Vauvojen vessahätäviestintä

Mrs.Smith

Asioista perillä oleva
Moikka!

Onko kukaan innostunut vaipattomuudesta tai ainakin osittaisesta sellaisesta?

Meillä homma lähti vähän puolivahingossa liikkeelle alunperin siitä, että en enää jaksanut kun kertakäyttövaipat päästi AINA kakat läpi ja minulla meni noin 3-4 vauvan vaatekertaa PÄIVÄSSÄ pesuun.
Sitten muutaman onnistumisen jälkeen huomasin, että vauva tykkää touhusta ja että vatsavaivoiksi kuittaamani ininä ja kiemurtelu johtuikin usein siitä, että vauvalla oli pissa tai kakkahätä!

Nyt vauva tekee lähes aina kakat lavuaariin, (kylässä vessanpönttöön) tai pottaan (tuen kyllä kainaloista ettei selkä rasitu) ja helpotus on molemminpuoleista! Meidän aamut on nykyään paljon rauhallisemmat kun käydään kuudelta vessassa ja vauva tekee silloin yleensä pissat ja kakat. Sitten mennään takaisin sänkyyn ja nukutaan yheksään tai kymmeneen.
Vauva pissaa noin 15min välein, joten pissoja menee vaippaan.

Päivisin saatan pitää joskus kestovaippaa tai sitten laitan saman kertakäyttövaipan vauvalle takaisin (jos se on siisti). 

Näin meillä, mites muut? :)
 
Jeps, täällä pissitetty lavuaariin heti alusta asti. Alkuun mentiin ihan yksinomaan rutiinien mukaan, eli herättyä ja syötön jälkeen lavuaarille. Parin kuukauden iässä alkoi "määkäsemään" vaativasti ku oli aika mennä. On se kyllä kumma miten tää voi toimia mutta niin vain toimii. Useimmat kakatkin saadaan metsästettyä. Jos jotain miinuspuolta haluaa hakea niin se on tilanteet joissa ei pääse pissattaa kun se selkeästi kiusaa neitiä, haluis pissaamaan eikä yhtään tykkää olla märässä vaipassa.
 
Jes ihanaa, joku muukin!!

En oikein tiedä mitä tehdä sen pissimisen suhteen...
Eilen poika makoili ilman vaippaa ja olin potan kanssa kytiksellä vieressä. Nostin vauvan aina potalle kun antoi merkkiä, mutta ongelma on siinä, että se pissi n. 15min välein!! 
Miten teillä?? Pissaako noin usein! 
Mielelläni pissattaisin poikaa, mutta jos sitä pitää tehdä vartin välein niin en muuta ehdi tehdäkään.
Koska välit mahtaa pidentyä...

Kakat saan lähes aina kiinni ilman ongelmia :)
 
Hei kuulostaapa hienolta! Wau! :D
Minua kyllä kiinnostaisi, mutta onko nyt jo liian myöhäistä aloittaa tämänlainen touhu? Eli onko ns "herkkyyskausi" tässä asiassa jo mennyt ohi, joka tulee sitten myöhemmin uudestaan?
Täytyyikin alkaa tarkkailemaan vähän tuota vatsan toimintaa ja pojan merkkejä. Meillä toimii masu myös useasti päivässä ja lentokakkoja on täälläkin. Pisut tulee varmaan meilläkin 15 min välein.
 
Wauu, kuulostaa tosi hienolta! Minä en ole huomannut tiettyä ajankohtaa, jolloin tulisi pissat. Tosi usein kyllä käy niin, että juuri kun olen vaihtanut vaipan, niin sitten tulee pissit. Se varmaan johtuu kyllä siitä tuuletuksesta ja ilmavirrasta, joka laukaisee pissahädän, kuvittelisin.
Meilläkin on vähän sitä ongelmaa, että kakat tulee aina jostain kohtaa vaipasta ohi, joko selästä tai reisistä. Vauvalla on tapana tehdä usein aamuisin tai aamuyöstä kakka ja aina kauhulla odotan, miten sinappisen vauvan nostan sängystä. Patjan/lakanansuojukset on ihan ehdottomia :)
 
Vessahätäviestintää ei taida olla koskaan liian myöhäistä aloittaa... Totta on, että vauva saattaa lopettaa merkkien antamisen kun huomaa, että niihin ei reagoida, mutta merkin annon voi elvyttää takaisin reagoimalla vauvan pissaamiseen/kakkimiseen.

Tässä on oikeastaan kyse siitä, että vauvan ja äidin välille muodostuu yhteisymmärrys ja tiedonvälitys: vauva kertoo "mulla on vessahätä" ja äiti vastaa "pissaa/kaki tähän, tajuan, että sulla on hätä". 

http://www.kestovaippa.fi/vaipaton.htm
http://kiintymysvanhemmuus.fi/pohdintoja/lapsenhoito/vessahata/vessahataviestintaa-kaytannossa/
http://fifi.voima.fi/voima-artikkeli/2004/numero-3/ilman-vaippaa
Tossa on esim. muutama sivusto aiheesta, kato googlettamalla lisää. Englanniks löytyy myös hakusanalla: elimination communication.

 
Juuri tosta syystä (kakat tuli aina ohi vaipan puntista tai selästä) mä alotin tän. Ajattelin, että jos saan ees yhet kakat päivässä kiinni, niin siinä on yksi vaatekerta vähemmän pyykättävää.

