Raskaaksi 2020

Täällä olisi itsellä toiveissa pikkukakkonen 2020! Minun puolesta saisi tulla mahdollisimman nopeasti, mutta miestä täytyy vielä vähän lämmitellä ajatukseen. Esikoinen syntyi 6/18 lapsettomuushoitojen kautta ja vähän näyttää, ettei oma kierto vieläkään käynnisty joten varmaan uusi kierros hoitoja edessä.


Edit. Varmaan kirjoitin nyt väärään ryhmään kun haluaisin pienen kuitenkin jo aluilleen tämän vuoden puolella. :P
 
Muokattu viimeksi:
Seurailen täälläkin taustalla, vaikka toivon, että "Raskaaksi 2019" on minulle oikea ryhmä :)
 
Minäpäs tuppaan tänne kans ;>
Olin mukana raskaaksi 2015, 2016, 2017 ja 2018 ryhmissä. Esikoinen syntyi neljän vuoden yrityksen jälkeen ilman hoitoja 5/16. 7/17 tärppäsi luomuna, mutta päätyi keskenmenoon, ja kuopus tärppäsi 2v yrittämisen jälkeen ilman hoitoja, mutta pienillä toimenpiteillä 3/19.
Vauva nyt 2kk mutta pienellä ikäerolla toiveissa seuraava :> Varmasti taas ottaa aikansa, mutta kivahan täällä on jo ihan ajoissa kuumeilla!! Yritys aloitetaan vasta ensi vuoden alusta, mutta saa tulla jos on tullakseen, jo aikaisemmin. Ehkäisyä ei kuitenkaan aiota ottaa käyttöön :) Menkat alkoi just nyt 2kk synnytyksestä, joten ei tartte niitäkään ootella :D

Tiuhtimus, hui! Ompa hurjat menkat!

Miitu, sinut muistankin tuolta jostain edellisestä kuumeiluryhmästä! Täällä vähän samanlaisia suunnitelmia :)
 
Tervetuloa kaikki!

Ninni, onneksi nykyään normi menkat ja säännöllinen kierto, itsellä noi hurjat menkat johtui kapselista enkä kyllä enää aio sitä ottaa vaikka muuten helppo ehkäisy olikin!

Meillä yritykseen alkuun varmaan enää 6-7kk, mutta katsotaan miten tässä kuluvien kuukausien aikana mieli kerkee muuttua :D kesävauva kutkuttelis, mut toisaalta ois helppoa jos kaikki lapset oisi syntyneet syksyllä, menis synttärit yhillä sukulaisjuhlilla!
 
Täälläkin haaveissa toinen syntyväksi vuodelle 2020, meillä esikoinen 05/2018.
Haluaisin itse alkaa yrittämään jo nyt heti, vaikka tänä iltana :-D , mutta mies hieman jarruttelee vielä, aiemmin juteltiin että syksyllä olisi ehken hyvä aika alkaa yrittämään, mutta saa nähdä odotellaanko siihen saakka kuitenkaan (toivottavasti ei, en malttaisi!)
 
Heippa!:greet025

Meillä esikoistytär syntynyt 2/2018 ja syksyllä on ajateltu alkaa yrittämään seuraavaa:cat: Itse voisin aloittaa vaikka heti yrittämisen, mutta mies haluaa viettää kesän ilman pahoinvointeja(esikoisesta voin pahoin vkolle 16 saakka):grin Esikoinen sai alkunsa ihan ensiyrittämällä, oli jopa hiukan ylläri, mutta iloinen sellainen :Heartred Katsotaan kuin käy seuraavan kohdalla :)
Tänään kp 27/29 ja mikäli ovis on ollut silloin kun luulen, niin ei pitäis olla raskauden mahdollisuutta, mutta salaa toivon, että oisin tunnistanut väärin ajankohdan:wink Meillä siis ehkäisemätöntä seksiä kp 11 ja 19 ja oviksen olin tunnistavinani kp 17/18 :happy:
Lauantaina on kaverin synttärit ja ois tarkoitus ottaa muutama lasillinen, niin ajattelin testailla pe tai la rfsu:n erityisherkällä testillä:happy:
 
2020 toivotaan meillekin esikoisvauvaa :Heartred yrittäminen aloitettu hormonikierukan poiston jälkeen 2.4. ja ensimmäinen kierto menikin hormonien tasoittumiseen etc. Luultiin raskautuvamme kun kk 2viikkoa myöhässä, mutta sieltä ne sitten tuli.

Jännä nähdä miten tämän porukan raskautumisille nyt sitten käy^^ tsemiä kaikille.
 
