Esikoistaan odottavat

RadioGaGa

Piirimestaruustason postaaja
Huhtiäidit 2020
Helmikuiset 2024
Ajattelin, että esikoistaan odottavat voisivat vaihtaa ajatuksia ja fiiliksiä.

Omat ajatukset ovat niin sekalaiset, kun mistään ei oikein tiedä mitään. Mitä tarvikkeita pitäisi hankkia, millaista elämä on heti kotiutumisen jälkeen, millaisia tunteita ja tuntemuksia raskaus ja sen eteneminen herättää, jne.
 
Mulla on kyllä aika samanlaiset tuntemukset, ei oikeen mistään mitään tiedä :)
 
Hommaa vaikeuttaa se, ettei olla vielä kerrottu kenellekään eli vertaistukea ei ole saatavilla muutoin kuin täällä (ihana foorumi :Heartred). En tiedä esim. synnytyksestä tai siitä toipumisesta mitään enkä halua edes kuulla sukulaisnaisten kauhutarinoita. Enkä tutkimuksista, neuvoloista yms. Tuntuu, että tämä koko paketti on niin valtava, ettei oikein tiedä mistä edes lähteä liikkeelle. Yksi asia kerrallaan, on mottoni tällä hetkellä. Ja se on paljon tällaiselle kontrollifriikille suunnittelijalle.

Mutta on tämä kyllä niin mieletöntä. En oikein vieläkään aina usko, että olen todella raskaana. Enkä osaa oikein pelätä komplikaatioita tai muita, kun en niistä juuri mitään tiedä.
 
Miä aloitin "pesänrakentamisen" jo keväällä :woot: eli tavaroita on jo joitakin. Kantoliina, imetystyyny ja vaatteita mm. Ehkä siis hippasen ajoissa aloitin. Itse oon töissä kertonut osittain pakostakin, koska käsittelemme mm joitakin antibiootteja, joihin en saa koskea. Onneksi niin saa vähän vertaistukea pahoinvointiin.

Itse odotan vähän kauhunsekaisin tuntein niskaturvotusultraa. Kun meillä on selvät sävelet, jos on varmaa ettei lapsi ole terve. :sad001
 
Hommaa vaikeuttaa se, ettei olla vielä kerrottu kenellekään eli vertaistukea ei ole saatavilla muutoin kuin täällä (ihana foorumi :Heartred). En tiedä esim. synnytyksestä tai siitä toipumisesta mitään enkä halua edes kuulla sukulaisnaisten kauhutarinoita. Enkä tutkimuksista, neuvoloista yms. Tuntuu, että tämä koko paketti on niin valtava, ettei oikein tiedä mistä edes lähteä liikkeelle. Yksi asia kerrallaan, on mottoni tällä hetkellä. Ja se on paljon tällaiselle kontrollifriikille suunnittelijalle.

Mutta on tämä kyllä niin mieletöntä. En oikein vieläkään aina usko, että olen todella raskaana. Enkä osaa oikein pelätä komplikaatioita tai muita, kun en niistä juuri mitään tiedä.

Miten pitkällä muuten olet? Ja ootko jo neuvolaan soittanut :)
 
Miten pitkällä muuten olet? Ja ootko jo neuvolaan soittanut :)

Olen toki soittanut silloin kuukausi sitten, heti kun plussasin. 9. viikolla olen ja ensi viikolla neuvolaan. Tällä viikolla käytiin varhaisultrassa ja olihan se jännittävää nähdä sykkivä sydän. En sitä tosin epäillytkään, kun oireet ja oma tunne ovat niin vahvat mutta miehelle se oli iso konkreettinen juttu.

Nyt siis katse ensi viikon neuvolakäynnissä, sieltä vissiin lähetteet ultraan ja verikokeisiin ja seulontoihin.
 
Olen toki soittanut silloin kuukausi sitten, heti kun plussasin. 9. viikolla olen ja ensi viikolla neuvolaan. Tällä viikolla käytiin varhaisultrassa ja olihan se jännittävää nähdä sykkivä sydän. En sitä tosin epäillytkään, kun oireet ja oma tunne ovat niin vahvat mutta miehelle se oli iso konkreettinen juttu.

Nyt siis katse ensi viikon neuvolakäynnissä, sieltä vissiin lähetteet ultraan ja verikokeisiin ja seulontoihin.

