Hankinnat

Meillä on ennestään 7 lasta, nuorin 4v, mutta koska oltiin monta vuotta sitä mieltä ettei meille tule enempää lapsia niin kaikki on myyty/annettu eteenpäin niin jotakin tarvitsee ostaa. Inhoan tavarapaljoutta ja kaikkia ihmisille muka tarpeellisena kaupattavia turhakkeita niin ei aiota ostaa kun turvakaukalo ja vaatetta. Pinnasänkyä meillä ei ole ollut ainoallakaan lapsella, koska ovat nukkuneet 3v asti meidän keskellä perhepedissä. Hoitopöytää ei haluta myöskään, hoitoalusta sängyn päällä riittää. Omat rattaat ja sitteri saadaan takaisin, olivat siskon vauvalla lainassa. Tosin voi olla että ostetaan uudet vähän toimivammat rattaat joihin saa liitettyä turvakaukalon. Kantoliinan ja manducan ehdin myydä niin joku kantoväline on hommattava, ehkä Tula tällä kertaa, rinkka retkeilyä varten on vielä tallessa. Mutta siis tosi vähillä hankinnoilla pärjätään, vaatettakaan ei tarvitse paljoa ostaa, kun voin lainata isommille lapsille tekemistäni "muistojen laatikoista", mutta toki tällekin pitää jotain omaa ostaa mitä voi sitten laittaa hänen omaan muistojen laatikkoonsa. Vauva ei edes tarvitse kovin paljoa vaatetta, kun pyykkiä pestään päivittäin useampi koneellinen. Ainiin ja pääsen taas peiton ompeluun, olen tehnyt meidän kaikille lapsille omanlaisensa pehmeän peiton, ensin ihan vauvana käytettäväksi, myöhemmin lattialla oleskeluun ja lopulta se on pakattu jokaiselle omaan muistojen laatikkoon.
 
Yyni, kuulostaa tutulta tuo, että kaikki turha tavara pois vaan. Ehdin myös laittaa kaikki vauvan tavarat ja vaatteet, syöttötuoli, kaukalot, sängyt vaunut, siis kaikki pois. Isommat on siis 3&5v. Potta taitaa varastossa vielä olla[emoji23]
Pitää siis aloittaa ihan puhtaalta pöydältä hankintojen suhteen. Mutta eihän tässä vielä kiire ole. Viikolla 5 vasta mennään[emoji4]
 
Mä taas varaan paljon pieniä vaatteita, jos tuleva laps yhtään esikoiseen tulee :D piti aluks olla kaks bodya päällekkäin ku oli niin vilunen vauva (nykyään on hirvee kuumakalle) ja sen lisäks paha refluksi joka helpotti vasta 3kk iässä, ni vaatetta sotkeentu hirveet määrät :D meillä toki vaikeuttaa pyykin pesua se, että meidän talossa ei oo pyykkikonetta vaan se on ulkorakennuksessa..
 
Voitteko vähän selventää noita ilmeisesti kantoasioiden nimiä? Sanakirjaa tarttis. Eli mikä tula, manduka, bula, bölä blöö...? Siis minä tiedän, että on kantoliina ja kantoreppu. Mitä nuo muut ovat???? Ja mikä on turvakaukalo? Ei ilmeisesti autoon tuleva turvaistuin..?
 
Tulat ja manducat ovat erilaisia kantoreppuja, siis merkkejä. Turvakaukalo tosiaan tulee autoon ja on vauvan kuljettamiseen tarkoitettu, kun vauvahan ei voi matkustaa tavallisessa turvaistuimessa sen asennon vuoksi. Kaukalossa vauva matkaa n. 45 asteen kulmassa selkä menosuuntaan.
 
Juu, kaukalo on se istuin mitä vauvat käyttää autossa.
Tula ja manduca on eräänlaisia kantoreppuja, valmistaja taitaa olla eri molemmilla ni sen takia erilaiset nimet. Ja tosiaan kantoliinojaki on sitte vaikka kuinka monta erilaista :D
 
Olen jemmannut kaikki vauvatavarat edellisiltä, kun olen ollut sitä mieltä ettei lapsiluku ole vielä täynnä. Mutta voisin listata tähän meidän hyvät ja huonot hankinnat.

+ doppler (minussa asuu pieni biohakkeri)
+ sitteri (keinutettava)
+ turvakaukalo autoon (takseilla ei ole niitä, tietääkseni), siihen on helppo laittaa lapsi myös kauppareissujen ajaksi
+ ulkovaunut lenkkeilyyn, hyttysharsolla (joo, asutaan metsän reunassa)
+ manduka-kantoreppu (aluksi ei viihtynyt siinä, myöhemmin alkoi viihtymään)
+ ikean syöttis tarjottimella (helppo pitää puhtaana sormiruokailijan kanssa, tarvitaan vasta +6kk iästä eteenpäin)
+ pehmoimetysliivit, +1 kokoa verrattuna omaan normaalikokoon
+ raskaushousut, paitoja ei niinkään kun pitkähelmaiset ajavat asiansa

- pinnasänky (nukutaan perhepedissä)
- konttauskypärä (sitä vihattiin heti)
- ensiaskelkengät (avojalat ne lattialla pitää!)
- erillinen hoitopöytä (tulin järjestäneeksi hoitopisteen apukeittiön tasolle vesihanan viereen)
- tutti
- unipussi
- unipesä (todella lyhyt käyttöikä, eikä korvaa äidin aitoa kainaloa)
- tuttipullo (imetys onnistui hyvin)

+/- rintapumppu (jostain syystä olin vakuuttunut että minun pitäisi pumpata maitoa, no ei tarvinnut, olisinko kerran irroittanut pumpulla maitotiehyttukoksen.)

