Yksinäisyys raskausaikana

Tytt133

Oman äänensä löytänyt
Olen 21v ja odotan ensimmäistä lastani, minulla on muutamia hyviä ystäviä, joita nään kerran viikkoon-puoleentoista viikkoon. Ystävilläni ei ole lapsia. Minulla on ihana poikaystävä joka on innoissaan tulevasta lapsesta. Minulla on äiti ja sisko jotka tukevat kyllä. Viikonloput vietän oikeastaan kotona, koska kaikki kaverit on vklpt ryyppäämässä. Pari kertaa oon viettäny siskon ja äidin kanssa viikonloppua, mutta silloin hekin juovat, vaikkakin ei nyt kovin paljoa. En vain jaksaisi aina nähdä sitä kaljaa.. kaverien jutut kun aina kun näen heitä on vkln ryyppyreissulta, kuinka tuli oltua siellä ja täällä ja miten viinaa tuli juotua. Välillä vaan kaipaisi ystävää joka olisi samantapaisessa tilanteessa, jolle voisi avautua..
Pelottaa tuleva kesä, että jään aivan yksin kun kaverit on rannalla ryyppäämässä..
Tiedän, että jotkut näkevät ystäviään vielä harvemmin, välillä vaan yksinäisyys on niin sietämätöntä..
 
Tylyä todeta, että siihen tottuu. Mulla sama tilanne esikoisesta, mutta tosiaan kavereita ei näkyny raskausaikana enää ja vähä useammin vauvan synnyttyä. Katkeroiduin kyllä asiasta, että miten jätettiin ulkopuolelle heti, mutta ajattelen nykyään, että eivät olleet mun arvoisia. Osa haluaa nähdä nykyään, mutta laitan heidän tärkeysjärjestyksen vikaksi eli jos satun oikeesti jaksamaan/haluamaan/viitsimään niin voin nähdä, mutta ei hirveesti kiinnosta muakaa enää, kun en alunperinkään säilynyt heille kaverina esikoisen odotusaikana. Että en tarvii heitä näin kolmen vuoden jälkeenkää.
 
Paljon tsemppiä sulle, hyvä kun on kavereita kuitenkin. Voisin luvata, että vauvan synnyttyä tulet saamaan uusia ystäviä, jos käyt kerhoissa lapsesi kanssa hänen synnyttyään (:

Minulle kävi myös noin, että alkoi ystävyydet jäämään jo raskausaikana. Jouduin olemaan levossa viimeiset neljä kuukautta, joten harva tuli vaivaista, turvonnutta ja oudoksi muuttunutta kaveria katsomaan. Olin 23-vuotias kun tulin raskaaksi ja naimisissa olin ollut sitä ennen jo vuoden. Useat ystäväni eivät edes seurustele, joten aloimme jo ennen raskautta elämään hyvin erilaisia elämiä.

Elämäntilanteet muuttuvat täysin erilaisiksi kun on lapsellinen ja lapseton ja usein valitettavasti käy niin, että lapsettomat kaverit jäävät viimeistään lapsen synnyttyä taka-alalle. Omat jutut helposti pyörivät vain lapsen asioissa, omat kuulumiset ovat lapsen kuulumisia. Välttämättä ei enää kiinnosta ne entisen elämän asiat niin paljon - esimerkiksi bileviikonloput ja mitä kaikkea hulvatonta tapahtui. Yhtäkkiä kiinnostaa eniten maailmassa se, että vauva kääntyi mahalleen tai hammas puhkesi. Ei taida olla kaikista - etenkään nuorista - lapsettomista kovin kiinnostavaa.

