Vauvojen taidot ja kehitys

Mininen

Päivystävä dosentti
Kesäkuunmammat 2015
Ja tässä samalla aloitan uuden ketjunkin, kun joku semmoista kaipaili. :p

Meillä poika täyttää ensi viikolla 2kk ja juttelee ja naureskelee tosi paljon. Vielä ei osaa kääntyä mihinkään suuntaan, vaikka yrittää välillä kyljelleen mönkiä. On sen verran pullukkakin, että varmaan hankala pyörähtää. Leikkimatto on tosi kova sana. Sätkii onnessaan ja heiluttelee keskittyneesti käsillään kaaresta roikkuvia leluja vuoroin oikealla ja vasemmalla kädellä. Ja viihtyy kyllä matolla muutenkin jo pitkiä aikoja. Mahallaan menee nopeasti hermot, vaikka ollaan sitäkin yritetty harjoitella päivittäin.

Sen verran edittiä, että vauva ei varsinaisesti vielä kikattele, mutta pitää sellaista hööhööhöö-nauruääntä.
 
Muokattu viimeksi:
Täällä tuli viime perjantaina 2kk täyteen ja paljon jokellellaan ja hymyillään :) Muutaman kerran on käännytty selältä mahalleen :) Poitsu tykkää olla niin lattialla kuin sitterissä sekä tykkää jutella ja heilutella kaaressa olevia leluja :)
 
Pojalla ikää reilu 2,5 kk, kovasti juttelee ja hymyilee. Näyttää, että kovasti tekisi mieli myös nauraa, mutta ääntä ei lähde :grin Myöskin tuommoista hööhöö-ääntä pitää ja kirkuu ja kiljahtelee korkealta ja kovaa. Mahalta selälleen kääntyminen onnistunut muutamia kertoja. Pari viimeisen viikon suurinta huvia ollut omien nyrkkien syönti. Jokellukseen tulee aina vähitellen uusia äänteitä. Skarpeimpina hetkinä jaksaa olla hetken matolla mahallaan sekä seuraa liikkuvaa lelua katseellaan.

Vauva nukahtaa hyvin omaan sänkyyn yöunille. Kiinnitettiin pari päivää sitten uusi lahjaksi saatu mobile sängyn yläpuolelle sillä ajatuksella, että pojun olisi mukava katsella sitä ennen nukahtamista. Raukka järkyttyi sydänjuuriaan myöten mobilen nähdessään: nyyhkytti, itki ja tuijotti mobilea kauhistuneena. Pakko oli repiä mobile irti ja yrittää rauhoitella vauvaa. Rauhoittui vasta kun käänsi kyljelleen niin, että näki tutun sängyn seinän sekä isänsä kasvot. Välillä tarkisti ylöspäin, ettei siellä ollut mitään ylimääräistä. Ihana höppänä vauva :love017
 
Midän tyty täyttää huomenna 2kk..höpöttelee sen minkä kerkiää..ja kovaan ääneen..hymyä tulee joka kerta kun hänelle juttelee..ääneen ei vielä naureskele..

havaittavissa jo kampeemista kyljelleen kun on selillään..kauheasti en ole uskaltanut lattialla pitää kun noi vanhemmat muksut ei oikeen tunnu osaavan varoa..vaikka itse siinä vieressä päivystänkin..niin ja nyrkkiä on jo viikon imeskelty aina silloin tällöin..toivottavasti ei tule tavaksi :D

Sent from my GT-I9100 using Vau Foorumi mobile app
 
Meillä tyttö nyt 7,5viikkoa. Jonkun verran "juttelee" ja päästelee erilaisia ääniä, hymyilee aina välillä; koko ajan enemmän, leikkimatolla seurailee leluja, tosin tv:tä enemmän :p, vatsallaan kannattelee päätään pieniä aikoja, ei kyllä kovin ylhäällä jaksa sitä pitää, nykyään syö nyrkkejään koko ajan, vatsallaan ollessa potkii ja möngertää kovasti, mutta ei vielä mitään kääntymiseen viittaavaa. Nykyään viihtyy jo melko hyvin leikkimatolla ja sitterissä. :)
 
Neiti on 8 viikkoa ja on myös löytänyt nyrkkinsä. Hymyilee ja juttelee jo aika paljon, vaikka välillä ei meinaa ääntä lähteä niin paljon kuin juttua olisi :) Katselee kans leluja ja telkkaria mielellään, mutta oikeestaan vaan selällään. Hermo menee mahallaan aika nopeesti, vaikka päätä kannatteleekin hyvin. Yrittää sitte kovasti kääntyä takasin selälleen. Varmaan sitten kun hoksaa nojata niihin käsiin niin alkaa viihtyä paremmin mahallaan, nyt vielä kiskasee ne sivulle.
 
