Valmisteluita ja hankintoja

Meillä miehellä on joku ihan oma kriisi noiden vaunujen suhteen. Ensin se halusi vaihtaa päittäin parveke- ja kaupunkirattaat koska erinäisistä syistä tykkää enemmän niistä parvekkeella olevista. Olen aikaisemmin kieltäytynyt tästä, koska kaupunkivaunuissa on heittoaisa ja parvekevaunuissa ei. Nyt mies on sitä mieltä, ettei asialla ole enää välilä kun vaunut on aniharvoin muuten kuin lapsen naama kaupunkiin päin. Sitten se googlasi miten niistä meidän vanhoista (2006 vuoden) vaunuista saisi kopan käännettyä, no pitäisi saada mutta se on jumissa tai jotain. Nyt se yrittää sitä joka ilta. En ihan ymmärrä miksi nähdä noin paljon vaivaa varsinkin kun musta ne toiset on paremmat kaupungille ja nuo partsille.

Sitten se totesi ihan puun takaa että "no joka tapauksessa täytyy kohta ostaa uudet vaunut" ja mä en tajunnut yhtään. Miehen mielestä pitäisi hankkia erikseen pelkät rattaat, kuulemma yhdistelmillä ei pärjää loputtomiin. En ymmärrä miksi.
 
Mä luulin että ei pärjätä yhdistelmillä, niin hankin nuo matkarattaat, mutta kun olin niillä yhden reissun Helsingissä jäin varmaan kolme kertaa jumiin bussista tai junasta poistuessa. Meidän kaupungissa on niin huonokuntoiset jalkakäytävät että kaupunkirattailtakin vaaditaan maasto-ominaisuuksia.

Niin ja meillähän mies ei enää käytä ollenkaan rattaita, kun ulkoilee pojan kanssa niin että kävelevät yhdessä lähikauppaan muutaman sadan metrin matkan. Eipä häntä sitten paljo kiinnostanu mun rataskriiseilyt, mutta kun minä hoidan kauppaostokset pääosin rattailla, niin ovat mulle aika tärkeät.
 
Tälle kesälle hankittiin pojulle pieni puhallettava kahluuallas pihakäyttöön. Että sopisi joskus taas aurinkokin paistaa, että päästään testaamaan sitä o_O Uskoisin, että poju tykkää siitä, pitäähän hän kylpemisestä ja rypee kaikissa mahdollisissa vesilammikoissa, jos vaan pystyy!
 
Meillä on myös kahluuallas ostoslistalla, poika on ihan villinä lätäköihin ja kaikkeen mahdolliseen veteen, ihan sama miten kylmää on!

Löytyykö teiltä arvon mammat muuten hyviä vinkkejä kesän alennusmyynteihin? Minä olen ehtinyt tosi huonosti edes nettikauppoihin... Stockalla oli aika paljon ulkovaatetta -40% (ostin pojalle edullisesti tuulitakin syksyä silmälläpitäen), mutta muiden vaatteiden osalta ei tahtonut löytyä kokoja, enemmän joko vauvatavaraa tai sitten 110cm ja siitä isompia vaatteita. Meillä ostetaan nyt lähinnä kokoa 92, mutta myös 86 on vielä ihan passeli suurimmassa osassa vaatteita.
 
Mä oon netistä tilannut Villervallalta, POPilta ja HMltä tosi paljon vaatteita syksyä ajatellen (kaikki väh -50%), ja koska suomessa tarvitaan aika paljon suurempi vaatearsenaali mitä espanjassa o_O Oon ostanut kokoa 98 ->, POPin tuulitakki oli 92 ja just nyt sopiva. Oon myös pari kertaa käynyt Reiman sivuilla katsomassa, mutta ei oo ollut mitään kivaa.

Kävin uuden päiväkodin infoillassa ja se määrä vaatteita mitä sinne pitää viedä :eek: Poikahan ei edes vielä pari viikkoa sitten omistanut kumppareita saati sadevaatteita tai mitään ulkoiluhaalareita, kun ei niitä espanjassa tarvinnut ja nyt pitäisi hankkia kaikki väh tuplana :confused:
 
Meilla on sama puhallettava kahluuallas kuin viimekin kesana. Sen kanssa on vaan kaikki nyt hankalampaa kuin viime vuonna. Poika ei pysy altaassa vaan lahtee juoksemaan pois litimarkana ja liukastelee kovalla kivilattialla... Tai sitten vain nousee seisomaan ja horjuu siina altaan pehmeella ja liukkaalla pohjalla uhkaavasti...
Varmasti jonkun verran tuon kanssa kuitenkin touhutaan. Kuitenkin poika nauttii vedesta.

Ma en ole jaksanut edes katsoa nettikauppoja. Jotenkin ei vaan ole aikaa tai oikeeta fiilista keskittya. Olen jo alkukesasta halppis-shoppaillut pojalle kesavermeet. Pojalla on varmaan ainakin 20 t-paitaa tai hihatonta ja tusinan verran shortseja. Muita vaatteitahan taalla ei edes tarvi.

