Vakuutus vauvalla

Eivät vaadi mitään maksuja vaikka lopettaisikin vakuutuksen. Meidän neuvoja kertoi, että heillä on yhteistyö Suomi 100 kanssa ja tämä ilmainen vuosi on osa synnytystalkoita. Vauvan synnyttyä vanhemmat saavat vuoden ilmaisen henkivakuutuksen (pitää toki hakea erikseen) ilman kysymyksiä tai selvityksiä joka korvaa oliko se nyt 20 000€ kuolemantapauksessa lapselle. Sitäkin saa lopettaa koska vaan maksutta.
 
Kiitos lisätiedoista! Kuulostaa hyvältä. Itse aina mietin, että mitkä sitten on ns. normimaksut kamppiksen jälkeen. Tosin varmaan tossa on heille iso mahdollisuus saada jengi vaihtamaan kaikki vakuutukset heille jne. Ainakin LähiTapiolassa hinnat aika erit onko 2 tai 4 eri vakuutusta heillä.
 
Juu, miehellä oli ennestään Op:lla vakuutukset ja minulla Fennialla. Koska sillä oli henkivakuutus ja minulla pelkkä autovaakuutus päätimme keskittää hänen yhtiöön. Hinta vuodessa kampanjan jälkeen on reilu 500€ vuodessa. Mutta se koostuu moduuleista ja halutessaan voi jättää "turhia" osia pois jolloin kokonaishinta tulee halvemmaksi. Vertailin myös vähän mitä saa vastaavalla vakuutuksella muualta ja minusta tämä vakuutus oli todella hyvä ja kattava.
 
Siis 500€ vuodessa pelkkä lapsen sairaskulu vakuutus?o_O Fenniassa kun eka vuosi maksaa n. 500€ ja sen jälkeen hinta tippuu noin 250€/vuosi. Me pidettiin sitäkin kalliina ja irtisanottiin kolmen vanhimman vakuutukset kun ei niille ollut niin paljon käyttöä.
 
Meillä on lähitapiolassa talo-ja autovakuutukset. Samoin mulla vielä sitten tapaturma-ja terveyskuluvakuutus, jonka olen ajatellut jättää ehkä pois. Lapselle pitäisi nyt miettiä vakuutus, ja kaiketi koirallakin pitäisi jonkinmoinen olla. LähiTapiolassa sai muistaakseni täydet alet, kun on neljä vakuutusta heillä. Olen ollut oikein tyytyväinen LähiTapiolaan, joten mielelläni jatkan siellä. Voisin kuvitella, että vakuutusyhtiöt ovat hyvin tietoisia kilpailijoiden paketeista, ja se etu sitten saadaan jossakin kompensoitua. Ärsyttävintä on vaan aina selvitellä ja kilpailuttaa :D
 
Siis 500€ vuodessa pelkkä lapsen sairaskulu vakuutus?o_O Fenniassa kun eka vuosi maksaa n. 500€ ja sen jälkeen hinta tippuu noin 250€/vuosi. Me pidettiin sitäkin kalliina ja irtisanottiin kolmen vanhimman vakuutukset kun ei niille ollut niin paljon käyttöä.

Kyllä, mutta se hinta koske se laaja vakuutus. Esim. If:in vakuutuksessa ei ollut kaikki samat ominaisuudet kuin Op:n vakuutuksessa vaikka olikin huomattavasti edullisempi. Eli kun ne ominaisuudet jättää Op:n vakuutuksesta pois ollaan aika samoissa hinnoissa. Halutessaan Op:n vakuutus jatkuu 100 vuotiaaksi kun taas esim. If:in loppuu oliko sen nyt sitten 25 vuotiaana. Että vakuutusten hinnat ei voi noin vaan verrata keskenään ilman että näkee mistä maksaa ja mitä niihin kuuluu. Sitten pitää vaan päättää mikä sopii parhaiten itselle. :)
 
Itse tuossa laskeskelin, että vakuutus vauvalle olisi käsittääkseni n.360€/vuosi OP:ssa normaalisti, nyt saisi tuon verran alennusta ainakin ensimmäisestä vuodesta.. En tiedä onko sillä merkitystä, että oma terveysvakuutukseni on OP:ssa, muita vakuutuksiani ei siellä ole..
 
Meillä OP:ssa oli esikoisen vakuutus muistaakseni juuri hieman päälle 300€/vuosi. Toki meillä on muitakin vakuutuksia, että näillä saattaa olla vaikutusta. Mutta en kyllä muista, että olisi missään vaiheessa ollut 500€/vuosi, edes normaalilla hinnalla.
 
Munkin mielestä oli jokin yhteenvetolaskelma ilmaisen vuoden jälkeen op:lla ja tuon hinta oli n 360-380 välille. Ja ilmoittivat laskelmat laittavan hyvissä ajoin ennen ilmaisen vuoden loppua. Eli ehtii hyvin sitten muokata vakuutuksen sisältöä tai irtisanoa koko vakuutus. Jos ei nyt mitään isompia sairauksia tai korvakierteitä ilmaannu niin varmaan tulee tuo sairasvakuutus irtisanottua ja otetaan pelkkä tapaturmavakuutus.
 
Okei, tämä oli vaan se tarjous tästä vakuutuksesta jota tarjottiin meille.
 
Takaisin
Top