Viimeisin neuvolakäyntisi

Tänään oli toinen varsinainen neuvolakäynti. Reilun tunnin kesti, perus rupattelua, verenpaineen mittaus ja paino. Lopussa kuunneltiin sydänääniä, tai ainakin yritettiin kuunnella. Varmaan 10 minuuttia täti yritti sykettä löytää eikä millään löytynyt. Kotona omalla dopplerilla löytynyt aina samantien. :rolleyes: Käski sitten käydä tyhjentämässä rakon ja hetken etsimisen jälkeen syke vihdoin löytyi. Tunnusteli myös vatsaa ja oli yllättynyt siitä miten ylhäällä kohtu jo tuntui, jossain navan yläpuolella, mikä on kuulemma tavattoman korkealla viikkoihin nähden. Ilmankos maha on tässä viimeisen parin viikon aikana tuntunut räjähtäneen ihan palloksi. Arveli myös että istukka on etuseinämässä, mikä saattaisi selittää sen miksi syke oli niin hankala löytää ja miksi liikkeitä ei ole vielä tuntunut ollenkaan.

Verikokeisiin joudun uusiksi, kun ei ole varmuutta olenko sairastanut vesirokkoa tai saanut siihen aikanaan rokotuksen. Kuulemma verikokeella saa selvitettyä. Klamydia ja tippuri olivat jääneet jostain syystä tutkimatta edellisestä virtsanäytteestä, niin pitää sitten sekin samalla antaa.

Kaiken kaikkiaan ihan mukava käynti, seuraavaksi onkin rakenneultra 18.3. ja kuukauden päästä seuraava neuvola.
 
Meilläkin kesti kauemmin löytää syke neuvolassa. Etsi ihan liian alhaalta, löysi heti ku neuvoin että on ylempänä, ettei niin alhaalta enäö mitään kuulu
 
Toka neuvolakäynti, eri henkilö oli kuin ekalla kerralla. Painon ja verenpaineen olin mitannut itse ennen käyntiä, virtsan kävin myös tarkistamassa. Yleisiä fiiliksiä kyseli ja kirjaili asioita neuvolakorttiin (jonka unohdin ottaa nt-ultraan sekä lääkärille..). Lisäksi lisää lippulappusia täytettäväksi entisten unohdettujen lisäksi. Tunnen oloni huonoksi neuvola kävijäksi :D sydänäänet kuuluivat hyvin, niitä tosin olen kotonakin kuunnellut vähän väliä.. sain myös lähetteen sype-polille, luojan kiitos.
Seulat ja muut labrat käytiin läpi, nekin olin katsonut jo aikoja sitten omakannasta. Hemoglobiini sama kuin viimeksi.
 
Täällä kaikki hyvin ja kohdallaan. Oireita ei ole, sykkeet löytyy helposti, liikkeet tuntuu, verenpaineet ok, pissa puhdas, painokehitys normaali, seulat ja sokerit ok :) samaa rataa kun jatkuis niin olispa ihana!
 
Neuvolassa käyty, kaikki oli hyvin. Sykkeet löyty heti, oli 150 luokkaa. Sf mitta oli 20. Sain myös raskaus todistuksen :)
 
Kolmas neuvola takana. Kaikki hyvin ja molempien sykkeet löytyivät helposti ja vahvasti mentiin yli 150 lukemissa. Miuta nauratti vaan kun siellä oli alottelemassa opiskelija, joka oli vähän orvon ja aran oloinen. Apua hän joutui pyytämään sf-mitan mittauksessa kun ei uskonut omia sormiaan, että kyllä se menee siellä 20cm jo viikolla 19. Kyllä kummasti päivä vaan on hyvä neuvolakäynnin jälkeen :Heartred
 
Mulla oli kanssa neuvola tänään, kela laput saatu mukaan ja nyt vaan harmillisesti mun neuvolatäti vaihtuu. Toivottavasti uusi on mukava.
Painoa oli tullut nyt, neljä kiloa tullut nyt painoa lähtötilanteesta. Isolta tyttö vaikuttaa, ja sf-mitta oli ylärajalla.
 
