Vaikea uhmaikä / lapsen raivarit

Uusperhesatu

Uusperhesatu

Asioista perillä oleva
Alan olla aika helisemässä meidän jouluna 3 vuotta täyttävän uhmiksen kanssa. Mietin jo, että mikä määrä raivoa on enää normaalia. Tämä lapsi on ollut hyvin temperamenttinen siitä lähtien, kun oma tahto alkoi kasvaa joskus vuoden vanhana. Hän raivostuu siitä, tästä ja tuosta eikä meinaa millään päästä yli tunnetilastaan. Hän saattaa helposti puolikin tuntia kirkua asiaa x.

Tänään aamulla raivon syy oli se, kun "taikasukat" otettiin pois. (Taikasukat on siis sellaiset harsosäärystimet, jotka lapselle laitetaan yöksi rasvauksen jälkeen - lääkärin määräys, jonka pitäisi auttaa atooppiseen ihottumaan.) Mutta mikä tahansa muukin asia voi johtaa ihan järjettömään raivoon. Nyt vielä lisäksi on tullut yöllinen kiukuttelu, eli lapsi havahtuu monta kertaa yössä kiukuttelemaan ja potkimaan ja lyömään minua. Kyseessä ei ole kauhukohtaus - tiedän, koska hänellä on ajoittain myös niitä.

Mikään määrä syliä, sanoittamista jne ei tunnu raivoon auttavan. Oma pää ei meinaa kestää tätä, kun koko ajan hän kirkuu jotakin asiaa. On hän toki myös hyvällä tuulella eikä aamusta iltaan huuda, mutta ikinä ei tiedä, mikä laukaisee raivon. Ja kun se alkaa, hän pyrkii heittelemään kirjoja, kaatamaan tuoleja, lyömään, potkimaan jne. Perjantaina hän raivostui, kun Pipsa Possu laitettiin pois, ja yritti mennä paiskomaan kirjastosta lainattuja kirjoja, ja kun estin, hän kirkui vartin yhtä soittoa että "Mä haluan heitellä kiijoja!" ja yritti potkia ja lyödä pikkusisartaan.

Tiedän, että jokin määrä uhmaa kuuluu ikään ja normaaliin kehitykseen, mutta välillä mietin, että missä menee normaalin raja. Kahden vanhimman lapsen kanssa ei ikinä ollut näin vaikeaa, vaikka heilläkin toki oli uhmaa 2-3-vuotiaina.

Onko kellään kokemusta vastaavasta todella vaikeasta uhmasta/raivosta, joka kuitenkin olisi helpottanut iän myötä?
 
Et ehkä halua kuulla tätä. Minulla esikoinen oli todella tulinen, oma tahto alkoi varhain ja oli heti voimakas ja huutoa ja raivoa tuli usein ja pitkään. Joskus yritin rauhoitella, joskus en jaksanut. Toimivinta oli se, että yritin rauhoittaa itseäni. Sisarus oli vajaa pari vuotta nuorempi ja pyrin vain pitämään sisarukset kaukana toisistaan kun raivo saapui.

Ja sitä kesti kauan. Onneksi muutti muotoaan, mutta kokonaan ohi meni vasta 16-vuotiaana
 
Meillä rajut raivokohtaukset alkoivat 1,5v iässä ja jatkuivat ja jatkuivat vain. Taustalta löytyi refluksi ja kun siihen saatiin lääkitys, muuttui leijona lauhkeaksi lampaaksi.
 
Meillä on raivottu, kiukuteltu, lyöty jne. paljon silloin kun perheellä on ollut erityisen vaikeaa (isä sairaalassa tms.) Kun tilanne on tasaantunut on lapsikin taas ollut rauhallisempi. (Uuden lapsen päiväkotiin tulo samaan aikaan parhaimman uhmakauden kanssa aiheutti taas päiväkodissa huutamista.) Mietin siis voisiko se teilläkin olla oire jostain? Joko elämänmuutoksiin liittyvää tai kuten elaffyn lapsella jokin lapsen vaiva, jota ei ole löydetty. Vaikka tuskin on ainoa lapsi, jolla se on vain voimakas temperamentti. Tsemppiä joka tapauksessa!
 
