Paniikkihäiriö ja raskaus

V

Vendetta

Vasta-alkaja
Onkohan muita paniikkihäiriöstä kärsiviä täällä? Millä tavalla raskaus on edennyt sairauden kanssa?
Minä saan kohtauksia sosiaalisissa tilanteissa, monesti vain kotoa ulos astumalla, ja etenkin jos on lääkäriin tms meno. En ole saanut käytyä neuvolassa tai äitipolilla yli kuukauteen, vaikka ajat on ollut. En kykene vastaamaan heille edes puhelimeen kun pelkään syytöksiä, ja sairaudesta on vaikea puhua. Neuvolassa tiedetään sairaudesta ja äitipolilla käynnit sen vuoksi, silti en uskalla mennä tai enää soittaa takaisin. Mieheni on melko syrjäänvetäytyvä vaikka haluaakin tukea kaikessa, ja jokaiselle käynnille tulisi mukaan. Silti on vaikea lähtä.
Äitipolilla kätilö piti minua heti huonona äitinä nuoren ikäni ja sairauteni vuoksi, ei kauheasti huvita enää hänen juttusille mennä (kerran siis ollaan siellä käyty). Neuvolassa minulle olisi kaksi hoitajaa, joista kumpikin vaikutti mukavalta mutta jatkuva vaihtuminen rassaa.
Olen kutoutunut sellaiseen verkkoon etten tiedä miten tästä selviän. Pelkään että meitä pidetään tämän takia huonoina vanhempina ja lapsi otetaan pois. Lasta rakastamme kovasti jo nyt, ja olen varma että hänen neuvolatarkastuksensa ja lääkärikäyntinsä sujuvat ihan normaalisti. Nyt tuntuu että on kyse minun käynneistä (vaikka vauvaa varten tietysti ovat) ja on vaikeaa olla tutkittavana.
Mitähän voin enää tehdä? [:(]
 
Mulla ei ole kokemusta mutta halusin vastata kun vaikutat niin epätoivoiselta... Auttaisiko jos laittaisit sähköpostia neuvolaan ja kertoisit kuinka paljon helpompaa sun olis tulla jos olis aina varmasti sama täti vastassa? Ei vauvaa pois oteta siksi ettei neuvolassa käy, jotkuthan tietoisesti valitsee sen linjan. Jospa voisit saada vaikka muutaman kotikäynnin sieltä neuvolasta. Entäs lääkitys? Olisko joku lääkitys mistä olis apua... 
 
viimeinen kiitos vastauksesta! Voisin sähköpostia laittaa, kyllä. Kotikäynnit helpottaisivat varmasti paljon, enpä tajunnut että on edes mahdollista se. Lääkitystä ei ole, enkä sellaista tahdo nyt raskauden aikana käyttää, kun ainoa joka minulle on auttanut, on rauhoittavat kohtauksen tullessa. Ei tee vauvalle hyvää jokapäiväinen kolmiolääke. Raskauden jälkeen kyllä lääkityksen aion pyytää.
 
Vendetta, meillä on sellainen tilanne, että miehellä on vakavaksi luokiteltu paniikki ja ahdistushäiriö, vakavuudeltaan siun tilanne kuulostaa aika samanlaiselta. En siis täysin osaa vastata miten raskaudenaikaisten neuvolakäyntien ja muiden kanssa pitäisi tehdä, mutta voin kyllä kuvitella minkälaisessa jamassa mies olisi jos joutuisi yht´äkkiä jättämään lääkityksen kesken ja silti pitäisi hoitaa sosiaaliset tilanteet entiseen tapaan. Nyyään paniikista aletaan puhua jo ihan oikeana sairautena (ennen ei sitä mahdollisuutta ollut, mieskin sai diagnoosivarmistuksen vasta vuosien taistelun jälkeen parikymppisenä), joten luulisin neuvolan ymmärtävän tilanteesi jos vain jotenkin saat heille kerrottua siitä. Parastahan olisi jos käynnit voisi hoitaa kotikäynteinä, koska jos vakava paniikki on niin siinä ei edes läheisen ihmisen tuki välttämättä auta uskaltamaan mennä neuvolaan asti.
Kuten viimeinen tuossa sanoikin, niin neuvolan terveydenhoitajan sähköpostiosoitteen jos tiedät niin ota yhteyttä sitä kautta! Tai jos s.postimahdollisuutta ei ole, niin pyydä jotakuta toista soittamaan puolestasi neuvolaan. Sitä ei tarvitse pelätä, että vauva siulta otettaisiin pois käymättömyyden takia, mutta neuvolasta voisit ehkä saada yllättävääkin apua raskaudenaikaisen paniikin hoitamiseen ilman lääkkeitä. Voimia ja jaksamisia siulle! [:)]
 
Hei vendetta!Et ole yksin asian kanssa. Meitä on enemmän varmasti kuin uskoisikaan. Ei elämä aina mene niin, että kaikki elämässä tulisi olla täydellisessä tasapainossa ennen kuin lapsia alkaa hankkimaan. Ihmisillä on läpi elämän erilaisia ongelmia ja sairauksia ja niiden kanssa vaan opitaan elämään. Itse olen rv 23 ja raskaus tähän mennessä edennyt suht hyvin ja vauvalla kaikki kunnossa.

