Varhaisultrasta asiaa.

ansku86

Oman äänensä löytänyt
Itse mietin, uskaltaisinko jo ensi viikolla käydä varhaisultrassa, kun en rehellisesti sanottuna tiedä tarkkaa hedelmöittymisaikaa. Luulen olevani 6+2, mutta koska kierto on ollut TOdella epäsäännöllinen yli vuoden (pillereiden lopettamisesta saakka), on ovis voinut olla koska vaan. 27.6 sain ekan ”kunnon viivan”, sekin haalea mutta edes nähtävissä ilman tihrustelua. Sen jälkeen vahvistunut.

Mietin, että jos menisin nyt alkavalla viikolla varhaisultraan esim perhe-arteen, ja siellä ei näkyisikään sydämenlyöntejä... voisiko se johtua siitä että mulla onkin viikkoja takana vähemmän kuin luulen? Ts. Osaako kätilö siellä kertoa, kuinka pitkällä olen, ja sitten ihmetellään lisää. Jos olen oikeasti 6+2 niin silloinhan syke pitäisi jo näkyä. Sykkeen puuttuminen ei tietenkään haittaisi, jos kätilö pystyy kertomaan, että oletkin pienemmillä viikoilla.. mutta jos luulen, että olen jos seitsemännellä viikolla, ja sykettä ei näy niin menen ihan rikki :sad001

Neuvola olisi viikon ja 4 päivän päästä, mutta en tiedä jaksanko odottaa siihen asti. Ja sielläkään ei kai ultrata? Eka raskaus niin tietämättömyys ahdistaa. Mitä te kokeneemmat ja muuten järkevämmät tekisitte minun tilanteessa? :Heartred

Ps. Mainittakoon vielä, että 80e ultra ei vie konkurssiin, mutta tuntuu todellakin, koska en varsinaisesti ui rahassa tällä hetkellä :sad001 se on kuitenkin mielenrauhan arvoista, mikäli siitä sitten sitä kaivattua mielenrauhaa saisi....
 
6+2 kyllä pitäis sykkeen näkyä, monellahan on syke myös jo 5+5 näkynyt. Mä kävin ultrassa 4+4 ekan kerran ja kyllä sillon jo raskaus ultrassa näkyi pienenä 4mm mustana pisteenä kohdussa. :)
 
Viima kiitos vastauksesta! Itsehän voin periaatteessa yhtä hyvin olla vaikkapa 4+4 kuin luulemani 6+2 :/ mietin vaan että osaako ne varhaisessa ultrassa kertoa mun viikot? Jos siellä näkyisi 4vkon kokoinen pienokainen, mutta olisin oikeasti viikolla 6-7 niin silloinhan ei ois kauheen hyvä tilanne :I sit jos taas hän olisi oikean kokoinen viikkoihin nähden niin voisin huokaista helpotuksesta. Näkyykö ultrassa muuten aina onko kohdun ulkoinen/ tuulimuna/ jotain muuta pielessä? Ja näkyykö myös onko sikiö elossa? (Sori tyhmät kysymykset, nolottaa itseäkin kysyä näitä).

En tiedä jos saatte kiinni yhtään tästä mun höpötyksestä! :D
 
Mittaamalla alkion/sikiön pää-perämitan eli crl, saa kyllä erittäin hyvin tietää viikot.
4 viikolla ei alkiota näy, pelkästään tyhjä raskauspussi. Viikon 5 lopussa pitäisi näkyä ruskuaispussi, raskauspussi ja pienen pieni alkio. Tuulimunassa alkio ei koskaan kehity, eli ultrassa näkyy pelkkä tyhjä raskauspussi. Sen saa selville kun ultrataan parin viikon kuluttua uudestaan ekasta ultrasta, ja jos on edelleen tyhjä = tuulimuna.
Kohdunulkopuolisessa ruskuaispussi ei kehity raskauspussin sisään (yleensä kohtu tyhjä ultrassa) ja hcg yleensä ei tuplaannu ja on alusta asti matalat arvot.
 
Meinaatteko muuten te muut maaliskuiset 2019 mennä varhaisultraan? :) vai onko joku peräti käynyt jo? Jos meinaatte mennä niin koska (ja koska on teidän la?)
 
Perjantaina todennäköisesti menossa, la 1.3 :) toisaalta tekis mieli odottaa sinne ekaan "viralliseen" ultraan, mutta toisaalta haluaisin nähdä kasvaako tuolla oikeasti mitään, jotenkin vaikea uskoa vaikka oireita on. Eniten pelottaa, jos onkin tuulimuna tai muuta ikävää, kun ensimmäinen raskaus päättyi keskenmenoon 8+4 ja se huomattiin 9+0. Sitä ennen olin vuotanut satunnaisesti verta ja ravasin viikottain ultrassa. Nyt ei onneksi ole ollut vuotoja!
 