Tosin poikahan on koko elokuun Suomessa isovanhempiensa mukana. Mun ei ole tarvinnut stressata sen elokuun pukeutumisesta, silla tiedan mummin kuitenkin ostelleen vaatteita pojan kesalomaa varten.

Talla hetkella tyyppi kayttaa lahinna kokoa 92, joitain 86 koon vaatteita myos. Esim. H&M:lla vauvojen vaatteet paattyy kokoon 92 ja pikkupoikien vaatteet alkavat koosta 92. Jotenkin piristavaa siis katsella jo muuallakin kuin vauva-osastolla! :happy:
 
Ainiin, ne pirun syysvaatteet.. No, onneksi meillä on sama vk-haalari, joka oli keväällä vähän iso niin mahtuu syksylläkin. Talvihaalari on pakko ostaa uusi. Samaten vauvalle pitää hankkia haalareita! :O Talvikengät on pakko ostaa uudet kans. Hyi sitä rahanmenon määrää.. :angry1" Kuravaatteet menee hyvällä tuurilla vielä ens keväänäkin, on sen verran reilut :D
 
ja meillä on 92cm, housuissa pitää olla vähän pienempi. Ainoat vaatteet mitä pitäisi talveksi hankkia, on yövaatteet, kalsarit tms ja huppareita. ja toinen kypärälakki.
 
Meilläkin menee housuissa vielä jotkut 86 vaikka ollaan jo pidempään käytetty yläosissa 92. Mutta ala- ja yläosien kokoero on alkanut pikkuhiljaa katoamaan. Vielä keväällä meni 80cm housut ja 92 paidat :grin
 
Täällä kanssa käytössä pääasiassa 92. Muutama hassu vaatekappale saattaa olla vielä 86. Olen tuumannut H&M:n vaatteiden kohdalla samaa kuin Littlered; hauskaa kun voi katsella tosi laajaa valikoimaa vaatteita kun 92 on sekä vauvoilla että isommilla lapsilla. Olen kyllä havainnut että isompien lasten puolella 92 on ehkä aavistuksen reilumpi tai erilaisella mitoituksella kuin vauvojen puolella. Bodyja en ole enää aikoihin hankkinut, muutama menee vielä kokonsa puolesta mutta haluaisin jo pistää nekin sivuun. Nyt mua jänskättää miten nuo kesävaatteet tulee käyttöön. Ei oo montaa kertaa voinu vielä shortseja pitää. Onneksi on vielä pitkälti kesää jäljellä, eiköhän ne siis käyttöön kaikki vielä tule. Syksyksi sitten on hankittava uutta jonkun verran, lähinnä sisävaatetta. Ulkovaatteiden pitäisi mennä vielä syksyn. Ostin pojalle muuten H&M hupparin ulkokäyttöön ja kun ei ollu kokoa 92 jäljellä niin otin 98/104. On reiluhko, mutta hihoja kääntämällä täysin käytettävissä jo nyt. Se menee varmasti vielä syksyllä. Mutta hurjaa ajatella että jo tuollaisiakin kokoja voi joissain tapauksissa käyttää.
 
Meille tarvitaan myös uusi syyshaalari (ja talvihaalari), tai katsotaan, miten pitkälle tuulipukutyyppisellä takki/housuyhdistelmällä pötkii, ne ovat aika lämpimät mutta jos poika kovasti möyrii, niin tuuletus saattaa pelata turhan hyvin vyötärön kohdalta :grin Kesävaatteita meillä on keleihin nähden onneksi ihan kivasti, jotkut lämpimämmän sään kengät pitäisi tosin hommata, ja hattu tai pari lisää. Ja sadetakki puuttuu, ja syksyksi tarvitaan varmaan jo isommat kumpparit, ja ja... että onneksi kotihoidontuki vaihtui taas vähän isompaan äitiysrahaan!

Mun täytyy myös tunnustaa, ettei meillä ole vauvoille kuin ihan tosi vähän vaatetta hankittuna (eikös tässä rv 36+3 ole vielä tosi hyvää aikaa ja energiaa hoitaa näitä juttuja? :laughing021). Pojan pienimmät vaatteet laitettiin aikanaan suurimmaksi osaksi kiertoon, enkä ole saanut aikaiseksi hankkia nyt paljon mitään, kun olen keskittynyt muuttohässäköihin sun muihin :oops: Varmaan ostan torilta summamutikassa pari jotain isompaa settiä, näyttivät olevan sopuhinnoissa. Tosin en ole ihan varma, olenko valmis maksamaan mitään esim. vanhoista äitiyspakkausvaatteista, kun niitäkin on mukana paketeissa...
 
Mä olen edelleen tehnyt iskuja kirppiksille ja saanut sieltä välillä löytöjä. Mutta kyllä tyttölapsille on kirppiksillä paaaaaaaaljon enemmän vaatteita tarjolla! :eek:o_O Nyt kun koot kasvaa tarjonta tuntuu vähenevän pojille entisestään. :shifty:

Mutta meillä on vaatekaappiasiat ihan kunnossa nyt onneksi :) Talveksi tarvitaan haalari, kengät, rukkasia ja myssyjä. Sadetakki ja uudet kumpparit on myös ostoslistalla, mutta elättelen toiveita kesäisistä säistä, eli nuokin hankkinnat jäänee syksymmälle. Sisäkäyttövaatteita ostan uusia tarpeen mukaan. Meillä menee vielä housuissa 80, paita on parempi koossa 86.
 