Mulla sairaus diagnosoitiin muistaaksei 2005 ja siitä lähtien olen säännöllisesti lääkettä siihen syönyt ns. ylläpitoannoksella. Meillä on aika lailla geeneissä se, että elimistö reagoi tavallista herkemmin erilaisiin tilanteisiin. Nyt jo useamman vuoden paniikkikohtaukset olleet hallinnassa ja elämä täysin normaalia. Tai no onko elämä koskaan normaalia ja ainahan kaikkea tulee eteen ihan tavallisestikin. Raskauden alussa lopetin silloiset lääkkeeni kuin seinään idioottilääkärin toimesta ja siitä ei seurannut kenellekään hyvää oloa. Pelkkää ahdistusta ja tuskaa. Vieroitusoireet kärsittyäni aloitettiin uusi miedompi lääke pienellä annostukselle ja sitä paljon tutkittu raskauden aikaan eikä ole todettu mitään epämuodostumia tai muita riskejä lapselle. Nyt olen sillä hyvin pärjännyt ja ennen synnytystä sitten lopettelen ettei vauva saa mitään vieroitusoireita. Erilaisiin sairauksiin  joudutaan raskaudenkin aikana lääkkeitä käyttämään, niin miksei myös paniikkihäiriöön. Toki kannattaa aina miettiä pärjääkö ilman ja punnita haitat ja hyödyt, mutta itse tulin siihen tulokseen että minusta on tärkeää että sekä vauva että äiti voivat hyvin[:)]Joskus akuuttitilanteeseen tarvitsee hieman apua ja jotain tuuppamaan eteenpäin, jos omat voimat eivät riitä.

Kukaan ei varmasti arvostele millaisia vanhempia teistä tulee. Teistä tulee ihan varmasti loistavia vanhempia ja niin uskon myös itsestäni. Mutta sun täytyy hoitaa myös itseäsi ja sairauttasi, jotta teillä molemmilla olisi hyvä olla. Tiedän että monet ei halua käyttää lääkkeitä raskausiaikana, mutta oletko lääkärin kanssa keskustellut asiasta?Joskus se on kuitenkin järkevä ratkaisu eikä todennäkösesti ole milläänlailla haitallista lapselle. Lapsi tuntee sun olotilat ja myös reagoi niihin. Entä oletko päässyt keskustelemaan esim. psykologin kanssa tuntemuksistasi? Itsellä oli aluksi hyvin vaikea suhtautua lapsen tuloon ja äidiksi tuloon ja toki kävin päässäni kaikki kauhuskenaariot synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja unettomista öistä. Mutta jos on paljon ihmisiä tukena ja mies jonka kanssa tässä yhdessä mennään ja toista tuupataan mäessä, niin kyllä elämä kantaa ja asiat menee hienosti. Eikä kenenkään tarvitse olla mikään superäiti, vaan yrittää parhaansa. Se riittää lapellekin takuuvarmasti[:)] Kaikki väsyvät joskus eikä kukaan ole täydellinen tässä maailmassa, vaikka joskus maailma niin antaakin olettaa. Muista että aina on apua saatavilla ja kaikki tarvitsevat  sitä joskus. Avun pyytäminen ei ole tyhmää vaan pyytämättä jättäminen[:)][:)][:)]

Kuinka pitkällä muuten raskaudessasi olet ja kuinka kauan olet sairastanut paniikkihäiriötä?
 
