Ultrakuulumiset

Ikävää kyllä kun joku saa huonoja uutisia :sad001

Jännitti kyllä kovasti ultra, kun siinä yhdessä vaiheessa aiemmin ei kuultu sydänääniä, mutta ultrassa onneksi kaikki hyvin.
 
Meillä oli myös tänään nt- ultra ja mieli oli luottavainen koska pikkusen liikkeet ovat tuntuneet jo viikon ajan :love7 Kuvassa oli juuri sellainen tyyppi joksika olin hänet mielessäni kuvitellut, rauhallinen mutta eläväinen:Heartred Pieni taputteli jaloilla samalla tavalla kun käsillä taputetaan hahah! Ja tuli huojentunut fiilis kun kokokin oli tällä kertaa täysin tai oikeestaan päivää pienempi, kun edellinen oli melkein viikon edellä ja mulla todettiinkin raskausdiabetes..Voi kun nyt pitäisi jaksaa odottaa seuraavaa live-podcastia kesäkuuhun asti :woot:
 
Meillä aikaistui nt-ultrassa laskettuaika viidellä päivällä. Kivaa sinänsä, että vaihtoivat päivää, niin pääsee aiemmin äitiyslomalle. Olenko hölmö, kun ajattelen näin? :D
 
Ultrassa siis kaikki hyvin ja verikokeidenkin tulokset tulivat. Ystävä vain kertoi, että hänen verikokeiden tuloksia oli kirjeessä analysoitu ja tarkemmin (mikä mahdollisuus mihinkin), mutta minun kirjeessä vain sanottiin, ettei riskiä ole. Ovatko muut saaneet tulokset kirjeellä kotiin?
 
Ei muistaakseni kirjeessä erityisesti ollut mainintaa tuloksista, vain että ei ole lisääntynyttä riskiä.
 
Ultrassa siis kaikki hyvin ja verikokeidenkin tulokset tulivat. Ystävä vain kertoi, että hänen verikokeiden tuloksia oli kirjeessä analysoitu ja tarkemmin (mikä mahdollisuus mihinkin), mutta minun kirjeessä vain sanottiin, ettei riskiä ole. Ovatko muut saaneet tulokset kirjeellä kotiin?

Mullakin oli hyvin lyhyesti ja ytimekkäästi että ei kohonnutta riskiä. Tänään neuvolassa sain tarkemmin riskiluvut.
 
Mullakin oli hyvin lyhyesti ja ytimekkäästi että ei kohonnutta riskiä. Tänään neuvolassa sain tarkemmin riskiluvut.
Voi olla, että seuraavassa neuvolassa niitä sitten käydään tarkemmin läpi :)
 
Saiko kukaan jo seuraavaa aikaa rakenneultraan? Ja mille viikolle se menee? Me saimme viikolle 21, eli 20.5.
:Heartbigred

Mulle tuli postissa aika vissiin kaksi päivää nt-ultran jälkeen, mutta sitä piti siirtää ku oli sellainen päivä ettei mies olis oikein voinut olla töistä pois... Joten nyt sitten mennään jo 16.5., viikkoja silloin kasassa 20+1 niin sanoivat että kannattaa varautua siihen että jos ei vielä ihan kaikki sydämen rakenteet näy kunnolla niin tulee sitten vähän myöhemmin ylimääräinen ultra käynti. Alkuperäinen aika olis ollut viikkoa myöhemmin. Mutta ehkä mua ei haittaa jos pääsee ylimääräisen kerran kurkkimaan pikku tyyppiä. :wink
 
Se onkin sitten aika pian. :smiley-bounce013Mukava jos
pääsisitte ultraan vielä ylimääräisen kerran. :love017
 
Me varattiin itse netistä molemmat ultra-ajat. Meillä rakenneultra varattu 3.6. silloin viikot 19+6.
 
Takaisin
Top