Ultrakuulumiset

Tuulentytär, ihanaa että teillä kävikin noin vaikka aika pahalta jo näytti! :Heartred Toivottavasti tässä oli nyt pahin säikähdys minkä vauva tässä raskaudessa järjestää :wacky:
 
Tänään ultrattiin TYKSissä päivystyksessä ja vauvalla kaikki hyvin. Tässä miten sinne jouduin ja mitä selvisi.

Heräsin viime yönä ihan kunnon supistukseen klo 2:00. Tuntui että pissattaa ja lähdin vessaan. Noustessa ajattelin, että eihän nyt vielä voi pissat lorahtaa housuun kun on vasta rv 10+6. Pitkän yöpaidan helma kastui ja kädet täyttyivät verestä. Verta vain holahteli ja mä en pysynyt pystyssä. Mies auttoi mut vessaan, josta en meinannut päästä pois kun supisti uudelleen. Pyysin laittamaan pyyheliinan sänkyyn mun alle. Verta valui viiteen saakka mutaman supistuksen kera ja olin keskenmenosta supistuksien takia aivan varma. Toinen jalka puutui nivusista reiteen ja itse nivuseen sattui aivan kuin olisi veitsellä leikattu.

Sain nukuttua kuitenkin seitsemään saakka, jolloin soitin päivystykseen. Kuulin kun hoitajat keskustelivat puhelimessa ja olivat keskenmenosta aivan varmoja, mutta eivät meinanneet ottaa sisään kun huomenna on kuitenkin maanantai. Asian ratkaisi todella runsas hyytymätön verivuoto ja fakta ettei meillä neuvolassa ole ultraa ja labra vaan kahdesti viikossa, joka kuitenkin tarkoittaisi käyntiä TYKSissä.

Verikokeet otettiin ja pääsin älyttömän hyvän lääkärin tutkittavaksi ja avustava hoitaja oli myös erinomainen. Ensin löytyi vauva, sykkeellä, hyvillä virtauksilla ja vastasi viikkoja eli oli kasvanut normisti. Sitten toinen munasarja ja lopulta myös toinen. Mitään varsinaista syytä ei vuodoille näkynyt. Alettiin etsiä ja juuri kivun kohdalta löytyi iso verisuoneton hematooma 6cmx8cm kohdun seinästä istukan alapuolelta läheltä kohdunsuuta. Lääkäri kysyi tässä yhteydessä että onko mulle tehty sektio, mutta ei jatkanut asiasta myöntävän vastauksen jälkeen. Hematooma vaikuttaisi olevan juuri sillä kohdalla mistä mun sektioarpi on kipeä vielä yhdeksän vuoden jälkeen!!

Yleisesti luin taustoista, että hematooman sijainti ja koko määrittelee sen "vaarallisuutta". Istukassa tai istukan alla on pahempi kuin muualla kohdun seinässä, samoin onko verisuonia vai ei. Toiset lääkärit suosittelevat lepoa, toiset ei. Itse hematooma ei ole vaarallinen vaan runsas vuoto, jonka mukana voi sikiökin lähteä. Toisaalta veren on hyvä myös tulla kohdusta ulos eikä hyytyä sinne. Mulla lisäksi hemoglobiini laski entuudestaan alhaalta 100 eli väsymys ja pyörrytys on seuraavat päivät taattua. Myös tulehdusriskit on olemassa.

Ennuste on hyvä, koska vauvalla kaikki hyvin. Lääkäri kuitenkin totesi, että riskiraskaushan tämä on, edellisten ennenaikaisten, keskenmenojen ja iän sekä tuon hemahooman takia. Rauhallisesti pitää ottaa ja kontrolloidaan lääkärineuvolassa parin viikon välein. Päätökset saikuista yms. lääkäri jätti neuvolalääkärille, mutta aika kovien ohjeiden kera kun eivät ole mua vielä virallisesti tehoseurantaan ottaneet.

Löysin hematoomista vaihtelevasti tietoa ja ajattelin, että kokemus jaettuna voi helpottaa jonkun toisen oloa kun osuu kohdalle.


Pakko sanoa että sulla on kyllä "viisas" elimistö. Kun se hematoma on alkanut vuotaa on sun kroppa muutamalla varovaisella supistuksrlla puskenut veret ulos. Jos kyseessä olisi "laiskempi kohtu" niin kohtu olisi varmaan täyttynyt verestä eli vuotanut sisään päin ja kun se hyytymä olisi sitten puskenut ulos olisi tullut kaikki muukin pihalle. Tai sitten siihen hyytymään olisi tullut tulehdus, joka olisi tulehduttanut koko kohdun (veri on hyvä kasvualusta bakteereille) Onneksi sinulla elimistö toimii noin hienosti! Nyt otat rauhallisesti ja rakastat kehoasi joka osaa pitää huolta sinusta ja pienestä.

