Uusi jäsen (tai vanhakin), esittele itsesi täällä!

Hei,

olen täällä ajoittain pyörinyt, mutta sitten unohtanut koko paikan. Nyt tämä tuli taas mieleen ja etsin tunnukseni. Olen yhden viisi vuotiaan lapsen äiti ja toisen yritys on juuri alkanut.
 
Hei ja tervetuloa takaisin Dissoäiti. :) Onnea yritykseen! Meiltä löytyy vilkasta keskustelua yrityksestä Vauvakuumetta osastolta ja siellä keskustelujen yllä olevista Kuumeiluklubeista.
 
Hei!

Olen 26 vuotias ja asun yhdessä avopuolisoni ja meidän kissan kanssa. Haaveilemme oman talon ostosta talvella tai viimeistään ensi kesänä.

Liityin tänne foorumille tammikuussa 2018 kun alettiin yrittään esikoista. Tärppi kävikin pian, mutta keskenmenon kautta todettiin kohdunulkoiseksi. Siitä sitten yritys pariksi kuukaudeksi tauolle ja syyskuussa alettiin yrittään uudestaan.
Nyt olen raskaana rv10+1 ja tömä raskaus nappasi yk10:stä kaksi kuukautta ennen lapsettomuuspolin ensikäyntiä plussasin. Kovat on pelot, mutta päivä kerrallaan eteen päin.
 
Hei kaikille, uusi ensimmäistä raskautta toivova kirjoittelija täällä. Yksi kkm takana. Tunteet ovat olleet sekaisin keskenmenosta lähtien, se vaikuttaa syvemmin mitä uskoinkaan. Asiasta ei kuitenkaan voi tai halua puhua kasvotusten juuri kenenkään kanssa, onneksi on tämä foorumi.
 
Heips kaikki :)

Olen 40-vuotias uusi käyttäjä ja odotan toista lastani.
Viikkoja on kertynyt 8+5. Tämä tuntuu suunnattomalta ihmeeltä :love017 . Lähipiiri ei vielä tiedä uutisesta mitään ja pidämme asian mieheni kanssa salassa vielä jonkin aikaa.

Ajattelen, että täältä foorumilta löytyy mukavaa juttuseuraa ja paljon evästä tulevien kuukausien varrelle. :smiley-bounce012
 
liirumlaarum Osanottoni keskenmenosta ja onnea uudesta raskaudesta. Lähetän sinne tarrasukkia, jotta tällä kertaa vauva tulisi syliin asti. :shy: Toivottavasti pelko helpottaa viikkojen kertyessä.

lexie Otan osaa keskenmenosta. :Heartred Se on aina raskas paikka. Toivottavasti saatte pian pysyvän plussan.

HenKa onnea tulevasta vauvasta! :) Onneksi netissä voi jutella anonyymisti ennen kun haluaa uutisen julkaista. Oletko jo löytänyt oman lasketun ajan ryhmäsi?

Ja kaikille yhteisesti: Tervetuloa foorumille! :happy:
 
Hei!

Täällä kirjoittelee nelikymppinen yhden jo aikuistuneen lapsen äiti. Vauvakuumeen myötä yritetään uuden puolison kanssa raskautua ja perustaa perhettä. Yritystä on jo ollut, jätin ehkäisyn huhtikuussa 2019 pois ja tulin heinäkuussa raskaaksi. Valitettavasti pieni jo bongattu sydämen syke sammui äskettäin. Ei tullut meille maaliskuun vauvaa 2020... :sorry: päätin etten vielä tästä enempää masennu, vaan jatketaan yritystä. Ei tosin tunnu useampaa kertaa raskaaksi tuleminen todennäköiseltä enää tässä iässä. Aika kuitenkin näyttää, ja sillä välin aion pitää tunnelmaa yllä erinomaisessa foorumiseurassa :). Olen foorumia seuraillut jo muutaman viikon, ja saanut valtavasti vertaistukea teiltä ihanilta naisilta, joten päätin liittyä ihan "virallisesti" seuraanne.
 
Hei Alcyone! Tervetuloa foorumille, mukava kuulla että olet saanut jo täältä vertaistukea. Osan ottoni keskenmenosta. :sad001 Ja onnea uuteen yritykseen. Toivottavasti teillä tärppää pian uudestaan. Olet varmaan jo löytänyt meidän Vauvakuumetta osaston? Enkeleiden vanhemmat osastolta taas löytyy vertaistukea, jos kaipaat sitä keskenmenon käsittelyyn.
 
Moi kaikille! Olen pitkään lukenut foorumin keskusteluja ja nyt viimein uskaltauduin tekemään omankin profiilin ja ottamaan osaa keskusteluihin.

Olen 27v, ensimmäistä lasta yrittävä nainen Turusta. Miehen kanssa ollaan oltu yhdessä noin viisi vuotta ja lasta yritetty kohta kaksi vuotta. Lapsettomuushoitoja ei ole vielä aloitettu, koska naistenklinikan lääkäri oli toiveikas luomusti onnistumiseen. Oma toiveikkuus on tällä hetkellä erityisen koetuksella ja eletään vaikeaa aikaa tämän lapsettomuuden kanssa.

