Ylipaino

Odottaja, laihdutus ja painonhallinta on pitkä pitkä prosessi. :) Sinuna en huolehtisi parin kilon noususta, vaan jatkat vaan samaa rataa terveellisellä ruokavaliolla ja liikuntaa sen verran mikä tuntuu hyvältä. Pari kiloa voi hyvin olla vain nesteitä jotka kertynyt kroppaan ja häviää siitä kyllä.
 
Täällä kans yks reippaasti ylipainoinen odottaja, laskurin mukaan mennään viikolla 4+3. Jännityksellä odotan ekaa neuvolaa, joka vasta 27.2 (tuntuu että siihen on iäisyys). Laitoin kyllä neuvolatädille jo viestiä, että ylipainoa on paljon, joten toivon, että ottais vähän ennemmin vastaan.

Sinänsä en ravinnon suhteen ole huolissani, tiedän syöväni terveellisesti ja kasvispainotteisesti, koska oon 9.1 alkaen ollut mukana fitfarmin superdieetissä, joka nyt vähän sitten muutti muotoaan ennen kuin kunnolla pääsi vauhtiinkaan. Noudatan edelleen ohjeita ja rytmitystä, mutta en tokikaan niin tiukasti ja niukoilla määrillä, mitä oikea dieetti vaatisi. Tää onkin nyt todellinen superdieetti, koska tavoite, on että jaksaisin noudattaa tätä ruokavaliota koko raskauden ajan ja välttäisin raskausajan diabeteksen puhkeamisen. Edellisen raskauden aikana (8v sitten) jouduin jo kotona seuraamaan verensokereita, joten riskit on olemassa.

Huoli tästä ylipainosta kuitenkin suurenee, mitä enemmän lukee noita juttuja raskausaikaan liittyvistä riskeistä.
Onneksi täällä saa turista, ja lukea teidän juttuja, kun muuten tämä raskauden kanssa on vielä niin yksin. Mies toki tietää, mutta tuntuu että vaatii vielä aikaa hyväksyä tilanne, joten en viitsi vielä kuormittaa jutuillani liikaa :)
 
Nipa, minä myös aloittanut superdietin sillon ja kysyinkin miten raskauden alun takia tehdään ja sanoivat että ryhmä 1sen mukana riittää kun menee :) itse toki tuosta vielä mukaillen mennyt :)

Myös ylipainoa täältä löytyy ainakin 10-15kg verran ja mielenkiinnolla odottelen mitä neuvolasta kuulee :) toki tässä pyrkinyt syömään fiksusti mutta kun ruokaa saisi olla tunnin välein syömässä :D toki koitan vettä juoda jos sillä saisi hieman hilittyä tätä syömistä :)
 
Mä olen myös ollut superdieetillä, viimeksi syyskuussa ja sainkin silloin joku 8kg painoa pois, josta osa taas hiipinyt takaisin... ajattelin nyt myös aloittaa vähän samalla linjalla mutta ei niin orjallisesti, kun aika pienillä kaloreilla siinä mennään kuitenkin. Katsotaan miten etenee, pyrin siihen etten ota kauheeta stressiä painosta, koska sille en nyt tässä hetkessä voi mitään. Fiksuja valintoja vaan tästä eteenpäin!
 
Mä tykkäisin olla 15-20kg kevyempi. Yks lääkäri menikin laukomaan tuossa tyttären lääkärikäynnillä että jokos kohta laskettu aika. Vastasin että vasta syyskuussa. Lääkäri: "ai vasta niin alussa, saisit kyll laihduttaa".

Ei se kivalta tuntunu. Nyt yrittää kuitenki tehdä fiksuja valintoja vaikka viikonlopun olin melkein sänkypotilas kun selkä oli nii kipeä sekä niska juili.
 
Mulla on myös jonkin verran ylimääräistä, viime kesänä tiputtelin kiloja fitfarmin simplellä, ja ne pudotetut kilot on sentään pysyneet poissa. Mulla ei oo tullut aikaisemmissa raskauksissa yhtään kiloa koko aikana, saas nähdä miten nyt käy.
 