Meillä esikoinen syntyi 6/2018, haaveissa ensi kevään loppuun/alkukesään olisi toinen lapsukainen, eli aletaan parin kuukauden päästä yrittämään.
 
Toivon raskautuvani ensi vuonna loppuvuodesta. Yritän pudottaa painoa mahdollisimman paljon ennen sitä, olen niin lihava. Nolottaa myöntää edes itselleni saati näin julkisesti. Mutta olen nyt tehnyt elämäntapamuutoksen ja saan apua ahmintahäiriööni, joka on suurin syy kiloilleni.
 
Jospa liityn tähän ketjuun..
Ollaan miehen kanssa nyt yritetty loppuvuodesta 2018 saakka saada toista lasta aluille ja itse asetin tavoitteeksi raskautua ennen kuin täytän 40 (en tiedä mikä päähänpisto tämä on). Reilu vuosi siis aikaa.
Nyt on yksi keskenmeno ja yksi tuulimunaraskaus koettu (viimeisintä tyhjennellään parhaillaan). Pieni tauko yrittämiseen varmasti tulee, ja epävarmuus onnistumisesta kasvaa... mutta vielä on pieni hitunen toivoa jäljellä.
 
Mäkin voisin tulla tänne. Neljäs toiveissa, ikää 39v ja yritys aloitettu tän vuoden alusta. Mäkin haluaisin vauvan ennenkuin täytän 40v, mut katotaan nyt, miten käy :grin Muut tärppäs yk6, tuulimunan jälkeen yk1 ja kuopus yk1. Nyt menossa yk7.

Isommat lapset meillä 10v, 8v ja kohta 6v.
 
Tiuhtimus, kauan sulla meni kapselin jälkeen, että palas menkat ym.?
Multa lähtee kapseli elokuussa, ja jännittää miten keho rupee siitä heräilemääno_O
Kuitenkin päälle 3 vuotta ollut toi kapistus.
 
Tervetuloa uudet!

Tiuhtimus, kauan sulla meni kapselin jälkeen, että palas menkat ym.?
Multa lähtee kapseli elokuussa, ja jännittää miten keho rupee siitä heräilemääno_O
Kuitenkin päälle 3 vuotta ollut toi kapistus.
No mulla kerkesi olemaan vain vajaan vuoden mutta ekat menkat tuli varmaa kuukausi poiston jälkeen ja sen jälkeen kierto ollut samanlainen kuin ennen raskauksia.
 
Tuun tänne kans uutena :) Meillä ei varmuutta ihan yrittämisestä ole ensi vuodelle epävarma olo halutaanko edes raskautta edes yrittää kaiken vastoinkäymisten ja nykyisten huonosti nukutun yöitten lisäksi/jälkeen. 01/16on esikoinen kohtukuolema sai alkunsa viimeisestä (3)inseminaatiosta. Toinen 3/19poika sai alkunsa toisesta (2)ivf hoito kierrosta ensimmäisestä (1)tuoresiirrosta.Kaikkineen koko yritystä oli 6v ennen kun syliin tuli vauva. Saman verran yritystä emme jaksaisi enää söi niin paljon elämää :sad001 eikä niin pakkomielteistä yritys varmasti tulisi olemaan kun on jo ennestään yksi ja jos hoidot eivät tehoaisikaan tällä kertaa ei pettymys olisi niin suuri tällä erää. 1v synnytyksestä mahdollista päästä uudestaan hoitoon ja saada kaikki kolme uutta ivf hoito kiertoa. Ajattelee vain tulevaa uusiutuuko uudestaan keskosuus ja pitkä vuodelepo sairaalassa, vaikka seuraaviin raskauksiin seuranta on tiuhempaan kuin normaalisti. Jos hoidot tehoaisi heti keväällä niin kaksi pikkusta olisi ja keskuudesta johtuen on seuranta käyntejä ensimmäisinä vuosina ja huomiota muutenkin Keskonen tarvitsee olisinko ihan 100%kykenevä myös tällä nykyiselle kaikkineen raskaus oireiden keskellä jos sattuisi paha pahoinvointi jakso tulemaan. Pelottaa kaiken keskos uuden ja vuodelevot lisäksi, että nämä kovasti valvottavat yö heräilyt uusiutuvat siis koliikki ja huonosti nukkuva lapsi :sad001 Toisaalta houkuttelee palamaan kouluun aikataulun mukaisesti vuonna 2022 ja jos 2020 tärppäisi hän olisi alle 2v päiväkodissa mikä ei mikään mahdoton ajatus olisi sekään.
 