Haen foorumilta ensisijaisesti vertaistukea samanlaisessa tilanteessa olevilta sekä apua aiheisiin, jotka mietityttää (oireet, kierron kulku jne).
 
Moi ja tervetuloa Skyo. :) Kurjaa että olette joutuneet yrittämään noin pitkään tuloksetta. Toivottavasti pian tärppää hoidoilla tai ilman. Parhaiten vertaistukea löytänet sekä Vauvakuumetta että Lapsettomuus -osastoilta.
 
Hei!
Olen uusi käyttäjä. Pian 30.v. Odotan kolmatta lastani. Kaksi ensimmäistä molemmat tyttöjä ja iältään 7.v ja 9.v.
Edellisten vauva-ajoista on jo aikaa, jotenka vielä vähän jännittää ja tuntuu oudolta "aloittaa taas alusta". Onneksi on nyt sitten kaksi innokasta pikkuapuria auttelemassa. Toivottavasti ehdin ja jaksan vauvan synnyttyä olla tarpeeksi läsnä myös heille.

Mieheni ja lasteni kanssa asustelemme Tampereella.

Foorumilta odotan löytäväni mukavaa keskustelua ja asioiden jakamista muiden raskaana olevien kanssa. Etenkin kun lähipiirissäni ei tällähetkellä ole yhtäkään odottavaa äitiä. Täältäpä teitä löytyy. :Heartpink
 
Hei ja tervetuloa Mamamia! Onnea raskaudesta! :happy: Toivottavasti löydät foorumilta kaipaamasi, ainakin oman kokemukseni mukaan täällä on hyvä henki. :)

ps. Kannattaa osallistua lokakuun uusien käyttäjien haasteeseen. Palkintona ihania kirjoja. :wink
 
Heippa!
En edes aiemmin tiennyt tästä foorumista, mutta päädyin lataamaan vau.fi sovelluksen ja mutkan kautta löysin tänne.

Olen 27v ja toiveena tulla raskaaksi tämän vuoden aikana. Aloitimme juuri avovaimon kanssa hoidot yksityisellä klinikalla, minä siis hoidettavana osapuolena.

Toivon, että pian pääsen juttelemaan muustakin kuin vauvakuumeesta, kirjoittelen toiseen ketjuun vähän tarkemmin omasta tilanteesta ☺️
 
Heippa Alexie! Tervetuloa foorumille. Toivottavasti hoidot tuottaa pian toivottua tulosta. :) Taisit kuumeiluosastolle jo löytääkin. Vinkkaisin että myös Lapsettomuus-osastolta saatat myös löytää kiinnostavaa keskustelua, sillä siellä puhutaan paljon hoidoista. :)
 
Heipähei!

Täällä 23v äiti. Meiltä löytyy jo 2v tyttö ja pikkusisarus olis hyvin toivottu. Ei oteta turhaa stressiä asiasta. Tosin olen ollut ilman pillereitä elokuusta 2017 asti että olisi jo pikkuhiljaa aika.. Mutta kaikki aikanaan.. Ehkä vielä joku päivä:) Liityin vasta tänne foorumille. Olen aiemmin selaillut vaan keskusteluja, mutta nyt ajattelin liittyä itse mukaan:joyful:
 
Heipähei!

Täällä 23v äiti. Meiltä löytyy jo 2v tyttö ja pikkusisarus olis hyvin toivottu. Ei oteta turhaa stressiä asiasta. Tosin olen ollut ilman pillereitä elokuusta 2017 asti että olisi jo pikkuhiljaa aika.. Mutta kaikki aikanaan.. Ehkä vielä joku päivä:) Liityin vasta tänne foorumille. Olen aiemmin selaillut vaan keskusteluja, mutta nyt ajattelin liittyä itse mukaan:joyful:
Tervetuloa mukaan:) Toivottavasti pian tärppää :Heartred
 
Täällä kirjoittelee 36 vuotias uusioperheen äiti, jolle eläinsuojelu ja luonto ovat lähellä sydäntä. :Heartbigred

Luonnon kautta olen löytänyt villiyrtit ja niitä olen vähitellen uskaltanut käyttää enemmän ja enemmän ruuanlaitossa, kuin myös kosmetiikassa. Nautin lukemisesta ja varsinkin kauhukirjallisuudesta. :finger002

Odotan viimeistä pientä, joka tekee tästä raskaudesta hieman jopa haikean. Kaikella on kuitenkin aikansa ja paikkansa ja olen onnellinen, että saan kokea tämän vielä kerran:love7
 
Täällä lapseton naisihminen kirjoittelee.
Vauvahaaveita aviomiehen kanssa. Odotamme vielä oikeaa hetkeä jotta voimme hakeutua lapsetomuushoitoihin ja aloittaa matkamme kohti raskautumista. :Heartred
 
Takaisin
Top