Vauva-aiheiset hankinnat

chipuchi

Oman äänensä löytänyt
Tässä ketjussa saisi keskustella vauvaan ja raskauteen liittyvistä hankinnoista.

Osa saa tutuilta paljon kaikkea, osalla on aikaisemmista lapsista säästössä vaatetta ja tavaraa. Ja sitten on meitä, joilla ei ole liiemmin läheisiä jotka olisivat perheellisiä. Eli pitää siis hankkia paljon itsekin.

Jotkut uskovat että tavaroiden haaliminen tuo huonoa onnea etukäteen. Itse en usko sellaiseen. Minusta on hyvä varautua vähän valmiiksi: rauhassa tutkailemalla saattaa tehdä hyviä löytöjä. Mahdollisen keskenmenoon ja muun takia en jätä iloitsematta raskaudesta. Jos tulee komplikaatioita niin ainakin hetken aikaa ehti iloita onnesta.

Muutama vauvan vaate ei paljoa tilaa vie kaapissa ja ne saavat kaiken tuntumaan todellisemmalta. Näin siis ainakin itselläni. Olenhan jo hypistellyt niitä kaupoissa ja kävin jopa kirpputorilla katsomassa tarjontaa.. Liian aikaista tai ei, minulle tekee hyvää vähän hahmotella kokomerkintöjä ja malleja ihan päältä käsin.
 
Tammikuussa syntyneestä esikoisesta hankittiin vaunut ja sitteri jo kesällä hyvissä ajoin kun alennuksesta sai :) vaatteiden hamstraaminen lähti käsistä rakenneultran jälkeen ja kirppari oli kova sana :D itse ajateltiin juurikin niin, että vaikka tulisi keskenmeno, niin eiköhän ne vaunut saisi käyttäjän joka tapauksessa jossain vaiheessa vaikkei se vauva syliin asti olisi päätynyt.

No nyt olis ilmeisesti tuplavaunujen osto edessä, toinen syöttötuoli ja mikäli poika suodaan pitäisi vaatekaappi uusia melkein kokonaan :rolleyes: ehdin jo pelätä etten pääsisi vauhkoamaan vauvaostosten kanssa, mutta pitäähän sitä ostella vaikka ja mitä tarpeellista! :wink
 
Niin ja raskauteen liittyvistä ostoksista aion tälläkertaa tuhlata enemmän itseeni, viimeeksi venytin trikoopaidat äärimmilleen enkä kokenut mammavaatteita kovin tarpeellisiksi. Ehkä sitä voisi tälläkertaa vähän enemmän panostaa ja yrittää kulkee muissakin kun pieruverkkareissa koko raskautta :D
 

Minä oon hommannu jo pupubodyn ja siinä mukana tulleet housut sekä bambikuvioisen pyjamasetin (olen hulluna Bambiin ja pupuihin..) sekä tuplapakkauksen hihattomia bodyja.

Sukupuolta ei voi tietää vielä ja aavistuksen tyttömäisiä hankintani ovat olleet väreiltään mutta ei minua pelota pukea poikaa vaaleanpunaiseen alkutaipaleella. Kunhan ei nyt mitään mekkoja, röyhelöitä tai tunikoita sun muuta sentään.Ehkä seuraavaksi hommais vähän poikamaisempaakin.

Minäkin oon miettinyt raskausvaatteita hankkia lähiaikoina! Pitää vähän tutustua nettikauppojen valikoimiin. Ainakin asoksen ja h&mltä voisi katsastaa. Haaveena olisi ehkä käyttää jotain mekkoa paksujen sukkahousujen kera sillä olen aina halunnut käyttää mekkoja enemmän kuin on tullut käytettyä.
 
Mä jo kirppiksellä katselin raskausajan tykivöitä, tarvitse varmasti vatsan kasvaessa ja ehdin myydä pois edellisen jäljiltä:/ vauvalle haluan ehdottomasti hyvän ja kauniin kantoliinan!!
 
Itsekin ajattelin kulkea seuraavat kuukaudet mekoissa ja sukkiksissa heti kun farkut ei enää mahdu jalkaan. Vasta kun massu on isompi ajattelin ostaa äitiysfarkut, joita monet kaverit ovat kehuneet jopa maailman mukavimmiksi housuiksi.

