapsia jne, mutta se ei helpota tätä kun kaikki pelottaa ja ahdistaa. Pelkään hulluna että raskaudelle kävisi jotain ja pelkään että pelkäämisen stressi aiheuttaa jotain! Oravanpyörä siis.

Miten te siis suhtaudutte tähän pelkomöykkyyn jos teillä sellainen on? Voiko kaikki mennä hyvin pelosta huolimatta?? Yritättekö olla raskaana zen ja mitäs jos se ei onnistukaan? Kaikkialla puhutaan siitä miten sikiöön vaikuttaa äidin stressi, niin se stressaa itseäni ainakin vain lisää!:shifty::bag:

Olen jo jättänyt kahvinkin vain aamuun ja juon nykyisin vain puolikkaan kupin, sokerit pannassa, syön terveellisesti ja koitan käydä päivittäin pienellä kävelyllä.

En halua jutella ammattilaiselle, koska vaikka tässä on paljon asiaa, pelkään lasua koska tässä on nyt NIIN paljon kaikkea.

Kysymys siis kuuluu, kuinka höllätä nutturaa pään kanssa kun alkuraskaus ahdistaa ja sen ahdistamisen vuoksi ahdistaa lisää??  miten saatte pään hiljennettyä ja rentouduttua niin, ettei koko ajan mieti pahinta. :confused::arghh::bag:
 
Muokattu viimeksi:
Auttaisiko jos saisit keskusteluapua esim. neuvolan kautta tai vaikka yksityiseltä? Minähän olin erinäisistä syistä todella ahdistunut toisen raskauteni aikana, ja lisäksi olen myös aina ollut hermoilija, joka pelkää hulluna että asiat menevät pieleen tavalla tai toisella. Pelkäsin raskausaikana niin paljon esim. listeriaa, että syötyäni sämpylän huoltoasemalla soittelin sen valmistajalle varmistuakseni raaka-aineiden turvallisuudesta. :rolleyes: Ja siis tuo muu ahdistus oli ihan mielenterveyshäiriötasoista, eli mistään pikku alakulosta ei ollut kyse. Kävin terapiassa, ja koin saavani siitä ainakin jonkin verran apua.

Vaikka aika sanotaan, että äidin stressi on haitaksi sikiölle, niin totta on, että maailman odottajista todella suuri osa elää todella stressaavissa oloissa, ja silti heille syntyy aivan tavallisia vauvoja. Niin minullekin, vaikka stressitasot olivat huipussaan raskausaikana. Älä siis nyt ainakaan kehitä itsellesi lisästressiä siitä, että stressaat. :)
 
Kannattaa puhua tuosta stressistä neuvolassa. Ehkä voisit päästä neuvolapsykologille juttelemaan. Itseä ei voi pakottaa olemaan stressaamatta (tai jos siinä onnistuu niin se on yleensä pahemman luokan välttämistä ja stressi muhii kyllä jossain alitajunnassa). Parhaiten kai auttaa, kun saa puhua asiasta, vuodattaa sitä vähän kerrallaan ulos ja käsitellä eteenpäin. Puhun kokemuksen syvällä rintaäänellä. En ollut raskausaikana kovin ahdistunut, mutta viime vuosina on ollut ahdistusta ja masennusta. Nykyisin käyn puhumassa terapiassa erinäisistä asioista ja eheydyn pikkuhiljaa. Puhu siis asiasta niin täällä kuin neuvolassakin. :)

Kurjaa että kaiken lisäksi on ihmisten kanssa ristiriitojakin. :sad001 Tuo on kyllä vaikeaa, ettei asiasta saisi puhua. Eihän asia muuten selviä. Ehkä näissä voisi auttaa jos antaa hieman aikaa ja yrittää sitten uudelleen. Tai jos koet kyseiset ihmissuhteet kovin kuluttaviksi voi sinullekin tehdä hyvää ottaa hieman etäisyyttä. Tsemppiä, sinulla tuntuu olevan paljon mietittävää! :shy: Ja onnea raskaudesta! :Heartred
 
Mua on ahdistanut enemmän ja vähemmän koko alkuraskauden. En edes tiedä, että miten oon selvinny tänne asti järjissäni. Koko kesä on menny ihan hujauksessa ja koko ajan ollu kiire johonkin tai muuten vaan jotain menoo kauheesti. Ei sekään fiksua tietysti oo pakoilla omia tunteita, mutta mulla se on toiminut. Paljon kaikkee kivaa (ja vähemmän kivaa) tekemistä. Neuvolapsykologille otan yhteyttä nt-ultran jälkeen joka on huomenna.
Pelkään edelleen vuotoa koko ajan ja joka vessareissulla syynään eka pikkarit ja sit paperin.
Mulla oli alussa tosi kovia menkkamaisia kipuja ja holahteli valkovuotoo ja olin ihan varma aina, että keskenmeni ja verta valuu. Kertaakaan ei valunut verta. Hetkeksi pystyin hengähtään varhaisultran jälkeen joka oli rv7+1 ja äitiyspolilla ultrattiin myös rv 8+0. Nyt viimeset pari viikkoo oon vaan koittanut olla ajattelematta asiaa kauheesti. Ei se tietenkään ole mielestä pois pysynyt, joten olen keskittynyt tilastollisiin faktoihin eli 98% mahdollisuuteen saada hyviä uutisia nt-ultrassa kun oikean kokoinen sykkeellinen alkio nähty ultrassa rv8+0.
Meillä mies on paljon töissä ja omissa hommissa ja olen koittanut takoa sen päähän, että näin ei voi jatkua sitten jos/kun vauva syntyy. Ja tätä vauvaa tehtiin kyllä hartaasti, ensikäynti aika oli lapsettomuuspolillekin jo odottelemassa.

