Voihan uhma!

Miramaria

Tietävä tietäjä
Meidän tyttö on alkanut selvästi osoittaa omaa tahtoa. Siis vieläkin enemmän kuin aikaisemmin.

Onko täällä vanhempia, joiden lapsille on uhmaikä iskenyt? Kuinka uhmaan suhtaudutte? Onko teillä hauskoja (tai vähemmän hauskoja) tarinoita uhmakohtauksista?

Meillä ei vielä karkkihyllyjen välissä heittäydytä itkupotkuraivareihin, mutta oma tahto olisi saatava läpi melkein millä hyvänsä. Tahtotaapero tosiaan! :D

Mitenkäs teillä?
 
Jonkinlaista omaa tahtoa on ruvennut tulemaan. Nyt kun tyttö on hiffannut, että kävely on mukavaa, niin kaupan parkkipaikalla ei tyttö meinaa millään saada autoon kun haluis vaan tallustella ympäriinsä. Ja oi sitä elämän mahtavuutta kun tulee eteen portaat...tyttö menee ylös alas aina vaan uudelleen ja hirvee huuto alkaa kun yritän häntä saada muualle.
 
Täällä on varsinainen tahto-taapero ilmestynyt taloon jo muutama kuukausi sitten... Välillä kyllä todella koetellaan äidin hermoja. Vaikeinta on se, että sitä tahtoa löytyy, mutta ymmärrystä ei kuitenkaan vielä yhtä paljon. Jatkuvasti olisi joka paikkaan menossa, itseänsä vaaroille altistamassa (esim. kiipeillen tosi korkeallekin, juosten kohti alas meneviä rappusia jne.) ja sitten suuttuu kun ei saa mennä sinne mihin haluaa. Onneksi tyttö on kuitenkin aika lyhytvihaista sorttia, eli nämä kiukut myös unohtuu nopeasti kun tulee taas jotain muuta mielenkiintoista ja seuraavan kiukun aihe löytyy emoticon 

Tyttö on jo useampaan kertaan heittäytynyt kaupassa hyllyjen väliin ja tuota heittäytymistä tekee nykyään muutenkin tosi usein eri yhteyksissä. Hyllyjen väliin on siis heittäytynyt yleensä sen takia, ettei saa levitellä ja tutkia kaikkia kaupan hyllyillä olevia tavaroita. On myös sellaisia "kohtauksia", että jos ei jotain saa tehdä juuri kuten hän itse haluaa niin sitä ei sitten suostuta tekemään ollenkaan. Esimerkiksi huitoo ja heittää jotain syömistä lattialle, jos ei saa sitä omasta kädestä syödä. Samoin ruokailu ei enää onnistu syöttäen ollenkaan, vaan annan tytön syödä itsekseen siinä pöydän ääressä ja sen jälkeen siivoilen sitten jäljet omia hermojani menettämättä. Usein on puolet ruuasta lattialla, juomaa valuteltu pöydälle ja ruuat lätsitty omaan tukkaan... 

Eli tämmöistä meillä. 
 
Päätin jokin aika sitten, että tyttö ei saa enää vaellella ympäri taloa hammasharja suussa. Nyt aamuin ja illoin tyttö huutaa kyyneleet valuen, kun en päästä häntä enää vessasta ulos vaan istun oviaukossa omia hampaita harjaten. Yritän olla päättäväinen tässä asiassa, sillä muutoin loukkaantumisen riski kasvaa hurjasti. 
 
Meillä on uhmattu muutamia kuukausia.  Nyt alkaa helpottaa kun kommunikaatio on parantunut huomattavasti eli pojalla sekä oma ilmaisu että ymmärrys parantuneet huomattavasti.  Kummasti mukavampaa elämä kun joka asiasta ei tule vääntöä ja toisen ei tartte sitten heittäytyä selälleen huutamaan.  Ainakaan niin usein kuin ennen ;)
 
Voikos tuota otsikkoa enää paremmin sanoakaan! Jep, uhmaa. Sellaiseksi mä oon tätä meidän elämää sanonut jo pitkään, mutta eihän tää kuulemma vielä oo mitään - sitten vasta kun se pari vuotta on ylittynyt.

Noooh, olkoot mitä on, mutta ärsyttävää tää on. Meillä väännetään kättä joka hltin päivä, ihan lähes kaikesta. Pahiten itseä ärsyttää ulos lähtö... yks juoksee räkättäen ympäriinsä tai keskittyy just sillä sekunnilla siihen armottoman tärkeään legopalikoiden kasaamiseen kun pitäs lähteä ulos. Kiva siinä sitten pukea naama punasena huutavaa lasta sen puol tuntia, vaan päästäkseen sen kanssa ulos ja käydäkseen taas uuden himskatin moisen taistelun sitten kotiin tulosta.

