Uudelleenraskautuneet

Pulina82lle oikein paljon onnea tytöstä!
Meillä olis vielä pari päivää vaille kolme kuukautta laskettuun aikaan. :)
 
Meillä vietettiin eilen kastejuhlaa ja typy sai nimeksi Emmi Liina Juulia :)

Muutenkin on menny ihan kivasti, tyttö syö paljon ja nukkuu aika hyvin. Ainoastaan nukuttaminen on vähän työläämpää. Tyttö ei nukahda kuin rinnalle ja sekin vie aikaa sellasen tunnin verran (tämä siis iltasin). Eikä häntä oikein saa siirretty omaan sänkyyn vierestä, aina herää ja alkaa kitinä..Sit taas rauhottuu vaan tissille ja syö ittensä ihan ähkyyn ja puklaa ja eihän sitä sit voi nukahtaa..Eli aikalailla perhepedissä mennään :) No, ehkä se jossain vaiheessa helpottaa! Ens viikolla ois neuvola ja saadaan 6 viikkois mitat. 
 
Näyttää siltä että moni meistä kesäkuisten vanhemmista on kerennyt jo seuraavan synnyttämäänkin, mutta nyt on sitten mun vuoro odotella seuraavaa, kesävauva tämäkin vaan sattuu seuraavalle kuulle. :)
 
Alvar, Artun pikkuveikka syntyi 22.1.12 (rv41+1) nopeasti muttei kivuttomasti. Kokoa pikkumiehellä oli syntyessään 3710g/52cm ettei ollut mikään kirppu kuten veljensä ;).

Nyt opetellaan arkea kahden vaippaikäisen kanssa. Melkoista rumbaa mutta eiköhän tässä pärjätä. Mies jo jutteli että eikö kolmas vielä....??? Joo ei, ei ainakaan ihan pieneen aikaan.
 
Mä olen jo sitä mieltä, etttä aaaah, antaa tulla vauvoja paljon ! <3
tunne puolella jo haluisin kolmannen, järki puolella en todellakaan.


Paljon onnea Just_Pam <3


Meillä Felicia jo yli puolenvuoden; ajatelkaahan.
Neitii istuu, seisoo tukea vasten ja menee joka paikkaan. Aika menee liian nopeaa. Justiin eilen illalla kirjottelinkin vauvakirjoja; ettei vaan unohdu asiat.
T-E toimittaa hienosti isovelin virkaa. Omilla toiminnoillaan. Mutta paljon riittää näitä ei niiin ihania juttuja.
Enssinäkin T-E on päättänyt että siskon sänkyyn on ihana kiivetä kun sisko nukkuu; herätetään se ! Ja sitten kun saadaan sisko herätettyä, niin sen yökkärit on kiva riisua ja ottaa myös vaippa pois; samoin kaikki omatkin vaatteet. On äitillä taas vähä enempi tekemistä...


Yks aamu T-E oli taas jos ennättänyt mennä Felician viereen F:n sänkyyn... No kun mä meen sinne niiin näky ei ollut lainkaan kiva.  T-E oli riisunut Felician yökkärin, ja ottanut siltä vaipan pois. Ja Felicialla kun tapaa aamuisin olla kakka...  T-E sanoi vain että " äiti hyi" ja näytti sitä miten hienosti se kakka oli levittynyt piiiiiitkin ja poikin....

Näitä tälläsiä tulee joka päivä vastaan; ja ne tuntuu jo ihan arjelta. Mä en kerta kaikkiaan vaan ehdi joka väliin ja rakoon....

 mutta hienosti osaa tutin laittaa siskolle ja viedä maitopulloa jne jne. Ei se ole pelkästään sitä kiusantekoa. <3
 
Mä olen jo sitä mieltä, etttä aaaah, antaa tulla vauvoja paljon ! <3
tunne puolella jo haluisin kolmannen, järki puolella en todellakaan.


