Kaiken maailman rajoitukset (ruuat/ kemikaalit/ meikit)

Olen ymmärtänyt niin, että lisääntyneiden siitepölyallergioiden yhtenä taustatekijänä on liiallinen hygienia. Eli allergeenit mihin olisi hyvä lapsena tottua siivotaan (usein juuri kemikaaleilla) elinympäristöstä pois. Sinällään siis kemikaalittoman elämän tavoittelun ei pitäisi lisätä siitepölyallergioita.

Lisäksi muistan muutama vuosi sitten lukeneeni tutkimuksesta, että valtaosa Suomen laktoosi-intoleraktikoista /maitoallergikoista olisikin allergisia kemikaaleille, joilla puhdistetaan maidonkuljetustankit. Huom! Pitää toki myös muistaa, että joillekin maito ei sovi ihan geneettisistä syistä (kuten valtaosalle maailman ihmisistä).

Minusta tällaset suu-seuraus-suhteet on mielenkiintoista pohdittavaa...
 
Ite oon alottanu esim. luomushamppoon käyttämisen sekä suihkusaippuan poisjättämisen ihan itseni takia ja huomasin, että psoriaasis josta olen vuosia (n. 15v.) kärsinyt, on lähtenyt päänahasta sekä mahasta, selästä ja jaloista. Joten aion jatkaa tätä linjaa elämäni loppuun asti :) ja aion pestä lapseni samalla shamppoolla.
 
Oisko vinkata hyvä alumiiniton dödö? Ostan usein apteekista dödöni.

Mä taidan olla näissä kosmetiikka-asioissa sellainen kultaisen keskitien kulkija. En värjää hiuksiani raskausaikana, saatan raidottaa ne kerran tai kaksi. En meikkaa, paitsi ehkä kerran kuussa. Ripsaria laitan sillon tällöin. Meikkaan muutenkin erittäin kevyesti, en edes omista esim. mitään värivoiteita tai meikinalusvoiteita tai mitä ne nyt onkaan. Shampoot ja hoitoaineet ovat tavallisia, toivottavasti eivät kovin parabeenillisia. Muoviastioita en käytä mikrossa, mutta lapseni saa syödä sellaisesta kyllä, useimmiten tavalliselta lautaselta.
 
Olen käyttänyt Urtekramin Aloe vera deodoranttia mutta huomasin että siinäkin on alumiinia. Voi hitsit! Pitää myös löytää joku toinen.
 
En minäkään esikoista odottaessa pohtinut näitä, kun en ollut kuullutkaan. Se tietoisuus on vain pikkuhiljaa lisääntynyt ja "tieto lisää tuskaa", joten myös oman mielenrauhani takia näitä valintoja mietin.
 
Haluaisin mielenkiinnosta tietää, miksi moni on alkanut tekemään luonnonmukaisempia valintoja vasta raskauduttuaan/lapsi toiveissa? Johtuuko siitä, että asia ei ole tullut mieleen aikaisemmin, kiinnostanut omalla kohdalla vai muista syistä?
 
En ole alkanut tekemään luonnonmukaisia valintoja vasta nyt. Olen tehnyt ennenkin :) esim tuo luonnonhennalla hiusten värjääminen on kuulunut elämääni jo vuosia :) muutenkin mietin elämäntavoissani luontoa ja kestävää kulutusta.
 