Itkupotkuraivarit on myös olleet ihan arkipäivää jo ainaskin sen puol vuotta... mutta luojan kiitos sitä järkeä ja ymmärrystäkin on tohon pieneen pääkoppaan jo jossain määrin tullut, siitä on tullut sosiaalisempi olio ja kavereiden kanssa osataan jo vähän leikkiäkin! Tai siis ainakin kunnioittaa kavereita ja pääsääntöisesti muistaa, että pienempiä pitää varoa erityisesti, ketään ei saa töniä/lyödä/purra ja kädestä ei saa ottaa.
 
Meillä ehkä hitusen tuo uhmaus on helpottanut juuri tytön sanallisen kehityksen myötä. JA kovasti jouduin ite tutkimaan omaa pääkoppaani, että jokaisesta asiasta olis ite vetänyt hernettä nenään. Ja niiiiiin se äidin  piiiiiitkä pinna kasvaaaaa...!

Ei vaan ja oikeasti. Illan viimeiset hetket ennen nukkumaan menoa on vieläkin aika melskettä. Tyttö saa neljännen jalkaparin alleen, kun pitäis kirmata iloiseti iltapesulle. Matot menee rullalle ja isi lyö tahtia.. Minä koita purra hammasta pyyheliina kainalossa kylpyhuoneen ovella. Isi on nähkääs sitä mieltä, että päivän höyryt pitää pääästää pois!

Perus jutut, kuten turvavöiden kiinnitys autossa. Parkkipaikalla autoon siirtyminen ..sisään tulo kotiovesta. Kahden lujatahtoisen ihmisen taistelutantereethan ne siinä. koitan puhua ja huijata ja puhua. Ja puhua niin, etten huijaisi..... :D Ja välillä huijata niiin, etten edes puhuisi.
 
Mitäs teillä muilla muuten tehdään näissä lattialle heittäytymis-tilanteissa? Meidän tyttö kun heittäytyy nykyään esim. kauppakeskuksessa tunnin visiitin aikana jo ainakin viisi kertaa lattialle selälleen eikä suostu liikkumaan mihinkään. Tämä siis silloin, kun ei saa jotain haluamaansa, esim. haluaa kävellä eri suuntaan tai ei saa levitellä äidin käsilaukkua ripotellen pitkin ostoskeskuksen lattioita kävellessään. Yleensä näissä tilanteissa ei kyllä itke aina, mutta heittäytyy lattialle makaamaan ja katsoo sieltä sen näköisenä, että tule nyt nostamaan. Tosi raivostuttavaa! 

Tänään kokeiltiin miehen kanssa sellaista taktiikkaa, että jätettiin tyttö huomiotta. Pysähdyttiin kyllä mutta juteltiin omiamme ja sivusilmällä vilkuiltiin, ettei tyttö karkaa mihinkään. Noh, ei auttanut. Siinä makasi jonkun viisi minsaa ja kaikki ihmiset kahvilassa tuijotti meitä just sen näköisenä, että ottakaa nyt se lapsenne sieltä lattialta... Noh, nostaahan se piti lopulta. Ja nostaessa rimpuili niin, että löi päänsä lattiaan ja siitäkös se huuto syntyi. Hohhoi.

Tuntuu, että meidän päivät on nykyään tällaista yhtä taistelua. Useimmiten en edes odottele, että tyttö kävelisi itse vaikkapa sinne suuntaan jonne olisi tarkoitus mennä. Pyydän kerran ja jos ei se tehoa, niin otan neidin kainaloon saman tien. Jotenkin vaan tuntuu, että pitäiskö sen jo oppia, ettei äiti aina kanna joka paikkaan? Muita kokeiltuja tekniikoita on harhauttaminen ("mitä täällä on, kato, WAUUUU"), karkuun lähteminen (äiti juoksee nurkan taakse ja huutelee sieltä kukkuu) ja tiukka komentaminen ("nyt ylös sieltä lattialta, ala tulla nyt!"). 

Oih, joskus tuntuu, että meidän tyttö on ihan oikeasti paljon vaativampi kun kaikkien toisten lapset. Tiedän, ettei se oo totta, mutta kun siltä vaan tuntuu. Eilenkin käytiin kylässä tutuilla, kenellä suunnilleen saman ikäinen tyttö ja ne kyseli että käyttekös usein taidenäyttelyissä tms. lapsen kanssa. Minä että what, pitäskö tommosen hulivilin kanssa vielä muka pystyä keskittymään johonkin taiteen katseluun??!? Tyttöhän ei nykyään istu vaunuissakaan kuin max. 5 min. tyytyväisenä jos ollaan jossain kauppakeskuksessa tai muualla sisätiloissa. Ulkona jaksaa ehkä 30 min. istua. Onkohan tää meidän neiti joku adhd-tapaus? Pliis kertokaa, etten ole ainoa joka ei jaksaisi aina taistella... 
 