Paljon onnea Just_Pam <3


Meillä Felicia jo yli puolenvuoden; ajatelkaahan.
Neitii istuu, seisoo tukea vasten ja menee joka paikkaan. Aika menee liian nopeaa. Justiin eilen illalla kirjottelinkin vauvakirjoja; ettei vaan unohdu asiat.
T-E toimittaa hienosti isovelin virkaa. Omilla toiminnoillaan. Mutta paljon riittää näitä ei niiin ihania juttuja.
Enssinäkin T-E on päättänyt että siskon sänkyyn on ihana kiivetä kun sisko nukkuu; herätetään se ! Ja sitten kun saadaan sisko herätettyä, niin sen yökkärit on kiva riisua ja ottaa myös vaippa pois; samoin kaikki omatkin vaatteet. On äitillä taas vähä enempi tekemistä...


Yks aamu T-E oli taas jos ennättänyt mennä Felician viereen F:n sänkyyn... No kun mä meen sinne niiin näky ei ollut lainkaan kiva.  T-E oli riisunut Felician yökkärin, ja ottanut siltä vaipan pois. Ja Felicialla kun tapaa aamuisin olla kakka...  T-E sanoi vain että " äiti hyi" ja näytti sitä miten hienosti se kakka oli levittynyt piiiiiitkin ja poikin....

Näitä tälläsiä tulee joka päivä vastaan; ja ne tuntuu jo ihan arjelta. Mä en kerta kaikkiaan vaan ehdi joka väliin ja rakoon....

 mutta hienosti osaa tutin laittaa siskolle ja viedä maitopulloa jne jne. Ei se ole pelkästään sitä kiusantekoa. <3
 
Just_Pamille onnea <3 <3

Torstaisen neuvolan kuulumisia..
Rv 33+3
Paino +490g
Pissa puhdas
Hb ei otettu
RR 127/74
Turvotus +-
Sykkeet 134
Liikkeet ++
Sf 27cm
Tarjonta RT

Seuraava käynti on lääkärineuvola, jota nyt jouduttiin aikaistamaan jo ensi viikon tiistaihin! Syynä siis se, että tyttö painunut jo todella alas, sydänäänetkin kuului lantioluun kohdilta ja koska mua on supistellut päivittäin, niin tarkistetaan kohdunsuun tilanne. Supistukset siis suurimmaks osaks kivuttomia, mutta mukana myös samaa menkkamaista selkäsärkyä (supistuksia siis nämä) kuin pojan lähtiessä syntymään, niin otetaan nyt varman päälle! Tiistaina lisää...
 
Onnea Just_Pam!!

On teillä toimelias poika Jenni, ja typykin taitaa olla aika menijä jo! Niin ovat molemmat äidin näköisiä :)

 Ei meillä Julius oo yhtään kiinnostunu pukemisesta tai riisumisesta, ajattelinkin jo et eikö kohta pitäis pojan alkaa ite osallistua riisumisiin ja pukemisiin..Samoin mietin et pitäiskö kohta jo osata juoda tavallisesta mukista (kun sekään ei meillä kiinnosta).. Ja toi pottailu, pissa sinne tulee melkein aina kun siihen istuttaa, mut ei hän kyllä kerro et ois hätää eli vaippa vielä täysin käytössä..ja kakkaa ei tosiaankaan pottaan tule, nyt on vasta alkanu ymmärtää et mikä se kakka on..osaa vastata kun kysytään että tuliko kakka, että joo tai ei. Sanoja tulee muutamia, mut suurimmaksi osaksi ne samat muutamat sanat pyörii käytössä, ootan kovasti millon se ryöppy tulee ja sanavarasto karttuu..Nyt on vaan toi meneminen, siis juokseminen, se mikä kiinnostaa..

Mut muuten menee tosi mukavasti kahden pienen kanssa, iskä hoitaa enimmäkseen kotona ollessaan pojan ja minä tytön. Pientä vauvakuumetta on meillä molemmilla ollu, mut järjen kanssa ollaan päätetty et muksut ois tässä..Seuraavana projektina ois talon rakentaminen.
 