Saakos tänne liittyä vaikkei olla vielä yrittämässä lasta,vaikka kovasti koitan miestä lämmitellä ajatukseen :smug: haluaisin että yritys alkaisi viimeistään tammikuussa 2020 mut odotellaan nyt rauhassa :angel1 toki käy vaikka heti yritys kun oon hormonaalisen ehkäsynkin lopettanut. Ja esikoisesta siis haaveilen :angelic:
 
Toki saa liittyä mukaan, tervetuloa uusille! :)

Tää ryhmä onkin ollut vähän hiljaisempi, mutta josko saatais vähän eloa tänne kun alkaa tuo 2020 lähentyä. :happy:
 
Millaisia ikäeroja teillä on, joilla useampi lapsi? Meillä 1v11kk ja nyt ollaan pitkään pähkäilty oisiko seuraavaksi hyvä 3v, 3,5v, 4v, vai mikä..yli 4v ei mielellään ainakaan haluttaisi jos vaan mahdollista, toki sitä ei koskaan tiiä jos ei tärppääkkään helposti kuten edelliset.
 
Meillä on ykkösen ja kakkosen välillä täysin suunnitellut 3v4kk. Ei haluttu kovasti alle 3v eroa eikä haluttu kesävauvaa (joten kuopus syntyi syyskuun alussa :) )

3v on mielestäni loistava ikäero. Isompi lapsi on jo melko itsenäinen, useimmiten kuiva tai ainakin sinnepäin, osaa vähän jo auttaa vauvan hoidossa ja johtaa leikkejä sitten kun nuorempi kasvaa. Toisaalta on myös riittävän pieni ero että intressit on edes jotakuinkin samaa luokkaa. Isompi ei tarvitse yhtä paljon syliä eikä riitaa tissistä tule kuten pienemmällä ikäerolla saattaa tulla. Lisäksi ehdin olla takaisin töissä kokopäiväisenä sen 6kk että saatiin paremmat päivärahat.

Tämä kolmas olisi tarkoitus ajoittaa siten, että nuorimmainen olisi jo täyttänyt 2v mutta ei vielä 3v (koska uusi tukien määräytymissystemi eli katsotaan 12kk tuloja). Taaskaan ei haluta kesävauvaa koska mies on kesäisin paljon pois töidensä vuoksi eli tähdätään syntyväksi alkuvuodesta 2021 (eli kakkonen olisi noin 2,5v). Siinä on sitten hyvin pelivaraa jos ei saadakaan alulle yhtä nopeasti kuin nämä kaksi aikaisempaa.
 
  1. Tänään hoksasin, että apua! Maaliskuussa tulee 1v synnytyksestä ja saa silloin palata hoitoihin ja antavat hoitoja heidän tilanteen mukaan. Ei varmaan toisen lapsen yrittävät ihan numero ykkösenä jonossa samaan hoitoja. Hoksasin sen, että samana Vuonna heinäkuussa mies lähtee armeijaan ja jos ilmoitamme, että haluamme jatkaa hoitoja helmi-maalikuussa sairaalalle mieluummin ilmoitamme hieman jo aikaisemmin ja heti jos ei päästä hoitoa aloittamaan voi olla, että pahimmassa tapauksessa ei keretä ennen kesä sulkuja yhtään hoitoja tekemään. Viimeksi ainakin meni niin, että ivf jonoon laitettiin meidät 2017 helmikuussa päästiin vasta suunnittelu käynnille saman vuoden marraskuussa. Jos hyvin kävisi ennen miehen armeijan menoa ehkä yksi kokonainen ivf lyhyt kaavan hoito kerkeäisi tekemään.Viimeksi ensimmäisestä siirrosta tärppäisi voisin olla raskaana just miehen armeija ajan ja pojan ja uuden tulokkaan ikä ero tulisi noin 1v11kk olemaan. Jos kaikkea menee huonon suunnitelman mukaan niin ainakin ilmoitetaan sairaalaan, että kiinnostuneita hoidosta olisimme ennen heinäkuuta 2020, koska mies menee armeijan silloin hoitoihin tulisi 6kk-vuoden tauko ja budjettia tuskin on mennä yksityiselle sellaiselle, mikä oisi viikonloppuisin auki ajattelen miehen armeijan viikonloppu lomia :wink No ainahan sitä voisi luomuna yrittää silloin kun on lupa yrittää siis sektiosta 1v ainakin jonkunsortin yrittäminen oisi vireillä ja viikonloppu kotiutus lomilla tehdä asioita plus ennen armeijaa yrittää kotona jos ei keretä saada hoitoja. Ajatukset kuitenkaan pyörivät, ettei me tuskin luomu ihmettä saada, kun kaikki raskaudet alkaneet hoitojen kautta ja en usko ihmeisiin. Yritys näillä näkymin alkaisi ensi vuode maaliskuussa.
 
Takaisin
Top