Vendetta,olisiko sinulla edes yksi tukea antava ystävä tai äiti,joka tulisi kanssasi neuvolaan?
Tai auttaisi sinua hoitamaan yhdessä asioita ?
Sellainen vaan olisi kuultaakin kalliimpi,tilanteessasi!!
Sekä varmasti kun pääsisit sinne neuvolaan,olisi yksi huoli takanapäin,ja olisi helpompi olla.
Itselläni ei ole todettu paniikkihäiriötä,vaikka toisinaan minullekin sellainen iskee,ja silloin jätän monet asiat tekemättä/menemättä.
Pakottamalla itseni sekä kovasti psyykkaamalla olen monesta tilanteesta selviytynyt ihan kunnialla,ja sitten on tullut tyytyväinen mieli.
Nuorempana oli ihan lapulle kirjoitettava mitä minnekin sanon,muuten olisin ollut ihan lukossa,ja piti tunteja,ehkä päiviä jo psyykata jos vaikka esim isännöitsijälle tms piti soittaa.kroppa jännityksestä jäykkänä,sormista karkaa tunto,huimaa ja ajatus ei kulje.

Huhheijjakkaa,elossa ollaan.[;)]


Kovasti zemppiä ja voimia,uskoa itseesi sekä rohkeutta kohdata itsesi tilanteessa kuin tilanteessa tulevaisuudessa.Ei ole helppoa,ja takapakkia tulee.Mutta zemppiä!![;)]
 
heips!

vendetta, kerron sulle, etta sa pystyt voittamaan sen paniikkihairion. itsellanikin on se ollut ja joskus viela oireita saattaa tulla, mutta ne eivat ole ollenkaan voimakkaita.

sanon, etta sun kannattaa miettia, etta mistakohan olet alunperin saanut paniikkihairion. jos loydat syyn, voit hyvinkin tulla sinuiksi sen kanssa ja paihittaa sen. tai jos et tieda niin silloin kannattaa keskittya tilanteen kontrollointiin esim. mennessani ulos, et edes ajattelet, etta olet menossa minnekaan erikoiseen paikkaan. pääasia kuitenkin on, etta kontroillot mielesi. kaikista niista peloista ja ahdistuksista paasee eroon, kunhan vain jaksaa yrittaa ja totta kylla rukoilla, vaikka en tieda uskotko Jumalaan vai et.

itselleni oireet tuli takaisin noin 2 kuukautta sitten pitkan, pitkan tauon jalkeen, mutta siihen auttoi, etta rukoilin ja pyysin apua muilta. tosin tarkeinta oli, etta uskoin siihen itse, etta paasen oireista eroon. samoin kannattaa pyrkia tulemaan sinuiksi tilanteen kanssa, vaikka joitakin paniikkihairion syita pystyy myos poistamaan. parannuinkin nopeasti ja ilman laakkeita.

mutta kannattaa miettia, etta onko se kotikaynti valttamatta se juttu? kaikkea ei nimittain voi tehda kotona ja ultraääntä seka synnytys tapahtuvat muualla kuin kotona. tosin kotisynnytys on mahdollinen, mutta mielestani turvallisempaa on synnyttaa sairaalassa. siella on varmasti kaikki tarvittava riippuen millainen synnytyksesi on.

joten pyydan, etta pohdit tilannettasi rauhallisesti. otat askeleen kerrallaan. kylla sinakin viela parannut!

(P.S. koneessa ei ole ä-kirjain nappulaa, joten ei kannata ihmetella hassua kirjoitusta. ä-kirjaimet, jotka tekstissa on, olen kopioinut muualta ja liittanyt tekstiin.)
 
Heissan Vendetta!

Kerron sinulle vain oman tarinani.

Olen sairastanut paniikkihäiriötä vuodesta 1995. Sitä ennen mulla oli sitten jo kaksi pientä lasta.
Mutta nyt kun kolmatta odotin niin kyllä söin kahta eri lääkettä, ilman en pystyisi olemaan. Lääkkeitäkin löytyy jo ihan suht turvallisia joista on kokemusta raskauden aikaisista vaikutuksista ja ne vaikutukset pienillä annoksilla on lähes olemattomat.
Itse esim. linja-autossa tai missä tahansa katsoin että jos iskee oikein paha olo niin miten pääsen mahdollisimman pian pois siitä paikasta. Sekin helpottaa vähäsen.

Tosin jo silloin kun sairastuin niin ajattelin että yhtään tilaisuutta en sen takia jätä väliin.
Eli pientä päättäväisyyttäkin siinä tarvitaan.

Imettääkin sain lääkkeistä huolimatta, mutta lopetin aika pian juuri sen takia ja en huomannut mitään vieroitusoireita. Poika on terve ja iloinen. Jääräpäisyys johtuu ehkä vain siitä kun hän on skorpioni![:D]
Mutta tärkeää on myös muistaa se että vaikka kuinka pahalta tuntuu syödä lääkkeitä raskauden aikana, niin se että jos ei syö ei se todellakaan ole hyväksi ei sinulle eikä lapselle. Kroppa kun on aivan mielettömässä jännitystilanteessa siinä vaiheessa.
Muistaakseni stressissä elimistö alkaa tuottamaan ylimääräistä insuliinia.

