Varhaisultra

Bella Swan

Moderaattori
Staff member
Administrator
Maalisäidit 2020
Menettekö varhaisraskauden ultraan ennen nt-ultraa? Julkiselle vai yksityiselle? Tänne voi tulla myös kertomaan ultrakuulumiset!
 
Löysin meidän läheltä yksityisen neuvolan ja siellä maksaa ultra 59€. Varasin sinne nyt ajan 6+5 :shy:

Viime raskaudessa olin jo 6+1 ja silloin näkyi juuri ja juuri syke ja mini alku. Se oli kyllä tosi aikasin

muissa raskauksissa oon käynyt 6+6 - 7+ ja se on kyllä ollut parempi. Tuntuu vaan ettei jaksais odottaa yhtään pidempään!

muuten aika kyllä menee nopeasti, mutta näin alkuraskaudesta kyllä matelee :joyful:
 
Itse pohdiskelen varhaisultran ajankohtaa, enkä oikein osaa päättää, miten tekisi. Edellisessä raskaudessa kävin ekassa tsekkauksessa tutulla gynellä 6+1, jolloin kaikki ok ja syke +. Miehen kanssa käytiin kaksi viikkoa myöhemmin 8+1 yhdessä vielä varhaisultrassa, jossa todettiin kkm, oli mennyt kesken 6+3. Haluaisin malttaa mahdollisimman pitkälle ns. turvallisemmille viikoille, toisaalta ahdistus on ihan valtava. Tiedän, että vaikka kävisin 10+0 vu:ssa ja siellä kaikki hyvin, voi seuraavana päivänä olla eri tilanne. Haluaisin kuitenkin oman mielenrauhan vuoksi käydä jossain vaiheessa katsomassa, että toistaiseksi kaikki näyttäisi hyvältä..
 
Vastasiko alkio silloin 6+1 sitä mitä piti? Mä kävin myös uudelleen viime raskaudessa 8+ kum tuli veristä
vuotoa, mutta kaikki oli onneksi hyvin.
 
Vastasiko alkio silloin 6+1 sitä mitä piti? Mä kävin myös uudelleen viime raskaudessa 8+ kum tuli veristä
vuotoa, mutta kaikki oli onneksi hyvin.

Vastasi kyllä, lääkäri vielä totesi, että minun ikäiselle uskaltaa antaa hyvän ennusteen :wideyed: Nykyisin ymmärrän, että riskit on aina olemassa ja vaikka ne olisivat pienemmät kuin jollain toisella, riski on aina olemassa.
 
Me pääsemme lapsettomuuspolille varhaisultraan rv 7 ja siitä eteenpäin. Ja muutenkin menisin rv 8+ paikkeilla koska keskeytyneitä keskenmenoja takana 3 kpl 2 vuoden sisään.
 
Perhe Arte ja Kaunis odotus, kätilö ultraa ja maksaa oliko 79e :)

Nyt aion odottaa lapsettomuuspolin ultraa, veikkaan että noin vkolla 7+0. Selviää ensi ke kun on virallinen testipäivä.
 
Mä juuri pohdin varhaisultran varaamista Perhe Arteen. Käytiin siellä esikoisestakin varhaisultrassa.

Jotenkin sitä haluaa varmistella kaikin keinoin että onhan kaikki varmasti kunnossa, vaikka toisaalta tietääkin että mitä vain voi tapahtua milloin vain. Kaipa sitä vaan on niin malttamaton näkemään jotain konkreettista todistetta raskaudesta, pelkkien testiviivojen lisäksi :p
 
Varasin juuri ultran, 22.9. jolloin olisi 7+1 :happy: Ei millään malttaisi odottaa!
 
Takaisin
Top