Väkivaltainen suhde!

MariQ

MariQ

Sukkela juttelija
Warning!!!! Tabu!!!!

Tunnistatko väkivallan?
Mitä on fyysinen väkivalta, entäpä henkinen väkivalta?

Luin juuri kirjan Miksi se ei vain lähde?, joka kertoo väkivaltaisesta parisuhteesta, niin henkisesti kuin fyysisestikin väkivaltaisesta. Luen itse kirjaa siksi, että työstän edelleen haavoja, joita väkivaltaiset ex.suhteeni minulle aiheuttivat.

Kirjassa muutamat naiset kertovat tarinoitaan, ja niitä yhdistää vahvasti ainakin yksi asia: häpeä!!!!

Haluaisin avata keskustelua niin vertaistuen kuin tiedonkin jakamisen kannalta tässä, sillä väkivalta lähi/parisuhteissa on edelleen aivan törkeästi vaiettu asia.

Saa kommentoida ja kysyä. Kerron kyllä omistakin kokemuksista mikäli joku kokemuksistani hyötyy.
 
Mä olin ennen väkivaltaisessa suhteessa. Kertaakaan mua ei ns. hakattu, mutta oli kaikenlaista pienempää: tönimistä, repimistä, hiuksista kiskomista, fyysistä estämistä, kiinnipitämistä jne. Fyysinen väkivalta on mielestäni kosketusta, jota toinen osapuoli ei halua.

Henkinen sitten taas... No, se voi olla tosi monimuotoista. Tässä mun ex-suhteessani se oli mm. uhkailua, haukkumista, syyttelyä, solvausta, pelottelua jne. Kerran eksä uhkasi jättää mut Irlannin maaseudulle mökkiin, josta en olisi päässyt mitenkään pois, etenkään myöhään illalla. Monta kertaa esti mua nukkumasta jos sitä yritin hänen raivotessaan, tuli hakkaamaan lusikalla metallista sängynrunkoa ja ravistelemaan jne. Usein hän myös haukkui ulkonäköni päästä varpaisiin.

Häpeä varmasti värittää monien kokemuksia. Niin minunkin. Olinhan aina ajatellut, että lähtisin ensimmäisestä väkivallan merkistä. Enkä sitten lähtenytkään. Ja omalla kohdallani tunsin myös häpeää siitä, että olin mennyt "hankkimaan" lapsen sellaisen miehen kanssa. Toisaalta lapsen saaminen pelasti minut: Hänen synnyttyään tajusin, etten voisi kasvattaa lastani sellaisessa ilmapiirissä. Lähdin, kun lapsi oli kuusiviikkoinen. En ole katunut. :)
 
Aikoinaan kirjoitin päiväkirjaa näistä tapahtumista kun yritin vakuuttaa itselle että on pakko päästä eroon. Yritin erota ekasta tällaisest suhteest yhteensä 4 kertaa joist tää 4.onnistui. Hän yrittää edelleen kyykyttää ja alistaa mua lasten kautta, ja joskus kun oon heikommalla tolalla en voi olla yhteydessä ees lasten asioissa, koska mä tunnen ne sen uhkaukset vaikka ne ei muille näyttäydykään.

Nyt kun luin tarinoitani , luin sen kirjan ja samaan aikaan käyn terapiassa niin vointi meni huonommaki. Ärsyttää mutta uskon että tästä parannutaan.

Tuosta suhteesta päästyäni päädyin taas epävakaaseen suhteeseen jossa hirveesti manipulointia ja valehtelua ja väkivaltaista käytöstä monella lailla. Ja miksi siitäkään ei päässyt pois???? Se on se häpeä ja myös se että luulee et jonain päivänä siihen tulee se "happy end"

Suosittelen sitä kirjaa kyllä jos on ollutkaan tällaisessa suhteessa, se selittää paljon asioita jouta minäkin mietin usein, että miten hitossa olen joutunut tähän ja miksen pääse pois... ja että miksi tää on näin ja miksi se ei vaan mene pois ja kiusaa jotain muuta.
 
