Kantoliinat/kantoreput

marjo86

Vauhtiin päässyt keskustelija
Millaisia liinoja/reppuja olette käyttäneet ja kuinka helpoksi olette käytön kokeneet? Tai onko aikeissa uudelle tulokkalle ottaa liina tai reppu käyttöön?

Itse aion opetella käyttämään trikoista kantoliina heti alusta lähtien, niin paljon hyvää niistä olen kuullut. Lisäksi aion hankkia Manduca-kantorepun, jolla sitten voi ulkona helpommin kantaa ja jonka tuleva isäkin ehkä suostuu päällensä laittamaan. :grin

Sain ystävältäni jo yhden kantorepun (tai pikemminkin rintarepun), joka on Emma-merkkinen, mutta jotenkin sen päällepukeminen tuntuu aika monimutkaiselta ja mitä lueskelin netistä, niin taitaa pidemmän päälle rasittaa selkääkin. Ajattelin siis, että taidan sittenkin ostaa vielä sen paljon kehutun Manducan. Siihen päädyin useiden suositusten ja tämän testivertailun jälkeen:
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/09/16/testissa-vauvojen-kantoreput-monipuolinen-manduca-voitti

Mutta nuo liinat. Vaihtoehtoja tuntuu kuitenkin olevan monia ja myös kantoasentoja vastasyntyneelle, joten vähän tässä vielä mietiskelen oikeastaan kahden vaihtoehdon kanssa; pitkä trikooliina (esim. http://www.hattentatti.fi/tricot-slen-kantoliinat-c-28_31_32.html) ja Babylonian Tricotti kahden nauhan kantoliina (http://www.raskauskeiju.fi/tri-cotti_kantoliina). Pitkässä trikooliinassa sidontavaihtoehtoja on kuusi ja mistä tykkään on se, että vastasyntyneen saa "pystyyn" sikiöasentoon rinnalle, kun tuossa Tricotissa vastasyntyneen ainoa asento on kehtoasento. Mutta toisaalta taas tuo Tricotti vaikuttaa hyvin helppokäyttöiseltä, pitkä trikooliina pitää taas oppia sitomaan turvallisesti. :bored:

Mielipiteitä ja kokemuksia? :)
 
Mulla oli esikoisella käytössä juurikin nuo kaksi: pitkä trikoinen kantoliina ja Manduca. Tykkäsin kovasti molemmista, tosin käytin vähän eri tilanteissa. Liinaa usein kotona/sisätiloissa (syysvauva, en halunnut ottaa riskiä, että joutuisin ulkosalla sitomaan pitkiä liinanpäitä mahdollisesti märällä kelillä) ja Manducaa sitten ulkoillessa. Mieskin tosiaan käytti Manducaa, sekä pienen vauvan kanssa etukannossa, että myöhemmin isommalla lapsella selässä. Itse käytin trikooliinan kanssa oikeastaan pelkästään sitä sidontaa, jossa vauva on pystyasennossa rinnalla. Sen sitomisen oppii kyllä nopeasti mielestäni ja pystyy tekemään hyvinkin napakaksi. Katsoin sidonnoista youtubesta videoita ja toistin perässä, harjoittelin ensi jollain pehmolelulla tms. vauvan laittoa liinaan. Mahan kanssa opettelu ei oikein onnistunut, mutta sitten vauvan synnyttyä. Manduca taas on tosiaan helppo mielestäni pukea kun on soljet ja siinäkin useampi kantovaihtoehto. Esikoisen aikana trikooliina oli lainassa, nyt löysin syksyllä 5 eurolla liinan kirpparilta ja Manduca on säilytetty esikoisen ajalta (silloin ostettiin käytettynä), joten molempia on aikeissa käyttää tämänkin vauvan kanssa. Odotan jo kesän retkiä, kun lähdetään jonnekin laavulle eväiden kanssa, minä kannan vauvaa ja isä ja poika kävelevät pitkospuita! :)
 
Mulla on esikoisen ajoilta manduca ja nyt tulevalle on hommattu trikooliina ensiviikkoja / -kuukausia varten. Jos vauva tuntuu tykkäävän kantamisesta ja tuo liina tuntuu meidän jutulta, niin sitten hankin myös kudotun kantoliinan kun vauva kasvaa ja käy liian painavaksi trikoiseen. Tai voi olla että pärjätään pelkän manducankin kanssa sitten myöhemmin. Esikoinen ei tykännyt kauheasti olla kyydissä, joten siksi yritän nyt olla tekemättä hutihankintoja.
 