Yumna, et todellakaan ole ainoa!  Ja joo, meiltä löytyy vilkas poika ja olen loukkaantunut useastikin kun ihmiset ovat antaneet ymmärtää että olisin kasvattanut lapseni huonosti kun uhmaa.  Hyvä se on sanoa jos oma lapsi sattuu olemaan rauhallinen!

Joo en mäkään veisi poikaa taidenäyttelyyn, hyvä kun kahvilaan nykyään.  Mä nostan sulle hattua että uskallat pitää lastasi vapaana ihmistenilmoilla!  Meillä liikutaan kaupoissa ja kauppakeskuksissa ainoastaan rattaissa.  Vasta kun alkaa olla vähän enempi järkeä päässä ja vähemmän vauhtia jaloissa niin saattaa poika päästä jalottelemaankin.

Meillä heittäytymisiin ulkosalla toimii parhaiten ennaltaehkäisy eli jos on tiedossa että kohta saattaa heittäytyttää niin yritän jo ennalta houkutella jotenkin muun intressin varjolla esim. jos pitää mennä pihalta sisälle niin alan puhua käsien pesemisestä (yksi pojan lempipuuhia...) tai kurkun syömisestä tms.  Joskus auttaa, aina ei.  Sitten mennäänkin usein sisään äidin kainalossa huutaen :)
 
Voi kiitos Moon! Helpottavaa kuulla, ettei kaikilla muillakaan oo sellaisia rauhallisia pikku enkeleitä, miltä toisten lapset usein omaani verrattuna vaikuttaa :-) 

Ja tosta kauppakeskuksessa kävelystä, en mäkään sitä itsekseen koskaan tee. Kyl pitää mies olla messissä niin se sit juoksee tytön perässä... Mut tosiaan kärryistäkin saa itsensä rimpuiltua vöistä irti. Ja sitä huutoa ei kukaan jaksa kuunnella kun kyllästyy istumiseen. 

Kyllä sen tosiaan toisten vanhempien kommenteista huomaa, että meidänkin tyttö taitaa ola vähän keskivertoa vauhdikkaampi tapaus. Joskus saanut itsekin vähän loukkaantua näistä "teidän tyttö on vähän tommonen kovaotteinen tapaus" tai "--- on kyllä tollainen demolition-woman" (kun hiekkiksellä halusi rikkoa kaikki hiekkakakut saman tien). Ja kyllähän tuo terkkakin neuvolassa taisi mainita, että teidän tyttö on ilmeisesti aika voimakastahtoinen, vaikka mun mielestä siellä se ei varsinaista tahtoaan vielä edes osoittanut :-D Oma siskonikin on sanonut tytön olevan harvinaisen sinnikäs ja päättäväinen tyttö, ja hänellä on siis itsellään kaksi tyttöä ja kaksi poikaa.... Kauhistuttaa vaan, että mitä tässä vielä saa tytön kanssa kestää. Ja kun tietää, että tollaisen voimakastahtoisen lapsen kanssa pitäis kasvatuksessa olla vieläkin johdonmukaisempi jotta lapsi sitten myöhemmin käyttäisi sitä tahtoaan hyvällä tavalla hyödyksi elämässä. Oih mikä vastuu meillä onkaan :-) 
 


Moon kirjoitti:
pitää lastasi vapaana ihmistenilmoilla!


Jestas Meillä tyttö ei oo ollu ku kerran irti kaupassa, mies sen perässä sit viipotti. Kahdestaan kun ollaan, niin laitan tytön AINA kärryihin ja niitä kärryjä kohden tyttö jo itsekin aina menee kun sisälle tullaan. Tosin yks kauppa on sellanen, että siinä on heti näkyvillä lasten kärryt. Tyttö ne kerran nappas ja tyytyväisenä niitä työnteli kaupan läpi. Mut en mä voinu mitään muuta kuin kulkea hänen perässään ja toivoa ettei työntelisi kärryä pitkin hyllyjä. Yritin pitää kärrystä kiinni, vaan tyttö työnsi aina käteni pois. En siis osaa sanoa, heittäytyisikö tyttö lattialle tai törmäilisikö muihin ihmisiin. Se kai jää nähtäväksi viimestään, kun tulee tuo 15 kg kärrypainoraja vastaan. 
 

