Raskaudesta kertominen

Tekisi kovasti mielin toitottaa heti suureen ääneen koko maailmalle mutta ajattelin pitää mun ja miehen salaisuutena ainakin nt-ultraan ja sikiöseulontaan asti.

Mun haave olisi kertoa isoäideille äitienpäivänä, silloin olisi 12+5 :smiley-ashamed005. Ihan mahdollista jos kaikki menee hyvin.
 
Itse haluaisin jo myös kertoa kaikille mutta varmaan pidetään salassa raskausviikolle 14 ainakin. Töissä saatan kertoa aikaisemmin ettei joudu tekemään pitkiä päiviä. Kumpa nää viikot menis nyt nopeasti.
 
Minä suunnittelin myös Äitienpäivälahjaa mummoille. Silloin on viikot 13+ menossa. Ehkä silloin jo uskaltaa lähimmille jo kertoo.
 
Muutamalle kaverille oon jo kertonut.
Lapsille NT ultran jälkeen. Äitille ehkä silloin myös, muut saa huomata sit ite :D Yritän töissä sinnitellä kertomatta rv 19 kun jään lomalle ni sit voi palata lomalta mahan kanssa :)
 
Lähimmät ihmiset kuuli heti, tätä on niin odotettu :) Töissä yms. kerron vasta ekan ultran jälkeen.
 
No me ajatetiin kertoa pääsiäisenä, koska molemmilla on silloin pidemmät vapaat ja päästään näppärästi kummankin perheiden luo ns. samalla kertaa. Vaikka silloin onkin viikkoja vasta 11+. Saadaan ilouutinen pääsiäismunan sisälle yllätykseksi.

Sen jälkeen kerrotaan vasta 12+ viikoilla muille läheisille ihmisille jotenkin.
Somessa en ajatellut julistaa raskautta mitenkään. Ajatuksena on omassa somessa ilmoittaa vasta syntymän jälkeen lyhyesti ja koruttomasti yhdellä kuvalla. Raskauden aikana on kyllä varmasti juhlia, joissa kuvataan ja niitä varmasti päätyy juhlakalujen sivuille, mutta niihin onnitteluihin en ajatellut reagoida mitenkään ainakaan julkisesti. En itse jaksa ajatusta siitä, että koko ajan sitten kaikki kyselee, että koska ja koska. Samasta syystä laskettua aikaa ei kerrota kenellekään läheiselle ihmiselle. Koska tilastollisesti vain 5% lapsista syntyy laskettuna aikana..
 
Olen jo kertonut parhaille ystäville ja sellaisille, joiden kanssa jaettiin edelliset raskaudet ja mammalomat. Jakaisin heidän kanssaan myös huonot uutiset, olisi kamalaa jos ei niin isosta murheesta voisi kertoa kellekään.

Sukulaisista lähimmät tietää myös jo, sellaiset joiden kanssa on tullut vietettyä lomaa/viikonloppua lähiaikoina niin että olisi ollut hölmöä salailla ja joiden kanssa ollaan paljon tekemisissä muutenkin. Ultra ehtii olla sopivasti ennen pääsiäistä, jolloin reissataan tapaamaan loput lähimmät sukulaiset - toivottavasti on heille hyviä uutisia vietäväksi.

Töissä oli tarkoitus kertoa vasta ultran jälkeen, mutta vointi on niin järkyttävän väsynyt, että taidan kertoa jo huomenna ainakin pomolle. En halua vielä koko talolle toitottaa, mutta tarkkasilmäisimmät varmaan jo huomaavatkin.
 
Haluaisin kertoa jo kyllä vaikka ja kelle mutta toistaiseksi vaan minä ja mies tiedetään. Yritän sinne ultraan asti pitää omana tietona mutta perheille varmaan kerrotaan aikasemmin. Jos pahoinvointi alkaa rajuna nii sitte kyllä kerrotaan muutamille ystäville nii saa heiltä apua tarvittaessa.
 
