Yleistä höpinää

En tiedä yhtään tuosta, miten missäkin vaiheessa ruvetaan tutkimaan tarkemmin, jos kasvu on jotenkin poikkeavaa.

Kyllä meilläkin neuvolalääkäri hiukan ihmetteli, kun pojalle ei ollut tullut painoa puolessa vuodessa käytännössä yhtään, oliko nyt 320g tullut. Mutta ei sitten sen enempää siihen puuttunut. Katsotaan nyt, mitä 2v neuvolassa syksyllä sitten tapahtuu. Poika on kyllä ihan varmasti kasvanut 1,5v neuvolan jälkeen ainakin pituutta, kun alkaa taas vaatteita jäädä pieniksi. Hoikka poika kyllä on kuitenkin, eikä kasvoissakaan kovin paljoa enää ole samanlaista pyöreyttä kuin aiemmin. Nyt ole yrittänyt muistaa antaa pojalle öljylisääkin päivittäin, kun lastenallergologi oli huolissaan pojan päänympäryksen kasvusta.
 
Musta toi on aina jännä kuulla, kun jollain on kiinitetty huomiota tiettyihin grammamääriin tai sentteihin kasvussa. Meille ei oo terkka eikä lääkäri ikinä sanonut, että miten monta grammaa/senttiä on tullut lisää, vaan ovat suoraan näyttäneet kasvukäyrän. Aina tuo toki on kasvanut tasaisesti siellä omalla -1/-2 käyrällään, eli sinänsä ei huolta tarviikaan olla. Hirmuisen hitaasti sitä painoa on tullut, mutta onpa kuitenkin. 1v7kk iässä rikkoi vihdoin 10kg ja 80cm rajat. :p Tokihan noissa käyrissäkin on ollut välillä pieniä notkahduksia, jotka taas ovat kohta korjaantuneet. Ei niistäkään ikinä oo sanottu sen enempää kuin että kuuluu asiaan.
 
Pirre ei painanut vielä keväällä neuvolassa yli kymppiä, mutta kotivaakassa oli äskettäin 10,3. Oli kyllä vaippa jalassa, että se saattoi painaa jonkin verran.
 
Meilläkään ei oo keskitytty noihin grammoihin/sentteihin, vaan käyriltä aina näytetty että miten kasvaa ja tasaisesti siellä omalla käyrällään kasvanutkin. :happy:

Hassua kun näillä pojilla on vaan 1kg painoeroa tätä nykyä, kovasti tää pienempi kirii isompaa. :grin
 
Miitu, kun teillä on paino noin lähellä niin mites pituuden kanssa? Meneekö jo samat vaatteet?

Mä oon koittanut miettiä, että miten meillä käy kun tulee toi 1v 10kk ikäeroa, että onko muutamassa vuodessa sama vaatekoko. Varsinkin, jos tää toinen kasvaa yhtään isompana, koska lokakuinen on kuitenkin seillä -2 käyrällä yhä, ja nyt vasta siirtynyt kokoon 86.
 
Muokattu viimeksi:
No siis joo, meillä on muutenkin aika pänät nää kumpikin (mies on yli 183cm mutta itse olen 156) ja esikoinen on siirtymässä kokoon 98. Ja käyttää siis nyt 92 koon vaatteita ja tää lokakuinen on nyt siirtynyt 92, eli periaatteessa samaa kokoa. :p
Esikoinen kasvanut myös ikänsä tuolla -2 käyrällä ja tää toinen taas omallaan.

Aiemmin ajattelin miten kätevää, kun isommalta jää ehkä käytettäväksi vaatteet tälle nuoremmalle vaan arvata voi,
että turha on ollut hamstrata kaikkea, kun nää kasvanut niin eri tahtii muutenkin että se mikä saattoi sopia ensimmäisenä talvena tai keväänä esikoiselle, on jo ollu pientä tälle toiselle samana ajankohtana. :grin
 
Meillä kans pääsääntöisesti käytössä koko 92 ja muutamia 86 kokosia. En tykkää hirveen nafteista vaatteista niin 86 varmaan olis monella vielä käytössä tuon kokosella mutta minä en voi sietää jos hiansuut tai lahkeet näyttää just ja just sopivan pituisilta :wink
 
