Vakuutus

Martuti

Kunnioitettu kommentaattori
Heinämammat 2014
Oletteko harkinneet vauvavakuutusta, tai jo kilpailuttaneet / hankkineet ?
Jos aiotte ottaa, niin ennen syntymää vai jo syntyneelle vauvalle?

Täällä voi käydä siis keskustelua muutenkin tästä aiheesta, jakaa kokemuksia ja mielipiteitä :)
 
Me aiotaan ottaa vakuutus jo nyt raskauden aikana syntymättömälle vauvalle. Ei olla kauheasti kilpailutettu, kun kaikki muut vakuutukset on Lähivakuutuksessa, niin sieltä taidetaan vauvavakuutuskin ottaa. Lähivakuutuksessa ainakin ennen syntymää otettava vakuutus pitää hankkia viimeistään 3kk ennen laskettua aikaa, ja sen voisi jo hankkia, ei vain olla saatu aikaiseksi hoitaa hommaa loppuun saakka...
 
Otetaan vakuutus ennen syntymää. En ny muista onko lapsivakuutus ifillä vai pohjolassa, mutta silloin ku kilpailutettiin esikoiselle, ni monessa yhtiössä tuli aika pian se katto vastaanniissä kuluissa, siis lääkärikuluissa. Ja toiseksi meän pitää ottaa huomioon, että lapselle voi periytyä mieheltä ykköstyypin diabetes, ni vakuutuksen tulee korvata sen kuluja. Ifissä meillä muistaakseni tuo lapsivakuutus on...
Satuitteko kattomaan ajankohtasen kakkosen ohjelman eilen nåistä lapsivakuutuksista? Minä kuulun juuri niihin, jotka olettivat , että käymällä yksityisellä lapseni kanssa, vähennän painetta terveyskeskuksilta. Mutta eipä se näin meekkään..
 
Me aiotaan kanssa ottaa jo raskauden aikana. Kaverilla kävi niin, että myöhästyi muutamalla päivällä, synnytyksen jälkeen tuli ongelmia vauvalle ja joutu muutamaksi päiväksi tarkkailuun. Eivät saaneet, enää tälle lapselle vakuutusta ollenkaan. Jos olisi ollut ajoissa, olisivat saaneet hoitokulutkin heti vakuutukseen.
 
Tulipa sopivasti tämä aihe, just tänään käytiin ottamassa, Pohjolasta. Mies oli näistä kysellyt jo joulukuussa ja halus nyt mennä ottamaan. Kaikki muutkin vakuutukset on samassa yhtiössä niin meni hyvin niin.
Ihan hyvä varatoimi varmaan, varsinkin kun täälläkin miehellä on juttuja jotka saattaa periytyä. Pieniä, mutta sellaisia kuitenkin mihin saattais rahaa mennä pikkulapsenkin kanssa.

Itse en ollut edes tiennyt tälläisestä (vaikka kaikenhan voi tietysti vakuuttaa), mutta mies onneksi otti jo aikaisin selvää... pari kaveria myöhästyi tämän kanssa myös, kun eivät neuvolastakaan tai mistään saaneet mitään infoa tällaisesta mahiksesta.
 
Meillä kanssa miehellä allergioita (heinä, koivu... ja astmaakin hiukan) niin ne nyt yleensä saattavat periytyä. Toki vauvavaiheessa tuollaisista ei vielä ongelmaa ole, myöhemmin sitten...
Mutta jos on esim. korvatulehduksia sitten usein tms. niin eipä tarvitse terveyskeskuksesta koittaa aikaa jonottaa.

Tosin mä luulen että "perus"juttuihin haetaan apua ihan kunnallisesta terveyskeskuksesta, jos sitten tulee jotain erikoisempaa / vakavampaa / isompaa niin sitten on paikallaan mennä yksityiselle lääkärille. Varsinkin kun pienen lapsen kanssa ei pitkäksi aikaa jäädä arpomaan, vaan hoitoa haluaa heti.

