Viimeisen kolmanneksen olot

OLento

Vauhtiin päässyt keskustelija
Mulla alko tänään 27. raskausviikko. Laskentatavasta riippuen viimeinen kolmannes on jo alkanut viikko sitten, tai alkaa vasta viikon päästä. Oon päässyt aika vähillä oireilla. Ehkä pienesti on hiipinyt takaisin pienet öklötykset ja ehkä närästyksen poikasta on ilmassa. Pitäisi taas siirtyä alun "syö usein ja vähän kerrallaan" -rytmiin. Rintsikoiden ympärykseen pitäisi varmaan hommata vielä toinen jatkopala, kun tuntuu, että kiristys tuossa pallean kohdalla on taas lisääntynyt yhdestä jatkopalasta huolimatta. Myös korkeavyötäröiset mammahousut tuntuvat ruuan päälle ikäviltä, vaikka kuinka olisi joustavaa trikoota se masuosa. Viikon päästä alkaa taas pitkän kesäloman jälkeen päätoiminen liikunnanohjaus/laulunopetus. Jännittää hieman, että miten sitä jaksaa tämän mahan kanssa, kun alkaa olla aika valtava. Täällä huidellaan niissä mitoissa, miltä jotkut näyttää synnyttämään lähtiessään, vaikka laskettuun aikaan on vielä kolmisen kuukautta.
 
Sama juttu ton mahan koon kanssa, en vaan kertakaikkiaan kehtaa enää laittaa masukuvaa tuonne vaikka vasta rv25(laskentatavasta riippuen). Taisin tämänkokoisena lähteä viimeksi synnärille..? :) Vikaa kolmannetta odotellessa!
 
Silleen minäkin on käsittänyt että vika kolmannes alkaa silloin kun 28 raskausviikko lähtee käyntiin elikkä 27+0. :)
 
Tuo 27 täyttä viikkoa on yleisin tapa Suomessa, mutta laskentatavat vaihtelevat sen mukaan lasketaanko raskaus alkavan kuukautisten alkamisesta vai hedelmöittymisestä, ja loppuvan täysiaikaisuuteen 38vkoa, laskettuun aikaan 40vkoa vai 42 vkoa, jolloin lapsi viimeistään syntyy. Esim. Wikipedia: "Raskaus jaetaan kolmeen raskauskolmannekseen eli trimesteriin, joista ensimmäinen käsittää viikot 0–12, toinen viikot 13–24 ja kolmas 25. viikosta synnytykseen."
 
Täällä 27+1 ja hyvin menee :) Selkäkään ei ihme kyllä ole huonommaksi mennyt, katotaan parin viikon päästä... Keskiviikkona sokerirasitus ja vähän jännittää, niinkuin ekalla kerrallakin. Toivottavasti on sokerit pysyny kohillaan!
 
Alkuraskauden vaivat ovat hiipineet takas.. lievää huonoa oloa on alkanut esiintyä.. väsymystä ja närästystä (joka tosin on ollut vieraana jo melkein koko ajan). Mutta tosiaan uutena tämä mieletön karkkihimo jota ei ollut alkuraskaudessa, blääh, olisi voinut jäädä tulematta.
 
Munkin on alkanut tehdä mieli suklaata ja karkkia. Ärsyttävää :sad001


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Ja mulla huomenna 27+0
Mihin nämä viikot vilisee?
Mulla alkaa olla aika pahat suonikohjut jaloissa takana. Harmittaa todella paljon
:sad001 Toivottavasti katoaisivat edes osaksi raskauden jälkeen.
Onneksi loppui kesä. Ei puhettakaan että voisi mennä rannalle tai pitää shortseja/hameita.
Ei kyllä todellakaan naurata jos jalat jää tähän kuntoon. Hyvä että kehtaa miehen kanssa saunaan mennä. Särkeekin ihan kiitettävästi :sad001


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Täälläkin siirrytään nyt viimeiselle kolmannekselle! Tää olisi kyllä jo niin valmis jäämään äitiyslomalle.
 
Pitää kysyä, kun ei tiedä :) Miula tuntuu vatsanpohjassa (ihan alavatsassa) kuin siellä olisi kivi painamassa. Onko tää normaalia? Miula on istukka kiinni alhaalla, vaikuttaako tämä asiaan?
 
mabness missä sulla tuntuu potkut, ylhääl vai alhaal? tuli vaa mielee et jos jatkuvast on painon tunnetta alhaalla ni oisko mahollist et pikkunen ois raivotarjonnas? mulla esikko oli jo rv 27+5 ultrassa raivotarjonnassa aikoinaa eikä siitä enää kääntyny. miulla alko 26+0 tänää joten viikko vielä vikan kolmanneksen alkuun. itellä tänää ollu aamulla kiitettäväst harkkasupparei jo ja alaselkä kipeä ja huono olo.
 
Kun odotin tytärtäni, hän "kiinnittyi" loppuvaiheessa jo tuonne lantioon - näin sanoi terkkari, että pää oli tiukasti jo lantiossa kiinni ja se aiheutti minulle juuri tuollasta paineen tunnetta vatsassa ja häpyluu oli tosi kipeä ihan lopussa, etten pystynyt kunnolla kävelemään. Nyt tämä vesseli vissiin kelluu myös pää alaspäin kun potkut tuntuu jatkuvasti oikeassa kyljessä (kylki välillä kipeä potkuista), mutta ei ainakaan vielä ole samoja tuntemuksia kuin ekassa raskaudessa, että ois pää "kiinnittynyt" jo.
 