Täällä oli myös neuvola tänään ja kelahommeleista lähinnä asiaa. Tällä kertaa sydänäänet löytyivät helposti ja kylläpä sieltä pieni hikkakin päästiin kuulemaan! laughing7 Sokerirasituksesta oli myös vihdoin puhetta ja siihen varasin äsken netin kautta ajan parin viikon päähän, taidan ihan suosiolla ottaa koko päivän töistä vapaaksi pahan olon varalta. Ensi viikolla alkaisikin sitten perhevalmennus, jossa on myös tuo neuvolan täti mukana. Vähän jänskättää mihin sitä on taas itsensä pistänyt. :smiley-ashamed005
 
Meillä tänään taas myös lääkärin tsekkaus ja meidän pikkuinen syntyy näillänäkymin 15 tai 16.4 jos vaan painoa on silloin yli 1kg.
Raskausmyrkytys kehittymässä ja mulla se tarkoittaa istukan irtoamista jossain vaiheessa, joten nyt vaan yritetään päästä sinne huhtikuuhun asti.
 
Voi hurja sentään :sad001 oliko sulla aiemmissa raskauksissa moista? Muistan lukeneeni jostain.
Minkälaisia oireita sulla on?
Tsemppiä ihan valtavasti ♡
 
Kahdessa raskaudessa irronnut istukka. Nyt ehkäisynsä ollut kokoraskauden aspiriini & magnesium mutta ilmeisesti aika laihoin tuloksin. Mulla alkoi siis muutamia viikkoja sitten rajut supistukset, eivät siis vaikuta kohdunsuuhun mutta häiritsevät verenvirtauksia kohdussa.
Tänään ultrassa kohtuvaltimon virtaukset Ok mutta napaverenvirtaukset kohtuullisen huonot, verenpaine nousussa samoiten proteiini virtsassa.
 
Voi että :sad001 Millä viikoilla aiemmat istukat irtosivat? Selvisikö vauvat?
Vaikutat niin kovin rauhaisalle asian suhteen. Kuinka jakselet?
 
Vielä siis vauvalla kaikki hyvin, Ei ole huonot virtaukset vaikuttaneet kasvuun on edelleen n.10 päivää suurempi kuin lasketunajan mukaan. Edellisissä raskauksissa huonot virtaukset vaikuttaneet vauvan kasvuun jo hyvin aikaisilla viikoilla ja ovat olleet n.2 viikkoa laskettua aikaa pienempiä.
 
Tarkotin siis ed raskauksia että millä viikoilla istukka irtosi?
 
Voi että :sad001 Millä viikoilla aiemmat istukat irtosivat? Selvisikö vauvat?
Vaikutat niin kovin rauhaisalle asian suhteen. Kuinka jakselet?
Molemmat tyttäret selvisivät rajusta alusta huolimatta ja kummallekkaan ei jäänyt mitään ongelmia.
Rauhallisuus aika kaukana todellisuudesta varsinkin kun en ole Suomessa, mutta pakko yrittää pitää pää rauhallisena jos saisi verenpaineita pidettyä edes kurissa. Jotenkin olen koko raskausajan psyykannut itseäni että näin voi käydä uudelleen vaikka lääkitysten piti ehkäistä tätä hyvinkin tehokkaasti.....varsinkin kun mies ei edelleenkään tajua että vauva tulee ajoissa.
 
Voi kun ihana kuulla että heillä kaikki hyvin :)
Missä päin maailmaa asustat?
En edes pysty kuvittelemaan mitä tuntemuksia sulla on. Toivon että sielä on sulla tarvitsemasi tuki saatavilla
 
Turkissa asustelen, ikäväkyllä olen tässä kaupungissa asunut vasta 4kk joten oikeastaan mitään tukiverkostoa ei ole. Miehenkin perhe asuu yli 900 päässä, mutta anoppi ilmeisesti tulee sitten huhtikuussa minua leikkauksen jälkeen passaamaan. Ystävät asuvat n. 3 tunnin ajomatkan päässä missä ennen asuin.
Vanhemmat lapseni (aikuiset jo siis) tulevat kesällä joten siihen asti on odotettava.
 
Takaisin
Top