Uusi raskaus !

melela

Piirimestaruustason postaaja
Me plussanneethan voitas täällä porista keskenämme näistä uusista masuasukeista :)

Mulla pahoinvointia siis takana jo reilu 2 viikkoa. Vois jo helpottaa... Tosin on paljon lievempää tää mitä esikoista odottaessa. Ei oo tarvinnu edes oksentaa kertaakaan. Kuvottaa vaan. Väsymystäki on ilmassa.

Eli mun LA ois menkkojen mukaan 2.12. 2011 mutta epäilen että laskettu aika siirtyy eteempäin. Saas nähä.. Ultra aikaa ootellessa...

 
Reipasta pahoinvointia täälläkin, huomattavasti enemmän kuin esikoiselta. Hetkittäin tuntuu että olisi helpottamassa, kunnes taas seuraavana päivänä todellisuus iskee suoraan kasvoille, se mihinkään ole helpottunu:) Väsyttää ja välillä on jaksamisen takana esikoisen kanssa, varsinkin kylvettäminen ja iltatoimet muutenki vie kaikki mehut.

Söin kaksi kuuria teroluteja ennen kuin tärppäsi pikku kakkonen, viikot on noin arvio. Kävin ultrassa, ja silloin arvioitiin viikot 7+4 ja niiden mukaan on menty. Huomenna uusi ultra jolloin saadaan tarkennettua tämän hetkiset viikot. Arvioitu LA on 1.12. mutta luulisin että se aikaistuu, ainakin maha on selkeästi pömpöllään. Vaan mahtanee johtua siittäkin että viime kerrasta ei niin älyttömästi ole aikaa, että maha olisi kerennyt tässä välissä kiinteytyä emoticon

Hauskaa on se että myöskin veljeni avokki on raskaana, heillä on takana monen vuoden lapsettomuushoidot ja useat keskenmenot. Heillä LA on kolme viikkoa ennen meitä.
 
Täällä La 13.1.2012, mutta voi kyllä myös muuttua toi aika.
Vielä en ole neuvolaan aikaa soittanut, täytyis kait ottaa asiaksi, mutta kun tietää että eka aika vasta joskus rv10.

Jonkun verran ollut ällötystä varsinkin iltaisin ja öisin. Sekä vatta turvoksissa ja menkkamaista kipua joka alkoi jo ennenkuin menkat olivat myöhässä.
Edellisessä raskauudessa mulla ei ollut pahoinvointia kuin hampaita pestessä hiukan ällötti.

Tänään ollu aivan tajuton väsy! Yrittäny houkutella pikkustakin nukkumaan että sais ees vähä torkkua itte.. Tulee ihan huono omatunto kun ei jaksa nyt leikkiä pojan kanssa kovinkaan .

Mites muut plussanneet, vieläkö joku teistä imettää? Minä imetän sillon tällöin, ja varsinkin öisin. Onkohan toi imettäminen turvallista tolle maha-asukille?

Joko ootte kertonu joillekki läheisillenne uudesta raskaudesta? Miten ottivat?
me ollaan aateltu taas ottaa varman päälle ja odottaa se "riskiaika" ainakin ennenkuin kerrotaan. Voi toisaalta tulla aika yllätyksenä läheisille että toinen tuleeki jo näin pian :)
 
november: me keskusteltiin tosta imettämisestä neuvolassa, ja kuulin siellä että imettäminen on yksi riskitekijä keskenmenolle. itte lopetin heti imettämisen ku tuli positiivinen testistä. poika söi sillon tosin enään vain öisin kerran, päivät pullolla. eli oli helppo heittää pois tissitys kokonaan ku oli jo valmiiksi harventunu. benjamin alko "hylkimään" rintaa n. 4,5kk iässä. päivisin ei suostunu syömään tissistä. tästäkin keskusteltiin neuvolan tädin kanssa ja tultiin siihen tulokseen että luonto hoiti homman jotta imetys pikkuhiljaa jäi pois kun uusi raskaus alkoi :)
että mä ootan et tää eka kolmannes on ohi !!
-S- : ootko ennen pyöriny täällä marraskuu2010 palstalla? nimimerkki on mulle ainaki vieras :)
Mä oon kertonu mun äidille ja siskolle ja yhdelle kaverille uudesta raskaudesta. Anopille ja appiukolle kerrotaan sit ekan ultran jälkeen ja muille miehen sisaruksille..
Mulla kans ollu tänään tosi väsy päivä. Ja näin iltaa kohden öklötys vain pahenee.. salmiakkia kuluu ankarasti, ne helpottaa.. Ja se , et mies on kotona illat (opiskelee) niin on kans tosi hieno homma!
Jännä, että kuitenki näin vähän näitä alkuraskauden oireita. Tuntu, et esikoista oottaessa oli kaikki muut vaivat paitsi närästys :D
 
