Himottaako jokin ruoka? Entä ällöttääkö?

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Millaisia mielitekoja raskaus on tuonut tullessaan? Tekeekö mielesi jotain ruokaa epätavallisen paljon tai omituisia ruokayhdistelmiä?

Entä onko odotus saanut aikaan ällötyksiä, joita et tavallisesti koe? Inhottaako esimerkiksi kahvin tuoksu?

Lue myös artikkelimme raskausajan mieliteoista. Täältä löydät myös jutun pica-ilmiöstä, joka tarkoittaa ruuaksi luokittelemattomien aineiden himoitsemista.
 
Kahvi ei varsinaisesti ällötä, mutta sitä ei tee enää samalla tavalla mieli. Eikä oikeastaan mitään kuumia juomia. 🤷🏼‍♀️ Aamulla juon nykyään kupin teetä. Kaikkea suolaista ja rasvaista tekee mieli, pizzaa, ranskiksia, sipsejä… Toisaalta myös tuorepuristettua appelsiinimehua kuluu paljon, samoin kuin amppari-mehujäätä. Samoja asioita tekee mieli kuin joskus muinoin krapulapäivänä. 😂
 
Mulla sama eli suolaiset ja rasvaiset asiat himottaa ja toisaalta sitten myös raikkaat asiat. Viime päivät oon herkutellut mansikoilla ja vesimelonilla🤤 Jäätelöä tekee myös jatkuvasti mieli mutta ei niinkään muita makeita herkkuja.
 
Kahvi ei ajatuksena ällötä mutta siitä on nyt pari kertaa jälkikäteen tullut tosi huono olo niin pakko jättää minimiin.
 
Täällä vähän samaa kuin edellisillä. Suolainen ja rasvainen ruoka ja hevi-osasto houkuttaa eniten.

Tuntuu, että melkein koko ajan tekee mieli jotain ruokaa. Suolakurkkuja, kalaa, hedelmiä ja juustoa erityisesti. Pyttipannua piti tehdä yksi päivä, kun sitä teki mieli.

Tosi makeat herkut ällöttää välillä. Myös makeat hajut ja melkein kaikki hajusteet.
 
Mulla sama eli suolaiset ja rasvaiset asiat himottaa ja toisaalta sitten myös raikkaat asiat. Viime päivät oon herkutellut mansikoilla ja vesimelonilla🤤 Jäätelöä tekee myös jatkuvasti mieli mutta ei niinkään muita makeita herkkuja.
Mulla nämä tismalleen samat! 😄

Oon normaalisti kauhea sokerihiiri, mutta nyt oikeastaan jäätelö ainoa jota tekee mieli. Jatkuvasti vähän etova olo, niin se kyl vaikuttaa vähän kaikkeen.
 
Ne suolakurkut ja sitte yhtäkkiä alkoi tekemän mieli Kingis-jäätelöä. En oo varmaan vuosiin syönyt..Samoten myös kaikki rasvanen ja epäterveellinen ja etikkainen 😂😂😂 erityisesti pizza ja chili-cheese tops.. sitte karjalanpiirakoita alkoi tekemään kans mieli ku näin jonku mainoksen. Appelsiinimehua ja kiiwejä kuluu. 🤭
 
Muutama viikko sitten rapea valkosipuli chili-seesamiöljyssä maistui taivaalliselta. Nyt ajatuskin ällöttää🤢 yleensä tykkään tulisesta ruoasta, mutta enää ei oikein uppoa ja siitä tulee hirveä närästys. Aiemmin himoitsemani avokadokin ällöttää. Mitään makeaa ei tee mieli ja jos erehtyy syömään makeaa, on kohta huono olo. Kahvia juon aamuisin puolikuppia, jos sitäkään. Ei vaan maistu kahvi.

Suolakurkkuja ja etikkapunajuuria hain kaupasta yks päivä. Nam! Kuten moni muukin on jo kertonut niin raikkaat jutut, kuten mansikat, vesimeloni ja kurkku maistuu. Oon jo vuosia syönyt aamupalaksi kaurapuuroa raejuustolla, pakastemarjoilla ja omenahillolla ja sekin maistuu nyt poikkeuksellisen hyvältä😄 Sitten tekee mieli napsia juustoa suoraan paketista. @Keskitalvi kirjoitti tehneensä pyttipannua ja mieliteko iski. Voisi joku päivä tehdä ja lisäksi sitten suolakurkkuja ja etikkapunajuuria🤤🤤 On vähän semmonen olo, että toisaalta ei ole nälkä, mutta toisaalta tekisi mieli koko ajan olla syömässä. Välillä etoo siitä, että on ollut syömättä liian pitkään ja välillä siitä, että hetki sitten söi.🤷
 
Kahvi jäi jo kokonaan pois tällä viikolla,pelkkä hajukin saa voimaan pahoin. Lähes kaikki ällöttää jollain tasolla paitsi hedelmät/marjat. Ja hedelmiä/marjoja tulee syötyä turkkilaisen tai kreikkalaisen jogurtin kanssa paljon. Raskas ruoka ei maistu,keittoja tekisi enemmän mieli syödä,mutta muu perhe ei varmaan ilahtuisi. 😁 Mutta pakko syödä jotain pientä 2-3h välein tai tulee oksennus liian kovasta nälän tunteesta.
 
