Vauvan ruokailu

Oho marika, tehän oottekin jo pitkällä noissa syömingeissä.
Me aloteltiin kuuksusi sitten kiinteitä. Olen maidon sekaan lounaalla laittanut lihalientä ja muutamana päivänä musikoista puristettua mehua, joka on laimennettu maidolla, antanut päivälliseksi.
 
Meillä ei ruokailu vielä kiinnosta. Maissinaksua ihmettelee kuin aarretta ja lusikalle ei edes avata suuta. Yritetään myöhemmin sitten :D Lauantaina tulee ikää 5kk.
 
Jenniida, jos multa kysyy niin siirtäisin koko ruokahommaa tuonnemmaksi. Siksi koska olen laiska ja mulla olis muutakin tekemistä kun sössätä soseiden kanssa.
Ja sitten tuohon teidän perunapulmaan...antaisin niitä ruokia joita vauva haluaa syödä. Sillä on varmaan joku syy olla syömättä perunaa. Onko se sitten oikea taktiikka vai ei, niin siihen en ota kantaa.
 
Eiks se ole semmonen taito mikä pitäis olla plakkarissa ennen syömisiö että tajuaa mitä ruualla tehdään? Ja että tuommonen sylkeminen on sitä ettei osaa käsitellä ruokaa/ ei ole valmis syömään vielä? Eri juttu tietty jos jotain osaa ja jostain ei tykkää.
Ite aattelen yhden epäonnistuneen ihmiskokeen jälkeen etten alkaisi toistuvasti vauvaa johonkin totuttmaan mikä ei luonnostaan luonnistu, ettei tulis syömisestä ahdistavaa hommaa.
 
Eiks se ole semmonen taito mikä pitäis olla plakkarissa ennen syömisiö että tajuaa mitä ruualla tehdään? Ja että tuommonen sylkeminen on sitä ettei osaa käsitellä ruokaa/ ei ole valmis syömään vielä? Eri juttu tietty jos jotain osaa ja jostain ei tykkää.
Ite aattelen yhden epäonnistuneen ihmiskokeen jälkeen etten alkaisi toistuvasti vauvaa johonkin totuttmaan mikä ei luonnostaan luonnistu, ettei tulis syömisestä ahdistavaa hommaa.

Samaa mieltä!
Meillä on ollut jo kuukauden verran selkeästi kiinnostunut syömisistä, seuraa tarkkaan mitä syödään ja maiskuttaa ja "vaatii" itsekin. :D
Avaa suutansa jos vie lähelle.
Lusikalla myös lusikoi d tipat itse suuhun, eli selkeästi on kiinnostusta syömiseen.
 
Oho marika, tehän oottekin jo pitkällä noissa syömingeissä.
Me aloteltiin kuuksusi sitten kiinteitä. Olen maidon sekaan lounaalla laittanut lihalientä ja muutamana päivänä musikoista puristettua mehua, joka on laimennettu maidolla, antanut päivälliseksi.

Joo me vähän olosuhteitten pakosta jouduttiin alottaan heti 4kk, kun vauva sai ekasta rotarokotteesta verisen ripulin joka kesti noin 1,5 kuukautta. Kiinteät vasta saivat tilanteen rauhoittumaan ja onneksi vauva tuntuu nauttivan syömisestä ja uusista ruuista. Lääkäri kehotti lisäämään uusia ruokia nopsassa tahdissa jotta söisi mahdollisimman monipuolisesti alusta alkaen.
 
Oho, ompa hurjalta kuulostava tilanne tuo ripuli, hui! Teillä kävi tuuri, että vauva on innokas syömäri ja kiinteät rauhoittivat tilanteen.
 
Meillä yritetään sylkeä d-vitamiinitkin pois ja usein on siinä onnistunutkin.. :D mut kiinteitä en oo vielä yrittänytkään antaa, enkä vielä jaksa käydä niiden kanssa säätämään. Katsotaan sitten kun poika on vähän isompi..
 