Mä plussasin selkeän plussan vappuaatton..oli pakko tehä 3 testii yht.ku eka oli haamu ja muut kaks selkeää plussaa.Neuvolaan soittelin sitte heti maanantaina ja niiden laskurin mukaa 3.1 ois laskettu aika.Kovinka monet eivät vielä tiedä raskaudest ni alkaa naurattaa vaan ku kysellään et koskas seuraavaa alatte yrittää emoticon lievää pahoinvointii on ollu ja väsymyst mut eipä päikkäreist mitää tuu koska Neiti ei nuku ku kork.puolen tunnin päikkäreit jos sitäkää.onneks sitte vaa kerran yössä herää.Kaupas käynnin mies hoitaa ku ei sinne kykene menee.jos kassa jonos sattuu samaa aikaa joku ylitäytee hajuvettä tungettu ihminen ni johan alkaa oksettamaa :(
 
Nyt kun meille ei enää tule vauvoja, mä niiiiiiiiiiiiiin elän teidän kauttanne raskautta! Aivan mahtavaa lukea raskauden kaikkia vaiheita ja muistella kahta omaa raskautta. Oikeastaan eniten mulla tulee ikävä sitä ajatusta, että en enää saa kokeilla synnytyksen vaiheita. Mutta toivottavasti saadaan taas lukea teidän synnytyksistä samoihin aikoihin, kun me muut kerrotaan sitten niistä yksvuotis synttäreistä. Nyt mä laitan peukut ja varpaat solmuun, että kaikkien raskaus menee hienosti ja saadaan uusia vauvoja palstalle :)
 
Ihanaa että tälläsiä palstoja on olemassa. Itse odotan nyt esitkoistani 5+5 viikko menossa nyt. Pahoinvointi on ihan järkyttävää ja rinnat erittäin arat. Mitään vinkkejä närästykseen ja pahoinvointiin? :)
 
närästykseen rennie... ?
pahoinvointiin mikä millonki, salmiakki... suolanen... raikas... se on ihan henk.koht. :)
 
Melela: Kiitos ku vastasit tosta imetyksestä. Meillä kyllä kanssa harventunut toi tissittely, jotain 2xpäiväs oon antanu ja sit kerran tai kaks yöllä. Tuntuu ettei tota maitoo sillai tuu. Nannilla mennnään suurin osa. Poika vaan välillä tuntuu pitävän tota tissiä lähinnä unileluna :) Että täytyy nyt sitten katsoa josko lopetan ton imettämisen niin alkaako nukahtaminen olla hankalampaa. Ehkä tutti vois ees vähä helpottaa asiaa. Toivotaan ettei hirveitä huutoja tule kun ei saa imee rintaa..
On niin ristiriitaista tietoa just tosta imetyksestä.. imetystukilistalla lukee et voi imettää jos on normaali raskaus ja taas jossain lukee ettei suositella ton kekskenmenoriskin vuoksi.
Joo ja lisää tyhmiä kysymyksiä, sittekö se maidon tulo vaan loppuu ku ei imetä... mitä jos tuntuu että tissi täynnä maitoo.. ? vaikka harvoinpa enää on ollu sellasta tunnetta vaikka ollu koko päivänki imettämättä. Jospas soittelisin tänään sinne neuvolaan :)

Saas nähä koska sitten alkaa ihmiset epäileen jos ei hetikää raskaudesta kerro, toisaalta tekis mieli kertoo parille kaverille, mutta toisaalta en. Inhottaa vaan keksiä verukkeita miksi ei voi osallistua jonnekki juttuihin tms. Pojan mumma alkoi eilen kysellä että koskas tulee yökylään kokeilemaan, että saatte vähä mennä jonnekkin. Siihen vaan sitte huvittuneena että mihinkäs me nyt mentäis :)
 
Täällä nyt saatu aika neuvolaan ja La muuttui jo tässä vaiheessa 11.1.12 ja nyt ois rv 5+0. Saas nähä muuttuuko taas LA seuraavassa ultrassa :)

Kyselin tuosta imetyksestä äitiysneuvolasta ja täällä taas sanoivat että on täysin turvallista. On kyllä ristiriitaista informaatiota :) Sanoi vain että raskaana ollessa saattaa maidon maku muuttua niin alkaa vauva hylkiä rintaa..  Oikein mukavalta vaikutti meidän uusi ÄNLan täti.
 
Mul on niin mukavaa ku mul on sama neuvolantäti ollu Ninnii odottaes ja nyt se on Ninnin neuvolantäti.Ja nyt se tulee tälle tulevalleki vauvalle mun odotukses ni neuvolantädiks. :) Mun mielest on mukavaa ku on sellanen henkilö neuvolas kuka ei niin paljoo viilaa pilkkuu ku taas toiset on taas niin et pakko kuunnella suosituksii ja ehdottomast ei saa tehä ite miten näkee parhaaks.Ku mä alottelin Ninnil soseetki jo 3kk iäs ja neuvolantäti kannusti vaa ja sano että vettäkin voi jo antaa,kun taas sen sijainen sano et ei missää nimes.Puuroakin syöttelen iltasin ennen nukkumaan menoa ninnille.sen alotin 4kk iässä.
 