Mulle varattiin neuvola tosi aikasin. 7+5 tais olla sillon. Mut ei kyllä sitä neuvolalääkäriä ni tarttee lie soittaa ja kysyä siitä vielä
 
Tosiaan kaikki aivan uutta! Välillä vaikea uskoa koko asiaa mutta toisaalta on vahva tunne että kyllä kaikki järjestyy ja menee hyvin. Varhaisultrassa muutama päivä ennen ekaa neuvolaa oli tosi jännä kokemus ja mieleen jäi kun mentiin huoneeseen sisään ja lääkäri sanoi miehelleni ”ja isä voi istua tuohon penkille” ja me molemmat tajusimme et niin aivan, hänestä tulee isä ja musta äiti. Siihen asti ajateltiin että meille tulee vauva, mutta heti kun kuuli ton lauseen lääkärin suusta niin ymmärsi koko asian paremmin. Hassua miten se särähti korvaan ja toki vieläkin särähtää jos niin ääneen sanoo, mutta parempi varmasti tottua. Toivottavasti kaikki menee hyvin, eikä ala liikaa jännittämään ja pelottamaan kauhutarinat.
 
Olen ajatellut tehdä tällaisen ketjun tonne maaliskuisiin, kun niin paljon siellä on keskustelua edellisistä raskauksista, tuplarattaista ja edellisten lasten suhtautumisesta, mutta kun tänne tällainen on ilmestynyt, niin ehkä voisin liittyä tänne? :grin mulla la 29.3., joten enemmän tuolla maaliskuisten puolella pyörin, mutta ihan hyvin voi meille olla oikeasti huhtikuinenkin tulossa.
Meillä raskaus sai alkunsa vahingosta; pompattiin pillereistä suoraan kortsuihin, kun pillerimerkkini pääsi loppumaan koko Suomesta. Siinä sitten menkkoja odottelin, ja niitä ei koskaan tullutkaan.. esikoista odotetaan ja onhan tämä totuttelua vaatinut jo nyt tosi paljon. Lapsen hankinnasta on kyllä aiemmin puhuttu, mutta ajateltiin, että ehkä parin vuoden päästä ois ollut hyvä. Mutta kun en minäkään enää mikään ihan nuori ole, niin en sitten halunnut raskautta keskeyttää, ja nyt vaan sopeudutaan tilanteeseen. Ei olla kerrottu vielä kellekään, kun tuntuu, että ensin pitää saada oma pää selväksi asian suhteen. Ainoastaan äitini on jo arvannut tämän. Häneltä on vaikea mitään peittää, kun tuntee mut liian hyvin. Onneksi äitini suhtautuminen on ollut tosi positiivinen ja hän on luvannut auttaa meitä niin paljon kuin pystyy.
Mitään ei olla vielä vauvaa varten hankittu. Ensi viikolla on nt-ultra, niin sitten saa sen varmuuden siitä, että jotakin vielä on tuolla matkassa. Toivottavasti se vähän konkretisoi sitten meillekin tätä koko juttua. Tai varsinkin miehelle. Minullehan tämä raskaus konkretisoituu joka aamu vessanpöntölle kumarrellessa.:hilarious:
 
Kiva ku tehtiin tämmönen ketju! Mä kans odotan ensimmäistä, nyt 8+5 menossa ja maanantaina eka ultra! Tänään tuli vähän veristä vuotoa ja nyt jännitän löytyykö neuvolassa hyvinvoiva vauva vai ei.

Tuntuu itellä kyllä et kaikenlaisia tunteita käy läpi. Ei meinaa millään uskoa todeks eikä tavallaan uskalla vielä uskoa ja innostua ku tuntuu että voiko tää oikeesti toteutua ja mennä hyvin loppuun saakka. Vauva ja äidiks tulo on niin iso asia et ei oikeen pysty ees sisäistää. Välillä mietin oonko ihan hullu ku ryhdyn tähän ja mitä siitä tulee ja onko elämä sit mennyttä :D Oon 27 joten toisaalta tunnen itteni niin nuoreks vielä mut toisaalta tiedostan et onhan tässä jo jonkin verran ikää lastenhankintamielessä.