Mitä kaikkea vakuutusta ottaessa pitäisi ottaa huomioon? Mitkä on ne tärkeimmät seikat mitkä kannattaa varmistaa että vakuutukseen kuuluu, ja miten eri vakuutuksia kannattaa verrata...?
 
^ tässä meidän vakuutuksessa siihen kuuluu kyllä ihan kaikki mahdolliset sairaudet ja niistä seuranneet kulut, kun on vakuuttanut raskauden aikana, äiti on perusterve ja vakuutuksenottohetkellä lapsi on todettu terveeksi (uä-tutkimus). Siinä mielessä kannattaa ottaa siis ajoissa, että esim. mahdolliset rakenneultrassa todetut ongelmat ei enää vaikuta vakuutukseen, vaan niistäkin myöhemmin aiheutuneet kulut on korvattava koska vakuutus on otettu ennen ongelmien toteamista.
 
^ + tietysti kattaa myös tapaturmat, pysyvät vammat ja kuolema.
 
Me ollaan käyty kaikki muut lääkärit yksityisellä, paitsi yksi paha vaippaihottuma kunnallisella, kun ajattelin ettei sen kanssa niin hengenhätä ole. Mutta on ollut ihana saada aika esim. tunnin päästä, kun ollaan huomattu että kuume noussut tai viimeksi varasin heti aamun ensimmäisen ajan keskellä yötä!
Tunnen myös yhdet, jotka ovat ottaneet vakuutuksen juuri tuolla periaatteella, että jos tulee jotakin isompaa, mutta mielestäni he maksavat silloin hiukan turhasta vakuutusta, kun eivät sitä ole oikein ikinä hyödyntäneet.. mutta jokainen valitsee oman tapansa.
 
^ Niin no, mä ajattelen sen ehkä siksi, että haluaisin kuitenkin ylläpitää tätä kunnallistakin terveyskeskustoimintaa. Musta olisi kamalaa jos Suomessa siirryttäisiin samaan systeemiin kuin jenkeissä: jos ei ole vakuutuksiin varaa, ei myöskään saa hoitoa. Meillä sentään on edes joten kuten toimiva systeemi, vaikkakin ylityöllistetty ja hidas... Ja mitä enemmän käytetään yksityisiä, sitä enemmän niistä on valikoimaa ja ne palkkaavat parhaat lääkärit kalliilla. Ne jotka eivät ole niin päteviä lääkäreitä, päätyvät pienellä palkalla kituuttamaan terveyskeskuksiin, joita on yhä vähemmän ja vähemmän... jolloin kaikki eivät enää saakaan tasa-arvoista ja välttämättä oikeudenmukaisesti hoitoa.

Mutta tosiaan, tilanteen mukaan aiomme varmasti siis käyttää sekä yksityisiä että kunnallisia palveluja :)
 
Muokattu viimeksi:
Miu88, ainiin, hyvä pointti tuo ennen rakenneultraa otettu vakuutus... eli meillä tulee kiire, se on 2 viikon päästä!
 
Mä myönnän olevani todella surkea näissä kaikissa vakuutus-ja raha-asioissa. Minä mielelläni hoitelen kotityöt ja mieshuolehtii sit nuo tylsät talousjutut:wink. Tiedän kyllä, että pitäs minunki olla vähän kärryillä noista, mut ei ne asiat vaan pysy mun päässä. Mulla ei siis oo harmainta aavistusta minkä hintanen tuo vakuutus on.

Mutta ite oon nauttinu siitä, että ku jotain tulee, yksityiseltä saa ajan heti, vaikka sit vkl eikä tarvi lähtä istuun päivystykseen. Ja lääkärit muistaa lapsen. Meän terkka-aseman edellinen neuvolan lastenlääkärikään ei muistanu lasta ja teki mun mielestä puolivuotis-neuvolassa väärän diagnoosin pojan kiveksistä. Nyt on sit toinen lääkäri totes, että toinen kives ei oo laskeutunu ja leikkaus on heti tässä kuussa. Tämä kylläkin kunnallisella puolella.
 
Täällä vakuutus oli 2v asti ~400e, ja siitä eteenpäin laski noin satasella muutaman vuoden välein. 7-vuotiaasta eteenpäin n. 175e.
 
