Vauva arki

Kiitos kaikille tsempeistä.:) Nyt tosiaan eletään hyvää vaihetta ja toivotaan, että näin jatkuu, eikä tarvitsisi enää leikata.

Olihan toi melkoinen kokemus ja kyllä mä itkinkin silmäni päästä, silloin ku kaikki paljastu. Niin kauan itkin, kunnes se leikkaus oli ohi, onneksi mulla on vahva ja hyvä mies rinnalla, joka jaksoi kannatella muakin silloin vaikeimpina hetkinä. Kai sitä siis itki omaa toivottomuuttaan ja kädettömyyttään, kun toinen on niin pieni ja tosi huonossa kunossa ja itse et voi tehdä mitään. Sit se itku loppu ku seinään, leikkauksen jälkeen toivo selviytymisestä alkoi elää ja alkoi toipuminen, sit ei enää vaan itkettänytkään. Meitä varoiteltiin ennen leikkausta, et toipuminen on tosi hidasta ja edetään tosi pienin askelin. Varmaan sitä varautu sit ihan matovauhtiin, ku meistä tuntu sit kuitenkin, et toipuminen meni hurjaa vauhtia ja joka päivä tuli joku edistysalkel. Kun koitti se päivä, että sanottiin, et huomenna pääsette kotiin, niin eihän me meinattu uskoa ja tietyllä tavalla meitä pelotti, et miten me pärjätään kotona ilman kaikkia seurantalaitteita. Sitä oli sairaalassa tottunu koko ajan katsomaan sitä "vointia" sieltä monitoreista. Mut niin sitä vaan selvittiin ilmankin :). Sen sanon, et toivon mukaan en joudu tohon tilanteeseen enää ikinä, on se vaan ihan hirveetä ku kyseessä on oma lapsi.

Aika hurja alku ollut teillä P_K, mutta onneksi kaikki alkaa olemaan jo hyvin. Meillä alussa jännitettiin joudutaanko neidin sydän operoimaan, mut onneksi vika alkoi korjautua itsekseen ja 7kk tarkastuksessa saatiin terveen paperit (4v mennään viä tarkistukselle jos ei aiemmin tuu mitään). Pienestä on elämä kiinni.

Mahtava kuulla, että selvisitte ilman leikkausta. Joo jos mekin ois saatu tietää jo etukäteen, siis raskausaikana ja ois voinu varautua tohon kaikkeen, lukea asiasta jne., niin ois varmaan ollut jotenkin helpompi selviytyä. Mut noin ku se tuli yhtäkkiä yllättäin, niin oli se vähän kuin ois nyrkillä silmään lyöty.
 
Takaisin
Top