No nyt odotan vaan sitä neuvolaa ja jos kaikki on hyvin ni palaan enemmänki juttelee tänne. Toivokaa parasta :Heartred
 
Tosiaan kaikki aivan uutta! Välillä vaikea uskoa koko asiaa mutta toisaalta on vahva tunne että kyllä kaikki järjestyy ja menee hyvin. Varhaisultrassa muutama päivä ennen ekaa neuvolaa oli tosi jännä kokemus ja mieleen jäi kun mentiin huoneeseen sisään ja lääkäri sanoi miehelleni ”ja isä voi istua tuohon penkille” ja me molemmat tajusimme et niin aivan, hänestä tulee isä ja musta äiti. Siihen asti ajateltiin että meille tulee vauva, mutta heti kun kuuli ton lauseen lääkärin suusta niin ymmärsi koko asian paremmin. Hassua miten se särähti korvaan ja toki vieläkin särähtää jos niin ääneen sanoo, mutta parempi varmasti tottua. Toivottavasti kaikki menee hyvin, eikä ala liikaa jännittämään ja pelottamaan kauhutarinat.
Mun miehellä on jo yksi lapsi, joten tuo ehkä ei samalla tavalla särähdä meidän korviin. Mulle tosiaan raskausaika ja kaikkea siihen liittyvää on uutta ja siltä se tuntuu.
Mulle pahinta on ollut se etten oireile hirveästi, en ole vessanpöttöä halaillut kertaakaan ja vain vähän jomottaa vatsaa ja huippausta tulee väsymyksen kanssa jos ei syö säännöllisesti. Muuten sanoisin että erittäin oireetonta ja se on pelottavaa. Viikolla 8 menin varhaiultraan ja siellä tosiaan löytyi vahva syke yms. Eli kaikki oli hyvin silloin. Nyt alkoi rv 10 ja taas mietityttää kaikki nt ultrat ja sokerirasitustesti tms. mitä pitäisi tehdä tässä seuraavien viikkojen aikana. Mieheni on onneksi se joka tietää mitä pitää olla sitten kun vauva syntyy joten luotan siihen että hän ottaa vastuun niistä asioista!
 
Kiva juttu tosiaan että ensimmäistäkään odottaville oma ketju, kiitos RadioGaGa! :happy:

Kaikki on uutta ja jännää. Tää alkuvaihe pelottaa ja on epävarma olo, kun ei tiedä, mistä tuntemuksista kannattaa huolestua. Toisaalta tällä hetkellä ei voi vaikuttaa mitä tulee tapahtumaan vaan on toivoyyava parasta. :Heartred Toivon salaa että aika menisi nopeemmin, ja oltaisiin jo 12vk yli..

Alkuun ajattelin et ostelen mamma- ja vauvakamppeita kun ollaan "turvallisemmilla vesillä", mutta kolme kuukautta on pitkä aika jossitella. Nyt osaan nauttia jo enemmän tämän hetken tilanteesta kun pikkuruinen tulokas on kyydissä ja varhaisultrassa kuultiin syke.

Nyt oon "hieman" innostunut ostamaan vähän sitä ja tätä, tosin tarpeellisia ja käytännön juttuja, odotusajan vaatteita, imetysliivejä ja vatsan tukivyötä ym.. Kasvaispa maha jo niin pääsisi käyttämäänkin kaikkia ihania hankintoja!laughing7
 
Hankinnoista puheen ollen, mies innostui hieman eilen ja ostettiin toiset (paremmat) rattaat ja turvakaukalo. Hän sanoi kyllä sen jälkeen ettei osteta lisää ennen kuin ollaan ensimmäisen kolmanneksen ohi päästy, mutta ei sitä tiedä onko hän sitten googlaamassa seuraavaa asiaa. Ensimmäistä kertaa kuulin hänenkin käyttävän termiä "jos kaikki ei mene hyvin". Hän on yleensä yltiöpositiivinen ja uskoo parasta aina, mutta kai sekin tietää ettei asiat ole hakattu kiveen ennen kuin ollaan nähty taas että nyytti on elossa ja voi hyvin. Siihen on reilu 3 viikkoa vielä, ja kai tämän jälkeen aiomme kertoa eteenpäin jos kaikki näyttäisi olevan kunnossa. Eli nyt mennään 9+2 ja aika hiljaista ja tylsää aikaa. Ensi viikolla meen verikokeisiin kun ohjeessa oli 10+0-10+6. Ja voisin sen hammaslääkärin varata myös :)
 
