Vauvan (ja miksei äidinkin) nukkuminen

Poika muutti eilen "isojen poikien sänkyyn", eli nyt edessä toinen yö siinä. Hyvin on malttanut nukahtaa sinne, vaikuttaa sitä että se nukahtamishässäkkä oli joku väliaikainen juttu, niin kuin nämä tällaiset tuppaa (onneksi) olemaan. Viime yönä pää vähän kolisi päätyyn mutta laitoin sinne väliaikaisratkaisuksi sellaiset ohuet "takapuolen aluset" joita tapana ulkona käyttää, ne vähän vaimentaa sitä kolisemista. Muuten ei mitään ihmeitä, ei tippunut sängystä jne. :D

Mutta toiseen asiaan; poika heräilee nyt sitten järjestään aamuisin klo 5-6. Ei kiva! Ennen sentään veteli sinne puoli seiskaan, mutta nyt kuusikin on saavutus. Ei nukahda uudestaan sitten millään kun on kerran herännyt. Päikkäreihin ei ole tehty muutosta eikä nukkumaanmenoaikaan, on aina iltaisin valmis nukkumaan samaan aikaan kuin ennenkin. En tiedä pitäisikö sitten väkisin vähentää päikkäriaikaa, nykyisin nukkuu hoidossa 1-1,5 h ja viikonloppuisin kotona pari tuntia. Mutta ei tunnu olevan vaikutusta aamuheräämiseen nukkuu sitten tunnin tai kahden päikkärit. Saas nähdä, toivon että tämäkin on vaan joku VAIHE.
 
Meilläkin on heräillyt tunnin, puolitoista aikaisemmin. Syytän valoisia aamuja ja tilasin pimennysverhot.
 
Täällä sama juttu. Ja sitten ollaan aamupäivä väsyneenä ja lounaan jälkeen päikkäreitä voitaisiin nukkua vaikka miten, en haluaisi herättää poikaa väkisin mutta mieluummin ottaisin kunnon yöunet kuin jotkut kahden ja puolen tunnin päikkärit ja aikaisen aamuherätyksen.

Meillä herääminen alkaa usein sellaisella on-off kitinällä viiden kieppeillä, kuuden jälkeen jos alkaa kuulua niin tietää, että poika on oikeasti heräämässä.
 
Meillä muuten nukuttiin tänään äiti kahdeksaan ja lapsi yhdeksään, kun sää on mitä on, ei aurinko päässyt herättämään. Ihana tunne, kun sai herätä omia aikojaan. :)
 
Ooh, lapsi yhdeksään, kuulostaa utopistiselta :grin Monelta teillä mennään nukkumaan? Meillä poika käy siis yleensä 20.30-20.45 välillä ja herää 6-7 aikaan, tosi hyvänä päivänä saattaa mennä 7.30 asti (mutta ei olla viime aikoina saatu niin pitkillä unilla juhlia). Ja päikkäreitä yleensä puolen päivän jälkeen parisen tuntia tai vähän alle, mutta haarukka voi olla 1,5-3h.
 
Meillä nukutaan suht hyvin 20-8, kerran yössä poika tosin itkee tutin perään tai kylmää. Aamulla saattaa alkaa huhuilee meitä seitsemän aikoihin, mutta jatkaa uniaan jos kukaan ei hae poikaa. Viikonloppuisin haetaan poika meidän väliin aamulla :) Mutta kyllä niitä huonoja öitä tulee jatkuvasti, ja nämä 12h ovat aika luksusta :)
 
Täällä herätään hyvin usein puolen seiskan aikaan tai aiemmin, joskus harvoin saattaa neiti nukkua pitempään. Tuttia pitää laittaa yöllä vaihtelevasti ja toisinaan on otettava viereen. Omaan huoneeseen siirto on suunnitelmissa, mutta ajankohta on vielä hieman auki, kun ei hoidon aloituksestakaan vielä hirveän kauan ole.. Ei haluta liikaa muutoksia liian lyhyessä ajassa.
 
Meillä mennään nukkumaan klo 20, mutta neiti nukahtaa useimmiten lähempänä klo 21 tai kuten tänään vasta 21.15. Tää on vähän ongelma, neiti on iltavirkku ja tuntuu että toi 20 on liian aikaista, mutta jos nukkumaan menoa lykkää niin menee helposti yliväsymyksen puolelle. Tavoite olisi, että luettaisiin iltasatu ja neiti jäisi hakemaan unta, mutta siihen on vielä todella pitkä matka.
 
