Voinko olla raskaana?

hhihhi

Silmät suurina ihmettelijä
Hei, yritetään mieheni kanssa lasta jo toista kuukautta. Viime kerralla menkat oli myöhässä pari päivää ja tein testin seuraavana aamuna, mutta se oli nega ja huomasin samalla että menkat alkoi. No, nyt menkkojen piti alkaa lauantaina 11.11, mutta ei ole vielä alkanut. Päätin tänään töiden jälkeen hankkia RFSU:n helpon raskaustestin ja se taisi näyttää positiivista. Siinä oli 1 kunnon viiva ja toinen vähän hämärämpi. Ohjeissa luki että se on silti positiivinen. Perus raskausoireista tiedän, mutta niitä ei ole ollut. On vain pari päivää tuntunut siltä, että ei maistu mikään, vatsa oudon "turvonnut, täynnä, paksuntuntuinen, halkean kohta"-olo ja lisäksi tuntuu, että voisin kohta oksentaa, mutta ei vielä ole ainakaan tapahtunut. Lisäksi perjantaista tähän päivään on ollut alavatsassa outoja ja tosi kivuliaita nipistyksiä tai sellaista painetta, että on pitänyt kumartua ja puhkua n. 30sekuntia.

Mitä mieltä te olette? Kyseessä olisi siis ensimmäinen lapsi, ehkä vähän nuori olen, mutta uskon että on aika :)
 
Hei, tein aamulla samanlaisen testin ja siinä oli sama juttu eli toinen viiva oli hiukan haaleampi, mutta tummempi kuin eilen päivällä. Soitin neuvolaan ja sanoin, että tuli eilen ja tänään positiiviset ja he varasivat joulukuun puoleen väliin ajan. Toivottavasti tämä on nyt sitten totta :3 !!
 
Kyllä se haaleakin plussa on plussa, onnea ja toivottavasti kaikki menee hyvin! :Heartred

(Tosin, mitäpä minä olen huutelemaan, itsehän suostuin uskomaan positiiviseen tulokseen vasta digitestin tehtyäni, ne haaleat punaiset viivat tuntuivat aluksi niin epäluotettavilta...:smiley-ashamed004 Käytin muuten itsekin RFSU:n testejä, niihin tuli toosi haalea viiva verrattuna vaikka Pregcheckiin johon räjähti heti ihan tummanpunainen viiva.)
 
Toivotaan, nyt olen enimmäkseen huolissani mahdanko syödä edes hiukkaakaan oikein ja onko se liikunta mitä teen niin hyvä, paljon asioita mihin haluaisin tukea ja neuvoa..
 
Itse tein positiivisen testi 12.11 juuri RFSU:lla ja toinen tummempi toinen haaleampi...seuraavana päivänä tein Clearblue testin johon tuli plussa selkeästi...soitin neuvolaan ja eka neuvola ekoilla jouluviikoilla jännittääää! tarviis tietoo enemmän^^^
 
Onnee sulle myös :Heartred !! Itsellä aika vasta 12.12 ja jännittää teenkö ja syönkö oikein ennen sitä. Kauhea stressi :shaking itse olisin halunnut vielä paremmalla testillä testata mut mies sanoi et noi riittää :smiley-bounce022
 
Kiitos ja onnee teille myös toivotaan että kaikki menee hyvin:Heartred onhan tää jännää mut päivä ja viikko kerrallaan kaikki järjestyyy vaikka tunteet pinnassa nauratta ja itketäää, väsyttää ja etovaa oloa pukkaa:love7
 
Syödä pystyy kun ajattelee järjellä mitä ja kuinka paljon syö...onhan noita kiellettyä aineita paljon mutta suomalaisia tuotteita voi syödä
 
Apteekista Mamavita vai mikä ihmenappula haettiin terveen ruokavalion lisäksi, onneks miehellä oli plussapäivänä aikaa istua tunteja koneella ja etsiä mitä kaikkea tarvii ja mitä ei saa syödä :D (oon vauvalle vähän katkera etten saa syödä salmiakkia :arghh: )
 
Okei itse katsottiin eilen ettei mun oikeastaan mitään tarvitse muuttaa.. ainoa olis tietysti se kala.. en katsokaas syö sitä ollenkaan .. no katsoo mitä neuvolassa sanotaan kun meen
 
Muokattu viimeksi:
Foolihappo on ainoa mitä tähän hätään pitäisi purkista napata, d-vitamiinikin on suositeltavaa.
 
Mä syön tosi harvoin kalaa koska se on kallista, halvemmaksi totesin ostaa raskausomegat, vaikka eihän se ihan sama ole..
 
Mulla oireettomuus johti keskenmenoon/kohdun ulkoiseen... kolmessa raskaudessa oli toinen viiva haamu. En halua säikäyttää. Toki toivon että sulla raskaus etenee hyvin ja ultrassahan se sit selviää. Tsemppiä odotukseen
 
Takaisin
Top