Uhmaa vain UHMAA?

mä77

Näppärä viestien naputtelija
Mitenkä teidän pikku päivänsäteet?

Meidän tyttö on alkanut tässä viikon sisällä uhmailemaan. "Äää", "kitinää", "itkua" - haluan istua rattaissa, vaikka ollaan kotona, en todellakaan halua tulla pois! Rattaista väkisin repimisen jälkeen kahden sekunnin päästä tyttö osoittelee sylissä tyytyväisenä lamppua ja katselee maisemia rappusia noustessamme.

Nyt on taas tullut takaisin lattialle heittäytymiset ja täysin veteläksi meno. Noita oli jo siinä reilun vuoden ikäisenä, mutta meni useampi kuukausi välissä ilman täysharmitusta.

Minä olen alkanut laittamaan tytön jäähylle nurkkaan. Nykyisin se ihan tahallaan tekee jotain kiellettyä asiaa, katsoo minua ja vähän virnuilee ja katsoo, että huomaako äiti mitä minä teen. Kielloista huolimatta tätä jatkuu, kunnes minä vihellän pelin poikki. Onneksi tytölle tuo nurkkaan laittaminen tai joskus jopa ihan pelkästään toiseen paikkaan (metrin päähän) nostaminen riittävät rangaistukseksi. Mutta nykyisin äidin hermoja koetellaan useita kertoja päivässä ja monin eri tavoin.

Minä vain hoen mielessäni, että on se niin rankkaa olla puolitoista vuotias, niin iso ja vielä pieni samaan aikaan.
 
Uhmaa tai mitä lie, mutta kyllä meidän viime päivät on olleet oikeasti ihan hirveitä. Elli kiukkuaa minkä ehtii, ihan kaikesta ja koko ajan. Pahinta on, kun kiukuspäissään sitten heittäytyy, milloin mihinkin suuntaan ja lyö päätään lattiaan, sohvaan, hyllynreunaan, milloin mihinkin. Eilen oikein kohisi illalla korvissa, kun koko päivän jompikumpi itki ja parkui.
 
Jep, tänään tyttö itki koko aamun. Kaikki oli huonosti ja ihan väärin!
I so feel you puapru!
 
Meiltä löytyy myös yksi pikku-uhmailija :D Kuitenkin vielä tähän saakka olen osannut huumorilla nuo tapaukset ottaa. Vaatteiden pukeminen on kauheaa ja vaipan laitto, hirmu rimpuilut ja huudot. Mut nehän vaan puetaan. Sitten jos ei saa puhelinta minulta kesken puhelun, niin taas huudetaan. Ja onhan noita tilanteita milloin ei mene pikkuherran mielen mukaan. Hälläkin on sitten lopulta tapana heittäytyä lattialle ja joskus se pää ottaa vähän iskua ja eikös huutoa tule vaan entistä enemmän. Yksi ärsyttävä tapa on myös sormien kurkkuun työntäminen, jos asiat ei mene kuin tahtoo..
 
Kappasta vaan, kun kuulostaakin tutulta. Meilläkin tulee monta maailmanloppua päivässä ja todella pätevistä syistä: kenkä ei mennyt jalkaan, joku kielletty asia otetaan pois kädestä, aurinko paistaa ikkunasta ja häikäisee, jne. Seurauksena vähintään viiden minuutin huuto, johon ei auta syli eikä mikään harhautus, ja huuto saattaa kesken kaiken muuttua nauruksi. Tällä hetkellä huudetaan, kun otin unitutin pois kuten joka ikinen aamu (tutti käytössä siis vain nukkuessa ja normaalisti heittää itse pois). Eilen illalla huusi kurkku suorana (syynä se, että vaihdoin täyden kakkavaipan) ja kesken kaiken näki junan ikkunasta, lopetti itkun, levitti kätensä ja sanoi "loppu! heippa!", kun juna hävisi näköpiiristä. Oli hetken hiljaa ja ikään kuin mietti mitä olikaan tekemässä ja jatkoi itkua :D

Tosin tällä hetkellä asiaan vaikuttanee myös se, että ylös on puhkeamassa neljä poskihammasta yhtä aikaa...mutta eipä tuo syömiseen vaikuta ollenkaan, jne, joten taitaa ystävämme uhma tai tahto tai joku muu yhtä mukava vaihe olla täälläkin...