Mä olen yrittänyt antaa lusikoitavia ruokia, mutta kieli työntää lusikan ja ruuan tehokkaasti pois suusta. Meidän piti sen pienikokoisuuden vuoksi saada lihoja nopeasti mukaan ruokavalioon, niin lihaliemi on ainoa mitä saa juotettua maidon seassa. Se on nääs melko mautonta. Kohtahan voi jo antaa sormiruokaa jospa sitten kiinnostus heräisi. Täytyy sitä istumisen taitoa vielä vähän odotella.
 
Oltiin 6kk neuvolassa ja voi että rupes taas ärsyttää. Siellä oli sijainen kun oma terkkari oli sairaana. Ärsytyksen aihe oli siis se kun tää sijainen rupes jankkaamaan, että puolivuotiaalle yksi soseatreria päivässä on aivan liian vähän. Mä yritin änkyttää vastaan, että pirre ei avaa suuta lusikalle tai ruualle ylipäätään kovinkaan innokkaasti, niin edetään nyt rauhallisesti. Täti hoputti ottamaan mukaan ruokavalioon sitä ja tätä, kuinka kätevää on kun tekee soseita jääpalamuotteihin ja sieltä ottaa sitten ja lämmittää tai miten käteviä purkkiruuat on....jumankauta mä ala tunteja puurtamaan omatekoisia kasvissoseita tai ostelemaan kalliita valmisruokia vain heittääkseni niitä roskikseen. Vaikka kerroin, että harjoitellaan syömistä sellaisilla ruuilla joiden esillepano hoituu sekunneissa ja jämät voi vauvan aterian jälkeen joku muu syödä, kuten banaani, ja sitten siirrytään vaivannäköä vaativiin aterioihin kunhan se syö. Siihen saakka mennään maidon seassa juotettavilla liemimäisillä ruuilla(kasvun turvaaminen) ja tällä yhdellä harjoitteluaterialla päivässä. "Ei banaani yksin riitä tämän ikäiselle!" Voi helekutti, juuri kerroin, että maidon seassa juotetaan kananmunan keltuista ja itse keitettyä lihalientä. Paloina ja söössättynä saa mm. banaania, päärynää, avokaadoa, persikkaa, mangoa, omenaa, mustikkaa, vadelmaa, mansikkaa, luumua, sekä kaupan soseina että tuoreesta hedelmästä. Jankuti, jankuti...keitä puuroa ja soseuta sauvasekottimella...jankuti, tee lihasoseita pakkaseen...jankutijankuti, anna leipää...jankuti kasvun turvaamiseksi...

Eihän 6 kuisiksi täysimetetyt vauvatkaan syö kolmea täysipainoista ateriaa viikon sisällä siitä kun syömisen harjoittelut on aloitettu. Teollinen leipä ei myöskään ole mun lasten ensimmäinen vilja-ateria. Huoh! Koko käynti oli vain yhtä jankutusta siitä syömisestä.
Oma terkkari olis vaan kuunnellut miten meillä menee ja sitten muistutellut, että tämän ikäiselle voi antaa nopeassa tahdissa viljaa ja ottaa useamman aterian mukaan päivään. Asia olisi ollut sillä selvä.

Taas tuli itelle muistutuksena se, että neuvolassa moni asia hoituu parhaiten valehtelemalla tädille tekemisensä, niin saa sen tyytyviseksi. Se nyt ei vaan ole neuvolassa käynnin idea, mutta ei mahda mitään.
 
Sanos muuta. Ymmärrän että asioista muistutellaan ja sanotaan kerran ja sitten totean asian olevan ymmärretty, mutta kun en neuvoa kysynyt minkään teollisen purkkisoseen kätevään pakastamiseen, niin täytyykö siitä jankuttaa, varsinkaan silloin kun jo sanoin, että en niiden eteen jaksa vaivaa nähdä kun on kerran järjevämpiäkin asioita joilla päivänsä täyttää. Nyt käsi pystyyn, kuka pakastaa kaupan purkkiruokien jämiä "kätevästi vaikka jääpalamuotteihin"?
 