Tosiaan kaikki aivan uutta! Välillä vaikea uskoa koko asiaa mutta toisaalta on vahva tunne että kyllä kaikki järjestyy ja menee hyvin. Varhaisultrassa muutama päivä ennen ekaa neuvolaa oli tosi jännä kokemus ja mieleen jäi kun mentiin huoneeseen sisään ja lääkäri sanoi miehelleni ”ja isä voi istua tuohon penkille” ja me molemmat tajusimme et niin aivan, hänestä tulee isä ja musta äiti. Siihen asti ajateltiin että meille tulee vauva, mutta heti kun kuuli ton lauseen lääkärin suusta niin ymmärsi koko asian paremmin. Hassua miten se särähti korvaan ja toki vieläkin särähtää jos niin ääneen sanoo, mutta parempi varmasti tottua. Toivottavasti kaikki menee hyvin, eikä ala liikaa jännittämään ja pelottamaan kauhutarinat.

En ole ensiodottaja, mutta muistan hyvin tuon outouden isä- ja äiti-sanoista! Mulla meni esikoisen syntymisen jälkeen monta viikkoa, että opin sanomaan itseäni äidiksi. Mutta kyllä siihen tottuu ajan myötä :)
 
Ensiodottajista; olenko ainoa joka ei kärsi pahoinvoinnista kovin paljon? Jos en syö niin voi tulla huono/heikko olo, mutta eiköhän sekin tulisi ilman raskautta, nyt se vain tuntuu pahemmalta tms. Musta tuntuu että viikot menevät kovin hitaasti mutta samalla erittäin nopeasti. Nyt ollaan kohta kaikki jo 1/4 raskaudesta kärsitty/nautittu/jännitetty... Ja ensimmäiset viikot menivät siihen epätietoisuuteen.
 
Ensiodottajista; olenko ainoa joka ei kärsi pahoinvoinnista kovin paljon? Jos en syö niin voi tulla huono/heikko olo, mutta eiköhän sekin tulisi ilman raskautta, nyt se vain tuntuu pahemmalta tms. Musta tuntuu että viikot menevät kovin hitaasti mutta samalla erittäin nopeasti. Nyt ollaan kohta kaikki jo 1/4 raskaudesta kärsitty/nautittu/jännitetty... Ja ensimmäiset viikot menivät siihen epätietoisuuteen.

Mulla on nyt 8+3 ja kertaakaan en ole (onnekseni) oksentanut. Pahoinvointi on ollut lievää, lähinnä pari selkeästi huonovointista aaltoa ja tosiaam jos ei syö 2-3h välein päivällä, niin sen tuntee kyllä heikkona ja ehkä hieman kuvottavana olona.

Viime viikolla oli varhaisultra raskauden keston määrittämiseksi ja 7+5 vastaava alkio löytyi, sydän löi kauniisti!

Ylipäätään oireet on jääneet lähinnä rintojen arkuuteen, alavatsalla välillä turvotusta ja kevyttä juilimista. Omalta osaltani en siis ihmettelisi, jos raskaus olisi edennyt selkeästi pidemmällekin minun tietämättä :smiley-ashamed004 Mulla siis taustalla todella epäsäännöllinen kierto (30 aina yli 50) ja raskaus alkoi heti ekasta kierrosta kierukan poiston jälkeen. Miehelle itkin, että mun kroppa ei vaan toimi kun ei ne kuukautiset ala ja tissitkin on olleet kaksi viikkoa kipeät. No syy olikin raskaus :Heartred Mulla siis aina ennen kuukautisia rinnat kipeytyy, mutta nyt jälkeen päin mietittynä olivat aiempaa aremmat.
 
Mulla on nyt 8+3 ja kertaakaan en ole (onnekseni) oksentanut. Pahoinvointi on ollut lievää, lähinnä pari selkeästi huonovointista aaltoa ja tosiaam jos ei syö 2-3h välein päivällä, niin sen tuntee kyllä heikkona ja ehkä hieman kuvottavana olona.

Viime viikolla oli varhaisultra raskauden keston määrittämiseksi ja 7+5 vastaava alkio löytyi, sydän löi kauniisti!

