Vauvan huolto

Tuntuu jotenkin hassulta laittaa tahnaa noin pienen suuhun, mutta kaipa sitä on alettava käyttää. Eikä noita minihampaita kovin paljon harjata. Vähän rapsutan harjalla ja toivon, että osuu niihin. Vähän neiti ihmettelee asiaa, mutta kaipa siihen tottuu, kun näin nuorena aloitetaan.

Kuluu kummasti aika iltapesulla... pestään, rasvataan, harjataan. Miten on vauvat selvinneetkään sata vuotta sitten ilman kaikkia näitä toimenpiteitä? :joyful:
 
Sata vuotta sitten lapsikuolleisuus olikin vähän toisissa luvuissa kuin nykyään vähäisen hygienian ja tietty rokottamattomuuden ja lääketieteen kehittymättömyyden vuoksi. Tosin allergiat saattaa olla nyt kasvussa juuri liiallisen puhtauden takia. Mistä sitten löytää se kultainen keskitie?
 
Mites kun silloin ennen vanhaan, eli 15 vuotta sitten suositus oli, ettei hammastahnaa niellä ja tahnan käytön sai aloittaa vasta kun lapsi osaa sylkästä. Mihis tää juttu on kadonnut?
Sanoo suositukset mitä vaan, niin en tod laita puolivuotiaalle hammastahnaa. Fluori on kuitenkin sen verran myrkkyä ja mitä muuta ne tahnat sisältääkään, hui!
 
Onkos teillä kellään ongelmana hautuneet taipeet, kaula, kainalot? Milläs niitä nyt sit hoidetaan. Meidän pullerolla on ongelma kainaloissa ja kaulassa. Vaikka käden nostaa ylös, niin kainalon iho ei suoristu, niin se ei koskaan tuuletu. Samoin kaula, oli pää missä asennossa tahansa, niin vekki ihossa on koko ajan. Meillä sattui oksennusvahinko ja toiseen kainaloon ja kaulaan valui yöllä oksennusta, enkä tajunnut, etä se olisi kaikesta huolimatta pitänyt heti pestä pois. Nyt on kainalo ihan tulipunainen.
Lueskelin netistä vinkkejä, niin mikään konsti ei ole hyvä, vaikka kaikkia silti joku suosittelee. Hei mä laitan talkkia, pitää ihon kuivana...no empäs laitakkaan, kun se hiertää lisää ja aiheuttaa syöpää. Mutta rasvaahan sinne vois sipasta....no älä hemmetissä, se ei anna ihon hengittää ja hauduttaa lisää. Ai, siis perunajauhoo voi laittaa, se on turvallista....kappas vaan, se ruokkii tulehdusta ja hiivaa....
Jäljelle jäi keittosuolaliuoksella putsaus. Onkohan siinä jotain vikaa?
 
Meidän tytöllä kans on tuo kaula aika ongelma ollut. Jos se hiukan punottaa niin oon talkkia laittanut ja hyvin on auttanut. Joskus kun oikein pahasti hautu, laitoin ohuen kerroksen sinkkivoidetta niin yön aikana parantui. Meidän tyttö viihtyy nykyään paljon mahallaan niin kaulakin on pysynyt parempana. :)
 
Joo, noita ohjeita on joka lähtöön. Meillä on auttanut että ensin laittaa bepanthenia, jossa on sitä b-vitamiiniä. Se auttaa sitä ihoa parantumaan. Sen annan olla hetken imeytymässä ja sitten pyyhin ylimääräiset hellästi pois ja puhaltelen ihon kuivaksi ja laitan talkkia. Sanottiin talkista mitä vaan, niin meillä se on ainut joka pitää taipeet oikeesti kunnossa. Ilmakylpyjä niin paljon kun vain voi, välillä rasvaa, mutta ei jätä sitä sinne hautumaan liian pitkäksi aikaa ja vaan ohuesti rasvaa. Talkkia sitten kun iho on suht ehjä ja kuiva niin ei pääse muhimaan. Meillä ei perunajauho auttanut. Joka päivä talkitaan joka taive ja rako, minne sitä kosteutta pääsee muhimaan. Hyvä pesu päivittäin myös. :)
 
Piti nyt tulla vielä lisäämään kun edeltä viesti niin sekainen: Sinkkivoidetta yleensä suositellaan laitettavaksi sillein suojakerrokseksi ehjälle iholle. Rikkinäiselle iholle putsaus, kuivaus, ilmakylpy, rasvaus, ilmakylpy ja sitten vielä talkki, jos ei ole ihan verillä. Talkki on myös sellainen ennalta ehkäisevä.
 
