Unet

elaffy

Foorumin legenda
Kesäkuunmammat 2015
Syysmammat 2017
Kaikilla varmaan on jotain unia ja ehkä raskauden aikana vielä enemmän tai erilaisia kuin yleensä. Ahdistavia, ihania, pelottavia tai toivoa antavia.. Unien kautta äiti pystyy käsittelemään tunteitaan. Ikään kuin luonnon oma valmennus. :)

Puhutaan unista. Millaisia unia on nähty ja miltä ne ovat tuntuneet. Myös kaikki ihan hömppäunet saa jakaa.

Minä näin viime yönä unta syntyneistä kaksosista. Olivat tyttö ja poika ja vaikka olivat vastasyntyneitä, etenkin tyttö oli kooltaan todella iso. Vauvat myös ryömivät lujaa karkuun ja olin ihan hädissäni, että menevät heti hukkaan. Imetin molempia vauvoja unessa paljon. Jotenkin tuo imetys tuntuu olevan iso ja tärkeä osa niitä unia, joissa on vauva mukana. Synnytys sen sijaan on aina täysin kivuton tapahtuma. Nyt näin ensimmäistä kertaa unta kaksosista, jotka syntyivät elossa ja terveenä. Liekö sitten tuo lähes päivittäinen sydänäänten kuuntelu rauhoittanut mieltä sen verran.. :)

Muita uneksijoita?
 
Täällä kans uneksitaan. Ajoittain huonoja ja ajoittain sit parempia. Aina unissa on kaksos tytöt ja millon mitenki heidät synnyttänyt. Jospa tää olis tosiaan jotain valmistautumista näihin kaksosiin.

Oon miettiny että pitäskö se dobleri hommata niin sais mielenrauhan useammin. Vaikka ultria on useasti niin silti tulee se epäusko ja unissa alkaa pyöriä kuolleita vauvoja ja keskenmenoja ihan viimesillä viikoilla. Viime yönä oli silleen ihana uni kun vauvat oli hyvin rauhallisia eivätkä yhtään kiukutelleet :)
 
:grin
Ennen ku edes tiesin olevani raskaana, näin unta, että mun äiti (!!) oli raskaana ja odotti kaksosia, tyttöä ja poikaa. Siinä unessa olin tosi vihainen äidille, että kuinka se voi olla raskaana noin vanhana. Äiti on kuitenkin jo yli 60v :D . Aamulla, kun heräsin, ajattelin, että nyt täytyy tehdä testi (en kuitenkaan äitiä pakottanut tekee testiä :D ), kun noin oudon unen näin. No positiivistahan se näytti, mutta eilisessä ultrassa paljastui kuitenkin vain yksi sikiö :) .
 
Ite olen alkanut nähdä paljon unia nykyisin, kun ennen en nähnyt niitä juuri koskaan (tai siis oikeammin muistanut). Ainut asia mikä näitä mun jokaöisiä ja päiväisiä unia yhdistää on se et ne on tosi sekavia, hyppelevät ihan miten sattuu aiheista, tunteista ja henkilöistä toisiin. Herätessä on yleensä aina hieman ahdistunut ja hämmentynyt olo, ja usein mietin että toivottavasti en ole unissani mitään ääneen puhellut kun unet ovat myös usein.. noh, hieman seksuaalis-sävytteisiä.
 
Mä näen unta keskenmenosta. Ahdistavinta niissä on se, että olen ihan öönä että mites tästä eteenpäin, kun ensimmäistä neuvolaakaan ei olla käyty. Sekoilen unessa ihan huolella siitä että perunko neuvolan vai menenkö muka tietämättömänä keskenmenosta sinne silti. Eli itse keskenmeno ei unessa ahdista, vaan käytännön asiat. Kumma juttu.
 
Viime yönä muutaman päivän kestäneet vatsakolotukset pääsi uniin asti. En ollut minä, vaan lapsettomuudesta kärsinyt tuttava. Kipujen vuoksi pääsin varhaisultraan ja siellähän näkyi sellanen piiroselokuvien (mustavalkoinen) toukka. Se kölötteli selällään ja söi popcornia. Toukasta lähti paksu lukollinen ketju kohdunseinään, oli hämähäkin seittikin ehtinyt ketjuun muodostua. :grin
 
Mä oon nähnyt monena yönä kunnon seksiunia :D Ei niitä kehtaa kirjoittaa mutta....korvatpunasena miehelle kertonu,osaa ei sillekkään :D hahaa
 
Hmph.. tympeää herätä, kun koko yö on tutkittu osittaista km ja lääkärit halusivat tyhjentää lääkkeillä. Yhtään eivät ymmärtäneet, että menee toinenkin kesken silloin.. Kai se oli vain joku ahdistusuni ja oikeasti kaikki on ihan hyvin tuolla mahassa.
 