Uusperhesatu sanoi:
Onko kellään kokemusta vastaavasta todella vaikeasta uhmasta/raivosta, joka kuitenkin olisi helpottanut iän myötä?
Click to expand...

Tsemppiä! Meillä kohta 4-vee jolla sama meno vielä jatkuu. Tänään veti ihan hirveät kilarit siitä että minä ilkeä kiusaaja-äiti ystävällisesti mainitsin että hänen paperiinsa mahtuisi vielä paljon piirtämään. En yleensä puutu lasten piirtämisiin, mutta nyt huomautin kun poika joka osaa jo piirtää alkoi vain umpimähkäisesti sutata paperiin ja oli jo kolmas suttupaperi menossa. :rolleyes: Puoli tuntia raivosi ja itki että minä "häiritsen hänen piirustusrauhaansa" ja että ei halua enää ikinä piirtää.

Nyt on taas iloinen ja halailee. :grin
 
Vielä kolmisen kuukautta sitten lasteni uhma oli kovempi ja tarvittaessa piti kantaa itkuraivarilapsonen sylissä kaupasta kun ei kiukku laantunut ja heittäydyttiin lattialle huutamaan. Ja syynä itkuraivariin oli se että olisi halunnut ostaa ruokakaupasta auton renkaita! :D Meillä kaksi uhmaikäistä joille tuntunut toimivimpana se että kumartuu lapsen tasolle rauhallisella äänellä keskustelemaan ja laittaa puhuessa käden olkapäälle mikä tuntunut rauhoittavan. Taaperoiden häröpalloilu esimerkiksi pankkireissulla viimeksi loppui kuin seinään kun aluksi kiellot juoksentelusta meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos minkä jälkeen kumarruin taaperon tasolle laittaen käden olalle ja kysyin rauhallisella äänellä "haluatko leikkipuistoon?". Taapero vavahtui heti ja vastasi myöntävästi johon jatkoin että heidän on istuttava paikallaan pankkiasioinnin ajan tai ei mennä sen jälkeen leikkipuistoon. Istuivat molemmat aloillaan sen jälkeen kiltisti ja käytiin siellä leikkipuistossa hetkeksi pyörähtää kun aikaa oli. Leikkipuiston sijaan voi kokeilla muitakin lasta kiinnostavia asioita ja tämäkään keino ei välttämättä toimi muilla lapsilla kun jokainen oma yksilönsä, tsemppiä! Ja voi tosiaan olla samoin että muutama kuukausi lisää niin uhmakiukut kanssa pienentyneet :)
 
Yölento sanoi:
Et ehkä halua kuulla tätä. Minulla esikoinen oli todella tulinen, oma tahto alkoi varhain ja oli heti voimakas ja huutoa ja raivoa tuli usein ja pitkään. Joskus yritin rauhoitella, joskus en jaksanut. Toimivinta oli se, että yritin rauhoittaa itseäni. Sisarus oli vajaa pari vuotta nuorempi ja pyrin vain pitämään sisarukset kaukana toisistaan kun raivo saapui.

Ja sitä kesti kauan. Onneksi muutti muotoaan, mutta kokonaan ohi meni vasta 16-vuotiaana
Click to expand...

Ou nou. Eli 13 vuoden päästä helpottaa. :grin
 
Vargynja sanoi:
Meillä on raivottu, kiukuteltu, lyöty jne. paljon silloin kun perheellä on ollut erityisen vaikeaa (isä sairaalassa tms.) Kun tilanne on tasaantunut on lapsikin taas ollut rauhallisempi. (Uuden lapsen päiväkotiin tulo samaan aikaan parhaimman uhmakauden kanssa aiheutti taas päiväkodissa huutamista.) Mietin siis voisiko se teilläkin olla oire jostain? Joko elämänmuutoksiin liittyvää tai kuten elaffyn lapsella jokin lapsen vaiva, jota ei ole löydetty. Vaikka tuskin on ainoa lapsi, jolla se on vain voimakas temperamentti. Tsemppiä joka tapauksessa!
Click to expand...

