Varhaisultra

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Menettekö varhaisraskauden ultraan ennen nt-ultraa? Julkiselle vai yksityiselle? Tänne voi tulla myös kertomaan ultrakuulumiset!
 
Jotenkin tekisi mieli. Soittopyyntö paikalliselle felicitakselle sisällä, että saan varattua oikeeseen vaiheeseen ultran, kun yleinen ajanvaraus ei osannut kommentoida asiaa.
 
Aikomus on mennä, ehkä jopa pariin otteeseen. Viime kerralla kävin yksityisellä ultrassa viikolla 7+, jossa kaikki vaikutti hyvältä, mutta sitten ensimmäisessä julkisen ultrassa viikolla 12 kävi ilmi että kehitys oli pysähtynyt viikkoon 8. 😢 Silloin pahimmalta tuntui että olin ollut keskenmenosta tietämättä jopa kuukauden, joten nyt tuntuu siltä että haluan tuohon väliin uuden varmistuksen, jos vain noin pitkälle päästään.
 
Pohdin, josko olisi nyt tässä raskaudessa käynyt yksityisellä varhaisultrassa mutta toistaiseksi ei ole tullut varattua aikaa. 😅 Todennäköisesti en tule tälläkään kertaa tule menemään varhaisultrassa, en käynyt esikoisen kohdallakaan.
Jos ultra onnistuisi omalla paikkakunnalla, niin sitten kynnys olisi pienempi käydä.
 
Esikoista odottaessa kävin kahdesti varhaisultrassa, mutta tällä kertaa olen jostain syystä niin levollisin mielin, että ajattelin odotella sinne nt-ultraan asti.
 
Käydään ajamassa 180km sivu toiseen kaupunkiin, kun liki kolminkertainen hinta on kotikaupungissa, ei tarvitse yksityisen lääkärin ultrata, vaan kätilö riittää meille.
 
Todellakin menen varhaisultraan, tää epävarmuus on muutenkin ihan liikaa mulle :D Mulla myös takana kaksi kemiallista raskautta ja kohonnut keskenmenoriski matalan AMH-hormonin (ja iän) vuoksi, joten ehkä just jaksan sinnitellä sinne 6+3 viikoille asti... Mennään Felicitakselle tutulle lääkärille, jolla käyty lapsettomuustutkimuksissa (hoitoja siis ei ehditty aloittaa).
 
Kyllä itselläkin on tarkoitus mennä tästä raskaudesta, kun edellisitä jo niin monta vuotta 😇.
Varattiin kans 100km päähän ultra kätilölle, kun paljon halvempi mitä omalla paikkakunnalla!
 
Ensi viikon perjantaille on varattuna varhaisultra. :) Edellinen oli tuulimuna niin huolettaa ja stressaa nyt niin kovasti. Toivottavasti tällä kertaa tulis hyviä uutisia. Vaikea elää normaalisti jännityksen kanssa.
 
Ensi viikon perjantaille on varattuna varhaisultra. :) Edellinen oli tuulimuna niin huolettaa ja stressaa nyt niin kovasti. Toivottavasti tällä kertaa tulis hyviä uutisia. Vaikea elää normaalisti jännityksen kanssa.
Tsemppiä, mulla oli sama tilanne ja jännitys kun edellinen oli tm.
 
Tsemppiä, mulla oli sama tilanne ja jännitys kun edellinen oli tm.
Kiitos! ❤️ Ihanaa että sait tällä kertaa hyviä uutisia ultrasta! 😊

Onneksi munkin jännitys laukeaa jo ensi viikolla, oli sitten uutiset positiivisia tai negatiivisia. Perjantaihin asti kun malttais vielä.
 
Itse edelleen arvon varhaisultraan menemisestä.. :No Evil Monkey: Päivittäin tulee tarkistettua, onko naapuripaikkakunnalle miten ultra-aikoja saatavilla..😅
 
Menen varhaisultraan koska kuuluu meillä kunnalliseen neuvolaan. Ennen ekaa neuvolaa on uä täällä kaikilla odottajilla, ja on kyllä mielestäni ihana juttu!❤️
 
Millä viikoilla olette menneet/ suunnittelette menevänne varhaisultraan?

En tällä kertaa ole menossa, mutta edellisessä raskaudessa jouduin käymään kahdesti, kun ekalle kerralla ei vielä ollut sykettä. Eli ihan oman mielenrauhan ja taloudenkin kannalta paras, jos malttaa muistaakseni ainakin jonnekin 7+ viikoille.
 
Takaisin
Top