Eilinen neuvolakäynti:

Rv 37+2
Paino +400g
RR 127/75
Pissa puhdas
Hb ei otettu
Sf  n. 29cm
RT
Sykkeet 133-147, oli tytöllä aamujumppa menossa
Liikkeet siis ++

Alkaa nautinnot olemaan kaukana! Toissayönä poltti ja vihloi lantiossa ja alapäässä, häpyluu on niin kipeä ja kun terkka kokeili mukelon päätä vatsanläpi niin hyvä etten kivusta ulvonut. Mukelo on hyvinkin pitkälti lähtökuopissa jo! Kohdunpohjan korkeuskin oli laskenut viimeviikosta jo 1cm.. Ja katsoessaan mun ekaa synnytystä, joka siis oli supistusten alkamisesta alle 8h ohi ja lapsi sylissö, totesi ettei nyt sovi jäädä kotiin odottelemaan vaan haipakkaa sairaalaan ettei synny kotiin tai matkalle! O_o Alkanu tulemaan epätodellinen olo sen suuhteen, että mä synnytän oikeasti kohta TAAS!
 
Taatulle tsemppiä loppurutistukseen :)

Facebookkilaiset tietääkin jo että täälläkin ollaan plussan puolella, 5viikkoa täynnä tänään <3
 
Meinasikko pepa muuten käyvä varhaisultrassa vai maltatko oottaa sinne rv12? Nii ja onnia tätäki kautta vielä :)
 
Oon kyl miettiny tota varhaisultraa mutta taidan kuitenkin malttaa odottaa sinne rv12..
 
Rakenneultra takana, kaikki hyvin. Ja se toivottu tyttö-lupauskin sieltä tuli <3
Niin helppo raskaus kyllä ollu tähän asti ainaki jos vertaa tohon pojanviikariin. Pikkulikka kerran pari päivässä tönäsee hellästi mahaa et " täällä mamma ollaan " <3 Muutenki elämä ja kaikki tuntuu hehkuvan, ihanaa aikaa <3
 
Noniin, jos nyt tännekin sais aikaseksi kirjoitettua!

Eli tyttö syntyi sunnuntaina aamuyöllä 18.3. rv 40+6

Jos kiinnostaa, niin tässä ois synnytystarinaa:

