Synnytykseen valmistautuminen ja pelot

Tasse83

Näppärä viestien naputtelija
Ehkä vähän aikaista tällaiselle ketjulle, mutta ei sitä ikinä tiedä, miten kauan heinäkuiset pysyvät masussa.

Meillä esikoinen tuli maailmaan sektiolla, kun oli perätilassa, jalka ensimmäisenä änkemässä ulos. Kokemusta alatiesynnytyksestä ei ole. Viimeksi moni ystävä jakoi ohjeita siitä, miten kannattaa öljytä ja venytellä paikkoja etukäteen, ettei repeäisi... rehellisesti sanottuna itseä hirvittää nyt jo ajatus siitä, että vauva tulee ulos tavalla tai toisella. Sektiosta toipuminen ei ollut helppoa ja ajatus paikkojen repeämisestä yms. pelottaa.

Kuinka moni käy jossain valmennuksessa? Onko jo synnyttäneillä mitään vinkkejä tai ajatuksia siitä, mitä tekisivät toisin tällä kierroksella?
 
Toisella kertaa en todellakaan synnyttäisi itse jos ois vaihtoehtona. Tällä kertaa taitaa olla sektio alatiesynnytyksen esteen vuoksi. Siitä käyn ensi viikolla polilla kontrolloitavana.
 
Mä olen menossa vauvantain valmennukseen, koska haaveena on tällä(kin) kertaa alatiesynnytys. Eka synnytys päätyi kiireelliseen sektioon ja siitä on jäänyt oma pelkonsa, että mitä jos nytkin joudutaan sektioon. Se ei toimenpiteenä pelota, mut henkisesti se olis tosi iso kolaus ja pettymys omaan kehoon.
 
Mulla on takana helppo alatiesynnytys ja (taas) pelottaa sektio. Ja kun näitä on kaksi ja viimeksi kun tarkistettiin, niin istukka oli kohdunsuulla, ni se sektion mahdollisuus on vielä suurempi ku esikoisesta. Plus nää pojat on tähän asti ollu aina perätilassa... :/
Eniten mua pelottaa se, että toinen syntyy alakautta ja toinen sektiolla... :/
 
Mä en oo koskaan käyny missään valmennuksissa ja esikoisen synnytys oli helppo (mielestäni) alatie synnytys, käynnistettiin viikolla 42+1. Mulla oli jo esikoisesta sellanen asenne että jos mun mamma on jossain syrjäsessä saunassa synnyttäny 12 lasta ni enköhän mä saa helposti omani ulos sairaalassa kätilöitten ja lääkäreitten ympäröimänä :)
 
Mä en oo koskaan käyny missään valmennuksissa ja esikoisen synnytys oli helppo (mielestäni) alatie synnytys, käynnistettiin viikolla 42+1. Mulla oli jo esikoisesta sellanen asenne että jos mun mamma on jossain syrjäsessä saunassa synnyttäny 12 lasta ni enköhän mä saa helposti omani ulos sairaalassa kätilöitten ja lääkäreitten ympäröimänä :)

Voi kun se olisikin niin helppoa! Samaa mä ajattelin jo viimeksi ja nytkin eikä esim kipu pelota, vaan toivon luonnollista ja aktiivista synnytystä. Mut eipä onnistunutkaan, luultavasti olis pojalle käynyt huonosti jos olis yritetty vielä alakautta. Tai sitten mulle.
 
Meillä esikoinen tuli maailmaan sektiolla, kun oli perätilassa, jalka ensimmäisenä änkemässä ulos. Kokemusta alatiesynnytyksestä ei ole.

Mulla on tismalleen sama lähtötilanne. :cat: Ja kyllä, molemmat synnytysvaihtoehdot jotenkin pelottaa. Joku valmennus houkuttelis, jos vauva kääntyisi oikeanlaiseen tarjontaan. Sitä ennen en oikein pysty suuntautumaan alatiesynnytykseen..
 
Mulla on ihan sama mitä kautta tulee kuhan pääsee vaan mahdollisimman terveenä ulos :)
 
Jos tämä vaavi on perätilassa h-hetkellä, niin valitsen luultavasti sektion. Viimeksi ei tosiaan ollut vaihtoehtoja. Sektiosta toipuminen vauvan ja kaksivuotiaan kanssa kyllä mietityttää.

Alatiesynnytys pelottaa, koska mulla on todella helposti repeävät paikat... ihan jo tekotouhuissakin repeilee. Kaverilla oli sama juttu ja kolmannen asteen repeämät synnytyksessä. Olivat sanoneet, että olisi hyvä mainita etukäteen tällaisesta.... ihmiset vaan on erilaisia. Toinen kaveri synnyttänyt kaksi (ja toisen omaan eteiseen) ilman yhtään repeämää. Kolmas synnyttänyt ongelmitta viisi perätilassa olevaa.

