Vauvauintiin

Barbatipu

Vauhtiin päässyt keskustelija
Joulukuunmammat 2015
Tein oman vauvauintiketjun kun alkaa kohta käydä ajankohtaiseksi, ainakin vauvauintiin ilmoittautuminen.
 
Ilmoitettiin tyttö folkhälsan vauvauintiin, alkaa sitten maaliskuun toisella viikolla kun 3 kk on täynnä. Tarkoitus on mennä sisarryhmään niin, että tuo meidän 5-vuotias pääsee mukaan. Meillä kaikki vauvat käynyt vauvauinnissa ja ovat tykänneen kovasti. Molemmat meidän pojat oppivat uimaan 4-vuotiaina ja tykkäävät vedestä, eli jotain hyötyä tuosta uimisesta on ollut:happy:
 
Me ollaan ilmottauduttu vauvauintiin. Ekan kerran pitäs olla jo 6.2., kun 3kk on täynnä. Taitaa vaan käydä niin, että viis kiloa ei kerkiä täyttyä siihen mennessä. Torstaina on neuvola nii saadaan päivitys painotilanteeseen.
 
Hah! Mä olin jo luovuttanut vauvauintiajatusten kanssa, kun Nokian uimahallissa se olis maksanut 60€/kk (ja siis kerran viikossa!) + aikuisten uimahallimaksut! Mutta edenissäpä pääseekin puoli vuotta hintaan 70€/perhe! Nettisivuilla ei puhuttu mitään siitä, pitääkö sinne maksaa lisäksi aikuisten kylpylämaksu, joten oletan että ei tarvitse. Ilmoitin meidät siis sinne :) Meillähän poju jo aika varmasti sen 5kg, ikää tosin vasta vähän päälle kuukausi.
 
Meillä alkaa vauvauinti huhtikuussa. Maksaa 19€ kerta. Neuvokaapas miten peseydytään 4kk kanssa kylpylässä? :D ja millaiset kestopökät ois sopivat?
 
Hah! Mä olin jo luovuttanut vauvauintiajatusten kanssa, kun Nokian uimahallissa se olis maksanut 60€/kk (ja siis kerran viikossa!) + aikuisten uimahallimaksut! Mutta edenissäpä pääseekin puoli vuotta hintaan 70€/perhe! Nettisivuilla ei puhuttu mitään siitä, pitääkö sinne maksaa lisäksi aikuisten kylpylämaksu, joten oletan että ei tarvitse. Ilmoitin meidät siis sinne :) Meillähän poju jo aika varmasti sen 5kg, ikää tosin vasta vähän päälle kuukausi.
Kertamaksu
Kertamaksun suoritat joka kerta kylpylän kassalle tullessasi uimaan.

Kertamaksu on Edenissä 14e/perhe
 
Mä ymmärsin sen niin, että maksetaan joko kertamaksu tai kausimaksu... :/
 
Mutta joo, voihan tuo tarkoittaa myös, että kertamaksu tulee kausimaksun lisäksi. Silti se on halvempi, kuin Nokian uimahallin uinti.
 
Me aloitetaan vauvauinti maaliskuussa kun 3 kk tulee täyteen ja painoakin silloin varmasti jo tarpeeksi. Meillä maksu on 12 e /käyntikerta sekä uimahallimaksu.

Täällä pitää käydä info ennen kun saa osallistua ja käytiinkin se jo. Siellä ohjeistettiin mm pitämään vauvaa pesutiloissa kantokopassa (joku pyyhe tms vaan kopan suojaksi) ja uimavaippoja saa käyttää jos haluaa vaan ohjaajan mielestä parempi pelkkä uimapuku. Ne vaipat kun ei oo vesitiiviitä niin esim kakkavahingon sattuessa pöpöt pääsee kuitenkin altaaseen mutta vaipan takia kakkaa ei välttämättä tajua heti. Näitä kakkavahinkoja kylläkin sattunut sen ohjaajan kohdalla viidentoista vuoden aikana viisi kertaa, eli ei kauhean yleinen ongelma. Tärkeintä kuulemma syöttää vauva 1-1,5 h ennen uintia. Mutta ilmeisesti noita ohjeistuksia on erilaisia ohjaajasta riippuen ja jossain vauvauinneissa se vaippa pakollinen.

Mä ootan itse hirveellä innolla tota vauvauintia, niin oon ihan varma siinä käyvän niin ettei meidän vauva pidäkään siitä :D
 
Meillä alkaa vauvauinti huhtikuussa. Maksaa 19€ kerta. Neuvokaapas miten peseydytään 4kk kanssa kylpylässä? :D ja millaiset kestopökät ois sopivat?

Siinä ei taida olla muuta vaihtoehtoa kun ottaa vauva vasempaan kainaloon ja pestä itsensä oikealla kädellä ( vasenkätiset tietenkin toisinpäin). Sitten on tietenkin noita Bumbo-tuoleja, johon voi jo istuttaa 4kk iässä. Uintivaipoista ei kokemusta, kun Folkhälsän uinnissa niitä ei ole käytetty.

Vauvan kanssa suihkussa käynti on vaikeaa, mutta vauvan ja taaperon kanssa vielä haastavampaa. Onneksi tällä kertaa on vauva ja jo omatoiminen 5-vuotias. Edellisellä kerralla vauvauinnissa oli vauva ja 2-vuotias. Kerran kun olin itse suihkussa tämä 2-vuotias kyllästyi odottamaan ja lähti juoksemaan pois suihkutiloista kohti uima-allasta. Ei siinä auttanut muuta kun lähteä juoksemaan perään. Sain naperon kiinni just ennen kun hän oli hyppäämässä uima-altaaseen. Ainoa vain en tietenkään ollut ehtinyt pukemaan itselleni uimapukua, joten olin ihan alasti uima-altaan reunalla. Onneksi vauva peitti vähän. Nyt toi tarina lähinnä naurattaa, mutta silloin olin kyllä nolona:sorry:
 
Niin tuo koppa on tietenkin hyvä vaihtoehto paikoissa jossa on enemmän tilaa. Me ollaan käyty paikoissa jossa on hyvin pienet pesutilat, joten silloin tuo koppa ei oikein tullut kyseeseen.
 
Mä haluisin vauvauintiin, koska tykkään itse tosi paljon uimisesta. Mies sen sijaan ei ole innostunut siitä oikeastaan ollenkaan, niin mietin, että taitaa olla yksin vähän liian hankalia nuo vauvauinnit?

Mietin myös semmosta vaihtoehtoa, että kun pojalla on kolmevuotias serkkupoika, joka on ollut pienenä vauvauinnissa, niin olisikohan mahdollista ilmoittautua sisarusryhmään yhdessä tuon serkun ja sen äidin kanssa? Pitääköhän olla virallisesti samaa perhettä, kun "miehitys" on kuitenkin sama, kaksi aikuista ja kaksi lasta? ...Samaa sukuahan tässä ollaan, samaa perhettä siis :wink
 
Heh, herkkusieni, menkää lesboparina kahden lapsen kanssa sen enempää kyselemättä :wink
 
Meillä käynti Caribiassa maksaa 14,50€ kerta. Maksetaan kuukausimaksuina aina etukäteen. Erikseen ei makseta kylpylämaksua.
 
Takaisin
Top