Mä olen pyyhkinyt punoittavat kohdat Septidinillä. Ei tosin ole ollut isoja kohtia. Joskus kainalossa nykyään ja ennen oli kaulataipeessa yksi. Punoitus hävinnyt päivässä ja toisena kun muistaa pyyhkiä on pysynyt kunnossa pitkään. Talkkia en viitsi laittaa, kun pienet sormet ehtii joka puolelle (ok, ei ehkä kainaloon) ja rasva varmaan pahentaisi tilannetta, sinkkivoiteen kanssa sama kuin talkin... mutta kaipa niitä erilaisia punoituksia ja hoitokeinoja löytyy joka lähtöön.
 
Jos punoitusta niin septidinillä hautunut osa pyyhkäsen,kun kuivunut hyvin niin talkki perään ja hyvin on toiminu.
 
Ihmisillä on niin erilaisia ihoja, että ihan luonnollista on myös erilaiset keinot hoitaa ihoa.:) Mun pitääkin kokeilla ensi kerralla (jos sellaista tulee) tota septidiä. Meillä talkki on ollut ihan taivaan lahja. Tuon 10,5kg ja 67cm punkeron makkaroiden välit ja taipeet pysyis muuten yhtään mitenkään kunnossa! Jos olis laihempi likka, niin ei varmaan talkkia tarvittais, mutta nyt olis todella hankalaa ilman. Ja bepanthenista vielä, että se on sellaista ihoa hoitavaa rasvaa ja en jätä sitä muhimaan sinne taipeeseen vaan annan sen vaan hetken vaikuttaa ja pyyhin sitten pois, että iho saa happea.
 
Meillä on likalla tosi kuiva iho, oon siitä aiemminkin kirjottanu. Myönnyin sitten kokeilemaan kortisonia neuvolan ohjeiden mukaan. No paranihan sillä iho, mutta aina kuurin loputtua oltiin samassa tilanteessa. Sit siirryin kokeilemaan bepanthenia. Alunperin siksi, että meidän likka on kova raapimaan ja halusin noita vekkejä parannella. No toi bepanthen auttoikin tosi hyvin! Laitan sitä ehkä parin päivän välein, suihkun tms jälkeen tosi ohuen kerroksen.
 
Mulla on kotona sellanen ku aderma apteekista,sitä kesällä sipasin pojun kainaloon ja yön aika oli punotus häipyny. Sinkkivoide toimii kans. Nivusiin oon laittanu ceridalia.
 
Mä olen käyttänyt kuiviin sääriin ja nilkkoihi (välillä myös poskiin) sellasta kuin Eucerin Aquaphor. Bephanthenin sijaan siis laittanut sitä ja toimi mun mielestä meillä paremmin. Kaikkea täytyy koittaa, kun lapsen iho on niin erilainen kuin oma.

Mä en ole vieläkään ottanut tahnaa käyttöön hampaiden harjauksessa. Oon varmaan tosi huono äiti, mutta ehtii sitä myöhemminkin. Tärkeintä nyt tottua siihen harjaamiseen. Hyvin tää neiti onkin siihen suhtautunut. Hymyilee kaksihampaista hymyä, kun harja lähestyy.
 
Mä keitin semmosta mietoa suolaliuosta ja sillä olen putsaillut kainaloa. Laitoin kuivaamisen jälkeen bepathenin emulsiovoidetta. Näyttää paranevan. Tähän mennessä ollaan suht hyvin pärjätty ihopoimujen kanssa, ilman mitään erityistä hoitoa. Silloin kun oli ne muutama hikinen hellepäivä, niin rystysten kuopatkin oli pohjalta punottavat :)
 
HoosiAnna, hienoa että löysit keinon teidän pikkuisen ihon hoitoon :)

Me ollaan noita ikeniä ennen hampaita harjailtu ihan vedellä. Nyt kiistellään miehen kanssa, että aletaanko käyttämään flourillista vai flouritonta tahnaa.. Kauheen vaikea asia kun ratkaisu on jompi kumpi eikä voi tehdä mitään kumpaakin miellyttävää ratkaisua... Mies siis ei haluaisi lasta altistaa flourille ja minä taas haluaisin mennä tässä asiassa suositusten mukaan.
 