No, uusi elämä tuo uudet kujeet. Minä olen tutustunut kerhoissa moniin uusiin ihmisiin ja saanut uusia ystäviä. Kaikkia äitejä yhdistää synnytys, josta riittää juttua aina, ja lapset ja kasvatus. Olen huomannut, että paras ystävä voi löytyä ihmisestä, jonka kanssa ennen lasta ei olisi ollut mitään juteltavaa. Nämä elämän ihmeet yhdistävät kummasti yhteen, joten jos vain jaksaa olla aktiivinen ja lähteä kerhoon ja siellä hymyillä muille, niin saa hymyjä vastaan ja uusia ystäviä (:
 
Niimpä, tämä on totta. Osa ystävistä varmasti kaikkoaa sen mukana kun elämä muuttuu ja he jotka pysyvät ovat sitten tosi ystäviä..
Mutta ehkä sitten lapsen synnyttyä/kasvaessa löydän sen ystävän jonka kanssa jakaisi niitä vauvajuttuja. Kiitos tsempeistä ja ajatuksista! :)
 
Nin1345, tuolla on muuten äitienkohtaus paikka jossa voit ehkä löytää paikkakunnallasi sijaitsevia äitejä :wink me saatiin esikoinen kun olin 23 (mies25) ja me oltiin ekat kaveripiireissä jotka sai lapsen ja meidän kaverit kaikkos hyvin nopeasti tytön synnyttyä, kun meitä ei enää ns nuorten riennot kiinnostanut... Mut ihan hyvä näin, nyt meillä on enemmän sydän ystäviä samassa elämän tilanteessa joiden kanssa on ihanaa viettää aikaa ilman Alkon läsnäoloa (ok, miehet ottaa saunakaljat mut me mammat pysytään vesilinjalla), vietetään peli-iltoja, leffa iltoja tai muuten vaan hengaillaan lasten kanssa muutaman kerran kk, ja muita äitejä sit treffatasn puistoissa tms... Nämä uudet ystävät olen löytänyt kerhoista, avoimista päiväkodeista, leikki puistoista tms:wink joten rohkeasti vaan mammojen rientoihin mukaan, ei se sosiaalinen elämä lopu kun lapsen saa, se vaan muuttuu:) tsempit siis uuteen elämän tilanteeseen:)
 
Aijjaa kiitos vinkistä, pitää tutkailla:) olen samaa mieltä, ettei sosiaalinen elämä tai elämä ylipäätään lopu lapsen syntymään, se vain muuttuu. Niimpä, eiköhän niitä uusia ystäviä juuri noista paikoista sitten löydy aikanaan.
Kiitos tsempeistä! :)
 
Itselläkin jäi pari "ystävää" pois kuvioista, kun aloin odottaa esikoista. Ikää oli tällöin 34, eli bilettäminen ei kaveripiirissä ollut enää kovin suosittua. Mutta kun yhteiset jumppareissut jäi, jäi myös yhteydenpito. Tietty itselläkin on velvollisuus pitää yhteyttä, mutta se vain jäi. En ole ottanut siitä huonoa omaatuntoa.

Pari kaveria on tullut entistä läheisemmäksi, kun heillä vähän isommat lapset, ja jaettiin odotusajan innostukset ja huolet.

Kannattaa lähteä vauvan kanssa, kun vaan siltä tuntuu ja jaksaa, erilaisiin kerhoihin ja perhekahvilatoimintaan (esim. seurakunta ja MLL järjestävät pienilläkin paikkakunnilla). Siellä saa vertaistukea ja uusia ystäviä.

Vauva-arki on erilaista elämää, itsellänikin vaati sulatettua uudet kuviot, kun ei voinut mennäkään miten itseä huvittaa, ja elämä muuttui. Mutta tosiystävät pysyvät mukana elämässä ja antavat tukea.

Kaikkea hyvää sinulle! Ja hyvää ja onnellista odotusaikaa. Kaikilla on elämässä vaikeampia aikoja, ja voi tuntua yksinäiseltä, mutta ole rohkea ja lähde ulos vaikka kävelylle, sekin voi piristää mieltä.
 