Täällä myös esikoista odotteleva ja ylipainoa entuudestaan. Mulla on ihan samoja ajatuksia kuin aloittajallakin, eli pelottaa miten ultrat menee ja saako sydänääniä kuunneltua ym. Ja olisihan se ihanaa, että masu pyöristyisi vähän söpömmällä tavalla :happy:

Ensimmäinen neuvola pelotti ja jännitti ihan hirveästi painon takia, mutta yllätys olikin positiivinen kun vaaka näytti -4kg joulukuusta ja neuvolantäti oli kannustava. Painoa ei saisi nyt raskauden aikana tulla sitten juuri ollenkaan. Mulla on aina ollut isoin ongelma (makean) napostelu, mutta siitä pääsin kyllä yllättävän hyvin eroon heti plussatestin jälkeen. Meillä vietetään karkkipäivää nyt kerran viikossa, mutta olen siitäkin valmis luopumaan jos tarve vaatii. Muuten perusruokavalio on melko kunnossa ja aika luonnostaan nytkin kroppa kertoo, että makea, rasvainen ja suolainen ei maistu! Pitäisi vaan saada syötyä vielä säännöllisemmin, mikä kyllä nyt onnistuu hyvin kun pahoinvoinnin takia on pakko yrittää syödä tasaisesti päivän aikana :grin
 
Taalla elopainoa semmonen 30-40kg liikaa... laihduttaminen ei vaan ota onnistuakseen vaikka kuinka olen yrittanyt, aikoinaan onnistuin resepti laakkeiden avulla laihtumaan saman verran kun mita nyt on ylimaarasta. Kilppari arvot on ylarajalla joten ehkapa seki vaikuttaa.

Tiedan jo nyt etta joudun painon takia sokerirasitukseen ym. Voin vaan kuvitella etta taas neuvolatatilla on paljon sanomista painosta... Syon terveellisesti enka mitaan hirmu maariakaan. Liikuntaa tulee talli toiden verran, voisin olla aktiivisempikin mutta...

Toivossa olis etta saisin painon pysymaan samana koko raskauden, tai jopa tippumaan pikkasen.
 
Luin eilen enemmänkin ylipainon vaaroista raskausaikana ja alkoi vähän huolestuttaa :sad001 Mietin, mitenköhän realistista on se, että paino pysyisi suunnilleen samoissa lukemissa koko raskausajan? Aikaisemmin ajattelin että jos kerään max. 10 raskauskiloa niin olen tyytyväinen, mutta eilisten lukemisten jälkeen tuli sellainen olo, että mitä vähemmän, sen parempi. Nyt harmittaa oma saamattomuus painonhallinnan suhteen ennen raskautumista...

Mä joudun käymään nyt raskausaikana sokerirasituksessa kahdesti, koska ylipaino ja sukurasite. Ei kai se auta kuin tehdä parhaansa ruokavalion ja liikunnan suhteen ja toivoa, että että ei radi iske :)
 
No niin, nyt on eka neuvola takana ja mulle sattui aivan ihana neuvolan täti:) jännitin kamalasti mitä siitä mun painosta sanotaan, mutta neuvolan täti sanoi vaan että tästä lähdetään liikkeelle. BMI on 36 että kyllä ois voinut vähän mainitakin... Tosin joulusta oli lähtenyt -7,3 kg että sinänsä ihan hyvin :)
 
Se on mahdollista että paino pysyy samassa koko raskauden. Tai ainakin suurin piirtein. Edellisessä raskaudessa alkuun tippui paino 5kg ja sen jälkeen lähtöpainoon tuli noin 3kg. Radi oli kyll siinäkin ja vielä lääkehoitoisena. Nyt yrittää taas jos selviäis ilman lääkkeitä.
 
Oon ollu todella yllättynyt, miten ihanasti ja normaalisti muhun ollaan suhtauduttu, vaikka ylipainoo on (BMI nyt joku 35). Olin varautunut, että mulle "saarnataan" jokapaikassa ja että tyypit ois ilkeitä... Kukaan ei sanallakaan tai eleelläkään antanut ymmärtää, että oisin huonompi kun "normaalipainoiset" äidit... En tiedä, oonko vaan luonut itselleni turhia kauhukuvia vai onko kohdalleni osunut vain taitavia ja osaavia työntekijöitä :) ja voihan sitä tässä matkan varrella vielä tulla vastaan vaikka mitä...mutta just nyt oon tosi onnellinen :) tänään oli nt-ultra ja myös mahan päältä näkyi tosi hyvin (oon tätä stressannut älyttömästi):) painokin on nyt n. -9kg plussasta... Ja oon kuitenkin syönyt ihan kunnon ruokaa, mutta herkut oon jättänyt..
 