Näiden asioiden pohtiminen alkoi kiinnostaa vähän ennen esikoisen odotusta. Alkusysäys oli ehkä ikään liittyvää; siis enää ei ollu sellasella parikymppisen "olen kuolematon"-asenteella liikkeellä. Esim hiustenvärjäys jäi ennen ensinmäistä raskautta. Mutta myös raskaus ja lapsen saaminen on pistänyt pohtimaan omien tekemisten vaikutusta tuleviin sukupolviin. Jätteiden lajittelun olen aloittanut vasta viimeisen vuoden sisään (vaikutti myös se, että talonyhtiö mahdollisti paremman jätteiden lajittelun). Olen vähän tällanen laiska parempien valintojen ihannoija... :shy:
 
Mä jätin hiusten värjäämisen kun alettiin esikoisesta haaveilla. Olin kyllä jo ennen sitä pohtinut pitäisikö jättää värjääminen, mutta raskaushaaveet varmaan sitten antoi sen viimeisen potkun persiille :D Meikkaaminen väheni raskauden aikana kun ei vaan jaksanut nousta aamulla... Mutta oikeastaan vasta esikoisen synnyttyä mulla meikkaaminen jäi "kokonaan". Kerta kuussa ehkä meikkaan vähän, jos tulee lähdettyä ravintolaan syömään tms. Muuten aika laiska oon noissa luonnonmukaisemmissa valinnoissa... Johtunee varmaan pitkälti tietämättömyydestä...
 
Niin se varmaan monesti onkin että ne ajatukset kyytee sisällä ja odottaa sitä viimeistä sysäystä toteutuakseen. :D Itse olen pyrkinyt tekemään aina ympäristön kannalta kestävämpiä, parempia valintoja, mutta nyt vasta on alkanut tutkia asioita itsen ja lapsen kannalta. Juuri esimerkiksi kosmetiikan ja muiden "myrkkyjen" suhteen. :)
 
Meidän perheessä homma alkoi ruoan kautta ja pikkuhiljaa on päädytty sitä kohti mitä itse pidämme parhaana. Siitä ajattelu levinnyt muillekin osa-alueille ja ehkä muutto omakotitaloon, kasvimaa ym. on tehnyt omansa. Kierrätys ja kierrättäminen on myös lähellä sydäntä ja lapsen myötä huomannut mitä kaikkea voi käytettynä hankkia. Kemikaalijutut ja niiden pohdinta on tulleet ehkä vuoden sisään vahvemmin.
 
Muokattu viimeksi:
No niin, alumiiniton dödö hommattu kokeiltavaksi... Varmaan sisältää vielä muita ei niin "hyväksyttäviä" parabeeneja, mutta yksi asia kerrallaan. :) Varmasti olis parempiakin paikkoja kuin Sokos lähteä luonnonmukaisempia tuotteita etsimään, mutta oli siinä ohikulkumatkalla sopivasti. Erikseen oli hylly deodoranteille; tällä hyllyllä oli kaikki ns yleisimmät merkit (en edes lähtenyt tutkimaan ainesosaluetteloa niistä). Toisessa suunnassa oli "luonnonkosmetiikka" nurkkaus, missä oli kaikki tuotteet merkitteittäin lajiteltu. Ensimmäiset dödöt mitä löysin edes sisälsi alumiinia! Laveran dödöä päädyin nyt sitten testaamaan...
 
Mä olen aika laiska toteuttamaan kestäviä valintoja. En käytä autoa juuri koskaan, lähinnä kävelen, se kun on täällä keskustassa helpointa. Aika vähän tulee matkusteltua lentokoneella. Noi on mun mielestä niitä merkittävimpiä valintoja ympäristön kannalta, ei jokaisen jätteen lajittelu. Ei mulla ole tähän heittää mitään luotettavaa lähdettä, mutta muistelisin noin joidenkin hiilijalanjälkilaskureiden perusteella.

Nyt hoitovapaalla tulee meikattua tosi harvoin. Esikoista odottaessakin vähän vähensin, vaikka olin sillon töissä. En ole kummallakaan kerralla värjännyt hiuksia ekalla kolmanneksella, mutta enköhän mä taas jossain kohtaa vielä värjää.

Löysin eilen kaapista alumiinittoman dödön, jonka olin joskus hylännyt. Otin sen nyt käyttöön tämän keskustelun innoittamana.