Mulle opetettiin 2vuotta sitten et alle yks vuotiaalle ei hammastahnaa. Oli vissii joku kirjottanukin et kun poskihampaat ilmestyy ni sit vasta. Meillä tullu vaippa ihottumaa joistai ruoka aineist ni sikki voide auttanut. Ja tos yks päivä kun kun olin syönyt meksikon pataa ni tytölle tuli iha punainen ja verestävä pimpin ympäriltä. Laitoin iha normaalisti sinkkivoidetta ja sillähän se rauhoittu.

Nytkun tuli vähän kylmempää ni jouduttii pitää pipoo päässä. Neidille tuli päähän taas karstaa. Kiva sitä nyt hoitaa.tosin on kiva harjata tukkaa ja kun saa ponnareita.
 
Fluorivastainen vanhempi toi lapsensa hammastarkastukseen ja teki kantansa heti kättelyssä hyvin selväksi. Kunnioitimme erilaista vakaumusta emmekä paasanneet fluorin hyödyistä. Lapsella valtava reikä ensimmäisessä pysyvässä poskihampaassa. Kuten aiemminkin sanoin niin ilman fluoriakin voi pärjätä. Se vaatii vain sitten vielä enemmän panostusta lapsen hampaiden hoitoon, ateriarytmiin ja ravinnon laatuun.

Myös kloori on myrkky ja silti jengi käy vauvauinnissa.
 
Muokattu viimeksi:
Mulla ei sinänsä ole mitään fluoria ja hammastahnaa vastaan, mutta tyttö oireilee melkein kaikesta, mitä suuhunsa laittaa. Jatkuvaa ilmavaivaa, ummetusta, ripulia, puklausta / oksennusta... ruokien kanssa saa olla tosi varovainen ja aina yritetään syömisen jälkeen edes huuhtoa suu vedellä. Varmasti sitä tahnaa tullaan käyttämään, mutta noiden kahden minipalikan harjaamisessa ei ehkä vielä. Suositukset muuttuvat, eli en koe toimivani niin väärin, jos aloitan tahnan käytön esim. sitten kun hampaita on kolme tai neljä.

Nykyään on kaiken suhteen niin paljon suosituksia ja tietoa. Parempi, kun ei lukisi kaikkea. Jokainen voi valita, mihin panostaa ja mitä jaksaa tutkia. Täydellistä vanhempaa tuskin on. Hammaslääkäri varmaan pesee lapsensa hampaat uusimpien suositusten mukaan, psykologi /erityisopettaja keskittyy vuorovaikutustaitoihin ja kehitykseen, lääkäri voi lääkitä muita herkemmin, artenomi hommaa hienoja vaatteita jne. mutta jokainen yrittää varmasti toimia lapsensa edun mukaisesti oli sitten kyseessä tahnat, talkit, rasvat tai vaipat.
 
Uskoisin hampaiston/luuston laadun myös vaikuttavan hampaiden reikiintymiseen.
Itse saanut ensimmäiset kaksi reikää viime vuonna viisauden hampaasiinn joista toinen poistettiin ja toinen paikattiin.Ja olen ollut laiska harjaamaan hampaitani kahdesti päivässä. Isälläni sama homma.
Ja vesijohto veteemme lisätään fluoria joten en hätäilemään fluoritahnan käyttöä. Fluorittomiakin löytyy.


Ja tuohon et lääkäri lääkitsisi herkemmin omia lapsiaan ei pidä paikkaansa.Esim harva lääkäri antaa lapselleen esim ab kuuria jos ei sitä välttämättä tarvitse,mutta maallikoiden lapsille enemmänkin.
 
Takaisin
Top