Perjantaina todennäköisesti menossa, la 1.3 :) toisaalta tekis mieli odottaa sinne ekaan "viralliseen" ultraan, mutta toisaalta haluaisin nähdä kasvaako tuolla oikeasti mitään, jotenkin vaikea uskoa vaikka oireita on. Eniten pelottaa, jos onkin tuulimuna tai muuta ikävää, kun ensimmäinen raskaus päättyi keskenmenoon 8+4 ja se huomattiin 9+0. Sitä ennen olin vuotanut satunnaisesti verta ja ravasin viikottain ultrassa. Nyt ei onneksi ole ollut vuotoja!

Onpa kurja kuulla tuosta kokemuksestasi *hali*.

Minulla on myös vaikea uskoa että tuolla kasvaa jotakin, ja siksi haluaisin käydä... toisaalta vaikka saisi varmistuksen, niin sitten varmaan alkaa jännittää jos jotakin on tapahtunut ultran jälkeen ja pitäs mennä uudestaan... yritän siis nyt malttaa mieleni mennä, mutta jotenkin musta tuntuu että löydän itseni vielä varhaisultrasta tässä lähiaikoina, jos yhtään itseäni tunnen...
 
Sitä mietin itsekin, että vaikka varmasti hetkeksi helpottaa oloa, niin alkaako sitten miettiä että mitä jos onkin käynyt jotain. Oon niin kahden vaiheilla, yhtenä hetkenä oon menossa tuolloin pe sinne ultraan ja toisena hetkenä oon ihan varma että turhaa koko varhaisultra ja perumassa aikaa. No, torstai aamuun asti aikaa perua jos siltä tuntuu. Tekispä joku nää päätökset mun puolesta :confused005
 
Mulla kuuluu varhaisultra automaattisesti lapsettomuushoitoihin ja se on 20.7, la 9.3. :) Pelottaa kovasti että on tuulimuna joten voi olla että menisin vaikka ei automaattisesti kuuluisikaan. Voihan sen jälkeenkin käydä mitä vaan mutta näkisi edes että on oikeassa paikassa ja että siellä alkio on:)
 
Mä pyysin neuvolasta mahdollisuutta varhaisultraan ja sain sen terveyskeskukseen. Se oli eilen. Nyt kiva tietää että siellä se elämä on normaalisti kehittymässä vaikka tässä nyt sitten seuraavaan ultraan jatketaan varmasti oireita kytäten kun takana on se yksi kkm.
 
Miulla kans kuuluu lapsettomuushoitoihin. Menen 6.8 ja la on 14.3. Tosin oisin menny muutenkin, miulla on kans tuulimunaraskaus takana niin mielummin tieto siitä varhain kun vasta rv 11-12.
 
Mä pyysin neuvolasta mahdollisuutta varhaisultraan ja sain sen terveyskeskukseen. Se oli eilen. Nyt kiva tietää että siellä se elämä on normaalisti kehittymässä vaikka tässä nyt sitten seuraavaan ultraan jatketaan varmasti oireita kytäten kun takana on se yksi kkm.

Mulla on huomenna neuvola, pitäisköhän mun kysyä myös tota mahdollisuutta.. Ei tarvis maksaa itteään kipeäksi yksityisestä, kun sinne on mennyt viimeaikoina niin paljon rahaa. Ja mulla siis taustalla myös yksi kkm :sad001 Antoiko ne sen terveyskeskusajan kuinka helposti?
 
Esme, yllättävän helposti sain sen ajan mutta se oli neuvolan lähetteellä. Ihan puhelimessa sen antoivat. Odotus viikolle 12 on mun mielestä käsittämätöntä. Pyydä vaan!
 
Meillä neuvolassa ultrataan ensimmäisellä kerralla ensimmäisen neuvolakäynnin yhteydessä (mikä olisi minulla elokuun alussa), mutta puhelimessa oli aikaa varatessa tuttu hoitaja joka kuunteli huolen siitä onko siellä elämää ollenkaan, koska edellisen kanssa sattui kkm noin vkl 6+. Hän siis lupasi ultrata jo loppuviikosta! Nyt jännättää mitä siellä näkyy.
 
Mekin mennään ensiviikolla ultraan. Silloin pitäisi olla 6+3. Kyllä jännittää, että onko sielä mitään.. Niin kauheat traumat edellinen raskaus jätti. Mutta toisaalta sieltä saa sitten mielenrauhan eikä tarvitse odotella sinne 12 viikolle asti hermot riekaleina.
 
Mulla on parissa vikassa raskaudessa neuvolan kätilö ultrannut ekalla käynnillä, koska dopplerilla mulla kuuluu tosi myöhään sydänäänet kun on niin taaksepäin kallistunut kohtu. Varmaan myös useat keskenmenot edesauttaneet asiaa että sen ultravarmistuksen olen saanut. Takana siis 2xkkm, 1tuulimunaraskaus ja 1 spontaani km sekä 3 onnistunutta raskautta. Jestas siis tosiaankin nyt menossa 8. raskaus!:wideyed: Ja toivon että tälläkin kertaa ultralla varmistettaisiin. Kyllä se niin paljon tuo sitä mielenrauhaa varsinkin jos niitä keskenmenoja on kokenut...
 
Takaisin
Top