Kiitos sinulle myös kivasta kommentista ja tsempeistä :)
En näköjään sitten ole ainut joka on painiskellut/painiskelee samojen tunteitten kanssa.. Kyllä uskon, että löydän sitten niitä uusiakin tuttuja vauvaympyröistä kun sen aika on :)
 
Itellä on vähä erilainen kokemus..kun ystäväpariskunta alkoi odottaa lasta niin itse koin että he eivät enää halunneet pitää yhteyttä lapsettoman pariskunnan kanssa vaikka biletys ei todellakaan ole ollut osa elämäämme pitkään aikaan. Kun lapsi syntyi ja kävimme kylässä niin vierailujen aikana keskityttiin vain lapsen tekemisiin ja leikittämiseen. Kaikki aikuisten välinen kanssakäyminen hävisi. Muutamia kertoja kylässä käytiin mutta yhteydenpito muuttui yksipuoliseksi. Nykyään saamme aina kutsun lasten syntymäpäiville mutta muutoin ei yhteyttä pidetä, ollaan vaan lahjan ostajia.
Usean vuoden lapsettomuuden jälkeen odotamme nyt itse lasta. Olen päättänyt että vaikka lapsi on iso osa elämää niin en kuitenkaan aio unohtaa aikuisten juttuja, lapsen kuulumiset ei oo sama asia ku mun kuulumiset. Mulla on lapsettomiakin ystäviä enkä aio heitä hylätä. Toivon kuitenkin että lapsen myötä saisin myös uusia tuttavuuksia, ei niitä ystäviä itelläkään kuitenkaan niin paljoa ole.
 
Kiva kuulla erilainenkin kokemus asiaan. Toki näinkin päin voi käydä, että ystävät vähän niinkuin jäävät kun vauva tulee kuvioihin.. Olen täysin samaa mieltä, että ei ne aikuisten jutut tarvitse jäädä kokonaan ja kaiken ei aina tarvitse pyöriä vauvan ympärillä. Uusia tuttavuuksia itsekin toivon löytäni lapsen myötä joiden kanssa voisi jakaa niitä vauvajuttuja. Ei vanhoja ystäviä tarvitse kokonaan unohtaa vaikka näkemiset varmasti vähän harvenevatkin ja muuttuvat lapsen myötä. :)
 
Mua harmittaa kun itselläni ei noita ystäviä alkujaankaan ole paljoa ollut ja ne vähäisetkin jääny jo sillon kun muutettiin mieheni kanssa yhteen. Pari uutta tullut mutta siltikin minä oon se peräpään tuttavuus johon otetaan sitten viime kädessä yhteyttä, koska heillä ymmärrettävästi on jo niitä aikasempia ystäviä ja minä en yllä sille tasolle.

Sitten kun suositellaan noita äippäkerhoja yms... Kun en vaan tykkää mennä sellasiin kun muutamissa käynyt ja vaikka oma tuttu ollu mukana/kutsunut mukaan, niin saan lähinnä istua ja kuunnella muiden rupattelua enkä itse saa ääntä yhtään kuuluviin. Mitäs tälläsee sitten keksis? Maalla kun asuu pienel kylällä niin eipä oo oikeen muuta kun pari hyvää naapuria joiden kanssa lenkkeillä, mutta ei sitä aina jaksa (etenkään nyt taas raskaana). Ois kiva kun sais jotain ihan kahvitteluseuraakin..
 
Tiedän tunteen, että on kurjaa jos joutuu olemaan se tuttu/ystävä johon viimekädessä otetaan vasta yhteyttä.. Ja ymmärrän, että eihän sitä kaikkia innosta tai ylipäätään jaksa mennä äippäkerhoihin tms ja varsinkin yksin on vähän inhottava mennä. Tai vaikka menisi tuttavan kanssa niin itsekin olen hiljaisempi ihminen enkä niin aina osaa rupatella uusille ihmisille.
Kyllä sitä itsekin vaan joutuu usein kieltäytymään ystävien lenkkikutsusta, kun ei vaan jaksa/pysty enää niin pitkiä lenkkejä tai ylipäätään aina vaan ei jaksa, harmittaahan se. :/ Käy vaikka naapurin luona vaikka vain kahvilla eikai sitä aina tarvitse lenkille lähteä tai yrität pyytää uusia tuttavuuksiasi kahville jos he lähtisivät :) Yksinäisyys on todella kamala tunne, mutta kyllä minä uskon, että sinäkin löydät vielä hyvän ystävän jonka kanssa jakaa asioita ja kahvitella. Tsemppiä!
 