Meillä ei ole kyllä ollut elämänmuutoksia, joten en oikein usko että johtuisi sellaisesta. Ainut oli pikkusisaren syntymä, mutta raivoaminen alkoi jo ennen sitä. Joku fyysinen vaiva on toki mahdollinen, mutta vähän epäilen sitäkin, kun mitään muuta oiretta ei ole. Hänellä on kyllä atooppista ihottumaa, mutta se on nyt hyvin hoidossa, enkä muutenkaan ole kokenut että raivoaminen lisääntyisi ihottuman pahenemisvaiheissa ja vähenisi ihottuman ollessa parempi. Vähän veikkaisin, että tällä lapsella on vain todella voimakas temperamentti mutta toivon toki, että se hieman laantuisi kasvamisen myötä...
 
Lavinia sanoi:
Tsemppiä! Meillä kohta 4-vee jolla sama meno vielä jatkuu. Tänään veti ihan hirveät kilarit siitä että minä ilkeä kiusaaja-äiti ystävällisesti mainitsin että hänen paperiinsa mahtuisi vielä paljon piirtämään. En yleensä puutu lasten piirtämisiin, mutta nyt huomautin kun poika joka osaa jo piirtää alkoi vain umpimähkäisesti sutata paperiin ja oli jo kolmas suttupaperi menossa. :rolleyes: Puoli tuntia raivosi ja itki että minä "häiritsen hänen piirustusrauhaansa" ja että ei halua enää ikinä piirtää.

Nyt on taas iloinen ja halailee. :grin
Click to expand...

Voi kun kuulostaa tutulta. Meillä on aivan yhtä randomeja aiheita näillä raivareilla. Yhtenä iltana lapsi raivosi sitä kun isänsä kielsi tätä laittamasta sormia oven väliin. "Mä haluan laittaa sormet oven väliin!!!" hän karjui varmaan vartin. :rolleyes:
 
Mitimasa sanoi:
Vielä kolmisen kuukautta sitten lasteni uhma oli kovempi ja tarvittaessa piti kantaa itkuraivarilapsonen sylissä kaupasta kun ei kiukku laantunut ja heittäydyttiin lattialle huutamaan. Ja syynä itkuraivariin oli se että olisi halunnut ostaa ruokakaupasta auton renkaita! :D Meillä kaksi uhmaikäistä joille tuntunut toimivimpana se että kumartuu lapsen tasolle rauhallisella äänellä keskustelemaan ja laittaa puhuessa käden olkapäälle mikä tuntunut rauhoittavan. Taaperoiden häröpalloilu esimerkiksi pankkireissulla viimeksi loppui kuin seinään kun aluksi kiellot juoksentelusta meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos minkä jälkeen kumarruin taaperon tasolle laittaen käden olalle ja kysyin rauhallisella äänellä "haluatko leikkipuistoon?". Taapero vavahtui heti ja vastasi myöntävästi johon jatkoin että heidän on istuttava paikallaan pankkiasioinnin ajan tai ei mennä sen jälkeen leikkipuistoon. Istuivat molemmat aloillaan sen jälkeen kiltisti ja käytiin siellä leikkipuistossa hetkeksi pyörähtää kun aikaa oli. Leikkipuiston sijaan voi kokeilla muitakin lasta kiinnostavia asioita ja tämäkään keino ei välttämättä toimi muilla lapsilla kun jokainen oma yksilönsä, tsemppiä! Ja voi tosiaan olla samoin että muutama kuukausi lisää niin uhmakiukut kanssa pienentyneet :)
Click to expand...

Tämä toimii joskus, mutta joskus taas lapsi alkaa raivota kahta kauheammin että haluaa esim. sinne leikkipuistoon NYT. :D Toivotaan tosiaan että aika auttaa.
 
Joo meillä ei kans auta mikään. Ei sylittely ja rauhoittelu, tunteen sanoittaminen tai mikään muukaan mitä yritän. Se kiukku/raivo menee ohi kun menee, tuntuu etten voi vaikuttaa siihen oikein mitenkään.