Tuttavalleni on tullut myös sektioarpeen kuusi vuotta sektiosta hematooma ja hänelle kävi hyvin. Kohtu (uuden raskauden alettua) tosiaan otti kasvupyrähdyksen oltuaan lepotilassa vuosia ja haavaan tuli hematooma juurikin noin viikoilla 10-13 (en muista tarkkaa mutta noihin aikoihin vuoti veret tallin lattialle meidän kaikkien nähden). Häntä seurattiin tarkkaan sen jälkeen. Ultra oli kahden viikon välein ja hb piti mittauttaa kerran viikossa. Lisäksi seurattiin tulehdusarvoja ja yleisvointia joka viikko. Äitipolilla oli kontrollit kerran kuussa. Hematooma hyytyi itsestään viikolla 16. Lapsi kuitenkin syntyi suunnitellulla sektiolla viikolla 36, koska hänen kohtunsa osoitti ohenemisen merkkejä (se on taas aivan eri asia kuin tämä hematooma) mutta hänellä kaikki meni hyvin.
 
@Tuulentytär, kaikenlaista sitä voikin olla! Hienoa, että kaikki kunnossa!

Me käytiin tänään ekassa kunnallisessa ultrassa ja siellä näkyi pieni tuuliviiri, joka vilkutteli meille ja heitteli voltteja niin, ettei kätilö meinannut saada sydänääniä kuulumiaan :joyful: Jossain vaiheessa sitten nukahti ja saatiin kuulla pienen sydämen ihana syke. Ihan uskomaton kokemus, miten joku voikin jo ultrakuvassa olla niin S-Ö-P-Ö :Heartbigred Laskettu aikakin aikaistui muutamalla päivällä, nyt siis menossa jo 12+5, ja LA 13.2.!
 
Tänään oli nt-ultra. Kaikki oli hyvin. Vaikeuksia oli saaha niska mitattua ku liikkuvainen kaveri ja huonot näkymät. Kahdesti kokeili mahan päältä ja välissä sisäkauttaki. Jotenki istu niin pohjalla ja lantion sisällä.. mut loppujen lopuks kaikki hyvin. :)
 
Meilläkin oli tänään nt-ultra. Kaikki siellä hyvin ja illalla sain netpostiin seulontatulokset ja niissäkin kaikki hyvin. Ihania uutisia.

Onnea muillekin hyviä uutisia saaneille!

Ja Tuulentytär, ihanaa että noinkin huima kokemus päättyi onnellisesti ja pääset tarkkaan seurantaan. Toivon, että jatkossa kaikki menee hienosti ja sektioarpi lopettaa pelottelun ja vuotelun!
 
En ole ennen nähnyt 3D-kuvaa ja hämmennyin kun se ilmestyi ruudulle kesken ultraamisen, on se ihmeellinen pieni siellä ❤️
 
En ole ennen nähnyt 3D-kuvaa ja hämmennyin kun se ilmestyi ruudulle kesken ultraamisen, on se ihmeellinen pieni siellä [emoji173]️

Katsoin, että olet myös epshp-alueelta. Kävitkö missä ultrassa? Meillä maanantaina ja olispa kiva nähdä 3D-kuvaa myös.
 
Katsoin, että olet myös epshp-alueelta. Kävitkö missä ultrassa? Meillä maanantaina ja olispa kiva nähdä 3D-kuvaa myös.

Ihan tavallisessa nt-ultrassa. Ultraava hoitaja sanoi että se on täällä ainoana Suomessa käytössä, muualla joutuu menemään yksityiselle ja maksamaan. Käsitin että se kuuluu täällä ihan yleisenä ultraan kun juttelin toisen hoitajan ja lääkärinkin kanssa tuosta 3D-ultrasta :)
 
Ihan tavallisessa nt-ultrassa. Ultraava hoitaja sanoi että se on täällä ainoana Suomessa käytössä, muualla joutuu menemään yksityiselle ja maksamaan. Käsitin että se kuuluu täällä ihan yleisenä ultraan kun juttelin toisen hoitajan ja lääkärinkin kanssa tuosta 3D-ultrasta :)

Ei oo kyl ainoana suomessa tuo käytössä. Ihan kunnallisessa ultrassa minäkin kävin ja näin jopa 4D kuvaa. :) Ja eri alueelta olen.
 
Oisko menny joku 20min. Meijän vauva ei halunnu antaan mittoja niskasta eikä päästä kovin helpolla. Esikoisen ultrassa meni joku 10-15min
 
Meillä uhrattiin varmaan 30min, kun kyselin paljon ja vauva ei ollut aluksi hyvässä asennossa niskaturvotuksen mittaamiseen.
 
Kiitos vastauksista, hyvin varmaan sitten mieskin ehtii olla koko ajan mukana :) Yhtään en muista kauan esikoisen nt-ultrassa kesti.
 
Takaisin
Top