Kuunvalo
Jostain jotain jo tietävä
Miltä teistä muista tuntuu alkuraskaus henkisesti? Mulla menossa nyt rv 5+4 ja toinen raskaus. Minulla on siis ennestään 1 lapsi, nykyisin 6v ja hänen raskautensa meni alusta loppuun oppikirjan mukaan ja helposti. Ei pahoinvointia ja juoksin vielä paria päivää ennen synnytystä frisbeekentällä
Esikoisen aikaan en ollut näin huolissani alussa, koska en ehkä edes tiedostanut kuinka moni asia voikaan mennä pieleen!! toki hysterioin listerian kanssa niin, etten voinut syödä mitään kaupan tuoretiskistä mahdollisen kontaminaation vuoksi jne, mutta siitä selvisin sitten lopulta. Nyt tämän toisen raskauden kanssa tuntuu, että pelkään ihan hirveästi KAIKKEA ja olen paljon tietoisempi asioista, jotka voivat JOKA suhteessa mennä kaikissa raskauden vaiheissa pieleen heti näin alusta lähtien. Pelkään siis että tulee km. Lisäksi stressiä aiheuttaa huonohko parisuhde, töihin paluu, tulevaisuus.. Mies on huidellyt omissa menoissaan viikonloput ja nyt seuraava on jo kolmas, kun on sopinut menevänsä muualle. Kun yritin puhua tuosta, oli sitä mieltä ettei 6v hoito enää ole erityisen raskasta. :banghead_O
Myös se, että koen tämän olevan VIIMEINEN mahdollisuus olla raskaana ja saada lapsi, koska parisuhde/ikä/endometrioosi/ on sellainen olo, että nyt jos jotain kävisi se olisi sitten siinä. Uutta yritystä ei tulisi, koska meillä on parisuhde todella huonolla tolalla ja tämä ei suoranaisesti ollut yrittämällä yritetty raskaus.. Olen siis itse toivonut toista lasta esikoisen syntymästä asti ja se, että olen nyt raskaana on unelmien täyttymys.
Eli paineet on ihan eri mitä ekassa raskaudessa, kun silloin oli toki mahdollisuus, että jos jotain kävisi, yritettäisiin uudelleen. Nyt en usko, että mies lähtisi hommaan uudelleen.
Lisäksi on pienempiä ongelmia, kun on tullut sekä kaverin,että sisaruksen kanssa ristiriitoja. Tulen hyvin helposti väärinymmärretyksi varsinkin viesteissä ja sitten kun yritän selittää ja avata asiaa, se ymmärretään jankkaamiseksi ja tahalliseksi riidan haastamiseksi :arghh:. Nyt sitten poden pahaa oloa henkisesti, kun inhoan olla riidoissa ihmisten kanssa, mutten tiedä miten tilanteen saisi aukeamaan kun ei saa puhua asiasta, koska toinen suuttuu siitä!! .
Tuntuu, että on henkisesti ihan puhki ja suorastaan paska olo, ja pelottaa että se aiheuttaa jotain toisaalta sisäistän, että saahan huumeidenkäyttäjätkin lapsia jne, mutta se ei helpota tätä kun kaikki pelottaa ja ahdistaa. Pelkään hulluna että raskaudelle kävisi jotain ja pelkään että pelkäämisen stressi aiheuttaa jotain! Oravanpyörä siis.
Miten te siis suhtaudutte tähän pelkomöykkyyn jos teillä sellainen on? Voiko kaikki mennä hyvin pelosta huolimatta?? Yritättekö olla raskaana zen ja mitäs jos se ei onnistukaan? Kaikkialla puhutaan siitä miten sikiöön vaikuttaa äidin stressi, niin se stressaa itseäni ainakin vain lisää!:bag:
Olen jo jättänyt kahvinkin vain aamuun ja juon nykyisin vain puolikkaan kupin, sokerit pannassa, syön terveellisesti ja koitan käydä päivittäin pienellä kävelyllä.
En halua jutella ammattilaiselle, koska vaikka tässä on paljon asiaa, pelkään lasua koska tässä on nyt NIIN paljon kaikkea.