Kyllä meidän neitissä on alkanut uhman vinkeet paistamaan:

Pukemista tai riisumista/vaipan vaihtoa on kiva juosta karkuun ja sitten kun väkipakolla kantaa sylissä puettavaksi saadaan kunnon itkupotkuraivari.

Välillä kiroillaan ja huudetaan vastaan

Yritetään lyödä/potkia/purra/sylkeä

Kaadetaan ruokaa ihan tahallaan lattialle tai pöydälle TIETENKIN seuraten mitä vanhemmat tähän sanovat/reagoivat

Koira on joutunut ylimaallisen kiusaamisen kohteeksi

Nukkumaan ei haluta ollenkaan mennä tai se sujuu huudon ja itkun saattelemana

Kaikkeen sanotaan vastaan

Ja se MINÄ ITE periaate joka asiassa. :DD

Et tämmösiä meillä, kuullostaa ihan kauhukakaralta mutta nyt viimeaikoina huomannut että tämä on lisääntynyt joten olen sen pistänyt uhmaiän piikkiin. Pitää vain yrittää pitää niistä rajoista kiinni ja olla perheessä se vanhempi joka sanoo mikä on oikein ja mikä väärin :)

Osaa Juttis olla hirveän reipaskin ja kiltti, välillä vaan se känkkäränkkä pääsee yllättämään :)

 
Kyllä kyllä ja vielä kerran kyllä.
Meillä neiti osoittaa mieltään todellakin nopeasti jos kaikki ei mee niin ku hän tahtoo. Isovelin kimpussa on heti ku näkee että veikka leikkii olohuoneessa jollakin lelulla. Sitten heti tulee repimään veikan pois jos veikka on sylissä tai halattavissa.
Vaipanvaihdot on yhtä vääntöä usein ja nukuttamiset... Huutoa huutoa...
Minä nyt olen tottunut siihen ja kyllä menen tällä metodialla että neiti ei saa haluamaansa huutamalla. Yhessä vaiheessa neiti oppi muuttamaan huutonsa siten että kuulostaa todellakin pahalta. Sitten kun meni huoneeseen, niin leveä hymy ja heittäytyi nauraen vaa sänkyyn.
Hätä itkut on aivan erikseen, mutta sitten nämä: jos vähän huudahtelen, nii saan huomiota.

Poikani on ylivilkas ja vaativa lapsi. Hänen kanssaan olen joutunut niin moneen tilanteeseen että on jopa ULKOPUOLISET ihmiset huomauttaneet miten lapseni kasvatan. Noh siinä vaiheessa teki vaa sulkeutua johonkin yksin. Olen tietenkin huomauttanut että pidäs omista asioista huoli jne. Eka hyvällä tietenkin koitan poikaa komentaa ja välillä poikani herää siinä vaiheessa kun äiti nostaa ääntää ja pitää kiinni. Perhetyöntekijätkin sanoivat(sairastan masennusta yms) että ei lapsi voi antaa pompottaa koko perhettä ja varsinkin kun on ns. vaativa lapsi, nii ei silkkihanskoi voi kaikkea hoitaa.

Tappura: Meillä toi pureminen,raapiminen,potkiminen yms oli just pojalla vuonna 2010 ja teki tämän minulle vaikka tiesi että äidin mahaa ei saa potkia.
Sisukkaan lapsen kanssa elämä on haastavaa ja joskus tuntuu että olen paska äiti ja minusta ei ole mihinkää kun huudan vaa.
Antakaa muiden ihmisten pahat sanat mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ei oo helppoo, mutta te tiedätte miten lapsenne kanssa tulee toimeen.

Vaikka elämäni on aika raskasta välillä, niin silti en lapsiani vaihtais mihinkään. Se huutava, potkiva lapsi on minun lapseni <3
 
Siis meillä on ihan kamala uhma esikoisella ! Voi luoja... Välillä oon ihan neuvoton ja sormi suussa. Kun tuntuu ettei edes voi mennä pojan kanssa mihinkään kun  saa kauheita uhma raivareita; laittaa maahan makaamaan ja huutaa... Meillä siis lapsilla ikäeroa 1v ja 13 päivää.. ja nyt jo nuoremmallakin uhma nostaa päätään... tappelevat ja riitelevät koko ajan... Jälkeen päin naurattaa kaikki ne kamalat ja hassut tempaukset, mutta se saa aikaan harmaita hiuksiakin.  :D 

meillä lapset molemmat vielä niin jääräpäitä ja todella vilkkaita.
 
Takaisin
Top