MariQ Olen pahoillani, että olet saanut osaksesi niin paljon pahaa. Joudutko olemaan vielä monta vuotta yhteydessä exääsi lasten kautta? Millaiset välit hänellä on lapsiinsa?
Joskus on mentävä syvimpien kuilujen kautta, mutta kyllä sä selviät! Onneksi sulla on nyt hyvä parisuhde. :Heartred

Mä seurustelin nuorempana miehen kanssa, jonka epäilen olevan narsisti (en ole sen alan ammattilainen). Hän oli tosi hurmaava ja älykäs, supliikkimies. Työskenteli alalla, jossa sai käyttää valtaa muihin. Rakastuin häneen ihan päätä pahkaa.

Ajan kuluessa hänen käytöksensä muuttui pikku hiljaa ihan päälaelleen. En ollutkaan enää kaunis ja ihana, vaan halveksittava hylkiö. Mulla oli väärän väriset hiuksetkin, koska hän jumaloi blondeja. Opiskelin ja kävin siinä sivussa myös töissä ja koska en saanut pidettyä kotia siistinä, niin musta ei ollut mihinkään. Sain tietää hänen pettävän mua ympäri kyliä, myös erään naispuolisen ystävänsä kanssa. Kerran kun meidän piti tavata tuo nainen kaupungilla, sain paniikkikohtauksen, koska en vain kestänyt sitä tilannetta. Hän haukkui ja nöyryytti mua sen takia suureen ääneen ja lähdin vain kävelemään johonkin suuntaan luullen, että kuolen siihen paikkaan.

Pari kertaa hän kävi käsiksi, mutta annoin takaisin samalla mitalla. Inhosin itseäni sen takia, millaiseksi muutuin. Itsetunto vajosi lopulta ihan pohjalukemiin ja alkoi tulla itsetuhoisia ajatuksia. Pahinta oli se, ettei kukaan nähnyt millainen hän oli oikeasti, paitsi onneksi pari läheistä ystävää. Kerran hän uhkasi tappaa mut ja koirani ja silloin tuntui, että nyt lähtee järki. Sain jostain voimaa ja rohkeutta jättää hänet, ja vielä nöyryyttävällä tavalla. Sain edes vähän ylpeyttäni takaisin.

Tuosta suhteesta toipumiseen meni vuosia. Nyt olen selvillä vesillä, mutta en voi olla miettimättä, millaisessa perhehelvetissä hänen vaimonsa ja lapsensa elävät. Onneksi en tullut hänelle raskaaksi!

Taisi tulla vähän sekava kirjoitus, mutta nousi tosi epämiellyttävät tunteet pintaan vielä näin 15 vuoden jälkeenkin. Huh!
 
Kyllä sinäkin olet Towanda ollut varsin väkivaltaisessa suhteessa ja kuvailemasi mies kuulostaa pahasti (narsistisesta) persoonallisuushäiriöstä kärsivältä, ihan klassiset piirteet.

Nää nostattaa joo ällöt tunteet pintaan ja mullahan on näiden molempien sankareiden kanssa lapsia, joten jousun olla viel 10+ vuotta tekemisissä. Tän hälkimmäisen kanssahan menee ns hyvin koska mä oon nyt se ulkopuolinen jolle näytetään kiiltävää pintaa eli sitä mitä suhteemme aikana mun kaverit ja perheet sai nähdä, auttavaa huumorintajuista jne miestä. Mutta osaa hätkäyttää mua hyvin syvästi antamalla sellaisia jänniä uhkauksia jotka ei tosiaan mene ohi korvien, esim kun pitäis elarit laittaa ajantasalle niin tarjoo kaikenlaisia kikkailuja ja huomauttaa aina loppuun että niin hän "olisi voinut" erossa viedä puolet mun omaisuusesta. Ihan kiva sivallus joka väliin vallankin kun oikeesti tietää paljonko on saanu taloudellista hyötyä minusta
 