Täällä tapahtuu outoja! Poika menee itse nukkumaan eikä tää äiti tiedä mitä siitä pitäisi ajatella. Meidän pikkuisesta on kasvanut jo niin iso poika! Jo monena iltana se on keikkunut tässä meidän kanssa aikansa, ollaan luettu ja sylitelty tai sitten se on vaan lötköttänyt sohvalla. Sitten se lähtee oma-aloitteisesti omaan sänkyyn nukkumaan kun on tarpeeksi väsynyt. Käydään peittelemässä se ja toivottamassa hyvää yötä ja siinä se. Kerran on nukahtanut sohvalle ja kerran eteisen lattialle mutta sitten keksi että mihin sitä oikeasti pitäisi päänsä painaa. Meillä on nyt tämän johdosta nukkumaanmeno siirtynyt noin tunnin eteenpäin entisestä, mutta toisaalta eipä herää aamulla kukonlaulun aikaan. Tästä vähän niinkuin haaveili kun vaihdettiin tuohon normisänkyyn, mutta en uskonut että tämä näin hyvin lopulta onnistuisi. Täytyy nyt nauttia, koska tiedän että tulee vielä niitäkin aikoja kun poikaa saa kantaa takaisin sänkyyn sen tuhat kertaa.
 
Meilla on pinniksen reunat edelleen normiasennossa. En ma uskaltaisi viela edes laskea sita reunaa. Poika kuitenkin olisi heti naamallaan lattialla. Meillakin on nukkumaanmenot helpottuneet kummasti. Vien pojan pinnikseen, peittelen sen ja laitan valot pois paalta. Monesti huoneeseen laskeutuu ihan tays hiljaisuus sen jalkeen, mutta joskus poika volisee peraan max. 5 minuuttia, mutta sitten hiljenee. Sitten kayn vain peittelemassa uudelleen, silla tuossa unentulovaiheessa peitto menee miten sattuu.
 
Meillä nukkumaanmenot eivät ole missään vaiheessa olleet helppoja, mutta hetken oli kohtuullista, eli noin puoli tuntia. Sitten siirryttiin kesäaikaan, ja nyt pari viikkoa on mennyt aina yli tunti, joskus puolitoista ja homma on ollut yhtä taistelua. Meidän tyttö on iltavirkku, ja joka ilta tulee itku kun se tajuaa että on nukkumaanmenoaika. Eilen päätettiin kokeilla sitä, että annetaan olla valveilla pidempään, himmennetään valoa reilusti aikaisemmin yms. se auttoi varmaan vähän, nukuttamiseen meni silti se puoli tuntia. En tiedä kuinka pitkään tuon pitäisi antaa hillua, eilen siis iltasatu klo 21 ja siitä puoli tuntia niin oli unessa klo 21.30.

Ylipäätänsä toi kesäaika on ihan syvältä. Luulisi että sen tunnin saa korjattua helposti, mutta nyt kahden viikon jälkeen meidän uniajat ovat edelleen tunnin jäljessä. Ja aikaisemmin tuo nukahti päiväunille helposti, mutta esim. eilen sain lykkiä sitä parvekkeella 45 min ja koko ajan se huusi ja protestoi.
 
Latteäiti, En tiedä miten yleistä on, että jo 1,5 vuotias alkaa vähentämään päikkäreitä tai jopa jättämään niitä kokonaan välistä, mutta ei sekään mikään mahdottomuus kai ole.

Meillä ainakin päikkärit usein myöhentyy ja lyhentyy, jos poju nukkuu vähänkin pidemmät yöunet ja herää vasta seiskan pintaan. Samoin touhuta pitää paljon mielellään ulkona, sitten poju väsähtää helpommin. Autoonkaan poju ei enää illalla nukahda kyläreissun päätteeksi.

Ainahan tuo kaveri on ollut vähäunista sorttia, kauhistus hänelle, jos pitäisi joka päivä nukkua 12 h yöllä ja 2 h päivällä :grin
 
Muokattu viimeksi:
Tarhassa poika saattaa nukkua joskus vain puoli tuntia! Ja on sitten sellanen herra aurinko kotona koko illan, mutta ei koskaan ota toisia paikkareita enaa kotona hoitopaivan jalkeen. Olen huomannut, etta vapaapaivina poika nukkuu paikkarit paremmin, jopa kaksi tuntia, kun saa nukkua omassa huoneessaan kaikessa hiljaisuudessa.
 
Sama juttu täällä, pojan päikkärit hoidossa on nykyisin kuulemma vain tunnin luokkaa. Kyllä sitten viikonloppuisin kotona menee 2-3 tuntia kun on rauha nukkua. Nyt lisäksi iltaisin nukkumaanmeno on viivästynyt niin että lähes joka ilta menee nukkumaan vasta 20.30-21 ja se on aika myöhään siihen nähden että ennen meni 19.30 ja nukkui pidemmät päikkärit. Aamulla kuitenkin aina herätään klo 6-7. Kyllä sen iltaisin huomaa että poika on väsynyt, mutta ei nyt jotenkin osaa mennä aikaisemmin nukkumaan. Kaipa tätä on jotain uuden rytmin hakemista ja varmaan tasoittuu tästä. Ei kai lapsi kovin pitkään voi nukkua liian vähän..?
 
Neiti vetelee parin tunnin päiväunia sekä hoidossa että kotona. Iltaisin käy nukkumaan 21 aikaan ja aamulla herää useimmiten 6.30. Hoidon aloitettua vietiin muutamana iltana jo ennätysaikaisin nukkumaan (19.30) mutta tuo 21 tuntuu olevan meillä yleisesti passeli nukkumaanmenoaika.
 