Täälläkin neiti 2kk nyrkki suussa kokoajan :) kiljuu ja jokeltelee minkä kerkiää! Myös niitä pelästymisiä tullut, mummolassa vaihdettiin vaippaa pesukoneen päällä olevalla alustalla ja säikähti :D yrittää kääntyä mahalleen, mutta suuttuu kun ei onnistu :)

Sent from my RM-875_eu_finland_208 using Tapatalk
 
Meillä on 4 viikosta eteenpäin hymyilty ja seurattu esinettä katseella. Päätään on myös kannatellut hyvin jo alusta asti, nyt kananttelee itse päätään ja jaksaa pitää pitkän aikaa päätä ylhäällä mahalla maatessaan ja kääntelee päätä melko hallitusti. Viimeiset pari viikkoa on hymyilty paljon, höhötelty, höpötelty, kiljahdeltu, ja naurettu :) Poika saa otettua tutista kiinni ja viskattua sen pois, sekä ottaa helistimen käteen. Pääsee selältä kyljelleen ja melkein mahalleen mutta kun ei osaa ottaa viellä kättä pois alta niin jää puolitiehen. Mahalta selälleen on pari kertaa päässyt. Jätkä onnistui jo 6 viikon iässä mönkimään lattialla eteenpän, hirveän raivon kanssa tietenkin kun meno oli herralle liian hidasta :grin Kovasti yrittää jo nousta istumaan sylissä ollessa. Mieluiten on sitterissä jonka yläpuolella on lelukaari tai vaunuissa höpöttelemässä sivussa roikkuvalle norsulle jota on myös kiva muksia silloin tällöin :) Lattialla ei viihdy pitkiä aikoja. Telkkari vie välillä voiton leikkimisestä, jääkiekkoa katselee pitkän aikaa, muita ohjelmia vain hetkittäin :grin Nyt ikää siis 7,5 viikkoo.
 
Hihhih näitä on ihana lukea :) Meidän matami 11 viikkoa jokeltelee silleen tosi hiljaisella äänellä varovasti niille hymynaamajulisteille mitä neuvolasta saatu ja hoitopöydän yllä roikkuva kirahvi on paras ystävä. Isälle kertoo iltaisin päivän kuulumiset. Sanoo mm "äkkä" ja "köö" vai miten näitä nyt suomentaisi :grin Nyrkki on suussa ollut viime päivinä. Ei saa oikeen kammetua itseään mahallaan pystyyn asti käsillä, ei jaksa. (Päätään kyllä kannattelee). Lienee syy tuossa liian suorassa selkärangasta, mistä vyöhyketerapeutti maininnut. Noo aika varmaan notkistaa mimmin :) muuten on kyllä jänteväksi vavvaksi kehuttu neuvolassa..Hymyilee välillä (lähinnä kaikille muille paitsi äipälle :wink Kyllästynyt mun naamaani?! :grin) Kovasti seurailee esineitä ja ihmisiä...
 
Nii ja nuista vauvvaan kehitysjutuista...
Meillä siis ikää nyt tasan 10vk :)

Nyt viikon sisään on menty motoriikassa aika harppaus eteenpäin. Leluista ottaa kiinni ja kädet on suussa jatkuvasti. Tutti on kans hirmu kiva ottaa pois suusta heti kun äiti on sen saanut houkuteltua suuhun,

Lattialla viihtyy tosi kivasti lelujen kanssa tai ilman. Isoveli on kaikista paras viihdyke :)
"Juttelee" kovasti ja hymyilee. Mahallaan viihtyy joitakin hetkiä hyvin ja päätä jaksaa kannatella jos peppu/jalat pidetään maassa.
Eli jos ei pidä kädellä kiinni niin koittaa lähteä potkuttamaan itseään eteenpäin ja sittenhän ne voimat ei enää riitä päätä pitämään pystyssä, Menohaluja riittää siis täälläkin, Jännä nähdä että missä vaiheessa / kuinka aikaisin Onni lähtee isoveljen perässä ryömimään. Jotenkin on sellainen aavistus että voisi lähteä aiemmin liikkeelle kun on pienempikokoinen kuin veljensä oli vauvana.