Ylipäätään oireet on jääneet lähinnä rintojen arkuuteen, alavatsalla välillä turvotusta ja kevyttä juilimista. Omalta osaltani en siis ihmettelisi, jos raskaus olisi edennyt selkeästi pidemmällekin minun tietämättä :smiley-ashamed004 Mulla siis taustalla todella epäsäännöllinen kierto (30 aina yli 50) ja raskaus alkoi heti ekasta kierrosta kierukan poiston jälkeen. Miehelle itkin, että mun kroppa ei vaan toimi kun ei ne kuukautiset ala ja tissitkin on olleet kaksi viikkoa kipeät. No syy olikin raskaus :Heartred Mulla siis aina ennen kuukautisia rinnat kipeytyy, mutta nyt jälkeen päin mietittynä olivat aiempaa aremmat.
Kuulostaa hyvin tutulta tuo sun oireilu! Me tosiaan yritettiin joten jokainen oire ennen menkkojen tuloa oli aika selvä. Tein ensimmäisen testin 1 päivä ennen laskettuja menkkoja ja toinen päivä menkkojen myöhästymisestä. Eli aikaisin tiesin asiasta, soitin neuvolaan vasta kun oli 4+2 ettei tulisi varhainen km taas. Muuten aika samanlaista oireilua täälläkin!
 
Onko muilla jonkin sortin identiteettimuutos meneillään? Minusta tuntuu, että niin moni asia, jotka olivat aiemmin minulle niitä hyvin tärkeitä eivät enää ole sitä ollenkaan. Identiteetti tuntuu olevan isossa murroksessa ja tällä hetkellä pidän tavallaan kiinni ainoastaan niistä piirteistäni, jotka ovat aina olleet ne eniten minua määrittelevät ja kaikki muu on kuin pyyhkäisty pois. En oikein osaa selittää, mitä tarkoitan. Olen muutenkin karsinut elämästä toistaiseksi ihan kaiken ylimääräisen ja keskityn lähinnä huolehtimaan hyvinvoinnista ja parisuhteesta, jotka ovat minulle aina tärkeintä. Sen sijaan some, ulkonäkö ym. pinnallisemmat asiat ovat taas niitä, jotka ovat olleet näennäisesti tärkeitä mutta joihin en ole jaksanut panostaa ollenkaan enää. En jaksa stressata oikein mistään enkä ole ollut näin hyväntuulinen varmaan koskaan monen viikon pahoinvoinnista huolimatta :hilarious: Suoraan sanottuna pidän itsestäni enemmän kuin aikoihin, ihan kuin näkisin koko elämän ja sen tärkeät nyanssit jotenkin paremmin nyt.

Silti mietityttää, millaiseksi minä vielä muotoudun. Minusta tulee äiti enkä tiedä, mitä se tulee kohdallani olemaan. Aika hurjaa.
 
Kurkin toukokuisten puolelta tänne :greet025 Meillekin esikoinen tulossa. Mulla on ihan samat tunnelmat kuin sulla RadioGaGa... Vähemmillä viikoilla tullaan mutta oon ollut todella hyväntuulinen ja mieli on ollut rento ja iloinen koko alkuviikot, tuntuu että kaikki ylimääräinen stressi on kaikonnut jonnekin.
 
Mulle on aina ollut tärkeää urheilu ja urheilullinen vartalo. Nyt olen jäänyt johonkin flunssakierteeseen, joka estää normaalin treenaamisen. Myös maha pullottaa ja normaalisti tällaisessa tilanteessa vähentäisi hetkeksi syömisiä, mutta nyt ei voi, kun heti jos syö vähemmän, tulee tosi huono olo. Keho varmaan arvaa, mitä yleensä tekisin, ja estää sen näin. :laughing002 mutta siis mun identiteetti tän suhteen ei ole itsestään muuttunut, ja joudun päivittäin selittämään itselleni, kuinka mahan kasvu kuuluu hommaan ja pitäisi olla tyytyväinen. Koetan sillee itse muuttaa identiteettiäni asian suhteen. Voin sitten vauvan syntymän jälkeen palata vanhoihin tapoihin, mutta nyt olisi tärkeää, että vauva saa tarvitsemansa ravinnon ja energian.

Tästä raskaudesta ei vieläkään tiedä muut kuin mun äiti ja pomoni, jolle mun oli pakko kertoa, kun en voi enää työskennellä tiettyjen kemikaalien kanssa. Kertominen on jotenkin superhankalaa. Me ei suunniteltu tätä, joten en ole koskaan puhunut kellekään mitään vauvajuttuja. Aina kysyttäessä olen sanonut, että ehkä sitten joskus. Minua pidetään tosi uraorientoituneena, mitä toki olenkin, joten kukaan ei varmasti osaa odottaa tällaista uutista ja en yhtään tiedä miten ihmiset reagoi.
 
Takaisin
Top