Varhaisultra

Eilen käytiin varhaisultrassa. Pieni sydän siellä sykki, vielä aika heikosti. Viikkoja omien laskujen mukaan 6+5, koko vastasi 6+1. Kokoon nähden syke kuitenkin riittävä. Mutta kohdussa myös hematooma ja mahdollisuudet raskauden jatkumiselle 50%. Ei tässä oikein tiedä, miten päin olisi kontrolliin asti.
No hui. Tsemppiä kovasti. Ei tossa oikein voi kun vaan odottaa raastavasti..:sad001
 
Tulin nyt sieltä paniikki ultrasta, jonka varasin vatsakipujen ja haalenneen rtestin vuoksi.
Sydän sykki edelleen ja oli kasvanut viime ultrasta ihan linjassa. Vieläkin vaan viikon pienempi kun mun laskujen mukaan, mutta ei kai se haittaa :) vähän vaan pistää miettimään, että onko sitten terve mut nyt on pakko lopettaa tää ihmettely ja toivoa vaan et pysyy mukana ja kaikki hyvin :love017
 
Tänään käyty tk:ssa ultrassa, pieni oli oikeassa paikassa ja sydän sykki :Heartpink Menkoista laskettuna olisi 7+0, mutta koon puolesta oli jo 7+3.
Neuvola oli ultran perään, neuvolantäti käytti kuitenkin laskutapaa menkkojen mukaan, ja sillä kaavalla minäkin lasken. Olo on kyllä helpottunut. Mietitytti jo vähän kun oireita ei juurikaan ole ollut, mutta nyt kun on todettu että joku on matkassa, niin oireettomuus ei haittaa yhtään! :happy:
 
Nimimerkille Chum valtavasti tsemppiä :Heartred Itsellä neuvolaan sika 8.2 ja siellä ultraavat. Nyt kun lukenut monien km kokemuksista niin kamala pelko herää itselläkin :sad010
 
Täällä ultrassa näkyi kaksi sykkivää sydäntä ja molemmilla 6+6. Selittyi vahvat oksentelutkin nyt sit jos kaks meinaa perheeseen tulla. ♥

Onnea odotukseen! Niin paljon annetaan kuinka paljon jaksaa kantaa. :love017 Meidän kaksospallerot täyttää huhtikuussa 2v. :smiley-bounce013
 
Edellisessä raskaudessa oli ihan selvää että mennään varhaisultraan, esikoiset tosiaan kaksoset joten kyllähän se vähän pistää jännittämään jos tuleekin toiset.. :nailbiting::hilarious:
Lapsivesipunktioon rv 17 mennessä todettiin keskeytynyt keskenmeno. Nyt ei oikeastaan oo kyllä käyny edes mielessä koko varhaisultra. Vajaa 2 viikkoa ekaan neuvolaan, ootellaan nyt asia kerrallaan eka.
 
Tänään 8+0, huomenna varhaisultra. Jännittää kyllä jo aika kovasti, mitenhän sitä selviää aamupäivän töistä tältä jännitykseltä...
 
Mäkin haluun jo ultraan! Ei vaan rahatilanne anna tällä hetkellä periks... :arghh:
 
Me käytiin viime viikon torstaina varhaisultrassa Helsingin PerheArtessa. Aivan ihana paikka, suosittelen lämpimästi! :Heartred
Viikkoja oli mun laskujen mukaan silloin 7+0, mutta pikkuisen koko vastasikin vasta viikkoja 6+3. Sydämen syke näkyi vahvasti ja saatiin kuullakin se ihana jumputus. Kätilö kiinnitti huomion "varjostumaan", jonka kertoi olevan toinen sikiöpussi. Koko vastasi 6+1, sykettä ei vielä silloin löytynyt. Meille on siis todennäköisesti tulossa kaksoset! :Heartblue:Heartred Oman mielenrauhan takia käydään parin viikon päästä uudestaan, tänään viikkoja siis 7+1.
 
Itseä kiinnostaisi todella paljon mennä varhaisultraan, mutta sitten ajattelee, että onhan sille rahalle muutakin käyttöä. Onneks saa täällä lukee teidän muiden ultra kuulumisia, niin jaksaa sitten paremmilla mielin odotella omaa normiultraa :happy:
 
Tänään käyty ultrassa:happy: vastasi kokoa 5+6 vaikka omien laskujen mukaan ois kokoa 6+6. Laitto lähetteen polille niin viikon päästä mennään uusiks... :)

Samalla löyty kaksosainen kohtu ja mulla on emättimessä väliseinämä joka pitää operoida tässä alkuraskauden aikana:woot:
Tää oliki aika mielenkiintoinen juttu:grin:meh::nailbiting:
 
Tänään käyty ultrassa:happy: vastasi kokoa 5+6 vaikka omien laskujen mukaan ois kokoa 6+6. Laitto lähetteen polille niin viikon päästä mennään uusiks... :)

Samalla löyty kaksosainen kohtu ja mulla on emättimessä väliseinämä joka pitää operoida tässä alkuraskauden aikana:woot:
Tää oliki aika mielenkiintoinen juttu:grin:meh::nailbiting:

Oho siellähän on tullut kaikenlaista. Onko se väliseinämä niinkuin muuten vaikuttanut mitenkään? En o koskaan kuullut tuommoisesta. Toivottavasti nopea operaatio.
 
Oho siellähän on tullut kaikenlaista. Onko se väliseinämä niinkuin muuten vaikuttanut mitenkään? En o koskaan kuullut tuommoisesta. Toivottavasti nopea operaatio.

No oonhan mie sen ite huomannu et sellanen on mut ei oo koskaan mitenkään haitannu esim. Seksiä eli ei oo häirinny mitenkään:)

Voi vaan vaikeuttaa synnytystä niin siks operoidaan pois... Ei se oo vissiin sen kummempi ku leikkaavat sen pois:rolleyes:

Raskautta tullaan todennäköisesti seuraamaan tarkemmin tuon kohdun takia.. Katotaan nyt mitä sanovat polilla kun sinne tulee aika:)
 
Tänään käyty ultrassa:happy: vastasi kokoa 5+6 vaikka omien laskujen mukaan ois kokoa 6+6. Laitto lähetteen polille niin viikon päästä mennään uusiks... :)

Samalla löyty kaksosainen kohtu ja mulla on emättimessä väliseinämä joka pitää operoida tässä alkuraskauden aikana:woot:
Tää oliki aika mielenkiintoinen juttu:grin:meh::nailbiting:

Oho! Enpä oo ennen tällasestäkään kuullut! :bookworm:
 
Tänään illasta käytiin ultrassa ja siellä se meidän papu pumputti menemään :Heartred Koko oli juuri se mitä oli lämpöjä mittailemalla ovikseks arvioinut, 6+5 ja syke oli tosi vahva, 143. Semmosiin pessimismin soihin antanut tänään itsensä upota ultraa odottaessa, että ihan epätodelliselle tuntui, kaikki on niin hyvin tällä hetkellä kuin voi olla. Keskeytyneessä keskenmenossa syke oli selvästi huonompi tässä vaiheessa ja kohtuontelo oudon mallinen, kaikin puolin näyttää nyt paremmalle. Huhhuh, niin helpottunut olo :) parin viikon päästä uudestaan oman mielenrauhan takia.

IMG_20190130_213545.jpg
 
Takaisin
Top