Hymynaamajuliste on tosiaan IN :) Isoon ääneen "juttelee" naamalle ja hymyilee leveästi. On vissiin hyvät jutut :D Ja mobilesta tykkää kovasti, ihan alusta saakka sellainen on pinniksen yläpuolella roikkunutkin. Sitä katselee ja kuuntelee soittoa ja siihen monesti nukahtaakin sitten :)
 
Joo tuo hymynaama on täälläkin pop :) Ja tuota kääntymistä meilläkin yrittää eli selältä kyljelleen onnistuu melko hyvin ja mahalta kyljelleen yrittää kovasti mutta käsi on vielä vähän edessä. Neiti ei vaikuta olevan kovinkaan liikkuvaista tyyppiä vaan on varsin tyytyväinen pelkkään rauhalliseen selällä makoiluun :) Yrittää ilmeisesti välillä läpsiä lelukaaren leluja mutta näyttää kyllä vielä aika sattumanvaraiselta. Ikää siis nyt reilu 8 viikkoa.
 
Mami91: Kiitti :) Meillä on molemmilla pojilla ollu tosi vahva tukka heti syntymästä, eikä oo "tipahtanu" pois vaikka anoppi kovasti yrittikin moisella pelotella.
Voi ainaki sanoo että jotain on äidiltäki peritty :D
 
Huh ei meillä kyllä noin hienosti päätä vielä kannatella vaik ikääki on jo vähän enemmän :eek: On kyllä melkonen tukka :D

Sent from my GT-I9505 using Vau Foorumi mobile app
 
aarnikratti: Onni viihtyy tosi hyvin lattialla niin tulee sit monta kertaa käännettyä masulleenkin. Nopsasti se niska vahvistuu kun vaan tosiaan pitää vauvaa muutamia minuutteja kerrallaan masullaankin päivittäin. Sit kun vielä auttaa silleen että vähän painaa peppua ja jalkoja alustaan kiinni niin vauva käyttää voimat pään kannatteluun eikä siihen että mönkis peppu ylhäällä eteenpäin :D Kädet kannattaa ohjata kans tueksi vauvalle että tavallaan nojaa niihin.
Noi vinkit sain terveydenhoitajalta kun 2kk neuvolassa Onnin kanssa käytiin.

Välillä kyllä hirvittää että kuinka nopeesti vauvat kasvaa ja oppii uusia taitoja. Eka vuosi menee yhessä hujauksessa ja kohta nää vauvat on käveleviä taaperoita :)
 
No niin, jos nyt olis pikkusen aikaa kirjoittaa tännekin, kun sillon tätä palstaa ehdotin :) mutta hyvin olen lukenut muiden hienoja juttuja :)
Meillä neiti on pitänyt päätään alusta asti tosi hyvin, eli jänteväksi lekurit sanoneet. Kääntyy esim sohvalla mahalleen, mutta ei sitten kovalla alustalla suostu.. Lattialla kyllä nostaa ylävartaloaan hienosti, toisinaan kyllä suuttuminen tulee ennen ja voimat loppuvat :sad001 Nyt vaan täytyy pitää leikkimatolla päivittäin :) ollaan aika paljon sylitelty ja sitterissä viettää aikaa. Tänään huomasi selvästi lelut :) selkeesti noi opit tulee sitten ihan yhtäkkiä :) onnkyllä mahtava huomata kehitystä päivittäin ja juttuakin tulee tosi paljon. Lempilaulutkin on, selkeesti tykkää joistain enemmän :) nyt naurua odotellen, hymy on ihan mahtava :) ja silmät oikeen loistaa hymyssä. Niin ja on hoksannut myös ryömimisen :) mut voimat ei vielä riitä. Lelujen lisäksi se hymynaama-juliste on ollut jo jonkin aikaa ihan hitti :)
 
Takaisin
Top