Mä asun pienellä paikkakunnalla ja välillä oon käyny pojan kanssa perhekerhossa. Luulin, että siellä olis tutustunu uusiin ihmisiin mut kaikilla on omat kaverinsa joten joka kerta on ollu ulkopuolinen olo. Kyllähän jotain tulee juteltua mut tuntuu kyllä siltä ettei kukaan halua sen paremmin tutustua. Yksinäistä oli jo raskausaikana eikä se siitä oo muuttunu vielä ainakaan...
 
Kyllä sitä raskaana joutuu minun mielestä myös itse näkemään vaivaa ystäviensä eteen. Jos heidän elämäänsä kuuluu juhliminen edelleen yhdessä, niin miksi ei vaan lähtisi mukaan ainakin alkuillaksi. Minä ainakin jatkoin iltojen viettämistä ystävieni kanssa ilman alkoa ja lähdin vähän aikaisemmin kotiin. Toisinaan taas tein itse aloitteita tekemisistä, joihin ei alkoa lähtökohtaisesti kuulunut. Käytiin kävelyllä tai ihan vaan syömässä, saunottiin tai mitä nyt vaan normaalia. En ajatellut, että raskaana olon tarvitsisi vaikuttaa siihen, mitä voin tehdä ja kuinka voin olla. Ystäviä voi myös muistuttaa, että minut voi pyytää mukaan myös, vaikka olenkin raskaana ja toisaalta voi itse pyytää ystäviä muunlaiseen tekemiseen mukaan. Jos jää itse aina ulkopuolelle siitä mitä ystäväporukka tekee, kun ei huvita lähteä, niin helpostihan siinä alkaa erkaantumaan porukasta.

Myös nyt pikkuvauvan äitinä sitä helposti unohtaa ystävät kun on itsellä paljon muuta, mutta en voi aina odottaa, että ystäväni ottaisivat vain yhteyttä minuun vaan koen edelleen, että minun tarvitsee myös itse olla aloitteellinen pitääkseni yllä niitä ihmissuhteita, joita arvostan. Ja nytkin pikkuvauvan kanssa ystäväni heitti, et ovat menossa tyttöjen kanssa syömään, tule jos haluat. Vähän jännitti lähteä pikkuvauvan kanssa, mut sit ajattelin, että miksipä ei. Jos itse toistuvasti kieltäytyisin pyynnöistä, niin luulen, että ne alkaisivat vähenemään. Onneksi lähdin tapaamaan ystäviäni vaikka se vaati poistumista omalta mukavuusalueelta ja tekemään erityisjärjestelyitä, oli kuitenkin mukava ilta.

Uskon siis, että myös raskaana olevana voi itsekin vaikuttaa siihen, kuinka otetaan mukaan ja kuinka ystävyydet säilyvät. Ja toki kannattaa myös etsiä lisäksi uusia ystäviä esimerkiksi äitikerhoista, jos omasta ystäväpiiristä ei vielä löydy ihmisistä, jonka kanssa olisi helppoa jakaa lapsiin liittyviä asioita.
 
sailamaria: Ymmärrän kyllä jos olo tuntuu ulkopuoliselta jos kaikki tuntevat jo entuudestaan toisensa, vaikeaha siihen väliin on mennä jutustelemaan jos vähän arempi ihminen vielä on.. Mutta uskon kyllä, että löydät vielä ystäviä joiden kanssa jakaa vauva-arkea!
 