Tällä hetkellä alkaa jo houkutella ne isommat rintsikat, mutta ehkä vielä hetken sinnittelen, ettei tarvisi ihan joka kokoa ostaa.

Vauvanvaatteet tuntuvat toistaiseksi itselleni jotenkin kaukaisilta hankinnoilta, kun en ole vielä ihan sisäistänyt koko asiaa. Meillä on kyllä lähipiirissä paljon kavereita, jotka ovat hiljattain lisääntyneet, eli taidetaan saada aika paljon vaatteita lahjoituksenakin. Jotain haluan silti ostaa itsekin, mutta ehkä vasta myöhemmin. Voi olla, että saadaan ehkä myös vaunut tai jotain muita välttämättömyyksiä lahjana. Olen itse kyllä kierrätyksen kannalla näissä asioissa, kun varsinkin vaatteet käyvät pieneksi niin nopeasti.
 
Mulla on niin paljon vaatetta jäljellä edellisiltä etten niitä vielä mieti. Jos tää tuleva on eri sukupuolta kun aiemmat niin sitten täytyy varmaan jotain hankkia:) mutta jotta en liikaa unelmois niin pysyttelen siinä uskossa että on samaa sorttia tämäkin:wink
 
Mulla on yhdistelmävaunut edelliseltä vielä, mutta ne on musta ihan hirveet. Ne lähtee jokatapauksessa vaihtoon. vaikee sanoo tarviiko tuplia, aika iso on tyttö sitte ku vauva tulee kuvioihin. Vaatteita en varmaa ala ostamaan ennen rakenneultraa. Pienimmissä koissa varsinki on myös ns. poikaväreissä vaatetta, kun meillä ei ultrassa halunnu alapäätään näyttää. Jalat ristissä piti makoilla :D Hoitopöytää täytyy harkita. Meillä on kyllä hoitotaso pinnasängyn päällä,mutta en kauheesti tykänny sitä siirrellä ees taas. Alkuun ei ollu sitäkään, mutta mulla meno selkä kipeeks heti parissa viikossa ku kykki vaihtamassa vaippaa jossai pinnasängyn/sängyn päällä tai lattialla. Kaikki vauvatarvikkeet on edelleen tallessa, eli mitään ei kyllä oo pakko hankkia.
 
Ollaan sovittu, että aloitetaan ostelu vasta joulun jälkeen. Mieli tekis toki jo nyt hamstrata kaapit täyteen tavaraa :D Vanha hoitopöytä ja häkkisänky on mahdollisesti jo valmiina, ne vaan on ollut aitassa pitkään pölyttymässä. Saa nähä lähteekö kunnolla puhtaaksi ja onko ehjät. Tekis mieli ainakin se hoitopöytä tuoda sisälle ja putsata, mutta on vaarana että miehen vanhemmat käy tutkimassa ja huomaisi sen. Oikeestaan muuta ei olekaan valmiina eikä saada keneltäkään mitään, joten paljon on hankittavaa. Ekoihmisenä pyrin ostamaan paljon käytettynä.
 
Me ei olla hankittu vielä mitään. Itse olen sen verran skeptinen, että en oikein osaa nauttia tästä raskaudesta ennen kuin ensimmäiset, kriittisimmät 12 viikkoa on kuluneet. Vaikka itselläni ei ole keskenmenoja ollutkaan, olen sen verran niitä nähnyt ja niistä lukenut, että on vaikea luottaa ihan täysin. Muutoinkin, jos tavaroita hankkisi etukäteen tulisi juuri tuo ongelma, että niitä pitäisi piilotella :hilarious:

Me saadaan kyllä aika todennäköisesti ainakin vaatteita lahjoituksena, kun miehen kaverilla on useampi nuorempi lapsi. Jotain kyllä ostetaan itsekin, mutta muuten on kyllä sama kierrättää, varsinkin pienemmät vaatteet mahtuu niin vähän aikaakin. Vaunut kyllä ostetaan varmaan uutena, kun meillä on toive useammasta lapsesta, meneepä sitten muillekin. Kun täällä maalla vielä asutaan niin pakko hankkia sellaiset, joilla pääsee kunnolla lenkkeilemään.
 