Meillä on hyvin samanlainen rytmi kuin Salmella, ainoastaan iltaunille käydään n. 15-30 min aiemmin. Poika on vasta kohtuullisen hiljattain siirtynyt yksiin päiväuniin ja vieläkin saattaa joskus poikkeuksellisesti mennä kahdet, jos herääkin normaalia aiemmin. Mutta pääosin poika on täysin rytminsä orja, iltaunille menee aina samaan aikaan ja päikkäreiden kanssa haasteena korkeintaan se, että välillä uni maistuisi vähän yllättäen jo esim. lounaspöydässä (kun sen jälkeen yleensä otetaan ne päikkärit) :grin
 
Oho, meillä taidetaan nukkua aika paljon! Poika nukkuu about 21-8 ja päivällä yleensä 1,5h päikkärit. Tosin meillä taas herätään yöllä pariin otteeseen, ja joskus nukkumaanmeno venyy 22-23 asti, jolloin aamulla on vaikea herätä ja päivällä nukutaan sitten yli 2h. Mutta poika tarvitsee aika tarkkaan sen 11h yöllä ja 1,5h päivällä. Mutta on sillä sitten virtaakin :grin
 
Päivitänpä tätäkin välillä. Katselin vähän taaksepäin, ja huomasin valittaneeni kesäajasta silloin kun se vaihtui. Ja meillä ei muuten koskaan päästy normaaliin rytmiin, vaan aina vaan mennään tunnin myöhässä nukkumaan. Nytpä vaan odotellaan että vaihtuu taas talviajaksi.

Pääasiassa meillä nukutaan hyvin, kylmän kesän ansiosta päiväunetkin ovat menneet yleensä hyvin. Silloin tällöin ne jäävät väliin jos nukkuu aamulla pitkään, mutta illasta huomaa kyllä, että päiväunet tarvitaan edelleen.

Ongelma meillä on edelleen nukkumaanmeno. Iltavirkku lapsi leikkii aina innoissaan vaikka olisi kuinka väsynyt, ja kauhea itku tulee, kun sanotaan että on nukkumaanmenoaika. Olemme pyrkineet opettamaan siihen, että luemme iltasadun ja tyttö nukahtaisi yksin. Sitten tyyppi oppi kiipeämään pois sängystään, ja ehkä kuukauden verran illasta noin tunti meni siihen, että luettiin iltasatu ja sitten palautettiin sänkyyn sitä mukaan kun juoksi olkkariin. Ja nyt se sitten tajusi, että voikin jäädä omaan huoneeseen leikkimään. You clever son of a me! Tai siis daugther. :shifty: Eniveis, aika show on tuo nukkumaanmeno edelleen ja viikon päästä pitäisi alkaa arki.
 
Neiti nukkuu päikkäreitä nykyään jopa kolmisen tuntia. Illalla menee nukkumaan edelleen ysin maissa tai vähän jälkeen ja aamuisin herää vaihtelevasti 7-8 maissa. Joskus saattaa herätä jo kuuden maissa, onneksi aika harvoin. Nyt kahtena iltana on tullut hirveä itku nukkumaan viedessä ja syytä emme osaa kuin arvailla, millään ei rauhoitu vaikka kuinka vieressä seisoisi. Normaalisti neiti on mennyt nukkumaan ihan hyvin, laitetaan sänkyyn ja toivotetaan hyvää yötä ja ovi kiinni ja sinne jää ihan rauhallisesti. Toivottavasti tämä on vain nyt joku tilapäinen juttu, en halua totuttaa neitiä nukkumaan minun vieressä, kun on aina niin hienosti nukkunut omassa sängyssään. En tiedä voiko neiti olla mustis siitä, että vauva nukkuu minun vieressäni vai mikä lie..
 
Meillä onnistuu onneksi nukkumaanmeno, taitaa olla poika aika ehdollistunut rutiineihinsa. Mutta, pikkusisarukset saattavat välillä herätä yösyötölle joskus aamuviiden kieppeillä ja herättää samalla pojankin, eikä hän enää tuossa kohtaa uudestaan nukahda. Seurauksena väsynyt lapsi ja erittäin väsyneet vanhemmat...

Mutta hyvääkin on, lauantaina poika nukkui ekaa kertaa isojen poikien sängyssä ja ekat yöt ovat menneet hienosti! Sänky on muutenkin ollut ihan hitti, varsinkin kun mies antoi pojan olla apuna kokoamishommissa (mulla ei olisi pinna riittänyt). Ihan ekana iltana kuului, kun poika nousi seisomaan ja laittoi unisoittorasiansa (sellainen soiva pehmopupu) soimaan, mutta sitten ei kuulunut enää mitään. Kun myöhemmin kävin katsomassa, nukkui poika nätisti pää tyynyllä ja oli itse peitellytkin itsensä. Jalat vaan pilkottivat peiton alta :grin
 
Takaisin
Top