Onhan niitä lapsia tosiaan synnytetty kautta aikojen ties missä oloissa, mutta ei siitä aina ole selvitty ongelmitta.

Itsellä esikoisen synnytys lähti spontaanisti käyntiin vesien menolla, kun viikkoja oli tasan 37. Kun selvisi, että jalka oli tulossa ulos ja sektio oli pakko trhdä, olin tosi pettynyt. Pitkään ajattelin epäonnistuneeni jotenkin, kun en edes synnyttänyt oikeasti... nyt en enää tiedä, onko alatiesynnytys niin hieno kokemus, että haluan käydä sen läpi. Varmaan riippuu siitäkin, miten vaikea raskaus on. Viimeksi jouduin lepäämään osastolle, kun en nukkunut (en tosin nukkunut sielläkään lääkkeistä huolimatta)... monta kuukautta valvoneena ei ehkä olisi ollut kunnolla voimiakaan. Jos nyt olisi fyysinen kunto parempi, niin ehkäpä synnytyskin voisi sujua.

Ja siis suurimmat pelot liittyvät siihen, että lapselle käy jotain. Jää jumiin, napanuora kietoutuu kaulan ympärille tms. Eihän sektiokaan ole luonnollinen tapa syntyä, mutta joskus lapselle turvallisempi.
 
Kyllä se synnytys alkaa pikku hiljaa ihan toden teolla jännittää... Mä olen kans kerran revennyt jo nuorempana mut taisin olla 17 vuotias silloin - arpi siitä muistona niin todella pelottaa tuo repeäminen..
 
Meillä tytöllä oli napanuora kaulan ympärillä ja silti kaikki meni hyvin ja tyttö on ihan terve.
Se on vissiin aika yleistä, että napanuora on kaulan ympärillä....
Itse synnytyksessä piti pitää pieni paussi ponnistaessa ku kätilö löysäs sitä napanuoraa. Silti mun ponnistusvaihe kesti vaan 14min.
 
Mun veljellä oli kans napanuora kaulanympärillä, mut silloin oli tosi kyseessä. Äiti menetti myös verta paljon sillon.
 
Mulla myös esikoinen syntyi kiireellisellä sektiolla. Parannuin kyllä ihan hyvin. Kolme syntynyt alakautta ja niistä kahdessa viimeisessä ollut vähällä mennä sektioon kun synnytys on pysähtynyt ja ollut epäilys etteivät vauvat mahdu laskeutumaan ison koon vuoksi. Ovat sitten kuitenkin viimein laskeutuneet. 2 asteen repeämät on tullut kaikista mutta muuten ponnistusvaiheet on olleet nopeita, nuo kaksi viimeistä siis 4,1kg ja 6min ja 4,3kg ja 4min. Tuosta viimeisimmästä oli repeämistä huolimatta sellainen olo että en olisi synnyttänytkään, muista olen kyllä ollut kipeä jonkin aikaa :grin

Oikeastaan mua pelottaa vauvan koko ja se että jos repeänkin enemmän. Kun näyttää siltä että yli ajan saattaa mennä vielä, kaikki syntyneet myöhemmin toistaan. Ja käynnistystäkään en toivoisi koska esikoisen kohdalla se meni ihan pieleen ja sektio tuli. Tietenkin voi mennä paremmin nyt kun synnytyksiä on jo takana mutta en jotenkin usko siihen.

Vaikeinta tulee olla kyllä rentoutuminen synnytyksessä niin etten jännitä vauvan kokoa. Viimeksi jännitin ja tärisin kokoajan niin siinä osasyy siihen ettei vauva laskeutunut. Jännä kyllä että kolmatta synnyttäessä en jännittänyt vaan olin avoimin mielin vaikka tunsin että vauva oli isompi kuin edellinen enkä painoarviota saanut kuitenkaan. Mutta viimeksi pelkäsin kauheasti että syntyy joku jättiläinen, no onhan tuo 4,3kg tosi iso mutta ponnistus oli kyllä ihmeen helppoa vaikkakin töitä sai tehdä enemmän.

Päätin etten tätä tulevaa synnytystä jännitä mutta miten voi rentoutua? Tuntuu että alan vaan enemmän ja enemmän jo miettimään synnytystä. Voi kun sais tämän syntymään viimeistään lasketun aikaan tai jo vähän ennemmin. Mutta ei taida onnistua, kyllä jo viimeksi kokeilin kaikki keinot :grin
 
Täällä ei pelota alatiesynnytys enää, joskus ollut kovakin synnytyspelko.