Meillä pääsääntöisesti koko 86 vielä käytössä, mutta riippuu kyllä niin paljon vaatteesta (ja merkistä), miten istuu päälle, että meinaa hermo mennä välillä :shifty: Me&i-bodyissa koko 74/80 menee vielä kohtuullisen hyvin, mutta ei enää kauaa, joten ei kannata ostaa enää sen kokoisia, mutta se seuraava koko on taas jo niin paljon isompi, ettei vielä käy kun lököttää liikaa ja hihat on vielä todella liian pitkät. Sitten taas esim. Tutan 86-kokoisessa bodyssa ympärysmitta ja pituus on jo nafteja pojan päällä, mutta hihat on just sopivat, ei siis liian lyhyet, niin kuin Martta tuossa kuvasi, en myöskään tykkää kos vaate näyttää päällä liian pieneltä. Kotona ei nyt ihan niin tarkkaa ole mulla tuo, mutta tarhaan ja kylille sitten paremmin sopivat vaatteet. Housuissa sama juttu, joidenkin merkkien 80cm käy vielä, ja joissakin on jo 90/92cm käytössä. Välillä turhauttaa postimyynnistä tilata kun oikea koko saattaa ollakin sitten joko liian pieni, tai liian iso. Isohan ei haittaa, jos kyseessä on sellainen jokaiseen vuodenaikaan käyvä vaate.
 
Mua ärsyttää noi kaksoiskoot niin paljon! Varsinkin kun nyt taas ollaan siinä välissä. En muista et mitä merkkiä just katoin, mutta olis ollut vaihtoehdot 74/80 tai 86/92. Toinen liian pieni ja toinen liian iso, joten jäi ostamatta. :shifty:
 
Mua ärsyttää myös noi kaksoiskoot. Pirrelle tarttis muutama 86 paita hankkia, mutta kaikki paidat on yhdistelmäkokoa 86/92 ja se on iso. Hihat on tosi pitkiä, mutta helma on sopiva.
Ollaan bodeista luopumassa kun pirre menee syyskuussa tarhaan ja nyt on vaipattomuusharjoittelut menossa, joten bodyt on himppu epäkäytännöllisiä.
Pirre käyttää ulkovaatteista 74 ja 80. Sisävaatteista 80 ja 86. Paidat on jo kaikki 86, mutta housuissa on vielä useammat kasikymppiset käytössä. Kengät on 21-22.
 
Mulla oli pienenä tavoitteena vaipattomuuskokeilut nyt loman aikana, mutta olis ollut kiva tehdä se ilman mitään housuja. Poikaa ei voi yhtään pitää ilman housuja, jalkojen raapiminen alkaa välittömästi :sad001 Vaikka kai sekin olis eteen päin, kun olis vaippa pois sieltä housuista. Meillä poika alkaa nyt vasta oikeasti hoksaamaan, mitä se tarkoittaa kun tulee pissa. Olen jo pitkään koittanut käyttää poikaa suht usein pytyllä, mutta aika harvoin sinne mitään tulee, joten luulen, että on liian tottunut päästämään hädät vaippaan. Joskus olen liian hidas, kun unohdun siivoamaan ruokalautasia syönnin jälkeen pois ja kakka ehtii tulla vaippaan. Silloin poika kyllä haluaa mennä vessaan, vaikka on jo myöhäistä :D Aina kehun kovasti, jos pissa tulee pyttyyn tai suihkussa ja koitan suihkussa ollessa kannustaa pissaamiseen, jos näyttää siltä, että pissa olis tulossa.

Pojalla on siis tosi hankala atooppinen ihottuma jaloissa, olen nyt saanut vasta parin viime viikon aikana ihottuman talttumaan lastenallergologin ohjeita soveltaen. Lisäsin ohjeiden mukaisiin pesuihin ja rasvauksiin parisen viikkoa sitten sinkkivoiteen, jonka koen helpommaksi kuin sinkkisukat, pyllypesujen ja suihkussa käyntien vuoksi. Kokeiltiin kyllä niitä sinkkisukkia, ja oli niistä nyt ainakin se apu, ettei poika päässyt raapimaan jalkojaan. Ei edes yrittänyt raapia sinä aikana kun sinkkisukat olivat jaloissa. Ne sukat eivät saa kastua, joten ne olis pitänyt ottaa aina pois suihkun ajaksi. Kokeilin sitten helpompaa (joskin sottaisempaa) tapaa ja rupesin laittamaan sinkkivoidetta kosteutuksen jälkeen. Jo yhdessä yössä ero ihon kunnossa oli huomattava. Nyt ollaan siinä tilanteessa, että tärkeintä on pitää jalat suojattuina niin, ettei poika pääse raapimaan niitä verillle, koska silloin koko parannusruljanssi pitää aloittaa uudelleen. Siksi ne housut joka säällä, ja umpiteräiset haalarit päällä nukkuessa, sillä on päästy aika pitkälle ihon paranemisessa pesujen ja rasvausten lisäksi.
 
