Ikäero kumppanin kanssa

Bella Swan

Moderaattori
Staff member
Administrator
Maalisäidit 2020
Onko teillä ikäeroa kumppaninne kanssa? Minkä ikäisiä olette? Näkyykö ikäero jossain?

Itse olen 28 ja mies 23. Olen itse ehkä ikäistäni nuoremman oloinen, joten eipä tässä ole huomannut ikäeron tuoneen haasteita. Ainut että itse olisin ollut piankin seurustelun alettua valmis suunnittelemaan perheenlisäystä, miehellä siinä kesti muutama vuosi :) Nykyään naimisissa ja yhden lapsen vanhemmat ja toinen tervetullut!
 
Meillä taitaa olla aika perinteinen kolme vuotta miehen hyväksi. Ei näy etenkään enää mitenkään meidän elämässä. Ehkä parikymppisenä vaikutti vielä enemmän..
 
6 vuotta on ikäeroa, ei ole koskaan 4 vuoden aikana näkynyt missään. Tai en ole ainakaan itse havainnut. Enemmän ihan muut asiat tekee eroavaisuuksia meidän välille, esim. kotiolot, kasvatus ja erilaiset kokemukset asioista.
 
Meillä myös 6 vuotta. Välillä tulee joku populaarikulttuurinen juttu josta en ole itse kuullut kun elettiin teini-ikä eri aikaan. Elettiin tosin myös eri mantereilla eli suurimmat erot tulee sieltä. Hyvin vähän mitään konkreettista tulee mieleen.

Ja silti mies oli meillä se jota piti vähän potkia vanhemmuuteen. :D
 
Meillä on vajaa 5 vuotta (mies vanhempi). Ei juuri näy, paitsi joskus kun puhutaan omien teiniaikojen suosikkibändeistä ja muoti-ilmiöistä, jotka olivat hieman erit meillä.
 
Mies on 30, itse täytän loppuvuodesta 27. Kun alettiin seurustelemaan mies oli varmaan kypsempi (olin 17-v), nykyisin ikäero ei vaikuta. :)
 
Meillä kun alettiin seurustelemaan mies oli 18 ja itse 23. Ehkä silloin tuntuikin että oon vanhempi kun olin itse ehtinyt olla täysi-ikäinen jo monta vuotta.. Nykyään en edes usein muista ikäeroa, paitsi jos tulee puhe jostain mun lapsuuden ilmiöstä tms jota mies ei tunne kun ollut silloin itse vasta vauva :dummy:
 
Ei oo ikäeroa :)
 
Muokattu viimeksi:
Meillä on ikäeroa 4 vuotta, mä olen 34 ja mies siis 38 vuotta. Eipä tuota missään huomaa, jotkut tapahtumat mies muistaa paremmin.
 
Meiltä löytyy ikäeroa viisi vuotta. Minä oon 34 ja mies 39. Eikä kyllä tunnu ikäero missään.
 
Ikäeroa meillä 11 vuotta. Minä 28 ja mies 39. Ikäero ei ole haitannut millään tavalla, päin vastoin, saan revittyä siitä uskomattomat määrät huumoria.:biggrin
 
Mies täyttää piakkoin 23, minä ensi vuoden alkupuolella 26. Vajaa kolme vuotta. Ja joo, näkyyhän se :grin Välillä mietin minkä teinin oon napannut, mutta ihan hyvin muuten on pelannut yksiin. Mies intoilee vauvan saamisesta, mä oon hieman hitaammin lämmennyt kun yksi jo on. Meillä myös ehkä korostuu ikäero sillä, että mies on ikäistään nuoremman näköinen, mutta mä kyllä varmaan menisin pari vuotta vanhemmastakin :shy:
 
Meillä ikäeroa aikalailla tasan vuosi, just sopiva :D Mies on vanhempi niinkuin perinteisesti yleensä on, itteä jotenki ahistais olla aina ensin täyttämässä pyöreitä varsinkin :D
 
meillä on muutama päivä yli 4,5v :) just sopivasti. Mies vanhempi.

Exän kanssa oli tuo sama mutta toisinpäin,ei ollu hyvä.
 
Takaisin
Top