Pihla, ihan fiksua. Noita trikooliinoja tosiaan näkee ajoittain kirppareilla tai ainakin netin kirppiksellä ja yleensä aika edullisestikin. Omastakin maksoin huimat 5e. Oon kans käsittänyt, että painavamman lapsen kanssa sitten se kudottu liinä on parempi, kun ei anna periksi. Pienen kanssa koin trikoisen oikein näppäräksi :)
 
Me hankittiin Manduca. Mä koin liinat jotenkin monimutkaisiksi, vaikka eivät oikeasti sitä varmasti ole, kun vaan opettelis jonkun simppelin sidonnan.
 
Mekin ostettiin tuo Manduca :)
Oli joulun jälkeen alessa ja on hyvä jälleenmyyntiarvo niin raaskin tilata.
On varmaan kätevä kun mieskin voi sitten kantaa jossain reissussa ja vähän isompaakin. Vähän epäilen omaa selkääni isomman kanssa, ja pitkospuilla epäilisin kyllä tasapainoani!! :D Tosin se lantiovyö toki tasaa painoa hyvin.
Liinan hankin jos vauva tykkää sylitellä sisälläkin paljon ja jos Manduca ei tunnu riittävän pehmeältä/mukavalta itsellä sisäkäytössä.... Mutta mites liinan käyttäjät on kokeneet, että mihin paino kohdistuu?? Toki kiinni sidonnastakin... Mutta itse en usko että jos kaikki paino esim hartioilla että pystyisin kauaa kantaa... tai ehkä ihan pientä vauvaa...
 
Ruusa#, Liinakinhan tulee osaksi vyötärölle eli vastaa siinä mielessä Manducan lantiovyötä ja liina tulee myös (kun vauva edessä) selästä ristiin joten ei paino kokonaan hartioilla ole. Ei mekään nyt minnekään tunturiin olla lähdössä :D Mutta viime syksynä tehtiin useampia pikkuretkiä paikallisille laavuille, joskus muiden ystäväperheiden kanssa, grillattiin makkaraa siellä nuotiolla jne. Ootan jo malttamattomana vastaavia vähän isommalla perheellä :) Kävelymatkat oli usein lyhyitä kun useampia alle 4v mukana, pääpointti siis laavulla ja luonnossa oleminen ja yhdessä ajan viettäminen.
 
Manducan ajattelin myös hankkia jossain vaiheessa. Kantoliinan ostan sitten kun vauva syntyy ja jos sille tarvetta ilmaantuu.
 
Meillä on hommattuna Tula -kantoreppu käytettynä. Tuntui musta Manducaa helpommalta ja kuositkin kivempia. Jos ei tuu käyttöä, niin ainahan noi saa myytyä eteenpäin :)
 
Mulla on hankittuna tula, ergo, trikooliina ja tavallinen liina. Tulaan on vauva tuki. Pihalla käytän varmaan kumpaakin liinaa että reppua. Tulalla saa vielä kivasti kannettua meidän taaperoakin :)
 
Mulla painaa Manduca ja Tula molemmat hartioihin, vaikka säädöt on kohdillaan. Tai ei varsinaisesti paina hartioita, mutta aiheuttaa pakotusta yläselkään ja niskaan. Kyse tuskin on repusta tai sen säädöistä, vaan kertakaikkiaan mun anatomia ei vaan oo ihanteellinen tohon hommaan. Sama ongelma on ollut kouluaikoinakin selkärepun kanssa.
Mielenkiinnolla odotan minkälaista liinalla on kantaa. Mua siis painoi manduca ihan alusta asti, ihan sama onko poika painanut vajaa 5 kg tai 12 kg. Ja mä olen niin insinööri, että säädöt ei vaan voi olla kovin paljoa pielessä. :D
 