Herne, onko teilla nyt Kelan pakkauksia oikein kaksin kappalein? :)
Meilla H&M:lla on niita vauvojen/taaperoiden basic-malliston (suurin osa raitaisia) pitkahihaisia bodeja 3x10e ja basic-malliston pitkalahkeisia collegehousuja 3x10e. Kuvittelisin, etta siellakin, kun on kuitenkin sama ketju.
Ma olen ostanut varsinkin noita H&M:n peruskollareita pojalle koko ajan, ja tuo tarjous on ollut voimassa pojan koko olemassaoloajan. Aina olen vain ostanut eri koossa pojan kasvun mukaan, niita on kokoon 92 saakka. Ovat olleet yllattavan kestavia. Ja edullisia! :)
 
Nolottaa taas lukea, miten te kaikki tiedätte noin tarkkaan mitä puuttuu ja mitä pitää syksyksi hankkia? Meillä on vaan kasa kavereilta saatuja vaatteita, joihin tunnen hukkuvani. Pitäisi muuten taas siivota lapsen vaatekaappi pieneksi jääneistä, mutta välttelen sitä loputtomasti. Koko on varmaan tällä hetkellä 92 mutta jotain 86 edelleen käytössä myös. Syksyllä katselen sitten paniikissa kun alan tajuta asioita, mitä pitää hankkia. :oops:
 
no täällä on pakko ollut huomata kun puuttuvat asiat loikkii silmille koko ajan :D sain muuten tilattua sen talvihaalarin tänään! toivottavasti on hyvä :DD
 
Littlered: joo, otin kaksi pakkausta, ajattelin, että vauvat saavat niistä ensisängyt samalla (pojan äp-laatikko on ollut ties missä treenikamasäilytyskäytössä, joten siellä en nukuttaisi ketään). Mutta aika paljon tuli myös sellaista tavaraa, mitä olisi riittänyt yksi kaikille kolmelle, ja ihan kaikkea ei olla ekastakaan pakkauksesta käytetty, joten tuskin tulee käyttöä nytkään.

Mutta täytyy sanoa, että tämän vuoden pakkaus on minusta kiva, paljon värikkäämpää vaatetta kuin mitä oli kaksi vuotta sitten! :)
 
Nyt tulee muuten lisäpaineita tähän hommaan: mitenköhän mä osaan pakata tytölle tarpeeksi ja oikeanlaisia vaatteita päiväkotiin.... :wideyed: Ja reppu pitää sille hankkia myös, joku sanoi (täälläkö?), että kannattaa hankkia iso reppu, ne pienet kerhoreput on kuulemma liian pieniä. Ja mä aion tilata sellaisia nimikointi tarroja jotka osa menee tarralla ja osa silittämällä, kokeilin viime talvena kirjoittaa lapsen nimen kenkiin ja äitiyspakkauksen haalareihin, joita on monella samanlaisia. Ja heti tajusin, että tulinpa antaneeksi lapselle nimen, joka on ihan sikavaikea kirjoittaa kankaaseen tussiilla (varsinkin kenkiin), olisi varmaan pitänyt vaan tehdä siitä ANNA joka on lyhyt ja jonka kirjaimet on kaikki tikkuja, siis ei pyöreitä muotoja...:rolleyes:
 
Meillä ainakin päiväkotihomma vaatteiden osalta toimii niin, että pojan sadevaatteet, ulkovaatteet (plus kengät, hanskat, hatut), ja 1 sisävaate vaihtokerta on aina päiväkodissa. Vaatteet saa olla tarhassa, niille on oma lokeronsa. Eli vaatteita ei tarvitse raahata joka päivä edes takaisin.

Pienelläkin repulla pärjää, paitsi silloin, jos tuo kaikki vaatteet kotiin esim. pesuun. :)

Mä en oo hankkinut erikseen esim. ulkovaatteita tarhaan. Samoilla mennään ja pk:sta otan tarvittaessa esim sadevaatteet mukaan kotiin.

Nimikointiin käytämme tekstiilikynää ja pojun lempinimi on riittänyt hyvin :grin Mutta vaikea on pienen pieneen lappuun nimeä kirjoittaa, sitten pistän vaan nimikirjaimet (tai jonkun töhryn, minkä ainakin itse tunnistaa!).
 
Muokattu viimeksi:
Meillakin on tarhassa pojalla oma lokero. Siella on yleensa muutama pari sisavaatteita vaihtovaatteina. Jos pojan vaatteet joudutaan vaihtamaan paivan aika, niin en ma kuitenkaan muistaisi tuoda heti seuraavaksi paivaksi sinne uutta vaihtovaatekertaa. :grin Parempi siis, etta niita on useampia siella jemmassa...
 
Takaisin
Top