Ai niin ja kun paha paikka yllättää niin yritän ajatella kuumeisesti jotain muuta asiaa ja vatvon sitä mielessäni että itse tilanne unohtuu ja paniikki menee ohi.

Tällaisia konsteja minä käytän, mutta mulla se on ollut jo niin kauan että sen kanssa oppii jotenkin elämään, tosin lääkkeiden avulla, mutta kuitenkin.

jos sinulla on jotakin mitä haluat tietää niin vastaan mielelläni, ihan mitä vaan. tsemppiä kovasti ja haliruttauksia.
 
Kiitos kaikille rohkaisevista vastauksista ja tuesta! Äitini soitti eilen neuvolaan, ja maanantaina sieltä tullaan käymään meillä perhepäivähoitajan kanssa. Äitipolille oli meille varattu aika 23.12 klo. 9, mutta ajattelimme yrittää siirtää sitä, kun ensi viikko on muutenkin kovin stressaava (joululahjat pitää ostaa ja tiistaina on aika mielenterveystoimistoon lääkärille).

anelse, emme ole juurikaan keskustelleet lääkityksestä, on vain kysytty onko mitään nyt ja onko jotain joskus käytetty. Söin pari vuotta sitten Cipralexia tähän, mutta se pahensi tilannetta huomattavasti, (kohtaukset paheni ja masennuin pahasti) ja lopetin sen. Jäi vähän kammo mielialalääkkeistä, ja pelottaa uskallanko varsinkaan nyt syödä niitä, kun olen muutenkin vähän masentunut. Terapiaa on yritetty minulle hankkia jo pitkään. Ongelmana on se että yhdelläkään yksityisellä ei tunnu olevan aikoja ja itseni on vaikea ottaa heihin yhteyttä. Aiemmin olen käynyt lyhyitä jaksoja psykologeilla, muttei siitä ole ollut apua. Olen nyt 28 viikolla raskaana, ja sairautta on jatkunut kolmisen vuotta.

ginessa, minulla on myös tapana kirjoittaa lapulle puhelista, josta voin tarkistaa mitä sanon esim. lääkärille tai puhelimessa. Samoin on myös soittaminen mihin tahansa vaikeaa. Neuvolakäynneillä tahdon ehdottomasti miehen olevan mukana, hänkin tahtoo kovasti siellä olla ja raskaudessa muutenkin tukea. Hänestäkin on kyllä apua monesti, ja saa minut rauhoittumaan parhaiten, mutta hän välttelee sosiaalisia tilanteita yhtälailla kuin minäkin. Hänestä ei siis ole saamaan minua ulos, mutta kun itse uskallan lähteä, hänestä on kovasti apua.

Lisa_89, olen melko varmasti saanut jonkinlaisen syyn paniikkihäiriölle, se on alkanut perhekodista, johon olin sijoitettuna vuonna 2006, ja sieltä päästessäni aloin saada kohtauksia. En muista sainko itse perhekodissa juurikaan paniikkikohtauksia, olin vain syvästi masentunut ja ahdistunut. Lääkärissä käynnit hoidan kyllä sitten erikseen siellä äitipolilla, siellä on ultraukset ja muut, ja synnytys sairaalassa. Se tosin on minulle varmaan se vaikein juttu, kun pitää synnytyksen jälkeen jäädä vielä sairaalaan muiden äitien kanssa, ja mies ei ilmeisesti saa yöpyä siellä kanssani. Ollaan mietitty yksityissairaalaa, tai muuta vaihtoehtoa missä miehen yöpyminen olisi mahdollista, ja jossa ei tarvitsisi olla niin paljon muiden kanssa tekemisissä. Käsitykseni on että kaikki synnyttäneet sullotaan samaan tilaan ja sitten lääkärit käyvät vahtimassa osaanko hoitaa vauvaa, tästä pitää jutella vielä neuvolan ja lääkärin kanssa...

Tosiaan, maanantaina saa varmaan sitten mietittyä miten käyntejä jatketaan, ja vähän tuosta synnytyksestäkin juteltua. Minut kun on ilmeisesti jo kirjattu sairaalaan, eikä koskaan olla mitään asiasta puhuttu, ei tutustumisista eikä vaihtoehdoista. Vai onkohan vielä liian aikaista? Ja vielä kiitos kaikille tuesta! Helpottaa mieltä paljon lukea hyviä kokemuksia ja ystävällisiä kirjoituksia.
 