Olen säilyttänyt ja pakastanut esikoisen soseita vain paremmissa muovirasioissa ja lämmittänyt keraamisella lautasella. Välillä ostan luomua (liha, vihannekset, puurohiutale, maito) esikoiselle, mutta en aina.

Mä en jaksa olla kovin tarkka omasta terveydestä, kun kuitenkin muulloin kuin raskausaikana saatan käyttää alkoholia ja polttaa tupakkaa. Olisi hassua kytätä tarkkaan kosmetiikan kemikaaleja ja samalla hengitellä myrkkyjä. Mutta lapselle toivon parasta mahdollista alkua elämälle.
 
Noissa dödöjen alumiineissa on sellainenkin juttu, että ilmeisesti kaikki alumiinit ei ole lähtökohtaisesti pahoja. Luonnonkosmetiikan puolella käytetään erilaisia isomolekyylisiä alumiineja, jotka eivät kulkeudu samalla tavalla elimistöön, jolloin niissä ei ole samoja haittoja kuin esim. aluminium chlorohydratea sisältävissä dödöissä. Tietystihän paras varmaan olisi kokonaan alumiiniton, mutta jos ei pelittävää löydä niin noi vois olla se next best thing.. Tällainen linkki tuli vastaan http://www.terve.fi/luonnonkauneus/tervefi-testasi-alumiinittomat-deodorantit-loyda-suosikkisi
 
Facebookiin on muuten just perustettu luonnonkosmetiikka-ryhmä tiedonjakoa ja -hakua varten. Siellä on ylläpitäjänä yhden suomalaisen ekofirman työntekijä ja sieltä ainakin löytyy tietoa asiaan liittyen..
 
Muokattu viimeksi:
Mä oon muuttunut luomuksi pahoinvoinnin ja väsymyksen takia :joyful: Tai no, en oo aiemminkaan värjännyt hiuksia ja käytän alumiinipitoista antiperspiranttia mutta oon ollut niin väsynyt etten oo jaksanut meikata sitten helmikuun!
 
Olen käyttänyt Urtekramin Aloe vera deodoranttia mutta huomasin että siinäkin on alumiinia. Voi hitsit! Pitää myös löytää joku toinen.

Mun käsittääksen ecocert-merkinän mukaisissa tuotteissa ei ole alumiinia. (en tarkistanut). Uteliaisuuttani kävin luonnonkosmetiikkasarjan Madaran sivuilla (jota mm. bebesinfon sivuilla mainostetaan). Kyseessä on luultavasti potassium alum, joka on suomenkielisessä tuoteselosteessa kidekristalli/kivi ja siten eriasia kuin tuo varottava aluminium tai aluminium clohrohydrate. Mutta en ole alan asiantuntija (vaikka kiinnostusta onkin), joten kysy vaikka valmistajalta ennen kuin heität tuotteen pois.

Äh, jostain syystä viestisi näkyi mulla viimeisimpänä ja muut vastaukset näkyivätkin vasta nyt. Pahoittelut päällekkäisyydestä (omaa huolimattomuutta, kun ees taas malttanut ootella sivun latautumista).
 
Jo kyseessä oli tuo potassum alum.
Googlesta löysin;
Potassium alum is otherwise known as "potassium aluminum sulfate" on honest labeling that is not trying to hide the presence of aluminum. This alum can occur in nature (which is how they manage to claim that it is "all natural"), but that does not make the alum any safer for the human body than any other form of aluminum. Mercury is likewise naturally occurring; as is hemlock, strychnine, lead, and cyanide. All of these ingredients are likewise quite dangerous to human health; especially with long-term exposure.
 
Eli pienempi paha mutta paha kuitenkin. :p Pitää käyttää tuo pois ja tilalle joku vielä luomumpi. Viikonloppuna en edes aina muista käyttää, eikä hiki haise. Olen niin leppoisa urheilijakin ettei tarvi superpitoa. :)
 
Takaisin
Top