No mä olisin alkuun pakastanut noiden purkkiruokien jämät, kun poika söi niin vähän, mutta kysyin asiasta soseiden valmistajilta, eivät suositelleet sitä, soseen rakenne kuulemma muuttuu liikaa. Itse tehdyt soseet kyllä pakastin tupperin jääpalamuotissa, ei ollut ollenkaan työlästä, eikä vienyt aikaa juurikaan. Mutta miksipä niitä tekemään, jos vauva ei ole vielä valmis syömään, kummallista jankutusta ollut sillä tädillä.
 
Minä pakastan kaupan soseen jämät jääpalamuoteissa :D ostan aina luomuruokia ja koska ne ei ole ihan halpoja niin en halua poiskaan heittää hyvää ruokaa. En myöskään tahdo tarjota samaa ruokaa moneen kertaan peräkkäin, vaan syöttää monipuolisesti eri kasviksiksia, kalaa, hedelmiä ja marjoja joka päivä
 
Ai, teitä pakastajia on oikeesti olemassa :)
Mä en kyllä edes halua ostaa kaupan kasvissoseita kun ne on niin hirveen makusia, etten pysty itse maistamaan niitä ennen vauvalle tarjoamista.
 
No, ei nuo mitkään mausteettomat soseet kovin hyviä ole, eikä mausteellisetkaan, kun aikanaan sairaalassa leikkauksen jälkeen jouduin muutaman päivän syömään kaiken ruoan nestemäisenä/soseutettuna :meh: Itse kyllä maistan pojan soseet, vaikka ne maut ei omaan suuhun sovikaan.

Kaupan hedelmäsoseet kyllä syön loppuun itse. Luulen, että osa ei niin hyvästä mausta ainakin mun suussa johtuu niistä kasviöljyistä, joita noissa purkkisoseissa on.
 
mä edellisen kanssa testailin ja laitoin samat aineet itse tehtyyn kuin purkin kyljessä mutta mahdotonta oli tehdä niin pahaa.. en tajua mistä johtuu et kaikki kaupan "ruuat" (ei niinkään hedelmät) maistuu samalle pahalle vaikka ainesosat vaihtelee! meillä ei kelvannu kaupan soseet vaikka ite tehdyt maistu. Mutta kuulemma voi mennä myös toisinpäin, joillekki vauvoille maistuu just ne kaupan tädin tekemät. Mä en jaksa minkäänlaista pakastelua.
 
Sanos muuta. Ymmärrän että asioista muistutellaan ja sanotaan kerran ja sitten totean asian olevan ymmärretty, mutta kun en neuvoa kysynyt minkään teollisen purkkisoseen kätevään pakastamiseen, niin täytyykö siitä jankuttaa, varsinkaan silloin kun jo sanoin, että en niiden eteen jaksa vaivaa nähdä kun on kerran järjevämpiäkin asioita joilla päivänsä täyttää. Nyt käsi pystyyn, kuka pakastaa kaupan purkkiruokien jämiä "kätevästi vaikka jääpalamuotteihin"?

Voe voe... Ja en kyllä lähtis pakastaan.

Aaria, Meillä taas kaupansoseet meni ja munkin suuhun olivat maittavampia kun omatekoiset. Nyt näyttää ettei tälle kuopuksellekkaan kelpaa mun väsäämät soseet. Tekisi mieli vaan kaupan purkista antaa kun tod.näk jotain sinne suuhunkin menis.
 
Poitsu nyt 5kk9pv, pikku hiljaa pitäs noita kiinteitä miettiä. Tuntuu et iha ulapalla taas niistä hommista. Kuvittelin et sormiruokaillaan mut ei taida nyt omat voimavarat riittää et taitaa kaupan ruuilla lähtä..
 
Heh, mä taas koen kaupan ruoat kauhean vaikeiksi, kun pitäisi niiden sisällysluetteloita tutkia ja ettiä sokeritonta, maidotonta ja lihatonta ja blaah. Mulle ollut vaan helpompaa pilkkoa kurkku palasiksi ja kattoa mitä tapahtuu. :grin

Onneks tässä ruokailuhommassakin on monta yhtä hyvää tapaa toimia:)
 
Takaisin
Top