Mie näine unta sillon kun alko olla menkat myöhässä. Näin unessa oikeen isona kaks vaalenpunaista pystyviivaa ja oikeen hätkähin hereille siitä unesta. Eihän se uni enää sitte tullu eikä antanu rauhaa niin että puol viis aamuyöstä oli noustava ylös tekemään sitä raskaustestiä (onneksi löyty kaapista) ja plussahan sieltä tuli. Hetken aikaa siinä piti kyllä monttu auki silmiä hieroskellen sitä tikkua ja ohjeita verrata vaikka siinä nyt mitään epäselvää ollu. Sen jälkeen ei kyllä nukuttanu sitä vähääkään. :wink

Toisen unen näin tuossa maanantai - tiistai välisenä yönä. Mies oli kertonu raskaudesta unessa porukoilleen ja ne höselsi ihan hirveesti. Mie sain sitte ihan julmetut raivarit asiasta ja huusin sille pää punasena että ei pitäny kertoa vielä. Että vasta aikasintaan ultran jälkeen. Oisko tuo uni sitte ollu jännitystä siitä tiistain ekasta ultrasta, jossa onneksi kaikki oli kunnossa :)

Tavallisesti mie nään paljonkin unia, mutta nyt on jotenkin olu niin väsy viimeaikoina että on kyllä nukkunut ihan unia näkemättä. Ehkä hyväkin niin.
 
Mun unet on ollu iha friikkejä unia. Oon nähny mobena yönä et seurustelen jonkun mun kaverin miesystävän kanssa ja yhtenä yönä näin unta et ona mies harrasti bordelleissa käymistä :sad001

Tosi ärsyttäviä unii.
 
Mulla on ihan yhtä sekoja unia kun aina ennenkin, ennen plussaa näin plussatestiunen....
 
Mulla oli viime yönä vissiinki ensimmäinen uuteen tulokkaaseen liittyvä uni, jotenki se liittyi imetykseen. Mun nännit olivat semmoiset isot tulivuoren kraatterin näköiset ja maito kupli siellä niiden pohjalla. Minä ihmettelin unessa tissejäni samalla pidellen että pitäisköhän mun käydä tikit näihin hakemassa ettei maito tipu niistä minne sattuu.
 
Voi luoja!!

Meillä mies lähti viime yönä ainaki kahdeks kuukaudeks ulkomaille töihin tunnin varoajalla!

Sitä mun parkumisen ja ahdistuksen määrää en osaa sanoiks pukea.

Sit ku hän oli lähtenyt ni mä kävin hänen isovanhempien haudalla pillittämässä mun ikävää!
 
Nyt on rantautunut todella ahdistavat unet tänne.. viime yönä näin unta ensin, että molempien autosta oli yritetty viedä ihan upouudet renkaat, miehen autosta oli toinen takarengas onnistuttukkin viemään, toinen eturengas oli irti. Ja mun autosta oli viilletty takarenkaat.. Unessa mies kutsu nimeltä ja heräsin siihen..

Sit seuraavaks näin unta että lähdin viimesillää olevan kaverin kanssa synnärille, istuttiin penkillä ja sit joku tuli tosi pienen vauvan kans, roikottaen vaa käsistä, mietin unessa et miks toi kohtelee tota noin. Sit selvis et se oli hoitaja ja vauva oli syntynyt liian aikasi ja teki kuolemaa. Hoitaja rupes soittamaan pianolla surumusiikkia ja vauva kuoli.

Tosi ahistavia unia ja inhottava herätä kun hetken tuntuu ihan todelta..
 
Mistä nää ahdistusunet johtuu kun tuntuvat olevan niin yleisiä :/ Itseäni on nyt vaivannut monta yötä menneisyyden epämukavat tilanteet unien muodossa, inhottaa mennä nykyään nukkumaan kun alkaa jo ennen nukahtamista tulvimaan edeltävien unien aiheet mieleen. Ja nyt ku nää on ollut niin samaa rataa meneviä niin on alkanut päivälläkin usein ahdistamaan samat asiat ku saanut niitä enää työnnettyä pois mielestä. :sad001 Jaksais taikka haluais miettiä moisia kun siitä miettimisestä tunnu olevan kuin haittaa itselle.
 
Mä näin mun ensimmäisen vauvaunen tällä viikolla (tai ainakin ainoa minkä muistan nähneeni) ja herranjumala se oli tunteita herättävä uni... Aluksi pidin sylissä tyttöä, ja muistan unessa tunteman täyden rakkauden tunteen ja haahuilin vaan tyttö sylissä ympäriinsä onnellisena. Sitten yhtäkkiä minulla olikin sen sijaan poika, joka myös vastasyntynyt, mutta kuitenkin osasi jo puhua. Mun rinnat oli litistyneet olemattomiksi ja vauva sanoi minulle, että nää on ihan tyhjät. Hädissäni yritin puristaa rinnoistani jotain ulos ja kaikki vaan ihmettelivät, kuinka poikani voi jo olla noin kehittynyt. Yhtäkkiä rintani pursuivat maitoa ja pääsin imettämään häntä ja kaikki oli taas hyvin. Huh huh. :D
Hassuinta oli, että heräsin vähän väliä ja tuntui että tämä uni kesti koko yön ja jatkui aina vaan, vaikka välillä heräilin.
 
Öö tää on nolo mut mä olin jonku naiseks pukeutuneen miehen kanssa luistelemassa ja sit se pussas mua ja sit se olikin yhtäkkiä mun exä ja mä olin ihan nolona et mitä muut ajattelee kun mulla on tää nykynenkin mies...
 
Nään Eroottisia unia julkkisten kanssa :P hyi hävytöntä :D ja viime yönä ihanat 12h yöunet, ei vissii väsyttänyt :D
 
Timantti, toi oli vaa uni, mä luin et se oli totta ja ihmettelin et miten noin lyhyellä varoitusajalla voidaan keskellä yötä komentaa...
 
Takaisin
Top