Muhun on aina suhtauduttu kivasti joka paikassa :) ainoo mikä vähän ärsytti yhdessä odotuksessa on se että joka paikassa missä olin tekemisissä jonkun toisen kuin oman terkkarin kanssa kysyttiin hämmästyneinä: "Ei ole radia?!" NO NIINHÄN SIELLÄ KORTISSA LUKEE! Eiku joo hups, väärin on ne arvot täytetty, onhan ylipainosella aina oltava radi :mad:

Mulla ei oo paino tippunu yhtään! Harmittaa vähän kun kahdessa aiemmassa on alussa jokunen kilo lähteny. Jospa se tästä kun pääsee enempi liikkumaan :)
 
Täälläkin ylipainoa n.14kg. Mullaki paino nousi tupakoinnin lopetuksen jälkeen kun tilalle tuli karkin syönti. Mulle ei neuvolassa painosta huomautettu mutta neljännen keskenmenon jälkeen lääkäri sano että painon pudotuksesta vois olla apua. Kyllähän mä sen iteki tiesin mutta sillä hetkellä se huomautus jotenki pisti vihaksi. En uskonu että neljä keskenmenoa enää johtuu huonosta tuurista tai pelkästä ylipainosta koska isompi kokoisetki naiset raskautuu ja saa lapsia. Myöhemmin jatkotutkimuksissa kuitenkin löydös viittasi adenomyoosiin.
Karkin syöntiä oon kuitenki nyt vähentäny, toivottavasti paino ei kovin paljo nousis... :oops: En oo koskaan pitäny itteäni mitenkään älyttömän lihavana mutta kai mä sitte oon. Varsinki nyt raskaana tuo mahaläski on pullahtanu esiin. :smiley-ashamed008
 
Ihmettelin itsekin neuvolassa kun ei sanottu painosta mitään. Toka käynnillä sit mainitsi että lääkärineuvolan jälkeen kun on seuraava neuvolakäynti niin sit ei mielellään enää sais paino tippua. Tietty yksilöllistä mutta kuulemma rakenneultraan asti ei haittaa jos painoa vähenee mutta sit ois hyvä joko pysyä samassa tai nousta hiukan. Vielä ei puhuttu mitään kuinka paljon saisi nousta paino. Edellisen raskauden alussa sain heti painokäyrän jossa luki kui paljon sais paino nousta tietyllä bmi:llä
 
Mulla nyt viimesen viikon aikana ei oo paino pudonnu yhtään ja sehän tietty stressaa hirveesti. Ylipainoa kun on sellaset 30kg niin sais kyllä laskea koko raskauden ajan. Laski se tähän asti n.0,5-1kg viikko tahdilla. Nyt jos alkaa jo nousemaan voi nousta aivan liikaa. Olis kiva jos osais olla stressaamatta, koska syön juuri niin terveellisesti kun aikasemminkin.
 
Mulla oli lievä noro pari viikkoa sitten ja paino tipahti muutaman kilon. Heti kun ruoka alkoi pysyä sisällä niin nousi takas :D vaikken edes ole mitään isoja määriä syönyt.
 
Mulla alkujaan nousi paino röökin lopetuksen myötä ja ylipainoa on varmaan se 25kiloa. Ja nyt on paino noussut raskauden alusta jo 7kiloa :sad001
Enpä ole oikein päässyt liikkumaan niinkuin alussa olin suunnitellut... kävelylenkit on jäänyt kovien liitoskipujen vuoksi tosi lyhyiksu ja uiminen on nyt pois suljettu kun koko ajan tuntuu olevan noita vuotoja..
 
Mites teillä muilla menee painon kanssa?

Mulla se laski sen about 7 kg tähän asti. Nyt viikon sisällä noussut 3kg, josta voin syyttää vain itseäni ja syömisiä.

Ahdistaa hyvin paljon jos tää lähtee nyt tästä nousuun ja tätä tahtia. Mietin koko ajan millä voin pudottaa painoa, eli stressaan taas tätä samaa asiaa ja paljon.

Miksi ei vaan voi syödä koko ajan terveellisesti ja liikkua paljon..huoh..
Liikun kyllä aika hyvin nykyisin, väh.3-4krt viikossa käyn lenkillä tai kuntopyöräilen. Yleensä teen edes vähän joka päivä..

Nyt vaan tankkaan vettä koko ajan, pähkäilen mitä viitsis edes syödä ja syytän itseäni tästäkin..ei kiva..stressitön odotus olisi mukava, ei vaan osaa :banghead:
 
Takaisin
Top