Tosi turhauttavaa, varmaan huutamalla ja komentamalla loppuisi nopeammin mutta kun en halua kasvattaa passiivis-aggressiivisia lapsia niin koitan vaan antaa tilaa sille pojan tunteelle. Tiukkaa kyllä tekee! Minun vanhemmat kasvatettiin kielloilla ja uhkailulla eikä kielteisiä tunteita saanut näyttää, ne piti aina tukahduttaa. Nyt molemmat ovat passiivis-aggressiivisuuden perikuvia:D En halua niin kypsymättömiä käyttäytymismalleja siirtää omille lapsille. Hankalaa vaan kun ei tiedä missä raja menee, koska eihän lapselle voi sitäkään opettaa että on ihan ok karjua missä ja milloin vain. Aikuisenakin. Vaikka onhan niitäkin..

Miten opettaa lapselle, että tunteet saa näyttää ja silti hänestä pidetään, mutta että aina ei tarvitse laittaa rähinäksi?
 
Onko teillä mitään rangaistuksia esimerkiksi siitä, kun lyö tai heittää jotain luvatonta? Tuon ikäisen lapsen täytyy jo oppia, että teoilla on seuraukset.

Minulla on melko napakka ote näissä asioissa ja tiedän, että monien mielestä kyseenalainen. Mutta kyllä myös on hyväkäytöksinen lapsi ja uskoo kerrasta. Eli meillä mennään ulos jäähylle yhdessä, nyt pakkasilla etenkin toimii loistavasti. Harvoin joudutaan menemään ulos asti, vain sillä uhkaaminen riittää. Ulkona ollaan kunnes lapsi pyytää anteeksi, tämä tapahtuu yleensä hyvin nopeasti. Sitten sisälle tultua pitää korjata omat jälkensä, esimerkiksi siivota jos on heittänyt jotain. Lapsi on kohta 3,5-vuotias.

Sitten kohtauksen jälkeen puhutaan asia läpi ja sanoitetaan tunteet ja aina sanon, että rakastan lastani vaikka hän tekisi mitä.

Toimii meillä.
 
Tota kultaista keskitietä etsitään täälläkin. Että sallittaisiin tunteet mutta opetettaisiin myös rajoja ja seurauksia. 3,5-v pahin tapa on olla tottelematon ja nauraa, esim karkaa kaupassa, ei pysy sängyssä, leikkii esineellä kunnes se vahingossa rikkoutuu. Huutopotkuraivarit osaan vielä rauhoittaa ja olla tukena mutta tuollainen piruilu saa vain oman pinnan kuohahtamaan.

Meidän lapsi on ihana mutta voimakastahtoinen ja itsepäinen. Pikkusisaruksen syntymä ei ole auttanut. Yritämme harjoitella malttia jota ennen oli mutta vaikeaa on. Tuntuu että kaikki temppuilut päätyy jonkinlaiseen epärakentavaan konfliktiin.
 
Helsingin Sanomissa oli artikkeli lasten mindfulnessista...mä olen vähän ihmetellyt mitä se on mutta itse asiassa se vaikuttikin minun mielestä aika kivalta ja ehkä jopa toimivalta...kunhan aikuinen vain jaksaa paneutua siihen.

Ehkä se auttaisi myös uhmaan pidemmän päälle? Ajattelin itse ainakin kokeilla kun homma alkaa eskaloitua - ja itse asiassa jotain tämän tyylistä tehdään lasten päiväkodissa ja lapset ovat kyllä aika tasapainoisia sen jälkeen, huomaa myös illalla kotona.
 
Aiarana sanoi:
Onko teillä mitään rangaistuksia esimerkiksi siitä, kun lyö tai heittää jotain luvatonta? Tuon ikäisen lapsen täytyy jo oppia, että teoilla on seuraukset.
Click to expand...