Vaikea antaa neuvoja stressiin, muuta kuin, että puhu siitä niin paljon kun tarvitsee. Puhuminen ja kirjoittaminen on mulla ainakin saanut ajatuksia selkeämmiksi.
 
Mä oon kans yllättävän paljon stressannu nyt alkuraskaudessa (5+4) sitä että jatkuuko tää raskaus. Oon huomannu että auttaa kun tekee jotain muuta, ihan vaikka yrittää hommata ittelle jotain menoja niin että ajatukset menee muualle eikä oo kokoajan vaan raskaudessa ja olojen aistimisessa. Mulla on auttanu myös koiran kanssa lenkkeily metsässä, täällä foorumilla juttelu, kavereiden kanssa juttelu, miehen kanssa puhuminen ja mieltäkohottavat tai rentouttavat eteeriset öljyt. Oon myös koittanu psyykata itteeni paljon ajattelemaan positiivisemmin ja luottamaan ja hyväksymään sen että asiat menee niinkuin on tarkotettu. Oon myös vähän koittanu lohduttaa itteeni sillä että oon kuullu kavereilta että ei oikeesti oo NIIN yleistä saada keskenmenoa sen jälkeen kun menkat on jo selkeästi myöhässä (mulla nyt 10-14 päivää) ja varsinkaan jos on esim. suht koht nuori (oon 27) eli tavallaan oon koittanu tuua suhteellisuutta asiaan ja lohduttaa itteäni että kyllä se todennäkösesti jatkuu se raskaus.

Parhaimpana apuna oon huomannu että hommaa asioiden tekemistä ja tekee asioita joista nauttii ja mahollisimman paljon ajatukset on muualla! Aattelen niin että kun selviän sinne "varmemmille viikoille" niin sitte huokasen ja alan innolla odottaa lasta ja tekemään hankintoja ja haaveilemaan!
 
Tuttuja ajatuksia! Plussasin ihan vasta ja nyt menossa 4+2 kuukautisista laskettuna. Meillä on yksi lapsi ennestään ja yksi keskenmeno alkuvuodesta. Jännitin jo esikoisen raskausaikana tosi paljon mutta tuntuu että tuo keskenmeno kummittelee tosi raskaana mielessä edelleen. Silloin ehdin plussata ja iloita pari päivää, mutta raskaustestit olivat aina vain haaleita eivätkä muutaman päivänkään jälkeen vahvistuneet. Viikon päästä alkoikin jo vuoto. On vaikeaa luottaa siihen että miten tämä raskaus nyt menisi sen paremmin, varsinkin kun keskenmenostakin on jo yli puoli vuotta ja aktiivisesta yrityksestä huolimatta kesti näin "kauan" raskautua uudelleen. En ole kovin helposti raskautuvaa sorttia ja yritystä on takana sekä esikoisesta että nyt aika pitkät ajat. Alkuraskauden ultraan menen 100% varmasti jos niille viikoille päästään, mutta miten tässä kestää monta viikkoa odotella :eek:
 
Täällä kanssa yksi stressaaja ilmoittautuu mukaan. Nyt 5+1 ja km pelko kummittelee taustalla kokoajan. Mulla oli myös alussa menkkamaisia kramppeja ja pelkäsin joka vessakäynnillä, että vuoto alkaa. Raskaustestejäkin tuli tehtyä useampi, mutta edes viivojen vahvistuminen ei lopulta paljon auttanut. Yksi yö näin vielä unta keskenmenosta.

Olen huomannut, että ainakin omalla kohdalla asiasta avoimesti puhuminen on auttanut. Yleensä en ole kovin innokas keskustelemaan tunteistani, mutta nyt raskausaikana olen toiminut ihan päinvastoin. Olen jutellut aiheesta parin läheisen ystävän kanssa ja mieskin on välillä saanut toimittaa terapeutin virkaa. Mutta varmasti kannattaa ottaa pelot puheeksi neuvolassa, jospa sitä kautta saisi apuja. Lisäksi kannattaa järjestää mahdollisuuksien mukaan itselleen paljon muuta mukavaa ajateltavaa.
 
Täälläkin stressaaja ilmoittautuu. Menossa todennäköisesti 5+6 ja perjantaina tajusin, että voiko astmalääkettäni käyttää raskaana ollessa. Lääkkeeni sisältää kahta eri vaikuttavaa ainetta, ja ilmeisesti tuota toista ei ole vielä testattu tarpeeksi ja apteekista neuvoivat olemaan käyttämättä nyt viikonloppuna ja pyytää lääkäriltä toinen lääke. Samoin menin tällä viikolla ottamaan suihkaisun Nasolinia kahtena iltana, kun flunssa päällä ja nenä niin tukossa, että en saanut ollenkaan nukuttua. jälkeenpäin luin, että Nasolinhan ei ilmeisesti sovi raskaana ollessa ja nyt kauhea pelko persiissä, että oonko nyt aiheuttanut jotain hallaa näillä lääkkeillä. :sorry: Niin ristiriitaista tietoa netti pullollaan ja huomenna vasta lääkärin jutulle (jos saisi ainakin soittoajan), että mennyt aika stressipallona tämä viikonloppu. Farmaseutti kyllä lohdutti, että ei nyt olisi mitään hätää, mutta kun tämä raskaus on paljon toivottu, niin...
 
Takaisin
Top