Vauvan liikkeet <3

Mulla on edessä istukka vaimentamassa, ja silti kaveri myllää niin että liikkeet näkyy jo ulkopuolelle ihan katsomalla. Veljeensä ilmeisesti tulee vauhdikkuudessa, vähän alkaa hirvittämään millainen kevät on edessä kun meno on jo tällaista nyt rv 23..
 
Ei tarvi olla huolissaan. Ja muutenkin vauvoilla on erilaisia päiviä. Esim itse en toissa påivänä tuntenut juuri liikkeitä, yhden vuorokauden mylläs kunnolla ja taas on rauhassa ollut pidemmän aikaa. Liikelaskentaohjeet saa neuvolasta sitten rv30 tietämillä.
 
Meillä on aikasemmin liikuttu säännöllisesti ja voin jopa sanoo että joka tunti oon liikkeitä tuntenu parin vkon ajan. Aina iltasin on kauheet mekkalat ja aamusin sama.
Nyt pariin päivään en oo tuntenu mitään, tai siis jotain ihan ihan pientä myllerrystä alamahassa , tooodella alhaalla. Lähinnä tuntunut kutittelulta ja on ollu semmosta ihme painetta alhaalla et kohta varmaa tultas jo pihalle.
Ajattelin et eilinen meni väsymyksen piikkiin kun oli sokerirasitus ja olin sen 14 tuntia syömättä, että ku olin itekki siitä niin poikki niin kuinka se pienikään siä mahassa jaksais liikkua. Mut nyt jo huolettaa ku en tänäänkään oo tuntenu kunnon liikkeitä.. ja siis oon rv 26+5 . Onneks huomenna on aamulla neuvola niin kuulee sydän äänet mut huoli on kova :sad001
 
Mä olen ollut huomaavinani, että jos on ollut herkkupäivä niin seuraavana päivänä vauva on ollut vaisumpi. Olen miettinyt, että onkohan sillä sokerikrapula eikä jaksa kuin nukkua.

Onneksi sulla on huomenna aamusta neuvola niin ei tarvitse pidempään asiaa murehtia. Toki voit soittaa jo tänään synnytyssairaalaan ja kysyä mielipidettä sieltä.
 
Oliko sulla Sohvi18 jos se neuvola? Ymmärrän että huolestuttaa! Mutta vauva voi vaan olla eri asennossa. Mullakin on aktiivinen tapaus mahassa, ja tunnen liikkeet helposti. Siitä huolimatta esim jouluna (kun oltiin koko päivät porukassa muiden kanssa) se oli hipihiljaa aamusta iltaan. Vasta kun tultiin kotiin, niin aktivoitui.
 
Mulla oli eilen neuvola. Tyyppi köllötteli mahassa poikittain niin, että selkä oli alaspäin mahassa:bored: if u know what I mean....en ees tiennyt et se on mahdollista. Luulin et näillä viikoilla (28) lapsi olis joko pää alaspäin tai ylöspäin. Toisaalta oon pitkä ihminen, joten ehkä lapsella on siksi vielä tilaa kääntyillä?
 
Mulla on samanlainen tunne, koska potkut tuntuu jo yli viikon vain oikealla puolella, ja jotain muuta liikettä vas.alhaalla. Luulen, että makaa myös poikittain pää vasemmalla ja jalat ulottuu tonne oikealle.

Tunnustelemallako ne selvitti miten päin sun vauva on, vai katsoiko ultralla? Viikolla 25 vielä lääkäri mulle sanoi että vauva vielä mahtuu kääntymään kokonaan ja heittämään kuperkeikkaa.
 
Yritin eilen itse kokeilla kummin päin meidän sankari on kun liikkeet taas tuntunut niin huonosti. Enpä saanut selvää ku tuli harkkasupistukset heti, mutta epäilen olevam tällä hetkellä pää alaspäib kun oikealla ylävatsalla tuntuu liikkeet selkeästi sillon ku tuntuu. Vasemmalla tuntuu isompi tasanen alue, joten selkä siellä.

Terkkarit tarkistaa vauvan asennon etsimällä pään ja pepun. Pää tuntuu isommalta. Selkä helppo löytää kun iso tasanen alue. Sydänäänet kuunnellaan yleensä selän puolelta, luonnollisesti "pää-päästä". Tässä pientä nippelitietoa :)
 
Mulla on samanlainen tunne, koska potkut tuntuu jo yli viikon vain oikealla puolella, ja jotain muuta liikettä vas.alhaalla. Luulen, että makaa myös poikittain pää vasemmalla ja jalat ulottuu tonne oikealle.

Tunnustelemallako ne selvitti miten päin sun vauva on, vai katsoiko ultralla? Viikolla 25 vielä lääkäri mulle sanoi että vauva vielä mahtuu kääntymään kokonaan ja heittämään kuperkeikkaa.
Juu meillä terkka tunnusteli käsin mahan läpi ja näytti, et selkä on tässä sellainen tasainen alue. Sieltä löytykin sit heti sydänäänet.
 
Takaisin
Top