Mulla alkoi eilen rv27.
Samoja oireita kuin muillakin näyttää olevan:

Maha on valtava, rintsikoiden ympärys puristaa, suonikohjuja, nilkkojen turvotusta, karkki-/suklaahimo, ajoittaisia selkävaivoja eri kohdissa (lapaluu, kylki, ristiselkä, pakara), jotka liittyy enemmänkin liikkumattomuuteen kuin raskauteen. Töissä (ravintolan keittiö ja asiakaspalvelu) maha alkaa olla pikkuhiljaa tiellä ja aamulla sukkien laittaminen jalkaan tuntuu tukalalta. Loppuviikkoa kohden jalkapohjat kipeytyvät niin, että jo parin tunnin seisominen alkaa särkeä ja on pakko päästä istumaan. Johtuukohan tämä raskaudesta (joku verenkiertojuttu) vai painon lisääntymisestä (on tullut +15kg)? Ylämäissä hengästyn tosi helposti ja puuskutan kuin höyryveturi eteenpäin askel kerrallaan. Kauppakassin kantaminen on tosi raskasta, kun ilman sitäkin ylämäet ja rappuset ottaa koville. Reppu on aika hyvä, se tasapainottaa painolastia ja molemmat kädet on vapaina huitomaan vauhtia :) Onneksi meillä on auto ja mies voi hoitaa kauppareissut, ettei mun tarvitse kantaa raskaita taakkoja. Lisäksi mulle on tullut pieniä, kohollaan olevia "luomia" kaulaan ja rintojen väliin /alle. Mistähän nämäkin johtuvat? Aiemmin mulla ei ole ollut kuin pari pientä luomea, joita tuskin edes huomaa.

Tähän asti on päässyt niin helpolla ilman minkäänlaisia oireita, että oikein ihmetyttää. Nyt sen vasta tajuaa, mitä loppuraskaus tulee olemaan: hylje/valas sohvalla, jonka liikkuminen on verkkaista ja vaappuvaa... Jaksaakohan sitä tehdä enää yhtään mitään sitten kun äitiysloma alkaa? Mulla alkaa virallisesti 14.11. ja la 20.12.
 
Mulla raskaus ei oo vielä rajoittanut elämää millään lailla. Omituinen ajatus että viiden viikon päästä en olisi työkykyinen kun äippäloma alkaa. Ainoa yhä häiritsevä asia on jatkuva pissahätä, jonka vuoksi yöunet on katkonaiset. Tämän vuoksi en myöskään halua litkiä vettä kovinkaan paljoa (vaikka se toki olisi hyväksi), koska muutoin saisin asua vessassa.
 
Kiitos Gatusa vastauksesta. Potkut tuntuu välillä milloin missäkin, mutta alavatsassa yleensä. Onneks neuvola on torstaina niin voin siellä sitten tiedustella :)
 
kannattaa kysyä mabness neuvolast tosiaan ja tietty voiha olla että iha pelkästää kohtuki aiheuttaa sitä tunnetta, mulla meinaan on kans painon tunnetta aikalailla alhaalla ja neiti millo kenkii millo nyrkkeilee alas ja sillai että tuntuu kunnolla lisäks puskeminen on kans likan mielee. inshaAllah siellä se istukka lähtis itestää nousee ylöspäin.
 
Hui, täälläkin pyörähtti viimeinen kolmannes just käyntiin! Eli kai tämä tänne sitten kuuluu.. Mulla oli eilen illalla tosi tosi huono olo. Oksetti ja koski päähän oikein kunnolla. Jossain vaiheessa silmissäkin vähän välkytteli silleen oudosti ja sitä on jatkunu välillä vielä tänäänkin. Muut oireet on kyllä jo menny ohi. Migreeniä tuo ei ollu, siis ainakaan samalaista kun mitä on aiemmin ollut, koska migreenissä päänsärky on mulla sykkivää ja toispuoleista ja näköjäiriöt tulee vasemman puolen raajojen puutumisen kanssa jo ennen kuin pääkipu edes alkaa. Kävi vaan tänään mielessä kun silmissä välillä edelleenkin "vilkkuu" että voiko raskausmyrkytys oireilla näin? Että päänsärky ja huono olo sitten helpottaiskin? Turvotuksia ei ole enkä ole tänään päässyt mittaamaan verenpainetta... Keskiviikkona ois aamulla lääkärineuvola, mutta vielä kaks päivää aikaa ootella sitä! Vauva liikkuu kyllä ihan entiseen malliin...
 
Mulla ei edelleenkään oikein muita oireita ole kuin supistuksia työpaikalla riehumisesta tai liikkumisvaikeudet. Kävellessä tuntuu tosi kipeältä nivusissa ja tuntuu, että olen kävellyt suunnilleen maratoonin, vaikka oisin kävellyt vain vähän. Päivällä pitää touhuamisen jälkeen ottaa aina päikkärit. Migreeniä ollut vähemmän, mutta kyllä se taas viikko sitten tupsahti mun elämään yhdeksi päiväksi. Kova liikkumaan tämä pikkuinen on :Heartred. Herää aina kun äitikin ja aamulla ja illalla tiettyyn aikaan joku karateka-hetki jolloin sisuskaluja ja luita testataan :)
 
Takaisin
Top