Jos hän alkaa heitellä tai lyödä, otan tietysti pois tavarat, joita voi heittää tai lapsen syliin niin, ettei hän pääse satuttamaan muita. Aika usein nostan hänet myös pikkusiskon syöttötuoliin rauhoittumaan, koska siitä hän ei pääse pois eikä voi jatkaa kiellettyä toimintaa. En sikäli usko rangaistuksiin, että kiukunpuuskassa heitetystä tavarasta seuraisi joku irrationaalinen rangaistus, joka ei liity lainkaan asiaan. Sen sijaan, jos esim. potkuautolla toikkaroi toisia päin, se auto lähtee jäähylle. Tai jos tulee itkupotkuraivari, kun Pipsa Possu -ohjelma laitetaan pois, niin selitän hänelle, että sitä ohjelmaa ei sitten voi enää katsoa, jos se vaikuttaa häneen sillä tavalla. Yritän siis pitää seuraukset ns. luonnollisina seurauksina, jotta lapsikin ymmärtää syy-yhteyden.
 
Lavinia sanoi:
Joo meillä ei kans auta mikään. Ei sylittely ja rauhoittelu, tunteen sanoittaminen tai mikään muukaan mitä yritän. Se kiukku/raivo menee ohi kun menee, tuntuu etten voi vaikuttaa siihen oikein mitenkään.

Tosi turhauttavaa, varmaan huutamalla ja komentamalla loppuisi nopeammin mutta kun en halua kasvattaa passiivis-aggressiivisia lapsia niin koitan vaan antaa tilaa sille pojan tunteelle.
Click to expand...

No tämä just. En itsekään halua kieltää tunnetta, koska eihän niille mitään voi. Tekoja voi toki rajoittaa, esim. jos lapsi alkaa suutuspäissään heitellä tavaroita, mutta se tunne itsessään on sallittu. Tietysti olisi kiva kun olisi keinoja rauhoittaa se raivo jotenkin, mutta meilläkin on juuri noin, että mikään ei oikein auta siinä hetkessä.

Toisaalta uskon, että tämä kuuluu ikäänkin, ja (toivottavasti) helpottaa ajan myötä.
 
Meillä hyvä rauhoituskeino on ollut antaa lapselle juotavaa. Juodessa ei voi huutaa ja kiukutellessa usein on tullut jano, jolloin vesi kelpaa. :) Sillä saa pysäytettyä sen pahimman raivon.

Lapsen tunteet ovat toki oikeita ja hänellä on ne oikeus näyttää, mutta minusta on ihan ok myös pyytää lasta hillitsemään huutoa ja raivoa. Esim yöllä ei vain yksinkertaisesti ole lupa karjua, vaikka miten tekisi mieli. Yöllä ollaan hiljaa ja annetaan muiden nukkua. Harjoittelulla lapsikin oppii hillitsemään sitä omaa reaktiota ja iän myötä ymmärtämään säännöt ja normit. Jos meillä huutaa yöllä, saa mennä ulos huutamaan. Etenkin pakkasella huuto yleensä loppuu melko pian. Sänkyyn pääsee heti takaisin, kun haluaa ja pystyy noudattamaan öistä hiljaisuus-sääntöä. Viileä ilma myös jäähdyttää tunteita hyvin.

Meillä isoimmat uhmat tulevat väärinymmärryksistä, kun joko aikuinen ei ymmärrä, mitä lapsi tarkoittaa tai lapsi ei ymmärrä, mitä aikuinen toivoo ja odottaa tältä tai lapsi ei tiedä, mitä tapahtuu. Toinen on rajojen kokeilu.

Ensimmäisessä tapauksessa kommunikaation lisääminen on ollut avain ja asiat pitää vain selittää ja selittää monta kertaa aina uudestaan ja uudestaan. Siirtymätilanteet täytyy muistaa ennakoida, eikä saa tehdä oletuksia, että lapsi tietäisi, mitä kaupassa käynti konkreettisesti juuri tällä kertaa tarkoittaa, vaikka olisi kaupassa paljon käynyt.