Tekee mieli greippilimsaa, verilettuja, paistettua naudan jauhelihaa ja voita päälle 😅 kaikki hampurilais/pizza/pikaruokaosasto houkuttaa kovin siihen asti että sitä on tarjolla muta ei mee alas. Mitään oikeeta ruokaa ei tee mieli syödä.
Leivänpäällis leikkeleiden hajut yököttää.
 
Kahvi ällöttöä, oikeestaan on alusta asti ällöttänyt.
Oon pitkään ollut pääsääntöisesti kasvissyöjä ja syönyt ainoastaan riistaa joskin harvakseltaan. Nyt kaikki mahdolliset lihankorvikkeet ällöttää ja haluisin grillimakkaraa😭 vielä en oo sortunut😁
 
Mulle iski joku gotlerleikkelemakkarahimo. Oon siis lapsena/nuorena vielä kotoa asuessani sitä kyllä syönyt, mutta yleensä meidän perheen jääkaapista löytyy ohuen ohuita kalkkunaleikkeleitä tai jotain lihaisampaa ohutta kinkkua. Nyt sit oon temponut tota gotleria pari pakettia mun toisen lapsen kanssa. Sitä, juustoa ja suolakurkkua ruisleivälle tai paahtoleivälle, niin se menee varmasti alas. 😍😆

Lapsi oli jopa vähän tuohtunut, että miksi tämmöistä herkkua ei ole aiemmin ostettu kotiin. 🤭
 
Tällä hetkellä mikä maistuu : viileät ja pehmeät syötävät kuten kerrosviili, proteiinijuomat ja viileät juomat (vesi paras). Lisäksi suolaiset mieliteot: perus suolaiset sipsit ilman mitään makuja, riisipiirakka sulatejuustolla ja suolakurkulla. Aamuisin kaurapuuro voisilmällä tai iltapäivällä pinaattikeitto 😅 Ruokia ei pysty atm tekemään hajuherkkyyden takia 😶‍🌫️
 
Eilen puoliso paistoi kananmunia ja jessus mikä ällötys niiden hajusta iski🤢 Keitettyjä ja munakasta oon syönyt ihan lähiaikoinakin ongelmitta mut toi paistettu on näköjään ihan nounou.
 
Elän selkeästi vastatuulessa sillä:
Kevyet ruoat! (Ainakin omassa päässä.)
Kevät rullat (kalakastike/chili kastikkeella, maapähkinä no go) :Smiling Face With Heart Shaped Eyes:
Nuudelikeitot, joissa tofua ja paljon kasviksia. :Kissing Face With Closed Eyes:
Kanankoipi ja pelkkiä kasviksia. :Hugging Face:
Tuorejuusto täytetyt grillisienet. :Face With Stuck Out Tongue:
Leipäkin on uponnut hyvin.

Näitä kaikkia tekee koko ajan mieli.
Valitettavasti aamupalat on mennyt säätämiseksi, ku vakituinen (mustikoita, kaurahiutaleita, 90% tummasuklaa ja jugurtti) ei mene, koska jugurtti pistää mielessäkin jo etomaan. :(
Kumppanin viikonlopun aamupala, jossa on maapähkinää on nykyään sellainen, että todennut hänelle "Heti, ku oot saanut ton syödyksi, nii tiskiin astia!"

Jotenkin olen vielä toistaiseksi onnistunut välttämään raskaan ja rasvaisen ruoan himon.
// Edit. Poikkeuksena erittäin tuliset kanasiivet ja dippi kurkku&porkkanalle. :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat:
 
Itsehän voisin nyt elää ranskalaisilla ja perunamuusilla. 🤤 Normaalisti rakastan sipsiä, nyt ei tee yhtään mieli. Makeat tuoksut (esim keksi, vohveli yms) etoo eikä niitä tee mieli, jäätelö maistuu kyllä 🤭

Riisipiirakkaa tehnyt mieli pari päivää, ja tämän ketjun myötä alkoi tekemään mieli paahtoleipää 😭 omenia oon kans popsinut, sekä siivutettua kurkkua suolalla 😋
 
On vähän etova olo koko ajan niin lähtökohtaisesti ei tee niin paljon mieli oikein mitään kuin tavallisesti. Yleensä suklaa on mun heikkous mutta nyt ei tee sitä lainkaan mieli. Mutta jos jotain tekee mieli niin suolaista! Ja selvästi on enemmän jano koko ajan kuin tavallisesti.
 
On vähän etova olo koko ajan niin lähtökohtaisesti ei tee niin paljon mieli oikein mitään kuin tavallisesti. Yleensä suklaa on mun heikkous mutta nyt ei tee sitä lainkaan mieli. Mutta jos jotain tekee mieli niin suolaista! Ja selvästi on enemmän jano koko ajan kuin tavallisesti.
Sama, tuntuu että vettä saisi olla lipittämässä koko ajan! 🤔
 
@OoMama suklaa ja kahvi oli ennen raskautta yks parhaista asioista, mitä tiesin. Nyt ei maistu kumpikaan😅 eikä muutenkaan makeata tee mieli. Ihan hyvä toisaalta niin jää herkuttelu vähemmälle. Janottaa myös koko ajan. Tänään rv10+4 ja tällä viikolla etova olo on alkanut helpottaa onneksi😊
 
Takaisin
Top