Täällä ihka uusi odottaja! Hakeuduin jälleen kerran lääkäriin jatkuvasti vaivaavan endometrioosin takia mutta tällä kertaa se olikin raskaus joka siellä vatsassa nipisteli!
Elämäni ensimmäinen raskaus! emoticon

Useiden ronkkimisten jälkeen on tultu tulokseen 4+3 ja todettu raskaus kohdun sisäiseksi joten tästä se alkaa, jännitäminen! Laskettuaika menee siis tammikuulle 2012.

Aivan järkyttäviä vatsakipuja on nyt ollut viitisen viikkoa, tuntuu että tissit tippuu ja väsymys vaivaa todella pahasti. Närästää myös 24/7 ja tuntuu että vaivat vaan lisääntyy. Mut ei haittaa!!! Tämä on niin jännää emoticon
 
Hei, te ensimmäistä odottavat, oottehan hoksineet, että esim tuolla laskettu aika 2011 tai 2012 on myös samoihin aikoihin vauvoja saavien mammojen foorumit? Toki saatte täälläkin turinoida, mut aattelin vaan jos ette oo vielä hoksinu tota :)

Me ollaan täällä marraskuu2010 palstalla pyöritty jo reilu vuoden verran, joku vähemmän joku enemmän... Ja nyt meistä jokunen oottaa toista tai kolmatta tai niin edelleen :)
 
Sehän on mukavaa jos ja kun neuvolatäti pysyy samana koko ajan, itse ainakin sitä haluaisin! Mutta se justiin ku jokaisella terkkarilla tuntuu olevan niin erilaiset neuvot ja sillee. Uudemmat terkkarit aina todella ehdottomia että niin ja näin ei saa tehdä eikä suositella. Kokeneemmat on tuntunu olevan vähä rennompia :)

Meillä neuvolatäti vaihtunu lähestulkoon jatkuvasti. Sillon raskausaikana mulla vaihtu neuvolatäti kesken odotuksen ja sitten välillä oli sijaisia. No sitten muutettiin toiselle paikkakunnalle, nyt pojalla ollut joka ikinen kerta eri neuvolatäti. Vakkaritäti mikä kuuluisi olla niin on slomalla. Olin viimeksi niin kiukkuinen kun jokainen neuvolatäti kyselee samat asiat muutosta uudelle paikkakunnalle ja muuton syistä lähtien ja onko tällä uudella paikkakunnalla nyt teille ketään tuttuja... aargh.. hyväähän ne tietty tarkottaa mut viimeksi alkoi jo ärsyttää kun aina samat keskustelut :) toivotaan et saatais pian yks ja sama täti!
 
melela- En ole koskaan painanut musitiini missä olen pyörinyt, yleensä pyörin siellä missä on hyvät puheenaiheetemoticon   Eli jos et tunnista nickiäni, niin tämä sitten lienee ensimmäinen kertani.

Niillä joilla on esikoinen tai useampi lapsi, missä vaiheessa ja miten olette kertoneet vanhemmille lapsille uuden vauvan tulosta?
 
-S-, mulla on kohta neljä vuotias poika ja hänelle kyllä kerrottiin heti ekan ultran jälkeen. Eipä hän oikein sitä tajunnut, vaikka vatsa kasvoi. Välillä tosin, kun vauvan potkut jo tuntuivat, hänestä oli hauskaa pitää päätä vatsaa vasten, kun potkut osuivat :). Vaikka eipä noi pojat ilmeisesti paljon vauvojen hoidosta perusta, niin nyt isovelikin haluaa välillä syöttää vauvaa. Mulla on siis kaksi lasta, esikoinen kohta neljä ja uudempi tulokas 5kk.
 
onnittelen nyt täällä ketjussa yhteisesti kaikkia plussanneita! :) ..tosi monihan meidän marrasmuruista on saamassa jo näinkin pian pikku sisaruksia! toivotaan kaikille ihanan helppoa ja hyvin sujuvaa raskausaikaa! ..kiva jännäillä teidän puolesta täällä ja lueskella masuasukkien kuulumisia :)
 
Vaikka mulle tehtiin Ninnin kohdalla sektio,niin tosi tarkkaan asiaa selvittelin että voiko alkaa uutta yrittämään ennenkuin tärppäsi.Serkkuni kun oli sairaalassa harjottelemassa synnärillä niin sielä sanoivat vaan että jos ensimmäisen sektion jälkeen ei komplikaatioita tule ja toipuminen sujuu hyvin niin mitään estettä ei ole :) Itse toivuin tosi nopsaan.Meiltä kysellään vaan että koskas seuraavaa yritetään ja odotan innol ku nään kaikkien ilmeet ku kerrotaan tulevast pikkusest ens kuussa jos kaik sujuu hyvin :)
 
Mä en ehkä pian voikkaan seurata tätä teidän masunkasvatusta koska mulle tulee vauvakuume!! emoticon Ihan vielä kun ei oo tarkotus toista alkaa toivomaan.
 
Takaisin
Top