Vauvojen Neuvolakuulumiset :D

Annemari

Jostain jotain jo tietävä
Äsken kotiuduttiin ekasta neuvolasta, aikaisemmin täti oli siis käynyt kuitenkin kotikäynnillä kun poika oli reilun viikon ikäinen.

Meillä syntymäpaino 4055g jonka jälkeen kotikäynnillä paino 3980g.
Nyt 3 viikon ikäisenä jo hurjat 4590g! Aikamoinen kasvuvauhti kun 600g tulee puolessatoista viikossa... Pituutta oli tullut 3cm lisää, nyt siis 54cm pitkä.

Meillä kun tuo äidinmaito on kiellettyjen aineiden listalla niin korviketta ollaan annettu 100ml kerta mutta nyt tuli ohje että pitää nostaa 140ml per kerta, että ei riitä enää satanen noin isolle pojalle. D-vitamiineja en ole vielä uskaltanut aloittaa kun pojalla on kovat vatsavaivat tosta maitomuutoksesta, ajattelin että alotetaan ne vasta joskus parin viikon päästä. Onko jo aloittaneilla tullut D-vitamiinitipoista masuvaivoja vauvoille?
 

Meilläkin oli tänään eka neuvola, vauvelilla ikää tosiaan 11 päivää :) Syntymäpaino oli 3610g, sairaalasta lähdettäessä viime maanantaina (ikää 4 päivää) painoa oli muistaakseni 3530g ja tänään se oli huikeat 3900g :) Hyvin on tytteli kasvanut. On vain muutaman kerran saanut korviketta, muuten on menty rintamaidolla. 

Muutenkin kaikki oli oikein hyvin. Napa vähän erittää (tynkä irtosi sunnuntaina) ja sitä pitää putsailla. Iho hyvässä kunnossa yms. Neuvolatäti kummasteli, miten kiltti ja rauhallinen neiti onkaan :) 

 
Annemari,
Meillä kun neuvolatäti kävi kotona ja antoi d-tippoja, devisol. Annos oli 5 tippaa päivä mutta käski aloittaa ihan yhdellä tipalla päivä ja pikku hiljaa lisätä annostusta. Vatsavaivoja meilläkin on vähäsen mutta aattelin että nyt samalla kuumalla annan tippoja niin pääsis ehkä vähemmällä kärsimyksellä.
Syntymäpaino oli 2715g, kotiutumispaino oli 2650g ja nyt kun se viime torstaina kävi kotona niin paino oli jo 2950g, eli paljon kasvua on täälläkin tapahtunut :) Kiva päästä viikon päästä ihan neuvolaan käymään niin näkee sen pituudenkin sitte.
 
meillä yksi neuvolakäynti takana. Silloin neiti oli tasan viikon ikäinen ja painoa oli hyvin tullu :)
Syntymäpaino oli 3200g ja sairaalasta lähtiessä 2980g ja nytte oli jo 3335g :) Pelkällä rintamaidolla ollaan tähän asti pärjätty.
Oliko se niin että nuo d-tipat alotetaan parin viikon iässä vai kuinka?
 
Meillä kävi neuvolan täti kylässä viime torstaina.

Pojan paino oli noussut toivotusti (syntymäpaino 3812, kotiutumispaino 3530 ja nyt 3850). Kirjoitti korttiin että suloinen vauva ja silmät, iho, suu siistit. Napatynkä oli tuolloin paikoillaan mutta löytyi eilen bodyn sisältä. Nyyh, näin se poika itsenäistyy ja eriytyy äidistä!

D-tippa aloitettiin eilen, meitä ohjattiin että aloittaa 2 viikon ikäisenä 1stä tipasta ja nostaa joka toinen päivä annosta yhdellä tipalla kunnes tulee se 5 tippaa ja sillä mennään maailman tappiin saakka. Ainakaan vielä 2 tipan annon jälkeen ei ole isompia mahavaivoja näkynyt :D
 
meiän neuvolakuulumisia :)
syntymäpaino 3095g  pituus 48cm ja sairaalasta kotiutuessa 1 viikon ikäisenä painoi 2970g
meil ollu 2 neuvolaa 2vk ja 3vk iässä,laitan tuoreimmat eli tänään 3vk käynnit + sulkeisiin 2vk neuvolatiedot :)
tänään:
paino 3570g (3230g)
pituus 52,5cm (51,7cm)
hyvin on neiti kasvannu jo,meillä neiti saa sekä rintamaitoa että korviketta.minun maitoni kun ei riitä neidin tarpeisiin täysin.