Lauantaina klo 20 alkoi supistukset ja 5min välein. Selässä tuntui ja reisissä poltti, mutta hengittelemällä nenän kautta sisään ja suun kautta ulos selvisin oikein kivasti.
Klo 22 alkoi loppumaan huumori, edelleen 3-5min välein supisteli ja soitto Kätilöopistolle että taidan kohta synnyttää, toivottivat tervetulleeksi kun siltä tuntuisi. Roni oli toki jo nukkumassa, joten pyydettiin Timon isä meille vahdiksi. Pakkailin loput kamat sairaalakassiin odotellessa ja about 23 päästiin lähtemään. Ajeltiin vielä shellin kautta, ostettiin juotavaa ja nokka kohti Kättäriä. Matkaa meiltä sinne on joku 25km ja 23.30 oltiin siellä.
Kätilö otti vastaan odotushuoneessa ja kyseli yleistä olotilaa, supistuksia ja toiveita synnytyksestä ja kivunlievityksestä. Sanoin haluavani suihkuun ja epiduraalin viimeisenä oljenkortena kun kammoan neuloja. Kysyi, huolisinko ammetta ja mikäjottei jos mahdollista, eli päädyimme siis ammehuoneeseen synnyttämään! Pisti käyrille ja niihin piirtyi vain pari supistusta. Niin mun tuuria, että ne laantui just ku pääsin sairaalaan ja asiantunteviin käsiin! Ajattelin tuskastuneena, että täs menee koko yö. Sisätutkimus paljasti 00.30 että 3cm auki, kätilön sanoin "viittä vaille että käynnistyy kunnolla, eli oikeassa paikassa olet"!
Lähdettiin sitten kävellen rappusia alas ja ulos tupakille. Pari supistusta. Timo lähti kotoa hakemaan läppäriä ajatuksella, että yö menee hissukseen ja saatais aika kulumaan.
Klo 1.45 tuli viesti, että max 15min niin ois takaisin -ei kiirettä, kaikki ennallaan.
Heti 02.00 oli kuitenkin pakko soittaa kätilö huoneeseen, supistukset alkoi äkkiä todella polttavina alavatsassa ja reisillä ja toivoin että jos sinne ammeeseen nyt pääsisin. Amme täyttymään, vähän käyrää. Matkalla sängyltä vessaan ja siitä ammeeseen (max 10m matka siis) 4 järkyttävää supistusta! 
Ammeessa 02.25 ja supistukset koveni. Ei liiemmin hengittelyt nenän kautta sisään suun kautta ulos, lämminvesi tai lantion keinuttelu auttanu. Kolmannen tai neljännen supistuksen aikana pyysin Timoa soittamaan kätilön paikalle, ei auttanu mikään enää. Siinä vaiheessa uskoin saavani epiduraalin. Kätilö tuli ja kysyi oloa: "Olo on sellanen, että sattuu ja tekee mieli ponnistaa" -Joo no tule ihan rauhassa pois sieltä. Mutta samalla tuli uus supistus ja kätilö kai kuuli äänestä ponnistustarpeen kun lähes sitten repivät mut Timon kanssa pois sieltä ja taluttivat sängylle.
Sängylle kun pääsin, oli pakko ponnistaa. Kätilö kattoi tilanteen ja totesi "Juu no täältä on jo puoli päätä tullu, että ihan rauhassa puhaltelet, ei tartte hirveästi ponnistaa" Jäi vähän suu auki :D Ei ollut kätilökään uskonut, että noin nopeasti tulisi! Ponnistusvaihe alkoi siis 02.38 ja hurjat 2min kesti kunnes pieni rinsessa huusi ensihuutonsa klo 02.40! <3 Mitoiksi tuli 48cm ja 3160g, päänympärys 34cm. Pisteet 1min 9apg ja 5min täydet 10apg!
Kokonaiskesto 6h 40min supistusten alusta, mutta 40min kun sitten alkoi kunnolla tapahtumaan! 
Luomuna tuli, mitään puudutetta enkä lääkettä siis ehtinyt saamaan! Yllättävän hyvin ja pitkälle pärjäsi hengittelytekniikalla ja siinä vaiheessa kun ei enää pärjänny niin puoli päätä oli jo ulkona :) Kiitosta tuli kätilöltä rohkeudesta ja reippaudesta. 

Arki lähteny kivasti rullaamaan, hulinaahan tämä on ja väsyttävää mutta ah niin antoisaa! Tyttö tänään 2vkoa ja nyt viimeisen viikon nukkunut yöt 23-07.30 syömättä kertaakaan ;) Roni on ottanut siskon tosi hyvin, ei mitään mustasukkaisuusjuttuja. Käy silittelemässä ja pussailemassa, työntää tuttia ja pyytää "tysiin tysiin" kun haluaa siskon syliin <3
 
No sehän meni nopsasti sulla toi loppu Taatu, mulla oli vähän sama. Kun kätilö kokeili yhdessä vaiheessa et joo, auki 5cm mut supparin aikana voi olla enemmänkin niin ei menny kun kaksi supistusta ja olinkin täysin auki! 
Kiva tosiaan et kaikki meni hyvin ja nyt on aarre maailmassa! Ja oon kyl kade noista yöunista, meillä typy nyt 4kk ja välillä herää vaan 3 kertaa syömään, välillä sit jopa 6.. Mukana on kyl myös kääntymisharjoituksista johtuvia heräilyjä..