Tsemppiä meille kaikille :Heartred
 
Meillä kanssa hirveää uhmaa lähes joka päivä jostain ja joskus koko päivän kaikesta, paitsi "tietenkin" julkisesti ja perhepäivähoitajan luona on pelkästään kiltti. Vaihtelee totaalisen söpön päivänsäteen ja karsean kakaran välillä ihan silmänräpäyksessä. Huutaa todellakin tahallaan, ja osaa myös heittäytyä selälleen, kirkua, yrittää joskus purra ja jopa raapia. Ei auta kuin pysyä lujana, mutta laiha lohtu.

Perhepäivähoitaja kehuu, että on helpoin lapsi, mitä hänellä on koko parikymmentävuotisen uran aikana ollut. Alueen muut perhepäivähoitajat ovat myös ihastuksissaan, ja ovat sanoneet, että yhteisissä aktiviteeteissa Omppu on aina pirteä ja rohkea ja luo tsemppihenkeä niihinkin lapsiin, jotka eivät ole iloisia yleensä. Ja kun on niin suloinenkin. Mm. Joo. On söpö. Osaa paljon, on rohkea ja sosiaalinen, syö, nukkuu, puhuu paljon. Mutta sitten on tämä kotona esiin tuleva kokeileva puoli.

Joskus Omppu oikein hakee mielipahaa. Kiskoo legoautosta kuormaosan irti ja alkaa huutaa, ja jos sen korjaa, niin huutaa pahemmin, hajottaa taas uudelleen ja huutaa sitä, että on taas rikki. Tai haluaa jotakin, esim. maitoa tai kirjan, ja huutaa odottaessa, ja kun sen sitten saa, rääkäisee pahemman kiukun ja juoksee pois ottamatta kinuamaansa asiaa. Kiitos, lapseni, näistä hetkistä.
 
Ihanaa että saamme jakaa tämän ihanan vaiheen :D
En voi kun myhäillä ja todeta että niin meilläkin!
Syöminen on nyt uusin haaste... pää pyörii ja itketään ja huudetaan ja noustaan syöttiksestä seisomaan, koska nyt vaan tuntuu siltä... hetken taistelun jälkeen kun pylly saadaan takaisin penkkiin ja ruokaa suuhun niin alkaa kyökkäys ja kakominen... voi voi... on ne niin ihania :Heartred

Hetken murjotuksen ja tavaroiden sohimisen jälkeen kikatetaan sylissä ja kuin aivan eri lapsi joka hetki sitten kulmat kurtussa huiski tavaroitaan. Suukotellaan ja halitaan :Heartred

Nautitaan nyt näistä ikävistäkin hetkistä koska nämäkin jaamme vain hetken juuri tämän lapsen kanssa ja juuri tällä tavalla :Heartred odottaen mitä seuraavaksi tapahtuu. :)
 
Paras oli AinoS:n "aurinko paistaa ikkunasta" :D onneksi jotkut asiat on niin absurdeja että ne enemmän naurattaa ku ärsyttää. Kuten esimerkiksi se että ovi aukeaa väärään suuntaan. Muutenkin jaksan ihmetellä logiikkaa "kamala nälkä, menenpä huutamaan ja tönimään ja vaatimaan syliinpääsyä ja levittämään kaikki tavarat keittiön lattialle niin ruoka on nopeammin vamista, ja kaadan vielä vedet mukista lattialle koska tottakai sen siivoaminen lyhentää ruuanlaittoaikaa"
 
Heh!