me alotettii devitol tipat 2vk iässä mut jätin ne pois koska neidillä alkoi kauheat mahavaivat.nyt ajattelin käyä apteekissa kysymässä et oisko mitää d3 vitamiinia tippoina kun ne sopi ainaki sillo esikoiselle paremmin.sillä tuli jekovit-tipoista silloin ihan hirvetä vaivat,.
meillä siis nyt kumpiki lapsi on koliikkivauvoja :( huoh. melko rankkaa mut onneks aika parantaa...ollaan käyty nyt 2 kertaa vyöhyketerapiassa ja huomen haen disflatylit apteekista.ja itelleni maitohappobakteeria. JOS ei ala auttamaan niin sit kokeiluun täysin maidoton ruokavalio ja nannin hypoallergic jauhe käyttöön.
 
meilläkin kasvetaan kovaa vauhtia :) Poika oli syntyessään 3580g ja 50cm. Viime viikolla oli neuvolassa 53cm ja 4090g. On jotenkin niin ihmeellistä ajatella että tossa se nyt on, 9kk odottelun jälkeen <3 >
 
Meillä on takana jo toinen neuvola. Ekassa neuvolassa 1 vk:n ikäisenä kaikki vaikutti olevan hyvin, painoa oli noussut tarpeeksi (syntymäpaino 3280g, lähtöpäivänä 3 vrk:n ikäisenä 3006g ja neuvolassa 3120g). Nyt 2 vk:n ikäisenä uusi punnitus kertoi että painoa ei ole tullut tarpeeksi (3225g) eli lisämaito otetaan käyttöön ja imetystä säännöllisesti 3 tunnin välein, yöllä 4 tunnin välein. Nyt oon menny pojan tahtiin, ja varsinkin yösyöttöjen väli venyy. Itse en ole muistanut juoda tarpeeksi vettä, eli kannu jääkaappiin ja juodun vesimäärän kontrollointia. Onneksi poika vaikuttaa pirteältä. Uusi neuvola-aika on maanantaina, toivottavasti pojan paino on lähtenyt kunnolla nousuun.
 
Meillä oli maanantaina kontrollikäynti lääkärillä synnyttäneiden osastolla polikliinisen synntyksen vuoksi ja silloin oli kaikki neidillä tosi hyvin. Paino oli pikkusta vajaa syntymäpaino; 3428g. Syntymäpaino siis 3450g. Tänään sitten oli äitiysneuvola th:n kotikäynti ja neidillä painoa jo 3530g!! Painoa tullut siis sata grammaa parissa päivässä ja ihan täysin rintaruokinnalla mennään. Olin todella yllättynyt! Napa, iho yms. kaikki siistit. :)
 
Meillä oli kanssa th:n kotikäynti tänään ja "puhtaat paperit" saatiin :)
Tyttö on kasvanut hyvin, syntymäpaino oli 3335g, kotiinlähtiessä paino oli 3202 ja nyt viikko kotiutumisesta painoa oli jo 3550g :) Karvaa vaikke 350grammaa tullu siis viikossa.
Ja ihan omalla maidolla mennään, joten olen iloinen :D Kyllä tossa ollaan ruvettukki kattelee et alkaa posket pullottaa ja kaksariakin alkaa muodostua, rupee likka näyttää vauvalta eikä rimpulalta Napa on siisti ja iho on hyvä, mitä nyt pikkasen hilseilee käsistä ja jaloista. Kehui että hyvin kannattelee päätään ja että on muutenkin jäntevä ja virkeä.
Mun kohtu on supistunut hyvin, ei tunnu juur ollenkaan enää ja epparihaava on siisti ja hyvin parantumassa.
 
Meillä oli myös nla kotikäynti tiistaina, ja myös saimme terveen paperit :) Poika on kasvanut omalla maidolla että korvikkeella, itselläni maito noussut kunnolla vasta nyt mutta sitkeesti olen antanut rintaa synnytyksestä asti. Tämä siis varmasti helpottanut tuota oman maidon nousua.

Ensi perjantaina onkin sitten pojan ensimmäinen ihka oikea käynti, päästään koko perhe yhdessä kun mies vielä ensi viikon lomalla. Vähän jänskää että kuinka paljon sitä painoa on jo. Ajatella että poika on jo yli viikon vanha, aika se menee :)

Huomaa myös että meillä pojan kasvot pyöristyneet ja muutenkin jäntevöitynyt kovin. Näyttää meidän vanhempien silmissä jo isolta pieneltä mieheltä.