Kiitos kun kommentoit asiaa ulkopuolisen silmin. Itse olen näköjään vähätellyt kokemuksiani ajatellen, että onneksi en ole ollut väkivaltaisessa suhteessa. Mutta luultavasti hullu exäni olisi piessyt mut pahasti, jos en olisi puolustautunut. Ja terveessä suhteessa ei käydä toiseen käsiksi IKINÄ.

Ovatko sun entiset uusissa suhteissa? Eivät kai ole väkivaltaisia lapsia kohtaan? Olen onnellinen että olet päässyt sairaista suhteista pois, vaikka niissä onkin vielä työstämistä. Nyt olet kuitenkin turvassa ja se on pääasia. :Heartred
 
Laitoin tollaisen tekstin tuohon linkkinä josta löysin heti samaistumispintaa siitä miten omat ajatukset ovat seonneet jne. Tätä materiaalia löytyy paljon luettavaksi ja aina se on yhtä hätkähdyttävää, edelleen, sitä kysyy itseltään että ihanko totta olen ollut tuollaisessa suhteessa...

Mun tää aiempi exä on ollut naimisissakin minun jälkeen ja seurustelee nytkin, minun ja lasten jälkeen sen suhteet olleet onneki lapsettomia, sillä hän ei ollut eikä lie edelleenkään ole, väkivallaton isä. Tapahtui kaikkea pientä ikävää ja ne asiat olikin mulle vaikeinpia kun lapset sanoo mitä tapahtui ja ukko kieltää. Tätä samaa tapahtui myös seuraavassa suhteessa ja tämä oli se kaikkein sekoittavin asia kun he tietty väittivät kivenkovaa etteivät ole satuttanu lapsia ja että lapset valehtelee ja että eihän niitä tarvi ku sormenpäällä koske niin huutavat, ja sit tietty kirsikkana kakussa se että jouduin jatkuvasti napit vastakkain miehen kanssa näistä jolloin minunkin arvo kyseenalaistettiin ja litistettiin.

Ja tosiaan seuraavassa suhteessa oli ihan samaa.
 
Pahinta on varmasti se, jos lapselle tehdään pahaa. Siinä jo napsahtaisi itsellä päässä. Kiitos linkistä, täytyypä lukaista!
 
NIin ja tää jälkimmäinen exä, en tiedä onko suhteessa mutta varmaan tulee olemaan suhteessa tulevaisuudessa ja varmaan tulee olemaan lapsia kuvioissa niin jos hän käyttäytyy samalla lailla kuin meidän kanssa niin toivoisin että voisin varoittaa naista. Ellei ihme ole tapahtunut tässä välissä.. edellisen suhteensa lasta oli piessyt, samanmoista jatkoi meidän kanssa joten kuinka tod.näk että on "parantunut"? Mutta hänenkin kanssa asiat tuli mulle ilmi erittäin hankalasti kiertotietä, lapset ei mulle kertoneet mitään. Nää oli hirveän rankkoja aikoja, ja nimenomaan näistä ajoista alkoi tää mun pään jumitus joka masennukseksi ja ahdistukseksi sittemmin diagnosoitu
 
Hyvä artikkeli, osa kuulostaa hyvin tutulta. Joissain työyhteisöissäkin on ollut tuollaisia sairaita tyyppejä. En halua enkä suostu päästämään lähelleni enää ollenkaan ihmisiä, jotka tekee huonon olon ja vie kaiken hyvän energian. Onneksi tutka on kehittynyt varsin hyväksi muutaman k**ipään jälkeen.
 