Mulla painaa Manduca ja Tula molemmat hartioihin, vaikka säädöt on kohdillaan. Tai ei varsinaisesti paina hartioita, mutta aiheuttaa pakotusta yläselkään ja niskaan. Kyse tuskin on repusta tai sen säädöistä, vaan kertakaikkiaan mun anatomia ei vaan oo ihanteellinen tohon hommaan. Sama ongelma on ollut kouluaikoinakin selkärepun kanssa.
Mielenkiinnolla odotan minkälaista liinalla on kantaa. Mua siis painoi manduca ihan alusta asti, ihan sama onko poika painanut vajaa 5 kg tai 12 kg. Ja mä olen niin insinööri, että säädöt ei vaan voi olla kovin paljoa pielessä. :D
No höh... Eikö sitä Manducaa sitten saa lantiolta kunnolla tiukalle?
 
Me päädyttiin miehen kanssa hankkimaan Stokken baby Carrier Light. Ollaan molemmat pitkäselkäisiä ja se tuntui miellyttävältä molemmille. Mies ei varmaan liinaa suostuisi edes kokeilemaan :wink

Tuossa on vauvan päälle hyvä tuki ja lonkkien asento ohjeistuksen mukainen.
 
Muokattu viimeksi:
. Odotan jo kesän retkiä, kun lähdetään jonnekin laavulle eväiden kanssa, minä kannan vauvaa ja isä ja poika kävelevät pitkospuita! :)

Ihana mielikuva! Me käytiin kans paljon metsässä - silloin tosin isä halusi kantaa muksua Manducassa. Mutta ah, se luonto keväällä ja alkukesästä. Ihanaa!

Nyt ajattelin opettaa trikooliinan käyttöä (tai vastaavaa), jotta sisällä olisi kädet vapaana muuhun hommaan. Kun nyt ei voi enää keskittyä pelkästään vauvaan. Ja Manduca enemmän ulkokäyttöön. Ehkä,..

Trikooliinoista, ne venyvät sitten jossain vaiheessa, eli niiden kuntoa kannattaa seurata. Mutta ihan pienelle koen kans trikooliinan mukavammaksi - mitä nyt olen itse kokeillut ja kuullut ihmisten keskustelevan
 
Ihana mielikuva! Me käytiin kans paljon metsässä - silloin tosin isä halusi kantaa muksua Manducassa. Mutta ah, se luonto keväällä ja alkukesästä. Ihanaa!

Joo, toki voidaan tehdä myös niin päin, että isällä on vauva Manducassa ja minä ja poika kävellään, mulla vaikka se eväsreppu selässä :)
 
Ruusa, kyllä saa ja mulla onkin aina ollut lantiovyö kiristettynä niin tiukalle ja ylös vyötärölle kuin mahdollista. Varmasti epäergonomisella välineellä kantaminen tuntuisi paljon epämukavammalta, mutta kyllä mulla vaan noidenkin kanssa lavat jumittaa jos pitkään on kyydissä. Mutta mä oon muutenkin aina jumissa. :D
 
Toi lantiovyöhän suositellaan vissiin kiristettäväksi suoliluiden päälle, siitä tulee parhain tuki. Mut se on kyllä totta, että jos on taipumusta saada itsensä jumiin, niin ei sille kyllä minkään mahda.
 
Meillä Tula odottamassa pikkuista!!:happy: En malta odottaa et saan käyttöön. Mulla vauvatuki myös
 
Mulla on semmonen joku swing liina/rinkula jossa alussa kannan. Kuopuksen aikaan ompelin itse samanlaisen ku ei tykänny vaunuissa olla.
 
Takaisin
Top