Vendetta, kovasti toivotan tsemppiä tilanteeseesi, en osaa kuvitella, mitä käyt läpi. Hienoa, että saatte kotikäynnin, samalla voit kysellä noista synnytys- ja sairaalakäytännöistä. Suurimmassa osassa sairaaloita on mahdollisuus saada perhehuone, jolloin myös mies saa olla läsnä yötä päivää. Normaalisti niitä ei saa varattua etukäteen, vaan saantimahdollisuuden näkee aina tilanteen mukaan; en tiedä, olisiko sinun kohdallasi mahdollista jonkunlaiseen poikkeusjärjestelyyn kuitenkin! Usein lapsivuodeosastoilla (eli siellä, missä olette vauvan kanssa ne pari ekaa päivää) on 2-3 äitiä huoneessa, eli ei ihan samaa käytäntöä kuin normaaleissa 6 hengen sairaalahuoneissa.

Jaksamista sinulle, hienoa, että olet saanut ensimmäisen askeleen tuen saamiseksi otettua!
 
Vendetta, suosittelen vielakin, etta yritat kaantaa ne epamiellyttavat tilanteet paalaelleen, joten naet niissa sen positiivisen puolen. kaytat omaa tervetta maalaisjarkeasi. esim. minulla kun tama paniikkihairio esiintyy jonkinlaisina sydamen extra lyonteina tai lyonnin poisjaanteina, se oli aluksi todella vaikeaa loytaa asian positiivinen puoli. kuitenkin ymmarsin, etta oireeni eivat ole vaaraallisia, koska en koskaan voinut pahoin oireiden aikana eika minua pyorryttanyt. se olikin ensi askeleeni ja myohemmin aloin ymmartamaan ne syyt, jotka aiheuttivat minulle nama oireet. tajusin, etta syyna ovat olleet koulustressi ja huonot kotiolot. syiden selvittya aloinkin muuttamaan tilannetta ja asettani olosuhteisiini. otin koulun iisimmin ja puhuin vanhempieni kanssa kotioloista, koska paahuolen aiheuttaja oli meidan luona asuva isan aiti. kaikki alkoi pikkuhiljaa jarjestya. tarkeinta on se, etta oottaa rennosti, vaikka asia, jonka kohtaa olisi kuinka epamiellyttava. Tsemppia!
 
Heips

Yhden vinkin haluaisin jakaa kun tuli tuossa ykskaks mieleen. Jos olet kahvi ihmisiä niin kannattaa kokeilla jättää kahvi kokonaan pois.
Mulla oli tapana (vuonna jotain) juoda kuppi kahvia kun lähdin johonkin ja linja-autossa tietenkin iski huono olo. Kun jätin kahvin pois huomasin että kuinka paljon sillä oli vaikutusta.

Olisi kiva kuulla miten teillä sujui tuo maanantai ja neuvola tädin käynti?[:)] Saitteko sovittua miten jatkossa käynnit menee?

Täällä yksi pikku mies ilman vaippaa tuossa köllöttelee ja pissaa suihkautti mun päälle niin pitääpä mennä.
Oikein makoisaa ja hyvää joulua teille[:D]
 
heippa

samankaltaista tilannetta elän. Olen kärsinyt paniikkihäiriöstä ja masennuksista yli 10 vuotta. Päiväosasto hoitojakson jälkeen aloin voida paremmin ja reilu 1 1/2 sitten lopetin mielialalääkkeet ja paniikitkin loppuivat. Ainoastaan viime kesänä lentokoneet ja serkun häät (kirkko, paljon ihmisiä, suuri osa tuntemattomia, jäykkä/juhlava tunnelma)ovat olleet sellaisia jossa olen tarvinnut rauhoittavia (jouduin vielä ottamaan vanhentuneita kun eihän omat reseptit olleet enää voimassa....).
Nyt olen kaksi paniikkikohtausta saanut viikon sisällä. Molemmat tilanteet sellaisia missä ollut tuttujen, perheenjäsenten kanssa eikä tilanteessa mitään ihmeellistä/pelottavaa. Ekalla kerralla oli kyllä paljon univajetta mutta toiseen en keksi mitään syytä.

Suututtaa. Miksi tämä nyt palasi? Pelkäänkö jotain tiedostamattani? Miksi en saisi/voisi vain nauttia raskaudesta kun se muutenkin on niin uutta ja outoa? Mikä tässä nyt taas avuksi? Lääkkeitä ja terapiaa en kyllä haluaisi. Se oli pitkä ja raskas prosessi minkä aikanaan kävin läpi. Silloin vielä join paljon, sekin varmasti vaikuttanut. Nyt en tietenkään juo enää. Rasittavaa [:(]
 
Takaisin
Top