Kävin ostamassa tänään odotusfarkut. Esikoisen aikaisissa on kaikissa semmoinen vatsan päälle tuleva kangasosio, joka saa mut hulluksi. Nyt ekat tämmöiset matalat mallit, joissa resori on alavatsassa :)
 
Onneksi on paljon jäljellä edellisistä. Yhdistelmävaunut mitkä olleet kahdella edellisellä ovat oikein käypäset. Mammavaatteitakin löytyy, jos vaan päälle mahtuvat :hungry:
Se mitä täällä jo jännitetään on vauvan sukupuoli! Koska edelliset tyttöjä on myös vaatevarasto jokseenkin tyttömäinen :dummy1: Että mitä jos saataisiinkin poika, pääsisin uusimaan kaikki!! :excited001
 
Joo, ne mahanpäälle tulevat mammahousut oli kyllä riesa! Alussa sai aina nykiä ylemmäs kun tavallisiin housuihin ei mahtunut ja maha oli vielä niin siro ettei se pitänyt kangasta kireellä ja loppuaikana kangas ei mennyt enää mahan päälle kun oli niin iso pötsi :mad:

Sukupuolta jännitetään täälläkin jo! :woot: Melkein toivon poikaa pelkästään siksi, että olisi hyvä syy tuhlata uusiin vauvanvaatteisiin :grin
 
Mä toivon tyttöä, että saisi kaikki esikoisen kamat käytettyä uusiksi. Ei siksi, että se olisi edullista, vaan koska en jaksa hankkiutua niistä eroon :D
 
Vauvalle ei olla hankittu vielä mitään, mutta itselleni ostin jo ensimmäiset äitiyshousut! Vatsa on iltaisin niin turvonnut, etten enää mahdu työhousuihini, farkuista puhumattakaan. Ja kyllä nää pöksyt on niin mukavat, ettei muita haluaisi enää pitääkään :happy:
 
Ollaan iso osa vauvanvaatteista laitettu eteenpäin, joten pitää käydä niitä sitten läpi ja katsoa, mitä tarvitsisi. Vielä en tosin tiedä, otetaanko äitiyspakkaus.

Toivon myös, että pitäisi jotain äitiysvaatteita hankkia eli ettei paino nousisi niin paljon, että nuo entiset äitiyshousut olisivat sopivat. Äitiyspaitoja en olekaan vielä yhtäkään ostanut, saa nähdä tarvitseeko tällä kertaa :)
 
Vaikka ennestään kaksi poikaa, niin molempien jälkeen on tullut pinnikset, hoitopöydät ja vaunut myytyä, vaunut molemmista muutamaan kertaakin jopa :hilarious: en ole yhtään hurahtanut vaunuihin. Mut nyt päätin että tämän hankinnan hoidan vasta kun sukupuoli selvillä tai ihan raskauden lopussa.

Vaatteita kahdelta pojalta on jäänyt säästöön, mutta luulenpa että vaatehankinnatkin tulee vasta mahdollisen sukupuolen selvittyä, toivottavasti näyttäytyy siis selkeästi.

Pinnis on myös hankinta listalla :happy:
 
Meille eka tulossa joten kaikki pitää hommata. Jotain ehkä saadaan käytettynä mutta ollaan molempien kaveripiireissä melki ekoja jotka odottaa niin hurjasti ei ole lahjoittajia/myyjiä. Miehen veljellä yksi muksu on mutta toista odottavat eli heilläkin menee omiin tarpeisiin. Vaunut, turvakaukalon yms. ostamme varmaan uutena niin jää sitten seuraavalle jos sellainen tulee mutta muuten kyllä on kirppikset aika kova sana. Kunhan nyt sais itsensä hillittyä vaikka sinne ultraan saakka ainakin ☺
 
Ainakaan ennen viikkoa 12 en hanki yhtään mitään. Epätodellinen olo.
 
Sama fiilis, Yölento.

Eilen jo etsiskelin verkosta umpihihaisia kietaisubodeja, mutta mitään Pakko saada -kuosia ei tullut vielä vastaan. Semmoinen on varmaan ensimmäisenä ostoslistalla, jos nt-ultrassa on kaikki hyvin.
 
Takaisin
Top