Toiseen tapaukseen auttaa meillä yksinkertaisesti sovituista kiinni pitäminen ja asetetuissa rajoissa pysyminen. Pitää tehdä sellaiset säännöt, että niitä pystyy ja jaksaa noudattaa ja valvoa, että myös lapset noudattavat. Sen jälkeen otetaan vain se raivo vastaan. Lapsi hakee rajojaan ja hänelle tuo turvaa, kun aikuinen ne johonkin asettaa.

Helpompi aina tietää, miten pitäisi toimia ja tehdä aikuisena kuin siinä tilanteessa yrittää muistaa ja toteuttaa sitä kaunista ajatustaan.. :D Äitikin on vain ihminen ja joskus noiden pienten kiukku menee kyllä pahasti ihon alle! Silloin auttaa usein synnytyslaulu ja hengittely.
 
Meillä vähän pienempi itkupotkuraivari-tapaus. Sen takia onkin vaikea keksiä toimivia menetelmiä, kun hän ei vielä ymmärrä niin paljoa. Ei toimi rangaistus, ei huutaminen, ei alas kumartuminen, ei varoittaminen, ei ohjaaminen muuhun toimintaan tai jos ottaa hänet mukaan omaan hommaan, jne. Hänen raivarit ei kyllä kestä kovin kauaa, mutta olisi silti kiva saada esim. tiskikone täytettyä kerran ilman tappelua. Hän siis tulee tahallaan ottamaan likaisia tiskejä pois ja heittelee niitä eri huoneisiin ja nauraa päälle. Ei ole tähän mennessä kertaakaan totellut tuossa asiassa. Tottelee siis ylipäätään huonosti jos on itse päättänyt tehdä toisin, jonka johdosta usein raivarit syntyy. Minut on kasvatettu pelolla ja sitä en halua omille lapsille tehdä. Vaikka toimikin todella hyvin tottelevaisuus- tarkoituksessa!
 
Allekirjoitan elaffyn mainitseman ennakoinnin täysin ainakin meidän lapsen kohdalla. Sano varoittamatta että nyt kerätään lelut/lopetetaan pelaaminen/jotain muuta tylsää/mennään syömään -> itkuhuuto. Sano että kohta kerätään lelut/jne -> kohta kerätään lelut ilman taistelua. Yritetään aina sanoa n. 5 minuuttia ennen kun jotain pitäisi tehdä. :)
 
Tips sanoi:
Tota kultaista keskitietä etsitään täälläkin. Että sallittaisiin tunteet mutta opetettaisiin myös rajoja ja seurauksia. 3,5-v pahin tapa on olla tottelematon ja nauraa, esim karkaa kaupassa, ei pysy sängyssä, leikkii esineellä kunnes se vahingossa rikkoutuu. Huutopotkuraivarit osaan vielä rauhoittaa ja olla tukena mutta tuollainen piruilu saa vain oman pinnan kuohahtamaan.

Meidän lapsi on ihana mutta voimakastahtoinen ja itsepäinen. Pikkusisaruksen syntymä ei ole auttanut. Yritämme harjoitella malttia jota ennen oli mutta vaikeaa on. Tuntuu että kaikki temppuilut päätyy jonkinlaiseen epärakentavaan konfliktiin.
Click to expand...
Meillä on kanssa tämmönen tyyppi.
Herra täyttää ensi kuussa 4.
Minähän en ihmisten ilmoille hänen kanssaan mene. Mitään ei kuuntele, ei tottele. Huutaa ja juoksee pitkin kaupan käytäviä ku joku alkuasukas.
Nyt on 3,5kk pikkusiskokin niin ei tuu mitään. Jätänkö vaunut siihen paikkaan ja lähen juoksemaan perään ku yks pikkuapina meinaa nauraen juosta auton alle?
Katotaan sitä kaupassa käyntiä joskus muutaman vuoden päästä uudestaan. Tuo pieniä haasteita kyllä elämään ku kauppaan ja muille asioille lähteminen pitää suunnitella hyvin tarkkaan että mies on kotona pojan kanssa sen aikaa tai hoidettava asiat sillä aikaa kun poika on päiväkodissa 20h/vko.
 
Takaisin
Top