Yleisesti ottaen paljoa ei kannata ostaa etukäteen, pihi ostaa vain sitä mukaa tavaraa kun uskoo tarvitsevansa.
 
Me tarvitaan esikoiselle juniori/kerrossänky, jotta vauvaa saa pinniksen. Jos vauva on tyttö, niin sit täytyy hommata vähän uutta vaatetta, mut muuten ei tarvita mitään. Esikoinen on nyt 1v4kk ja kaikki kamat on tallessa. Tuplarattaat tarvitaan tietty myös, mut nekin ostin jo kaverilta.
 
Meillehän kävi niin, että ehdittiin just myydä pinnis, turvakaukalo+siihen sopivat matkarattaat, ja sitteri pois. Ne on nyt pakkohankintalistalla. Kuviteltiin tosiaan, jotta tää kolmonen ilmoittelisi tulostaan vasta vuoden parin päästä...väärinpä tiedettiin :D
Lisäksi jotkut näppärät tuplarattaat olis hankintalistalla. En tiedä joudutaanko vaihtamaan autokin isompaan, sekin kyllä just kuukausi pari sitten vaihdettiin uuteen, mut ihan perusfarmariin...esikoinen on ens kesänä 4,5v. toki isokokoinen poika, meniskähän jo pelkällä korokeistuimella? Niiiin...ja sit tää meidän asunto, asutaan 71 neliöisessä rivarikolmiossa, mut ehkä me täs nyt pari vuotta mahdutaan vielä asumaan. Tai en tiedä..onko teitä muita, jotka asuu ahtaasti isolla perheellä?
 
Täälläpäin takseissa on turvakaukalo ja/tai turvaistuin. Onneks. Jouduin esikoisen kans sairaalaan enkä voini omalla autolla mennä ku kesärenkaat alla ja lumi maassa, joten kela-taksilla mentiin. Mietin kans et onkohan niillä istuinta, mut taksikeskuksesta sanovat et täälläpäin sellaset on.
Edit, mutta tosiaan kelakeskuksen mukaan taksiyrittäjän ei oo pakko hommata sellasia, eli siitä ei oo mitään lakipykälää tms

Meillä on vaan kaks makkaria tässä talossa, ja esikoinenki nukkuu nyt meidän kans ku meillon toisessa makkarissa se hiiriongelma. Joten jos ja kun vauva syntyy ni ainaki talvet nukutaan kaikki samassa huoneessa :sad001 joten toivon niiiin paljon että se uusi tupa valmistuu en vuoden aikana.
 
Muokattu viimeksi:
Tavallaan liittyy hankintoihin tämäkin - mites se sellainen vakuutus, joka otetaan jo syntymättömälle lapselle, vissiin ainakin Tapiolalla on..? Ootteko vertailleet/ ottamassa? Itse ajattelin kyllä ottaa, yhdellä kaverilla oli ja heillä tuli heti käyttöä sille ja pystyivät käymään yksityisellä eikä maksanut juuri mitään ylimääräistä. Vakuutus ei tietenkään mikään kovin halpa ole.
 
Meillä ei ole mitään vielä. Vanhempien luota löytyy mun ja mun sisaruksiaan vanha pinnasänky, se varmaankin saadaan kyllä.
Ajattelin muuton jälkeen helmikuussa keskittyä näihin sitten.
 
Meillehän kävi niin, että ehdittiin just myydä pinnis, turvakaukalo+siihen sopivat matkarattaat, ja sitteri pois. Ne on nyt pakkohankintalistalla. Kuviteltiin tosiaan, jotta tää kolmonen ilmoittelisi tulostaan vasta vuoden parin päästä...väärinpä tiedettiin :D
Lisäksi jotkut näppärät tuplarattaat olis hankintalistalla. En tiedä joudutaanko vaihtamaan autokin isompaan, sekin kyllä just kuukausi pari sitten vaihdettiin uuteen, mut ihan perusfarmariin...esikoinen on ens kesänä 4,5v. toki isokokoinen poika, meniskähän jo pelkällä korokeistuimella? Niiiin...ja sit tää meidän asunto, asutaan 71 neliöisessä rivarikolmiossa, mut ehkä me täs nyt pari vuotta mahdutaan vielä asumaan. Tai en tiedä..onko teitä muita, jotka asuu ahtaasti isolla perheellä?
Meidän 9 henkinen perhe asuu saunallisessa 80 neliön kerrostalo kolmiossa ja hyvin mahdutaan. Ostettiin tähän kyllä lisäksi autotalli talon alakerrasta, josta tehtiin harraste- ja oleskelutila, saa esim. isommat lapset hengailla kavereiden kanssa siellä jne. Kesällä lisähuoneena toimii myös koko asunnon mittainen lasitettu parveke. Aiemmin asuttiin 8 vuotta 160 neliön omakotitalossa mutta myytiin se vuosi sitten pois ja ostettiin tilalle tämä asunto ihan keskustasta, eikä olla kaduttu hetkeäkään. Omakotitalo, sen kunnossapito, remontointi, lumityöt, polttopuuhommat, lämmitys ym. vei niin paljon aikaa että tuntui että eletään talon ehdoilla. Myös pitkä matka lasten harrastuksiin oli yksi syy muuttoon, nyt isommat pääsevät kulkemaan niihin itse. Ja nyt meillä jää aikaa elämiseen ja lasten kanssa ja perheenä tekemiseen.
 