Useinhan äideillä on aavistus siitä, millon vauva yleensä kakkaa. Esim just syötyään tai päiväunilta herättyään. Hyödynnä sitä aavistusta. Lisäksi vauvan kannatteluasento on tosi hyvä sen vatsantoiminnalle. Suolisto joutuu prässiin ja pierutkin tulevat helpommin ulos. (perinteisesti vauvaa siis pidetään niin, että vauvan selkä nojaa äidin vatsaan ja äidillä on kummallakin kädellä kiinni vauvan reisistä.)

Meiän vauva herää aina kuudenmaissa aamulla ja kiemurtelee ja kitisee. Vien sen silloin vessaan ja yleensä vauva pissaa ja tekee kakat. Sen jälkeen me mennään takaisin sänkyyn ja vauva nukkuu levollisesti noin kello 9. Sitten noustaan oikeesti ja tarjoan vauvalle vielä mahdollisuuden käydä vessassa ja joskus se tekee pissat, joskus ei.

Ennen kun aloitin tän, vauva kiemurteli ja itkeskeli kello 6 alkaen, enkä ymmärtänyt missä vika. Usein vauva myös heräsi millon mistäkin lammikosta kun vaippa ei enää vetänyt. Nyt yön jälkeen vaippa on melkokuiva. Siinä on ehkä kahdet yön aikana tulleet pissat, mutta se ei ole lähelläkään täynnä.

Tää alkaa jo kuulostaa ihan mainokselta XD äh, no meillä ainakin toimii!
 
Kiitos Mrs.Smith tiedosta ja linkeistä.

Kokeilin eilen tätä ja hienosti saatiin pönttöön kolmet pissat ja kahdet kakat :D Tänään ei olla onnistuttu vielä.

Meille myös poitsu alkaa vääntelehtiä aamulla kuuden aikoihin, pitääkin ensi yönä käydä koklailemassa vessassa.

 
Ai hitsi, nyt aloin innostua tuosta kakan nappaamisesta! Taidankin itsekin kokeilla joskus aamusella, kun alkaa ähistä ja puhista sängyssään :)
 
Eikä! Hienoa :) :)
Kiva jos teilläkin toimii!

Oon ihan ihmeissäni miten hyvin vauvat ton hoksaa!! Me aloitettiin vvv (vauvojen vessahätäviestintä) äitienpäivänä ja sen jälkeen on tullut 2x kakat vaippaan.

Itse en enää jaksanut kannatella pojua (painoa on jo lähemmäs 7kg) joten ostin pojalle potan :) etenkin kun itse on väsynyt, potta on suuri helpotus: istutan pojan siihen ja tuen kainaloista. 

Odotan innolla miten tilanne kehittyy. Viimeaikoina poika on tehnyt myös monet pissat pottaan! Vaippoja meillä menee päivässä 4-6kpl, mutta toivottavasti sekin vielä vähenee.

 
Anna mennä vaan!!
Se vaatii aluksi tuuria ja aika paljon kärsivällisyyttä, mutta kun vauva hoksaa homman niin se alkaa sujua.
Mutta takapakkejakin tulee. Meillä jos poika on väsynyt tai vaikka vatsa on kipeä vessahätämerkkien antaminen jää ja silloin menee taas vaippoja. Tai jos itse on kiireinen tai ajatuksissaan eikä ole herkkänä vauvan signaaleille. 
Siis kärsivällisyyttä :)
 
Aloittaminen voi olla kaikista helpointa juuri noiden heräämispisujen kanssa. Siitä se meilläkin alkoi, heräämisen ja vaipanvaihtojen yhteydessä tuli pissat lähestulkoon aina hoitopöydälle joten miksei siis yrittäis saada niitä lavuaariin (tai muuhun systeemiin). Nykyään tytsy ei edes pissaa kauheella kiireellä herättyään, hyvin ehtii kylppäriin riisumisen jälkeen. Joinain öinä on vaippa ihan kuiva, viime yönä esim. kävi hirvee munkki kun olin jotenkin unohtanut laittaa sisävaipan päälle kuorivaipan... Päiväunilla ei taida pissiä ikinä.

Päästellään psss psss -ääntä kun tulee ja vielä "hehkutetaan" sitä että "pisu tuli". Likka on ihan hymynä siinä. Rutiinit on alkuun tosiaan hyvät, sitten yrittää tarkkailla lasta vaikka ilmakylpyjen aikana suoja-alustalla (meillä muovifroteen pala ja siinä harso, alkaa vaan olla liian pieni kun neiti kääntyilee) että mitä merkkejä mahdollisesti antaa ennen pissoja.

Puhutaan myös intuitiosta, että vanhempi aavistaa milloin tarpeet on tulossa. Omalla kohdalla toi viimesin on kyllä enemmän päättelyä lapsen eleistä ja ääntelystä yhdistettynä tietoon siitä milloin viimeksi suunnilleen on pissat tullu. Meillä taitaa väli olla jotain puolen tunnin luokkaa nykyjään. Heräämisen jälkeen tulee todella paljon tiuhempaan, etenkin jos ei ole nukkuessa pissannut. Kakka tulee kerran kaks päivässä. Sen saaminen lavuaariin onkin palkitsevaa, vähemmän vaippahuoltoa ja lapsi ei ehdi marinoitua soosissa.

Lavuaarin lisäksi pisuja on tullut pesuhuoneen viemäriin, pottaan ja maalla vieraillessa ei juoksevaa vettä) emalivatiin ja mamma istui itse vanhalla lypsyjakkaralla. Tyylejä siis hyvin monia. ;) Täysvaipattomuutta en uskaltais kokeilla mutta osittain tää toimii oikein mainiosti, en koe tätä mitenkään raskaaksi. Tsemppiä vaan uusille kokeilijoille! :)
 
Takaisin
Top