Tällä mun eksälläni tämä taipumus ei ole koskaan kohdistunut lapseen - onneksi! Selvästi se on/oli jotain, mikä ilmeni parisuhteessa. Yhteiselle lapsellemme hän on hyvä isä. Mutta jos olisimme jatkaneet yhdessä, olisi parisuhteen tapahtumat ja kodin ilmapiiri vahingoittaneet lastakin.
 
Mä en oo ollu väkivaltaisessa suhteessa mutta lähipiiriin kuuluu eräs joka on, parasta aikaa. :sad001 Kauhea katsoa sivusta, kun ei oikein voi tehdä mitään niin kauan kuin ihminen ite aina palaa väkivallantekijän luo.
 
Kultakutri&2karhua sanoi:
Mä en oo ollu väkivaltaisessa suhteessa mutta lähipiiriin kuuluu eräs joka on, parasta aikaa. :sad001 Kauhea katsoa sivusta, kun ei oikein voi tehdä mitään niin kauan kuin ihminen ite aina palaa väkivallantekijän luo.
Click to expand...

Suosittelemassani kirjassa kerrotaan juuri tuota väkivaltaisen suhteen anatomiaa ja miksi siitä on niin vaikee irtaantua
 
Tiedän omasta kokemuksesta, aikoinaan yritin saada ystävää pois sellasesta ja sitten olin itse se jota yritettiin saada siitä pois.

Raskasta :sad001
 
Itse olin myös vuosia väkivaltaisessa parisuhteessa. Alussa kaikki oli ihanaa, kuin sadussa yleensä. Kaikki alkoi siitä kun ensimmäisen kerran sanoin ei johonkin asiaan jonka hän oli päättänyt. Ja tämän EI:n myötä sainkin viettää aikana yksin kotona kun mies huiteli ties missä, itse en siis olisi saanut poistua kodistamme. Kun sen ”virheen” tein että lähdin ystäväni luokse hänen ollessa muualla sain kuulla olevani huora ja kuinka pettynyt hän minuun oli. Ensin oli vai henkistä väkivaltaa kunnes tuli kerta jolloin tulin kotiin myöhemmin kuin hän ja kun olin menossa nukkumaan häneen viereensä hän pomppasi sängystä ylös ja painoi tyynyn kasvoilleni niin etten saanut henkeä.. tilanne päättyi siihen että sain hänet potkaistua päältäni ja sängystä alas. Tämän seurauksena hän meni sohvalle nukkumaan koska pahoitin hänen mielensä. Seuraavan kerran olin taas ollut ystäväni luona (kun hän jätti taas minut yksin kotiin odottamaan milloin taas tarvitsisi minua) viettämässä iltaa ja mennyt nukkumaan sohvalle ettei tyyny episodi toistuisi sain aamulla kokea jo hiukan enemmän kuinka vihainen hän tällä kertaa oli. Tarrasi käteeni kiinni kun olin menossa vessaan ja riepotteli ympäri asuntoa huoraksi haukkuen. Jälkeen päin sanoin taas kuinka pettynyt oli minuun ja kuinka haluaisi lopettaa seurustelun, koska ei voinut elää suhteessa jossa hänet pakotettiin väkivaltaan vaikka toisaalta olin ihan itse saanut sen omalla käytökselläni aikaan. - SYY HÄNEN VÄKIVALTAISUUTEENSA OLI SIIS MINUSSA. Elämä jatkui mustelmia peitellen kunnes en enään jaksanut, pakotin itseni avaamaan silmät ja lähtemään suhteesta. Sitten tuli henkinen väkivalta. Vuokrasopimus joka oli meidän molempien yhteinen oli seuraava askel eron kynnyksellä. Vuokrat jäivät maksamatta, sähköt menivät poikki ym. Kun viimein sain oman asunnon ja muutin pois suljin oven tähän entiseen elämääni lopullisesti. Hän on ottanut yhteyttä kymmeniä kertoja mutten ole kokenut tarvetta vastata mihinkään niistä. Lähteminen oli todella vaikeaa mutta ehdottomasti kannattavaa, kokemusta rikkaampana eteenpäin!
 
