Kaika, kiitos onniteluista
Ekaksi mun on pahoiteltava, että mä en taaskaan pysty kauheasti kommentoimaan täällä jo kirjoitettuja juttuja, kun en muista niitä, pitäisi tehdä muistiinpanoja enemmänkin eka ja kun ei oo niin paljon nyt aikaa... Anteeksi. Niinpä keskityn itsekkäästi vain kertomaan omia kuulumisiani. Tai no eka
Undulaatin kysymyksiin vastaukset. Me päästiin miehen kanssa perhehuoneeseen ja kun mies lähti parin päivän jälkeen muualle, niin mä sain kuitenkin pienen oman huoneen, johtuen näistä mun olouhteista. Ruoka-ajoillakaan en ole tuossa tutustunut muihin äiteihin ja ei muutkaan näytä kovin sosiaalisilta. Synnytyksen jälkeen painoin alle 4kg vähemmän kuin viimeisimmillään raskaana, eli ei ähtenyt juuri mitään, ja sen jälkeen on tullut vähän lisääkin!!! Eli painan nyt noin 13kg enemmän kuin ennen raskautta. Onneksi hoitajat vakuuttelevat, että suurin osa lähtee 2-3 viikossa, saapa nähdä... Mahaa on ainakin puolet siitä, mitä viimeisimmillään raskaana, eli iso kumpu vielä. En oikein usko, että vanhat vaatteeni mahtuvat, mutta en ole päässyt kokeilemaan, koska olen vain sairaalassa. Mulla toimi suoli useamman kerran ennen synnytystä, mutta silti tuli pöydällekin, kun en pystynyt kontrolloimaan, kun epiduraali puudutti koko alavartalon.
Maikkimai, mulla on kestoliivinsuojia bambusta, mies osti mulle Ruohonjuuresta, ne tuntuu miellyttäviltä. Oon myös ollut tyytyväinen KappAhlista ostamiini kaarituellisiin imetysliiveihin, maksoivat muistaakseni 18e kpl. Eikä siellä ollut montaa eri vaihtoehtoa. Ovat vielä kauniitkin.
No niin, sitten omia kuulumisia. Toisena aamuna synnytyksen jälkeen mulle tultiin näyttämään miten kannattaa aloittaa rintojen lypsäminen. En ollut ajatellut koko asiaa oikein mitenkään ja ehkä siinäkin vielä oli sellainen luulo, että tää nyt on vapaaehtoista. Kokeilin ohjeen mukaan ja rinnoista tulikin muutama pisara, se riemastutti!
Muutaman kerran lypsin käsin päivän aikana pieneen kippoon ja määrät vähän lisääntyi kerta kerralta. Illalla mulle näytettiin rintapumpun käyttö ja siihen tuli jo enemmmän. Yöllä heräsin taas pumppamaan koska tuntui siltä rinnoista. Sitten käsitin, että nämähän on päässyt liian pahoiksi, aivan kivikovat ja kipeät. Siihen tuli yöhoitaja käymään ja kauhisteli kans, miten kovat. Sain ohjeeksi lämmittää rintoja lämminvesipussilla ja hieroa kauempaa nänniin päin. Niin tein pitkään ja sain tulokseksi 70ml maitoa. Ja sen jälkeen tuo onkin ollut keskimääräinen määrä joka kerta, noin neljän tunnin välein. Olen hämmästynyt noin valtavaa maidontuotantoa, mutta tosi iloinen totta kai.
Kun sain hoidettua tissit alkukovuudesta, homma on tuntunut entistä kivemmalta. Aluksi ihmettelin kun suositeltiin yölläkin pumppaamaan, mutta nyt tajuan, että tissit räjähtää jollei niin tee. Luulin, että mulle tää kaikki olis vapaaehtoista, koska vauva on teholla, mutta eipäs olekaan. Olen kierteessä, josta ei ole ulospääsyä.
Lisäksi olen todennut, että ei tarvi edes vauvaa, että öisin nukkuu huonosti ja pieniä pätkiä. En ole synnytyksen jälkeen nukkunut 3 tuntia pidempään putkeen. Ja tuo 3h on varmaan ylipäätään se määrä, mitä on kunnolla levännyt öisin. Maidot menee oman vauvan käyttöön, ne pastöroidaan ja pakastetaan ja toimitetaan tilauksen mukaan osastolle.
Synnytystarinassa ehdin kertoa eka päivän käynnin pojan luona. Toisena päivänä kun menimme, niin poika olikin ihan eri näköinen, hetken verran me molemmat tuumimme, että onko tää nyt meidän poika, hih.
Mutta siis parempaan suuntaan, turvotus oli lähtenyt ja hänen silmät oli auki. Hän katseli meitä mietteliäänä. Ihanaa, että hän oli hereillä ja eläväinen.