Mä kilpailutin esikoisen aikaan kaikki vakuutukset ja päädyin Tapiolaan eli nykyiseen Lähitapiolaan. Esikoinen 3,5 v eikä olla kertaakaan tarvittu. Mutta otetaan kakkoselle myös ja niin, että on voimassa heti syntymästä lähtien. Viimeks jäi viime tippaan hankkiminen, yllättävän nopeesti aika kuluu.
Esikoista on käytetty lääkärissä muistaakseni 3-4 kertaa ja kaikki ihan kunnallisella puolella. Yksityiselle tulisi matkaa 100 km, joten yhden korvatulehduksen takia ei oo lähdetty sinne asti. Olen aikonut muuttaa vakuutuksen tapaturmavakuutukseksi, mutten vielä uskaltunut, "jos kun että joskus".. Varmaan vauvavakuutusta otettaessa muutetaan..
 
Nyt on sitten vakuutus hankittu syntymättömälle lapselle. Huh, huojennus...!
 
Me otettiin just tänään vakuutus syntymättömälle lapselle Pohjolasta. Ei erityisemmin kilpailutettu, meillä kun on kaikki muutkin vakuutukset Pohjolassa ja niiden tarjoamassa vauvavakutuuksessa oli ne meille tärkeät osat eli esimerkiksi se, että omavastuu on per vakuutuskausi eikä per sairaus/tapaturma. Otettiin nyt todella laajasti korvaava (ja sen myötä myös kallis) vakuutus (reippaat 400e vuodessa), kun ajateltiin että sitä saa sitten karsittua myöhemmin helposti jos ei ole tarvetta, mut korvattavien asioiden lisääminen jälkikäteen vakuutukseen onkin sitten haastavampaa. Päädyttiin siihen, että tää ei oo se asia, missä halutaan säästää. Pohjolasta ei muuten saanut otettua vauvavakuutusta ennen rakenneultraa.

Järkeiltiin, että jos tuo maksaa tuon reilun 400e vuodessa ja omavastuu on 100e, niin se maksaa itsensä takasin neljässä-viidessä käyntikerrassa yksityisellä. Mulla esimerkiksi on aina ollut todella paljon poskiontelo-, nielu- sekä korvatulehduksia pienestä pitäen rakenteellisista vioista johtuen (nyt aikuisiällä laajennettu poskionteoloita, poistettu nielurisat ja nenän väliseinän suoristamisesta keskustellaan), joten jos lapsi perii multa nämä taipumukset niin vakuutus kyllä tulee maksamaan itsensä takaisin rahallisesti jo ekoina vuosina ja siinä, että saadaan varmasti hoitoa heti kun meistä tuntuu siltä - ei tarvi jäädä kotiin itkuisen ja kipuisen lapsen kanssa kun terveyskeskuksesta todetaan, että "kaikilla meillä on joskus vähän nuhaa.."
 
Lähivakuutuksesta saa otettua heti np-ultran jälkeen jo vakuutuksen, ja se PITÄÄ ottaa 2-3kk ennen laskettua aikaa.
 
Huomasin tuon Pohjolan vakuutuksen juu!:eek: olin reippaana hakemassa vakuutusta vauvalle jo viimeviikolla, kun ensiviikolla rakenneultra...olin jostain lukenut että voisi jopa kannattaa ottaa se ennen tätä ultraa, mutta "jostain korkeammalta" soitettiin seuraavana päivänä, että ei onnistu ennen kuin RU on tehty...eli vakuutuksen myyjäkään ei tiennyt sitä,eli nyt minä sitten menen uudestaan vakuutusta ottamaan ja äitiyskorttia kopioimaan sinne sitten joku päivä...
 
^ Käytännöt vaihtelee vakuutusyhtiöillä. Lähivakuutuksesta tosiaan vakuutuksen saa heti np-ultran jälkeen. Ja me taas haluttiin ennen rakenneultraa ottaa niinkuin nyt pystyikin, jos vaikka rakenneultrassa nyt huomenna eli maanantaina selviääkin jotain poikkeavaa...
 
Takaisin
Top