Toivon, että saan synnyttää alakautta, mutta se selviää myöhemmin synnytystapa-arviossa johtuen noista vanhoista traumoista.
En kuitenkaan usko, että niistä tulisi este.

Te, jotka tiedätte ja mietitte tota repeämis asiaa - siihenkin vissiin on öljyjä yms yms, meinaatteko ottaa käyttöön?
 
Mä olen myös kuullut tuosta Ceridalista. En tiedä, auttaako sitten oikeasti. Pitäisi varmaan testata, ei kai siitä haittaakaan ole.

Miten lantionpohjan lihasten jumppaaminen etukäteen? Edistääkö asiaa? Muistan jonkun maininneen, että kannattaisi jumppailla. En vaan muista, liittyikö synnytykseen vai toipumiseen ja pidätyskykyyn yleisesti.
 
Ceridal on meillä muutenki ollu vuosien saatossa käytössä eri tarkoituksiin. Ekana oli mun raskaus aikana liukkarina ja ihon hoitoon. Sit pojan iholle. Nyt omiin kuiviin limakalvoihin. Kelpo öljy :)
 
Kyllä kannattaa jumpata lantionpohjan lihaksia etukäteen niin paljon kun vaan muistaa ja jaksaa :)
Auttaa synnytyksestä palautumisessa ja virtsanpidätyksessä nyt ainakin.
 
Hyvä aloitus ja ketju. Toivottavasti tästä saisin jotain apua korvieni väliin. Tää raskaana oleminen on mennyt tosi hyvin ja ilman mitään oireita, mutta:

Mulla on sype-keskusteluun aika varattuna, kauhistuttaa synnytys, tapahtuu se sitten mitä kautta vaan. Ahdistaa sairaalat ja ahdistaa ajatus kivuista ja luulen että en kuole synnytykseen mutta varmaan niihin kipuihin.
Joo, koitan olla ajattelematta asiaa. Ajattelen vasta sitten kun on keskusteluaika kätilön kanssa....
 
Mä odotan mun neljättä lasta ja edelleen synnytys jännittää ja pelottaa aivan sairaasti. Joka kerta kun ajattelenkin asiaa, niin itku tulee. Kaikkein kamalinta on se, että joudun synnyttämään omalla työpaikalla. Se tekee tilanteesta täysin kuvottavan ja lisää pelkoa ja jännitystä. Olisi mukavampaa jos ei tuntisi ketään, kuka vastassa saattaa olla. Olen jo joutunut käymään potilaana useamman kerran tämän raskauden aikana. Erityisesti satuttaa sellainen "kyllähän sä tiedät nää" keskustelut. Tekisi mieli vaan huutaa että en saatana tiedä mistään mitään! Kun haluais vaan että kohtelu olisi samanlaista kuin kelle tahansa asiakkaalle. Ja arvatkaa miten noloa oli mennä supistusten takia tarkistutettavaksi nyt pyhinä... kohdunsuulle ei ollut tapahtunut yhtään mitään ja kollega vaan vihjasi että olisiko syytä rauhoittua kun en ole edes ekaa kertaa pappia kyydissä. Joo.. varmaan olisi syytä rauhoittua. Jos se vaan olisi vauvan kannalta varmasti turvallista, niin synnyttäisin kotona ilomielin, itkisin ja pelkäisin ilman että kukaan ulkopuolinen olisi sitä iloa seuraamassa ja ilkkumassa. Mulla on kaikki aiemmat synnytykset käynnistettyjä ja mulla ei ole mitään hajua siitä, miltä luonnollisesti alkanut synnytys tuntuu, miten se alkaa ja millon täytyisi lähteä sairaalaan. Synnytyksistä viimeisin kesti 2h, ja siihen ei ehtinyt mieli eikä kroppakaan mukaan. Onnekseni kuitenkin mulla on edelleen hyvin hatarat muistikuvat koko toimituksesta. Mitään lääkkeitä ei ehtinyt saamaan, se nyt jäi päällimmäisenä mieleen. Tässä raskaudessa supistelut on alkaneet jo hyvissä ajoin ja monta kertaa olen jo käynyt tarkastuksessa ja viimeksi sain jo estolääkityksen loudausannoksen, joka rauhoitti kyllä tilanteen.

Neuvolassa oli puhetta synnytyksestä. Terkka oli itsekin raskaana ja aivan haltioissaan hän hehkutti kuinka raskaus on niiiiin luonnollinen ja kaunis asia. Ja synnytys, siitä hän innostui vielä enemmän. Aika vaikea oli siinä alkaa sitten omia tuntojaan avaamaan. Eli eikai ihme että tää asia alkaa puristaa nuppia ihan huolella.
 
Takaisin
Top