Meidän tytön looginen päättelykyky on kyllä ihan huippua!
Koska mummilla on esiliina keittiössä ruokaa tehdessään, niin mummilla pitää olla esiliina koko ajan tai muuten tytskä tuo sen mummille. (Huom! Tyttö myös tykkää ruoasta. Ehkä siksi tytöstä on parempi, että mummi tekee sitä ruokaa ja mielellään koko ajan.) Kaikki lelut, joissa on pyöriä (autot, legot, legojen pyöräosat) kuuluvat yhteen ja lajitellaan samaan paikkaa vierekkäin. Koska viinirypäleet ovat hyviä, niin on parasta ottaa yksi suuhun ja yhdet molempiin käsiin, ennen kuin alkaa syömään sitä suussa olevaa. Eihän sitä tiedä, vaikka lautasella olevat rypäleet katoavat mytisesti.

Nyt muuten on tuo uhmailu selkeästi vähentynyt. Tyttö on tajunnut, että on asioita, joita äiti ei anna tehdä ja tällä hetkellä pelkkästään kunnon mulkaisu tytön suuntaan saa sen aika nopeasti tottelemaan. Nurkkaan laittaminen rangaistuksena on toiminut meillä oikein hyvin. Parina päivänä tyttö joutui nurkkaan useamman kerran samasta asiasta ja minä jo mietin, onko tässä hommassa mitään järkeä, mutta kaiken kaikkiaan ei ole tarvinnut monenakaan päivänä tuota nurkkarangaistusta käyttää.
 
Voi tsiisus, ei paljoa muuten naurata kun tuo napero on alkanut huijaamaan. Ja hoksannut että kun sanoo "pissittää" tai "kakka!", saa heti äitin tai iskän huomion. Noh nyt kun äiti tai iskä ei heti usko, voi myös tahallaan pissiä tuolille vaikka ihan hyvin osaisi mennä potalle itse. Mut jos safka ei tuu tarpeeksi nopeesti, huudetaan pissittää, ja jos ei porukat usko, niin sitten pissitään niille sijoille. Johan tuli huomiota, harmi vaan että se ruoka taas on 10 minuuttia kauempana.

Ihanaa tää pottahomma, aattelin jo että helppo homma! Kunnes alkoi tämä että aina jos haluaa huomiota ni "pissittää!". Tai jos ei halua käydä nukkumaan niin "pissittää!". Tai jos ei ajeta autolla tarpeeksi nopeasti kotiin, "pissittää!" No kodin ulkopuolella on vaippa käytössä joten siinähän uhkailet :grin

Teletapeista saa kanssa aikaan hirveät raivarit. Se on ihan ykköslempiohjelma, ja aina pitäs olla kattomassa "eltappi" tai "nuunuu!". Telkkarin edessä on onneksi pehmeä matto mille voi hyvin heittäytyä raivoamaan. Aattelin kyllä hankkia jostain tuolle jonkun teletappi-lelun ettei tarvi vaan töllöstä niitä katsella.
 
Me ei olla pottailua varsinaisesti edes aloitettu vielä, kova kakka saatetaan saada napattua pottaan jos olen oikein nopea tai vaihtoehtoisesti maha on tooooosi kovalla....
Ti-Ti Nallea tai muumeja katsoisi joka päivä, ja tätä nykyä haluaa pikkukakkosen sijasta aloittaa aamunsa Voice TV:n tahdissa joraamalla. Ja toisinaan saa sellaisia raivareita jos ei tahtoaan saa läpi, että oksat pois! Kiukkuaa nyt kyllä taas muutenkin päivittäin, se lienee ihan tosioikea uhma jo oven takana. Onneksi mikään ei kuitenkaan suuntaudu pikkusiskon suuntaan näissä kiukuissa, tarkoituksella ainakaan.
 
Takaisin
Top