En oletakkaan, että ystävien pitäisi olla se osa puoli joka ottaa yhteyttä ja keksii tekemistä, kyllä itsekin olen kysynyt kahville ja kyläilemään ja käymään esim. kirppareilla. Olen sanonut heille myös, että olen kyllä sama ihminen, vaikka elämä nyt muuttuukin, ja minua saa kyllä kutsua erilaisiin juttuihin mukaan ihan samalla tavalla, vaikka nyt en aina jaksa välttämättä lähteä.
Olen kyllä yhden ystävän synttäreillä myös käynyt joihin kuului alkoholi, oli ihan mukavaa, vaikka ennen raskautta en olisi kuvitellutkaan meneväni kenenkään synttäreille selvinpäin. Lähdin kyllä tietysti kohtuu aikaisin jo pois, mutta kuitenkin.
Kyllä ystäväni ovat ainakin sanoneet, että käydään sitten yhdessä leikkipuistossa ja kävelyllä kun vauva syntyy.. eri asia sitten kiinostaako se sitten kun vauva on oikeasti syntynyt. Kyllä minulla ehkä sitten ihan hyvä tilanne on, en niin yksin ole kuin luulin. Tulen kyllä käymään mahdollisesti erilaisissa äippäkerhoissa joista sitten saattaisi löytyä niitä äippäkavereita, jollaisia ei ystäväpiiristäni löydy.
 
Yksinäisyyteen kyllä tottuu niin että suurimman osan ajasta sitä ei edes huomaa. Me asutaan tosi pienellä paikkakunnalla. Täällä ei ole kerhoja eikä leikkipuistoja joissa voisi tavata muita äitejä. Alunperinkin minulla oli täältä vain pari kaveria mutta kun esikoinen kasvoi sen ikäiseksi että olisi pitänyt koko ajan olla jotain tutkittavaa ettei tyhjennä kaikkia kaappeja niin jäi se vähäkin kylässä käyminen. Nykyään nään yhtä kaveria ehkä 1-2 kertaa kuukaudessa. Esikko onneksi saa leikkiseuraa päiväkodista mutta välillä huomaan että kaipaan sitä kun saisin ihan rauhassa viettää aikaa aikuisessa seurassa.
 
Ja vielä lisään, että ei ne ystävyydet äitikerhossakaan hetkessä synny. Tottakai entiset tutut vaihtaa ensin juttuja keskenään, mutta kun itsekin tutustuu, niin juttelu helpottuu kerta kerralta. Lopulta huomaa että tuntee jokaisen ja saattaa sitten vauvavuoden jälkeenkin törmäillä. No varmaan poikkeuksia tässäkin, mut heti ei kannata säikähtää, jos ei ekalla kerralla pääse mukaan kaikkiin juttuihin.
 
Nii tottahan se on pienellä paikkakunnalla on vaikeampi tavata äitikavereita jos niitä kerhoja tms. ei ole. Itse onneksi asustelen vähän isommalla paikkakunnalla jossa kerhoja ja tapahtumia varmasti on jonkun verran. Toki sitä aikuista seuraa ilman lapsia varmasti kaipaa moni.. mutta olen myös kuullut paljon, että yksinäisyyteen kyllä tottuu aikanaan, vaikka aika pahaltahan se kuulostaa..

Ja toki ymmärrän, että eihän ne mitkään ystävyyssuhteet hetkessä synny, vie tietysti aikaa tutustua ihmisiin ja saada niitä ystäviä, että en itse ainakaan säikähdä sitä jos nyt heti en saa uusia kavereita.
 
No en mäkään sitä säikähdä, jos ei heti uusia ystäviä saa enkä oo edes olettanu, että yhden kerran jälkeen olisi jo kavereita. Uskon, että jossain vaiheessa varmasti löytyy ystäviä :)
 
Takaisin
Top