Kysymys siis kuuluu, kuinka höllätä nutturaa pään kanssa kun alkuraskaus ahdistaa ja sen ahdistamisen vuoksi ahdistaa lisää??  miten saatte pään hiljennettyä ja rentouduttua niin, ettei koko ajan mieti pahinta. :arghh::bag:
Esikoisen aikaan en ollut näin huolissani alussa, koska en ehkä edes tiedostanut kuinka moni asia voikaan mennä pieleen!! toki hysterioin listerian kanssa niin, etten voinut syödä mitään kaupan tuoretiskistä mahdollisen kontaminaation vuoksi jne, mutta siitä selvisin sitten lopulta. Nyt tämän toisen raskauden kanssa tuntuu, että pelkään ihan hirveästi KAIKKEA ja olen paljon tietoisempi asioista, jotka voivat JOKA suhteessa mennä kaikissa raskauden vaiheissa pieleen heti näin alusta lähtien. Pelkään siis että tulee km. Lisäksi stressiä aiheuttaa huonohko parisuhde, töihin paluu, tulevaisuus.. Mies on huidellyt omissa menoissaan viikonloput ja nyt seuraava on jo kolmas, kun on sopinut menevänsä muualle. Kun yritin puhua tuosta, oli sitä mieltä ettei 6v hoito enää ole erityisen raskasta. :banghead_O
Myös se, että koen tämän olevan VIIMEINEN mahdollisuus olla raskaana ja saada lapsi, koska parisuhde/ikä/endometrioosi/ on sellainen olo, että nyt jos jotain kävisi se olisi sitten siinä. Uutta yritystä ei tulisi, koska meillä on parisuhde todella huonolla tolalla ja tämä ei suoranaisesti ollut yrittämällä yritetty raskaus.. Olen siis itse toivonut toista lasta esikoisen syntymästä asti ja se, että olen nyt raskaana on unelmien täyttymys.
Eli paineet on ihan eri mitä ekassa raskaudessa, kun silloin oli toki mahdollisuus, että jos jotain kävisi, yritettäisiin uudelleen. Nyt en usko, että mies lähtisi hommaan uudelleen.
Lisäksi on pienempiä ongelmia, kun on tullut sekä kaverin,että sisaruksen kanssa ristiriitoja. Tulen hyvin helposti väärinymmärretyksi varsinkin viesteissä ja sitten kun yritän selittää ja avata asiaa, se ymmärretään jankkaamiseksi ja tahalliseksi riidan haastamiseksi :arghh:. Nyt sitten poden pahaa oloa henkisesti, kun inhoan olla riidoissa ihmisten kanssa, mutten tiedä miten tilanteen saisi aukeamaan kun ei saa puhua asiasta, koska toinen suuttuu siitä!! .
Tuntuu, että on henkisesti ihan puhki ja suorastaan paska olo, ja pelottaa että se aiheuttaa jotain toisaalta sisäistän, että saahan huumeidenkäyttäjätkin lapsia jne, mutta se ei helpota tätä kun kaikki pelottaa ja ahdistaa. Pelkään hulluna että raskaudelle kävisi jotain ja pelkään että pelkäämisen stressi aiheuttaa jotain! Oravanpyörä siis.
Miten te siis suhtaudutte tähän pelkomöykkyyn jos teillä sellainen on? Voiko kaikki mennä hyvin pelosta huolimatta?? Yritättekö olla raskaana zen ja mitäs jos se ei onnistukaan? Kaikkialla puhutaan siitä miten sikiöön vaikuttaa äidin stressi, niin se stressaa itseäni ainakin vain lisää!:bag:
Olen jo jättänyt kahvinkin vain aamuun ja juon nykyisin vain puolikkaan kupin, sokerit pannassa, syön terveellisesti ja koitan käydä päivittäin pienellä kävelyllä.
En halua jutella ammattilaiselle, koska vaikka tässä on paljon asiaa, pelkään lasua koska tässä on nyt NIIN paljon kaikkea.
Kysymys siis kuuluu, kuinka höllätä nutturaa pään kanssa kun alkuraskaus ahdistaa ja sen ahdistamisen vuoksi ahdistaa lisää??  miten saatte pään hiljennettyä ja rentouduttua niin, ettei koko ajan mieti pahinta. :arghh::bag:
Muokattu viimeksi: