Unten maille

Täälläkin iloitaan hyvistä yöunista! Onpa yksi yö mennyt ihan yhdellä herätyksellä (vauva nukahti kymmenen aikaan, minä valvoin ehkä puoleen kahteentoista, heräsin yhdeltä vaihtamaan vaipan ja imettämään ja seuraavan kerran heräsin vasta herätyskelloon kuudelta lähettämään esikoista kouluun!). Yleensä niitä tulee kaksi. 

Päivät ovat häröisempiä, minun on vaikea kestää sitä että vauva haluaa olla vain sylissä eikä oikein kantoliinassakaan viihdy ellei todella kävellä sitten kans. Jos yritän laskea vauvan sängylle jotta saisin jotain tehtyä.... ihan minuutissa tai kahdessa alkaa kuulua kutsuhuutoa. Huoh. Tulee istuttua aika paljon (tuntitolkulla!) koneella idlailemassa, vauva tyynyllä sylissä. 

Onhan se kyllä söpö katseltava siinä :-)
 
kressida  sylivauva  täälläkin! =D Jonkun aikaa jaksaa tosiaan oleilla itsekseen mutta sitten kutsuhuudot alkaa voimistumaan ja pakkohan se on mennä pikkuselle pitämään seuraa.
Ja tuota samaa tehdään täälläkin, vauva tyynyn päälle ja sit koneelle =D
 
:)) Neiti nukkui viime yönä ekaa kertaa koko yön; heräsi vasta kuudelta syömään. Itse heräsin kolmelta kun hän äänteli kovasti mutta odottelusta huolimatta ei herännyt joten jatkoin itsekin unia :D 
 
Meilläkin nukutaan nykyään tosi hienosti! Nukkumaan noin 23.30 ja syö kerran noin 04 - 05 välillä (kesto ehkä 20 min), jonka jälkeen käy uudelleen nukkumaan ja  nukkuu noin 07 -08 välille.

Tää äippä ei oo enää ollenkaan väsynyt, kun näin hyvin saa nukkua. :)
 
Voi teitä onnekkaita! =D Meillä heräillään edelleen pari kertaa yössä. Tosin mitkä teillä on päiväsaikaan yleensä noi syöttövälit? Meillä nimittäin melkein tunnin välein siinä aamu-aamupäivä. Sitten tyttö ottaa pitemmät torkut ja illalla mennään taas lyhyemmillä väleillä...outo likka xD
 
Meillä syödään päivällä 1,5- 3 tunnin välein, riippuen ihan päivästä. Ja sitten illalla noin kello 19 eteenpäin syödään varmaan 15 min välein sinne 23 saakka. :D Joten päivällä kyllä syödään usein, mutta illalla (onneksi) enää tuon kerran.

Mutta meillä ei enää nukutakaan päivällä kunnon päikkäreitä! Ennen nukuttiin helposti se 3-4 tuntia, nyt pisimmillään nukutaan tunti, yleensä 30 -45 min.
 
Voiha härän pylly! Tytöllä on joku ihmeen "kiusaa äitiä päivä"
Ei ole tänään ottanut vielä ollenkaan pitkiä päikkäreitä ja ajattelin, että kun vaunuttelu on aina tehonnut niin lähetäämpä ulos...noh, tyttö nukkui oikeen kiltisti koko matkan, mutta heti ku pääsin rapun ovesta sisään ni johan oli silmät auki xD
Nyt tosin nukkuu vaunujen kopassa...ei vaan kylläkään mitään hirveen sikeetä unta
 
Täällä kans huono unipäivä (vuorokausi) kaikkien hyvien joukossa. Viime yönä valvoin masuaan itkevän neitin kanssa kahteen ja aamulla oltiin jo seitsemältä taas hereillä. Nyt nukkuu ulkona pois väsyään. Toivottavasti ensi yönä palataan taas vanhaan tuttuun rytmiin. Nyt itekki päikkäreille, jaksaa iltaan.
 
Däääm..huonot unet jatkuu! Just kun ajattelin, että se 2 heräämistä yössä on jo se ihan perus niin EEEI...tänä yönä heräiltiin 4 kertaa...argh!
emoticon 
Tosin illalla ei tullut ollenkaan iltakiukkua niin empä itekkään ollut sitten niin poikki ^^
 
Täällä on muutama viikko menty lyhyillä unipätkillä ja viime yönä oli kyllä enkat. 2h, 4h, 1h, 1,5h ja 1,5h. Sitten ku ähistiin ja öhistiin vielä unissaan niin ite ei montaa tuntia nukkunut yöllä.
Mutta jospa tää rytmi taas tasottus tästä siihen entiseen takasi eka pätkä oli sen 5-6h sitten pari lyhyempää.
Kyllä me asennoiduttiin että taatusti huonosti nukuttuja öitä tulee kun vauvaa ruvettiin saamaan alulle. :)
 
jes. pojun univelat on tänään kuitattu 5h päiväunilla.. välillä söi kyllä mutta senkin ajan oli unessa!! välillä oli että syömisessä oli pitemmät tauot 4-5h mutta nyt on syönyt aika tasan 3h välein. Nukkuu paljon paremmin omassa sängyssä ja ulkona rattaissa! 
 
Ihana!Nukahdettiin tytön kanssa eilen joskus vähän ennen yheksää ja eka yösyöttö oli vasta neljän aikaan aamulla! Wooou! Senkin jälkeen unet jatku viel kuuteen ja sen jäkeen vielä tunnin torkut. Mmmm, kyllä tuli nyt hyvin nukuttua emoticon
 
Meillä nukutaan nykyään vain 30 min - 2 tunnin pätkiä yöllä.. meinaa pikkasen väsyttää kun ei  saa kunnolla nukutuksi eikä tyttö suostu omassa sängyssä nukkumaan enää ollenkaan  ja mun mies tupakoi joten en saisi vieressä nukuttaa :/ ajattelin kokeilla jos se nukahtaisi vaunuihin mutta pelkään että se tottuu sitte että se hyssytellään uneen mutta kaikki vinkit nyt kyllä otetaan vastaan ennenkuin musta tulee ihan zompi ! emoticon Miestäkään en raski pistää sohvalle nukkuun että voisin tytön viereen ottaa kun muutenki on nyt vähän tulehtuneet välit.. varmaan tämän mun väsymyksen takia ..emoticon en kyllä enää tiiä mitä teen :/
 
mun on kyl pakko kaikkien unettomien kiusaks vähän keulia..sori...poika nukkuu vieressä herään max kai (ei juurikaan tietoinen herääminen)2kertaa yössä potkuun joka kertoo että tissi pitää laittaa suuhun ja nukahdan uudestaan. klo 8 on sit poika sitä mieltä et ylös ulos ja lenkille, meni nukkumaan 9 tai 12. näin siitä lähtien kun sairaalasta kotiuduttiin ja hyvin riittää virtaa. meilläkin mies polttaa mut tarpeeks ku kaivelee niin varmaan joka juttuun löytyis kielto tai joku "älä tee näin tai vähintään tapat lapsesi "jutun. en tiiä auttaako se parisuhetta mutta ainakin kiukuttelee paljon vähemmän ku saa nukkua. ja aika monesta paikasta luin et jos äiti nukkuu vauvan ja polttavan isin välissä niin mikrobit ei pääse vauvaan.jotenkin sit kuulosti niin huuhaalta koko juttu että annoin olla. et ota ainaki univelkoja pois ees muutamana yönä ja mee vauvan ja ukon väliin jos tuntuu pahalta idealta muuten niin hyvä tulee:) tää oli mun vinkki.. ite tastattu reilu 2kk terve vauva pirteä ja onnellinen äiti ja isi. eihän se kaikilla tietty toimi mut jos toimis niin turha kai sitä on kaikkia kauheilla univeloilla kiusata..ainakin sen verta että saa nukuttua ja keksii sit jonkun pitkän tähtäimen suunnitelman.vaikka jotain "haittaa" isukista ois niin luulis et muutama yö kerkiä suurta vahinkoa tehdä.
 
Meillä on nyt myös joku taantuma tossa nukkumisessa, parin tunnin välein herää syömään, sit takas unille. Viideltä tai viimeistään kuudelta herää sitten ekaa kertaa jo ihan kunnolla, tuossa vaiheessa otan viereen ja unipussin pois ja köllötellään pari tuntia vielä, vauva joko nukkuu tai ei, minä nukun ainakin :D.

Varmaankin on joku kasvupyrähdys menossa mutta sais kyllä jo rytmi palata takaisin max kahden kerran heräämiseen. 

Minä en ole ottanut koko yöksi viereen enkä aio ottaakkaan, nuo aamu-unet on sitten eri asia. Meilläkin kyllä mies polttaa mutta en ole antanut noita aamu-unia häiritä, yleensä kyllä minä nukunkin keskellä kun en luota ettei mies unissaan huitaise peittoa päälle tms... kun ei ole tottunut että vauva on siinä vieressä. Mulla on itsellä sitten paikat jumissa kun vauva on vieressä, nukahdan kun hän on rinnalla ja herään parin tunnin päästä samassa asennossa *AUTS* 
 
Joo rozie, tuo on kauheeta kun nukkuu vaavi kainalossa niin ite on sitten ihan tikkujäykkänä huonossa asennossa, niin eipä tarvi ihmetellä miksi on kaikki paikat sitten kipeenä... Mulla on vielä löysät olkanivelet joiden sijoiltaan lähtemistä saa aina olla varomassa, joten vauva kainalossa -asennot on aika hankalia.

Tytöllä on ollut parina yönä ihmeellisiä "surukohtauksia" - siis vauva on unissaan "itkenyt" niin kuin aikuiset itkee, ei niinku vauvat. Vetänyt henkeä ja "voihkinut" ihan kuin olis suruissaan ja näkis jotain surullista unta. Ihme juttu, vauvoja on kyllä joskus vaikea ymmärtää.
 
Sadepilvi: No niin on, mulla on toinen olkapää tosi kipee just ton nukkuma-asennon takia, pelkään pahoin että siellä on joku tulehdus. Mut ei se ollu just viime viikolla kipee kun kävin lääkärissä että ois voinu sanoo siitä... 

Meillä kans neiti joskus nyyhkyttää unissaan, ihan siis silleen 'yhyyyy'. Hetken vain kestää mutta on tosiaan ihan erilaista kuin normaali itku tai kitinä. Mitähän siellä pienessä mielessä unissaan tapahtuukaan? :) 
 
Citronella, onko yhtään parempia öitä ollut? Minä kyllä nukuttaisin vaunuihin tai ottaisin viereenkin tai IHAN MITÄ VAAN jotta saadaan nukuttua juuri nyt. Se on pidemmän päälle tärkeämpää kuin joku tulevaisuuden huoli (mihin vauva "oppii"). Ja jos ei nukuta öisin, niin sitten nukkuisin päivisin, tai ainakin torkkuisin, jokaisen mahdollisen välin. Ja viimeisenä keinona, jos alkaa olla oikeasti zombi, joku muu nukkumaan vauvan kanssa ja itse muualle nukkumaan. Neuvolasta voinee kysyä, onko omalla paikkakunnalla unikoulutoimintaa (meidän vauvat on liian pieniä varsinaiseen unikouluun, mutta hätätilanteissa voidaan mennä esim sairaalaosastolle nukkumaan, hoitajat pitää vauvasta huolta, äiti nukkuu!). 

Oletko unipussia tai kapaloa kokeillut? En ole kapaloiden ystävä, minusta ne ovat luonnoton juttu joka kylläkin rauhoittaa lasta, mutta myös (tutkimusten mukaan) vähentävät vauvan viestintää ja häiritsevät lapsentahtista imetystä koska vauva syö vähemmän kun on "kapalohorroksessa" pidempään. Mutta tosiaan, joskus tarvitaan sellaisiakin keinoja jotka eivät ole ihan ihanteellisia, ei tässä mitään puristeja olla!

***

Meillä edelleen ihanan pitkiä yöunia, parilla tai kolmella nopealla imetyksellä mennään. Joskus vauva valvoo yöllä jonkin aikaa, ja minä ihan tokkurassa huojun yllään ja yritän lukea tms... aina se päättyy siihen, että menen selälleni, vauva tulee kainaloon, annan rinnan suuhun jos huolii.... ja nukahdan. Jossain vaiheessa vauvakin on nukahtanut. Sama prosedyyri käydään läpi aamuisin kun vauva herää ensimmäiselle valvontajaksolleen seitsemän maissa: lopulta me herätään 'uudestaan' yhdeksän tai kymmenen aikaan. 

Olen siitä onnekas, että oudotkaan uniasennot eivät jumita paikkoja pahemmin. Olemattomien lihasten hyvä puoli on notkeat nivelet ;-)

***

Minunkin vauvani itkee joskus unissaan surkeasti, kuvailemallanne tavalla. Luulen, että se on joku refleksi, aivojen harjoittelua, itkuhan on meillä vaistomainen toiminta, ei sitä opita muilta.



 
Kyllä mä oon ainakin päättänyt olla välittämättä noista " Jos nyt nukutat lapsen siihen viereen niin se tulee nukkumaan siihen vielä monta vuotta". Meillä pikkunen nukkuu eka mun puolella (nukahtaa yleensä tissi suussa) ja kun herää joskus neljän aikaan syömään niin sit loppupätkä nukutaan niin, että minä nukun selälläni ja vauva mun rintakehän päällä. Hyvät unet saadaan vielä siinä otettua, mulla on lämmin ja pikkunen kuulee äipän sydämen lyönnit. Mutta alussahan meillä oli noi kauheet "valvotaan melkein koko yö" vaiheet...nyt ei oo onneks tarvinnu niistä kärsiä...[url=http://www.freesmileys.org/smileys.php][img]http://www.freesmileys.org/smileys/smiley-sleep026.gif[/img][/url]
 
Kressida, nyt on mennyt yöt pikkuisen paremmin että on nukkunut parin-kolmen tunnin pätkissä. omaan sänkyyn olen sen saanut nukutettua onneksi.Nyt vaan neitin kovan flunssan takia saattaa välillä herätä kun nenä on niin tukkossa mutta imasen pahimmat räät pois niin nukahtaa heti uudestaan..Illalla alkaa nyt jo joskus ysin aikaan yö unille että sen jälkeen en enää tuo sitä olohuoneeseen tai pistä valoja kun herää niin nukahtaa paremmin uudestaan.Tuota unipussia oon ajatellut kokeilla kun monesti tissityksen jälkeen virkustuu kun laitan sen viileän sänkyyn niin se ei ehkä virkustuisi niin paljon jos siellä pussissa nukkuis yöt. Kapaloa kokeilin alussa kun maha vaivas kovasti ja sillon helpottikin mutta nykyään hermostuu kun ei saa käsiä sieltä pois eikä pysty liikkumaan kunnolla joten se kapalo ollaaan unohdettu..
jospa ne yöt tasoittuis tässä pikkuhiljaa kun ikää tulee :)
 
Takaisin
Top