Kertonut vaan parille ystävälle jolle voisin kertoa myös menetyksen! :Heartred miehen kanssa ajateltiin kokeilla kauanko ihmisillä menee että alkaa utelu! Ihan jännytyksellä odotan kun tiedän anopin ensin testailevan kaikella alkoholilla yms ennen kun uskaltaa kysyä :D
 
En varmaankaan kerro kellekään ennen ensimmäistä ultraa. Edellinen raskaus meni kesken juuri ennen ultraa joten nyt odotan siihen asti
 
Mä kerroin kahdelle parhaalle ystävälle heti kun sain testiin plussan. :happy7 Heille olin jo kertonut siitäkin, että jätettiin miehen kanssa ehkäisy pois niin tuntui luonnolliselle. Ja jos menis kesken, niin tiedän että heidän kanssaan voisin asiasta puhua. Ei olla kyllä mitään suunniteltu että mihin asti odotetaan ennen kuin kerrotaan. Ehkä ekan ultran jälkeen.
 
En varmaankaan kerro kellekään ennen ensimmäistä ultraa. Edellinen raskaus meni kesken juuri ennen ultraa joten nyt odotan siihen asti

Paljon onnea Daamos plussasta! :happy: Toivottavasti tällä marraskuisella on paremmat tarrasukat jalassa! :)
 
Me ei olla vielä kerrottu kenellekään, eikä varmaan kiirettä asian kanssa pidetäkään :)
Viimeeksi taidettiin ilmoittaa joskus rv 17 paikkeilla. Mulla on ollut niin paljon keskenmenoja, että haluan odottaa..
Mutta katsotaan nyt minne asti maltetaan olla suu supussa tän ihanan pienen salaisuuden kanssa:happy093
 
Miten ajattelitte kertoa sitten kun kerrotte? Sanotteko vaan suoraan, että raskaana ollaan vai keksittekö jonkin hauskan tavan kertoa?
Me tosiaan ajateltiin kertoo pääsiäisenä. Ostetaan isohkot pääsiäismunat ja vaihdetaan sen muovimunan sisältö pieneen kirjeeseen, missä lukee vähän kierrellen tää odotusasia. :)
 
Oon kertonut vasta yhdelle hyvälle ystävälle plussasta. Muille ystäville paljastan varmaan vähän lähempänä nt-ultraa. Varmaan vasta joskus ekan kolmanneksen jälkeen kerron töissä, ja luulen että siinä vaiheessa jo alkaa maha näkyä. Ainakin esikoisen raskaudessa näkyi silloin :grin Äidille ehkä paljastan varhaisultran jälkeen, varmaan vähän järkyttyy kun hänen mielestään oon jo liian vanha saamaan lasta (sai minut itse tosi nuorena). Toivotaan nyt, että päästään edes siihen varhaisultraan asti :rolleyes:
 
Muutamalle kaverille oon kertonu ja töissä muutamalle. enköhän lähiaikoina kerro kaikille töissä ku ei malta..:wtf: toivotaan että kaikki menee hyvin..

Mun vanhemmille kerrottin muutama päivää plussasta. Pääsiäisen aikaan viimeistään kerrotaan miehen perheelle. Me ollaan vähän sellasia et pelätään et vanhemmat kerkee kupsahtaa ennen ku saa tietää :sad001:sad015

Näkyykö maha vasta joskus rv 20+?? :arghh: Haluisin et näkyis joskus rv 13 ainaki :smug:
 
Jann riippuu ihan ihmisestä. Ja onko monesko raskaus. Mulla on aina alkanut näkyä n. Rv10, koska olen hoikka ja kohtu eteenpäin kallellaan. 12 viikolla ollu jo aika vaikea piilotella :D 20 viikolla jo iso maha :D
 
Taitaa olla ihan yksilöllistä milloin näkyy. Mä ihmettelin joskus puolivälin jälkeen viimeksi miksi mulle esim. tarjotaan alkoholia kun mielestäni oli jo ihan selvä masu. Nyt kun katsoo kuvia eihän se mihinkään näkynyt, olisi voinut olla ihan vaan turvotusta. Olin siis hoikka ja itselle muutos oli selvä mutta tuntemattomille ei varmasti. :grin Mulla ei ollut lopussakaan mikään ihan megavatsa. Veikkaan että tällä kertaa tulee vähän nopeammin esiin kun nyt jo näkyy.
 
Jannn riippuu minkä kokonen oot ja kasvaako vauva siellä lähempänä selkärankaa vai edempänä. Mie oon vähän isompi tyttö nii mulla se alko tosiaan näkyyn siinä puolen välin jälkeen mutta jos on hoikempi nii voi näkyä jo aika paljon aikasemminki.
 
Takaisin
Top