Ylikierroksilla

L

Lordes

Vieras
Käykö muut ylikierroksilla seksuaalisesti? Alkuraskaudesta minua ei kiinnostanut seksi lainkaan, kun oli vähän pahoinvointia eikä ruoka oikein maistunut. Nyt tuntuu että voisin harrastaa seksiä jatkuvasti. Mieskään ei jaksa niin paljon kuin minä. Itseasiassa tämä alkaa jo ärsyttää itseänikin. Ajattelen seksiä koko ajan. Yritän harhauttaa ajatuksiani, mutta ne palaavat kuin salakavalasti seksiin. Hjälp!
 
Mukava tietää että en ole yksin. Taitaa odottavan äidin seksihalut olla tabu. Aihe josta ei puhuta. Pari päivää "kärsittyäni" on olo alkanut pikku hiljaa helpottaa, mutta tiedän että se tulee vielä uudestaan.
 
Itsellä tuli muutamia kertoja hieman puolen välin molemmin puolin semmosia muutaman päivän pyrähdyksiä, että pakko saada! Mutta näin loppuraskaudesta ei kyllä yhtään haluta lähteä testailemaan, kun ei kävelemäänkään pysty ilman kipuja alakerrassa. Ja olon takia ei pahemmin ole pyörinyt mielessäkään koko asia.
 
Ei tämäkään mukavaa ollut, mutta oikein itseasiassa pelkään sitä jos ei tee mieli ollenkan tai ei pysty/jaksa esim. sitten kun on synnyttänyt. Tietysti siinä on joku lääkärin suositus aika mikä pidetään jos on tikkejä yms. mutta toivon yli kaiken että ei tule pitkää kuivaa kautta. On se vaan niin tärkeää parisuhteessa minulle ja kumppanilleni, eikä kyse ole pelkästään penetraatiosta. Lukenut kaikenlaista ja olen päättänyt että yritän kaikkeni että siihen se ei ainakaan mene että seksi loppuu.
 
Ah, hormonit! Mulla taisi pahoinvointi viedä halut, mutta sen verran ylikierroksilla käyn itse ovulaation aikaan, että en yhtään ihmettele, jos raskausaikana hormonit saa halut valloilleen. :laughing002
 
Takaisin
Top