Miten muuten, ootteko edelleen erossa Timon kanssa? Ainakin hän oli siis synnytyksessä mukana? Aikooko hän olla tekemisissä molempien muksujen kanssa?

Meille ei kuulu ihmeitä, Juliukselta on alkanu tulla sanoja vähän enemmän mut edelleen niitä on varmaan parin kymmenen luokkaa, mitä voi laskea. Odotellaan :)
Emmi on nyt reilun viikon sisällä löytäny varpaat, oppinu kääntymään selältä mahalleen ja lähteny hieman ryömimään.. On tää hurjaa seurata miten toisella on kiire, kun Julius ei ollu saman ikääisenä tippaakaan kiinnostunu liikkumisesta!
 
 
Joo nopeastihan se tuli, kun aika oli kypsä eli melkein 6 kokonaista päivää ohi lasketun.. Täydellinen pakkaus, kannatti odottaa <3

Vaikka Roni oli kans hyvä nukkuja alusta asti, nukkui 4-7h pätkiä syömättä öisin, niin en mä vielä uskalla "juhlia" että näin helpolla pääsisin! Tai sitte mun käänteispsykologia tekee tehtävänsä; joka ilta meen ns. pelko perseessä nukkumaan kauhuskenaariolla että tarttee herätä miljoonasti mut sit aamusin voinkin yllättyä iloisesti kun oon saanu nukuttua itekin sen 8h! En siis uskallakaan iltaisin toivoa, että voikun tämäkin yö menis hyvin.. :) Tai sitten käänteispsykologialla ei oo asian kanssa mitään tekemistä ja muksut yksinkertaisesti on perineet isänsä unenlahjat! Timo nukkuu vaikka ydinpommi räjähtäis vieressä.

Tilanteesta Timon kanssa... Oli mukana joo synnytyksessä, piti viikon palkattoman lomankin että sai olla mun apuna kotona muksujen kanssa. Ei siis saa tuettua isyyslomaa, kun meillä on eri osoitteet edelleen. Jopa liikuttavaa ehkä, että otti palkatonta meidän takia.? Meillä on vielä selvittämättömiä asioita, Timolla etenkin itsensä kanssa, mutta nyt mä en jaksa enkä halua niitä vatvoa, vaan keskitytään vauvaan ja uuteen arkeen. On synnytyksestä asti ollut tässä meillä ja luoja kun on eri maata taas sen touhut! Siis hyvällä. Tais tyttö -jota ei edes aluks halunnu- pehmittää sen pään. Hoitelee Ronin hommat iltapäivisin ja iltaisin kun tulee töistä, auttaa tytön kanssa, käy kaupassa, tulee halailemaan ja pussailemaan muakin (ja juu, annan halata ja pussata koska mäkin olen ihminen ja kaikesta huolimatta rakastan sitä) ja ylipäätään on LÄSNÄ! Toki olen hiukka skeptinen vielä, viileämpää linjaa vedän, enkä elättele suurempia pilvilinnoja, mutta päivä kerrallaan mennään ja otetaan vastaan se mikä tulee! :) 
 
No oisko tosiaan toi pieni välimatka ja huilitauko tehny Timosta taas aktiivisen isän, toivotaan!! Ja harva sitä varmaan oikeesti pystyis omaa vauvaa olla rakastamatta vaik ei aluks ois niin innoissaan ajatuksesta. Kyllä noi muksut vaan osaa sulattaa sydämet <3 Pidän peukkuja teille! 
 
Taitaa olla hetki viime kirjoituksesta vierähtänyt! :D Näpsäkästihän tuo meni Tania tuo sun synnytys!

Meillä täällä kaikki hyvin! Jemina on ihan täystuho. Amandasta on alkukuukausien ilta/yöhuutojen jälkeen kuoriutunut täydellinen ihana pieni kiltti vauva, joka nukkuu 12h yössä yleensä kertaakaan heräämättä ja jos kerran sattuu heräämään niin tuttia vaan kaipailee :)

Jemppa ja Amppu 

  
 
Takaisin
Top