Kiitos kokemuksesi jakamisesta!
Ja voimia kuntoutua!

Väkivalta parisuhreessa on yleisempää kuin halutaan edes uskoa, koska uhrit yleensä häpeävät. Heidät on saatu syyllistettyä tapahtumista ja yhteistä uhreille onkin voimakas taipumus syyllistyä, ns uskoa että ovatkin olleet syyssä.

Kuitenkaan yksipuolinen väkivallan kokeminen parisuhteessa ei ole uhrin syytä!!!!

Tätä asiaa pitäisi saada näkyvämmäksi niin että esim jokainen tietäisi nettiosoitteen jossa kerrotaan parisuhdeväkivallasta. Ja olisi mahdollisuus matalankynnyksen apuun. Lähisuhdeväkivalta on niin traumatisoivaa.
 
Kyfi5653740 sanoi:
Itse olin myös vuosia väkivaltaisessa parisuhteessa. Alussa kaikki oli ihanaa, kuin sadussa yleensä. Kaikki alkoi siitä kun ensimmäisen kerran sanoin ei johonkin asiaan jonka hän oli päättänyt. Ja tämän EI:n myötä sainkin viettää aikana yksin kotona kun mies huiteli ties missä, itse en siis olisi saanut poistua kodistamme. Kun sen ”virheen” tein että lähdin ystäväni luokse hänen ollessa muualla sain kuulla olevani huora ja kuinka pettynyt hän minuun oli. Ensin oli vai henkistä väkivaltaa kunnes tuli kerta jolloin tulin kotiin myöhemmin kuin hän ja kun olin menossa nukkumaan häneen viereensä hän pomppasi sängystä ylös ja painoi tyynyn kasvoilleni niin etten saanut henkeä.. tilanne päättyi siihen että sain hänet potkaistua päältäni ja sängystä alas. Tämän seurauksena hän meni sohvalle nukkumaan koska pahoitin hänen mielensä. Seuraavan kerran olin taas ollut ystäväni luona (kun hän jätti taas minut yksin kotiin odottamaan milloin taas tarvitsisi minua) viettämässä iltaa ja mennyt nukkumaan sohvalle ettei tyyny episodi toistuisi sain aamulla kokea jo hiukan enemmän kuinka vihainen hän tällä kertaa oli. Tarrasi käteeni kiinni kun olin menossa vessaan ja riepotteli ympäri asuntoa huoraksi haukkuen. Jälkeen päin sanoin taas kuinka pettynyt oli minuun ja kuinka haluaisi lopettaa seurustelun, koska ei voinut elää suhteessa jossa hänet pakotettiin väkivaltaan vaikka toisaalta olin ihan itse saanut sen omalla käytökselläni aikaan. - SYY HÄNEN VÄKIVALTAISUUTEENSA OLI SIIS MINUSSA. Elämä jatkui mustelmia peitellen kunnes en enään jaksanut, pakotin itseni avaamaan silmät ja lähtemään suhteesta. Sitten tuli henkinen väkivalta. Vuokrasopimus joka oli meidän molempien yhteinen oli seuraava askel eron kynnyksellä. Vuokrat jäivät maksamatta, sähköt menivät poikki ym. Kun viimein sain oman asunnon ja muutin pois suljin oven tähän entiseen elämääni lopullisesti. Hän on ottanut yhteyttä kymmeniä kertoja mutten ole kokenut tarvetta vastata mihinkään niistä. Lähteminen oli todella vaikeaa mutta ehdottomasti kannattavaa, kokemusta rikkaampana eteenpäin!
Click to expand...

Onneksi löysit rohkeuden lähteä ennen kuin kävi pahemmin. Olet vahvempi kaiken tuon jälkeen, kaikkea hyvää uuden elämän rakentamiseen!
 
Takaisin
Top