 
Xiina85, meillä on käytössä nuo D3 tipat, devisolit..tossa lukee et kookos-ja palmuöljy pohjaiset tipat. Varman menee kyllä meillä nyt vaihtoon, neiti oli eilen hereillä 17-24 :( silmätki pyöri jo ku hyrrät päässä ko oli niin väsy mutta aina ko uni meinas tulla niin vatsaa vaan väänsi. ei se kyllä ole kovin kärttynen kuitenkaan, reppana vaan.
 
Annukas
voi pientä :( jätä pois vaan,ei siinä vahinkoo lapselle pääse tapahtuun vaikka oisi pari viikkoa ilman deetä. sit vasta jos ei ollenkaan lapsuusiässä sais niin alkaa vahinkoo tulemaan. meidän esikoinen oli muistaakseni jopa 6kk ilman d-vitamiinia kaikenkaikkiaan,sithän jos korvikemaitoo menee litra tai enemmän vuorokaudessa niin ei saa edes antaa enään d-vitamiinia koska korvikkeessa on sitä.
mä hain nyt minisun (d3) tippoja,sekin sisältää kasviöljyjä,mut koklaan silti koska esikoiselle ne ainaki sopi hyvin :)
 
Jippii, paino on lähteny kunnolla nousuun! Tänään oli siis neuvola, paino 3535g (ikää huomenna 3 vk). 5 päivässä painoa tullut siis 310g. Korvikkeen määrää voin vähentää ja imetys voidaan hoitaa pojan tahtiin ilman ilkeitä herättelyjä (varsinkin yöllä). Huh, olo on helpottunut. Neuvolatäti vakuutteli että kyllä mulla maitoa tulee, meidän poika on vaan kuulemma "kulinaristi", joka nautiskelee tissillä, välillä huilaten ja välillä syöden. Muutenkin kaikki oli ok.
 
Eilen taas käytii neuvolassa ja kaikki oli kunnossa :)
pikku myyllä oli edellisellä kerralla painoa 3335g ja nyt oli saatu kasaan 3675g rintamaidolla ollaan toistaseksi ainakin pärjätty.
Pituutta edellisellä käynnillä oli 50 ja nyt 50,8cm.

Meiän neiti muuten päätti sitten pissata neuvolahuoneen lattialle kun terkka nosti sen syliinsä siinä ku mittaili niin tää päätti sitten kunnon pissat lorauttaa lattialle niin pääs iskä siivous puuhiin :D
 
Eka neuvolakäynti ihan neuvolassa takana ja tyttö kasvaa ja voi hyvin :)
Painoa on jo 3670g, syntymäpaino oli sen 3335g ja vajaa viikko sitten kotikäynnillä 3550g.
Pituuttakin huimat 54 senttiä (ja tais olla muutama milli päälle) kun syntyessään oli 49cm
Parin viikon päästä taas punnituskäynti ja kolmen viikon päästä lääkäri :)
 
Täällä tuli taas takapakkia :( Saatiin yllättäen ylimääränen neuvola-aika tälle päivälle, edellinen oli 2 päivää sitten. Paino ei taaskaan nouse tarpeeksi, eli lisämaito kehiin. Nyt neuvolassakin myönnettiin, että ehkä mun tisseistä ei tuu tarpeeksi maitoa. Itse oon sitä miettiny jo synnäriltä lähtien.
 
Alice, tsemppiä sinne! Koita nyt kuitenkin olla syyllistämättä itseäsi... Vaikka itsensä syyttäminen helpointa onkin, kun hommat ei suju... tai ainakin itse olen sellainen. Miten sen lisämaidon kanssa, onko teillä siitä tullut jotain ongelmia, vatsavaivaa tai muuta? Huoliiko poika hyvin korviketta vai tökkiikö vai koetko sä muuten vaan kurjana sen korvikkeen annon? Kun loppujen lopuksi ihan hirveästi ei kai voi vaikuttaa oman tissimaidon määrään eli jos se ei oikein meinaa riittää niin pakkohan siinä on korvikkeeseen turvautua - ja siinä tapauksessa korvike on kyllä pirun hyvä keksintö! Tsemppiä!! T. täyskorvikeäiti
 
Tänään tyttö jo neljä viikkoa ja sen kunniaksi käytiin 1kk neuvolassa! Paino nousee tasaisesti ja onneksi riittävästi. Nyt painoa himpun yli neljä kiloa eli 4060g ja pituutta jo 53cm (syntymäpituus oli sen 47,5cm). Päänympärys tais olla 36cm. Kovasti kehui terkka meidän neitiä skarppiudesta, on todella tarkkaavainen tapaus :)
 
Takaisin
Top