Pitkin raskautta mulle oltiin varoiteltu, että tällaista sydänlasta tuskin voisin imettää suoraan rinnoista, mutta pojan omahoitaja oli suopea ajatukselle yrittää ja niin hän antoi nälkäisen pojan syliini ja asetteli hänet oikeaan asentoon ja oih - ihme tapahtui, poika imi ja se tuntui ihmeelliseltä!!! Voi sitä onnentunnetta...
Kolmantena päivänä mun vanhemmat tuli tänne sairaalaan poikaa katsomaan. Täällä naistenklinikalla on huippuystävällinen henkilökunta ja kun kerroin äitini syöpähoidoista ja että hänen tarvitsisi päästä välillä lepäämään, niin sen takia mulle järjestettiin tää oma huone, jossa on kuitenkin 2 vuodetta. Äidillä oli siis mahdollisuus tulla ja onneksi hän jaksoi (automatkat n.2h per suunta). Oli ihanaa näyttää vanhemmille oma poika eka kertaa... Ja he olivat tietysti täysin myytyjä pikkuiselle.
Kävimme kahtena vierailukertana (teholla on 4 vierailuaikaa päivässä). Jälkimmäisellä sain imettää toisen kerran ja se meni vielä paremmin kuin eka kerralla.
Sitten oli kastetilaisuus siinä samassa tehohuoneessa ja hoitaja toimitti kasteen, paikalla oli mä, mieheni, mun vanhemmat ja kaksi hoitajaa. Sairaalan puolesta oli kastemekkokin, ihan kaunis, valkoliinaisella pöydällä kynttilä (joka tosin ei saanut palaa), tuomamme kukkakimppu ja lasimalja. Laulettiin ensin ystävä sä lapsien. Otettiin valokuvia. Sitten virallisen osuuden jälkeen lauloimme vielä jotain huvilauluja muutaman (miehellä oli mukana teekkarilaulukirja!).
Tilaisuus oli oikein kaunis olosuhteisiin nähden.
Neljäntenä päivänä eli eilen oli poikamme ensimmäinen suuri avosydänleikkaus. Itketti pitkin päivää vähän väliä ja jännitti. Kävimme aamulla viimeiseksi katsomassa poikaa ennen leikkaussaliin menoa klo 9. Kirurgi soitti vähän ennen viittä ja kertoi, että leikkaus oli mennyt hyvin. Huh!!! Mikä helpotus!!! Itkettiin ilosta miehen kanssa...
Pääsimme jo samana iltana katsomaan poikaa ja hän oli tietysti täysin liikkumaton muilta osin, mutta hengitys tietysti toimi hengityskoneen kanssa.
Piuhoja oli valtavasti. Rintalastaa ei oltu voitu sulkea, koska on turvotusta niin paljon. Mutta se ei ole poikkeuksellista, niin kuulemma käy usein. Aukon päällä oli läpinäkymätön kalvo. Olihan se ilkeän näköinen, kun sydän suoraan sen kalvon alla liikkui. Mutta ei me sitä katsottu koko aikaa, siinä oli peitto päällä. Sanoivat, että eka yö on kaikkein kriittisin. Tänä aamuna sitten soitin
teholle yön kuulumiset ja jälleen sain huokaista helpotuksesta, yö oli mennyt oikein mallikkaasti.
Tänä iltana kävimme jälleen katsomassa pikkuista ja nyt hänellä jo vähän liikkui suun alue ja luomet ja ihan vähän muutaman kerran jalat. Nukutusta pidetään vähintään siihen asti, että rintalasta suljetaan ja sitten pikku hiljaa aletaan vähentää nukutusta. Tässä voi mennä muutama päivä. Tällä hetkellä on siis levollinen mieli, koska rakkaamme tila on vakaa.
Eilen saimme soiton McDonald-talosta ja saimme paikan, jee!
Mieheni on tänään muuttanut tavaramme sinne ja kun pääsen sairaalasta, menen itsekin sinne. Pääsen sairaalasta heti, kun musta itsestä siltä tuntuu. Mun kriteeri on se, että mun pitää pystyä kävelemään se reilu kilsa talolta sairaalalle ja se ei ehkä onnistu vielä, mutta lähipäivinä. Meillä kun ei ole nyt auto käytössä täällä, on pakko voida kävellä.
Leikkausarpi on ihan mukavasti toipunut, mutta aristaa tietysti jonkin verran. Ja vaikka kävelyvaikeuteni on hengitysvaikeutta, niin se voi olla kuitenkin arven kautta eli jos se aristaa, niin jännitän koko kroppaa jotenkin ja hengityskin vaikeutuu. Mutta juuri tänään kun kävimme teholla, maanalaisia käytäviä puoli kilsaa, pystyin ihan yllättäen kävelemään koko matkan molempiin suuntiin, eli eiköhän tämä tästä. Tähän asti mies on työntäny mua pyörätuolissa sinne.
Tässä siis tämänastiset pääkuulumiseni. Ja anteeksi vielä, etten nyt kommentoinut teidän asioita...
Taas sama tilanne, mies on juuri lähdössä nettiyhteyden kanssa pois sairaalasta.
Palataan!
mieskin alkaa olemaan jo täpinöissään[:D]