Esikoisen jäljiltä on vielä melkeen kaikki. Periaatteessa hankintalistalla olisi tuplarattaat (meinasin Bogaboo Donkeyt kun Buffaloista ollaan tykätty) Koska kaupungissa julkisilla tätyy saada Esikoinenkin kyytiin ja 2v:lle liian pitkä kävely ruokakauppaan reilu kilsa (tai ainakin liian mutkitteleva :D)

Sitten toinen maxi cosin telakka autoon. Ostettiin esikoiselle kaukalo ja taaperoistuin joka käy samaan telakkaan niin sit ylimääräinen telakka että saa kaukalon taas pikkuiselle.

Hoitoalustan päällinen kun edellinen ratkesi ja sitten jos tuleekin tyttö niin varmaan jotain muutakin kun sinisiä vaatteita ois kiva. Ja tutteja ja tuttipulloja jne tollaista mitä haluaa uutena ostaa. Esikoinen ei kyllä moisia käyttänyt niin katsotaan josko ois parempi onni tän toisen kanssa :D

Ja edit: trikooliina ja manduca oli kovassa käytössä, kiinnostaisi kokeilla rengasliina ja Tula seuraavalla
 
Mä oon jo vähä etuajassa mutta selaisin tuplarattaita, ja löysin sellaset ko Beemoo LA. Niissä saa istumet käännettyä, saa erikseen kovan kopan, menee täysin makuuasentoon portaattomasti, mun mielestä tilata tavarakori ja aika ja halvat. Varsinki jos löytää käytettynä hyvät sellaset :) mä en varmaan uusia raaski ostaa, koska ne tuskin on käytössä kovin kauaa, ehkä
 
Onks hyviä vinkkejä antaa mistä kannattaa hakea käytettyjä tarvikkeita netistä? Esim vaik vaunuja. Onks kaikki nykyään fb kirppiksiä tai ainakin tuntuu et foorumeiden osta ja myy palstat on aika kuolleita. Ekaa kun odottaa niin on vähän urvelo tämmösien kaa. Vaikken mitään ennen 2/3sta aijo hankkia niin olis kiva käydä vähän tutkailemassa :)
 
Mä kattelin äsken torista ja tuntu olevan aika paljon rattaita. Sen kautta ostin esikoisellekki. Sitte on myös findit.com vai .fi
Ja esim Keski-pohjanmaan alueella on yks oma nettisivusto, en tiiä oisko sun lähialueella sellasta?
 
Mä tilasin zalandolta jo muutaman äitiysvaatteen ko sielä oli ale :rolleyes: nyt ne oli tullu postiin, voisin hakee paketin mutten tiiä uskallanki avata sitä ennen ku on eka ultra takana.
 
Tavallaan liittyy hankintoihin tämäkin - mites se sellainen vakuutus, joka otetaan jo syntymättömälle lapselle, vissiin ainakin Tapiolalla on..? Ootteko vertailleet/ ottamassa? Itse ajattelin kyllä ottaa, yhdellä kaverilla oli ja heillä tuli heti käyttöä sille ja pystyivät käymään yksityisellä eikä maksanut juuri mitään ylimääräistä. Vakuutus ei tietenkään mikään kovin halpa ole.

Itse olen noita tutkaillut ja miettinyt, että voisi ottaa. Lähitapiolassa on muut vakuutukset, joten varmaan sieltä ensisijaisesti. Mulla on vakuutettu kaikki muu paitsi minä itse. Pitäisi varmaan jossain vaiheessa itsellekin jotain vakuutusta katsella, jos nykyään vaikka saisin henkivakuutuksenkin.
 
Mä oon katsellu jo äitiysvaatteita. Hieman ehkä aikaista, mutta toisaalta, sitten kun maha lähtee kasvamaan niin se tapahtuu niin nopeasti, että onpahan sitten valmiina jo vaatetta mihin mahtuu. Vaunuja en oo vielä uskaltanut edes ajatella, mutta niitä alan kattelee varmasti tori.fi ja fb kirppissivuilta, samoin sänkyä ja hoitopöytää.
 
Takaisin
Top