Meillä on käytössä pisutarrat. Pirre saa liimata vessan seinällä olevan paperiin tarran aina kun pissa tai kakka tulee pottaan. Se on yllättävän tehokasta. Kohta on paperi täynnä.
Eilen ei sattunut yhtään vahinkoa ja tänään tuli yhdet pissat ulkona pöksyyn. Tässä on reilu kuukausi aikaa treenata ennen tarhaa, josko oppis sinä aikana päiväkuivaksi ainakin. Toki hoidon aloitus varmaan aiheuttaa takapakkia, mutta toiveet olis onnistua opettelussa.
Käytiin ennen juhannusta katsomassa päiväkotia ja pidettiin se aloituskeskustelu, niin siinä rupatellessa lastentarhanopettaja kysyi onko pirrellä vaippa. Kysymys tuli vähän sellaseen sävyyn, että eihän sillä ole vaippaa, eihän. Ajattelin, että jos nyt sitten pistäis töpinäksi ja sais sen vaipattomana hoitoon :)
 
Oho täälähän ollaan jo pitkällä vaipattomuuden tiellä. Meillä poika pissaa pottaan lähes joka kerta kun siihen istuu ja tietää miten pissa sinne tehdään ja hurraa itselleen joka kerta kun on pissannut. Kun pissa tulee pottaan, ollaan laitettu pikku pöksyt jalkaan ja on saanut olla ilman vaippaa 15-30min jaksoja mutta ei oikein osaa vielä ilmottaa kun pissattaa enkä aina kerkeä koko ajan muistuttamaan potasta. En oikein tiedä miten tässä asiassa tulisi edetä? Kakka tulee aina vaippaan.
 
Kai se etenemissuunnitelma voisi olla sellainen että vie vaan potalle säännöllisesti. Kyllä se siitä.
Pirre osaa kyllä sanoa kun on hätä, mutta ei koko hommaa voi hänen oman ilmoituksen varaan jättää. Kaikissa siirtymätilanteiaaa viedään vessaan. Esim. ennen ulos lähtöä, sisään tullessa, ennen ruokaa, ruuan jälkeen, heti kun herää, ennen nukkumaanmenoa jne.
 
Tuossa kuivaksioppimisessa täytyy kuitenkin muistaa myös yksilölliset erot kehityksessä, kaikki eivät opi samaan tahtiin vaikka tehtäisiin kaikki samoin, ja niillä keinoilla toinen oppii tosi nopeasti ja toinen saman ikäinen ei vielä millään.

Täytyy kyllä myöntää, että itse olen ollut liian laiska tässä asiassa, ja asia on edennyt ehkä liikaakin lapsen tahdin mukaan. En ole kertaakaan pakottamut poikaa mihinkään. Harmittaa ihan oikeasti tuo pojan ihon rikkinäisyys ja kutina, kun ei voi ilman housuja pitää raapimisen takia edes sisällä.
 
Muokattu viimeksi:
Meillä poitsulla ei mitään tahtoa potalle. Kauhee huuto vaa tullu ku kysykää etes että käviskö potalla.. nyt vkloppuna yhesti suostu istumaa vähä aikaa, mitään ei kyllä tullu. Ite oltu asian kans laiskoja mutta luotan että kyllä se sitten ku on oikea ajankohta ni alkaa onnistuu.
Uniongelmia vieläki tuppaa olemaan. :sad001
 
Puhe pojalla aika paljo kehittyny viime aikoina, saattaa jopa 4 sanan lauseita tulla. Ei sanat toki aina aiva oikein mene..
 
Uniongelmat on kyllä ikäviä :sad001 Toivottavasti teillä Aneska helpottaa ajan kanssa!

Itse olen myös ajatellut, että poika kyllä oppii sitten kun on tarpeeksi kypsä siihen. Toki oppimista voi edistää ja ehkä nopeuttaakin omilla toimilla. Poika ei usein aamuisin halua pytylle, eikä potallekaan, mutta saatiin sellainen ankkaa tai sorsaa esittävä supistaja, niin sen avulla on helppo houkutella poika pytylle :)

Täällä poika höpöttelee paljon, mutta harvassa on vielä ymmärrettävät sanat. Eiköhän tuo jonain päivänä opi puhumaan :)
 
Hyvä idea tuo tarran laittaminen HoosiAnna. En vaan tiedä, että tajuaisko tuo vielä sellasta.. Ehkä vois yrittää kun palataan reissusta takas kotiin. Pitäis vaan pikkupöksyjä hommata myös, niitä meillä ei ole ollenkaan..
 
Takaisin
Top